Tuntematon isoisä

Isänpuoleiset isovanhemmat olivat minulle pitkään vain pari kuvaa albumissa ja olohuoneen seinällä. Isän­äidistä kuulin jotain äidiltä ja iso­veljiltä, mutta isoisästä en tiennyt mitään. Jossain vaiheessa sain tietää, että hän oli ollut ahkera saarna­mies. Vuosien mittaan arkis­toista ja sanoma­lehdistä on löytynyt lisää johto­lankoja hänen elämän­piiristään.

Pekka Jaakonpoika Juntto

Kemin pitäjässä Junton tilalla syntyi 27. tammi­kuuta 1871 poika, joka sai kas­teessa 2.2. nimen Petter August. Myö­hemmin Pekkana tunnetun pojan van­hemmat olivat Jaakko Jaakon­poika Juntto ja Anna Kreeta Abrahamin­tytär s. Heikonen. Kummeja oli kahdeksan: talolli­nen Matti Mart­tala ja vaimo Anna Kreeta, leski­mies Kustaa Herman Ruth ja leski­vaimo Eeva Kaivo­lainen, seppä Hans Christer Ruth ja vaimo Johanna, nuori­mies Niilo Vakkala ja piika Saara Maria Kok­kila. Kasteen toi­mitti kappa­lainen Anders Israel Grot­telin. 

 

Osa Junton tilan no 11 kartasta vuodelta 1737. Vasemmalla Karihaara.
Lähde: KA Oulu, Lapin läänin maanmittauskonttori, Ia:5 1700-luvun toimituskarttoja.  

 

Pekan synnyinkodin tienoille rakennetaan Metsä Fibren biotuotetehdasta.
Pekka Ylimaulan ottama kuva joulukuulta 2021.

Jaakko ja Anna Kreeta saivat yhteensä seitsemän lasta, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Pekka oli lapsista toiseksi nuorin. Jaakko Junton ensim­mäinen vaimo oli Anna Kreetan iso­sisko Matilda Magda­lena Hei­konen, joka synnytti Jaakolle viisi lasta ja kuoli lapsi­vuotee­seen syys­kuussa 1859. 

Pekka ei asunut Junton tilalla pitkään, sillä vuonna 1873 Jaakko-isä myi Junton norjalaiselle Terje Olsenille ja muutti Koroiskylään. Samalla sukunimeksi tuli Inkilä. 

 

Pekka Inkilä

Vanhassa sotaväessä

Pekka Inkilä nosti Suomen vanhan sotaväen kutsunnassa keväällä 1893 arvan n:o 3, joten hänet määrättiin kolmivuotiseen palvelukseen vakinaiseen väkeen. Saman vuoden marraskuussa Suomen 4. Oulun tarkk'ampujapataljoonan päiväkäskyssä n:o 308 lueteltiin ase­velvolliset, jotka olivat saapuneet palve­luk­seen 4.11.1893. Pekka Inkilä oli ensim­mäisen komppa­nian sota­mies numero 54. 

Ensimmäiseen komppaniaan tuli samana päivänä muitakin: Felix Män­nistö (Yli­vieska), August Immo (Karunki), Johan Hiltunen (Puo­lanka), Staffan Wiiret­järvi (Haapa­vesi), Antton Korte­niemi (Turtola ja Kolari), Anders Haiko­la/Pirt­ti­oja (Sievi), Henrik Paak­kuri (Siika­joki), Luukas Pert­tula (Pyhä­joki), Henrik Bra­mila/Skin­nari (Hai­luoto), Jaakko Lusti (Yli­vieska), Heikki Sarkki­nen (Oulun­salo), Emanuel Iso­maa (Yli­vieska), Evert Pie­tilä (Karunki), Heikki Pöy­kiö (Pudas­järvi), Matti Kello­niemi (Kemi­järvi), Kaarlo Piek­kola (Hai­luoto), Jaakko Rautas­oja (Yli­vieska), Arvid Turska (Simo), Johan Häy­ry­nen/Eskola (Pudas­järvi), Henrik Haapala (Paavola), Arvid Marjeta (Yli­tornio), Abram Ohen­oja (Kestilä), Heik­ki Maik­kula (Oulun maalais­kunta), Pekka Komu­lainen (Oulun kau­punki), Lennart Meh­tälä (Kala­joki), Abram Ant­tila/Grå (Kem­pele), Antti Hiltu­nen (Puo­lanka), Johan Hekan­aho (Oulun kau­punki), Otto Män­nistö (Oulai­nen), Johan Haapa­kangas (Salo), Lauri Wi­tikka/Rik­si (Rova­niemi), Johan Haapa­koski (Haapa­vesi), Abram Myl­läri/Hal­vari (Rova­niemi), Samuli Hon­kala (Nivala), August Sii­ronen (Kala­joki), Anders Kiima­maa (Ala­vieska), Gustaf Ta­kalo-Eskola/Sal­mén (Oulai­nen), Matti Rauha­niemi/Määt­tä (Kuu­samo), Matti Keinä­nen (Oulun­salo), Johan Törmä­nen (Kuu­samo), Johan Ambru­sin (Taival­koski), Arvid Wuoti (Karunki), Johan Yli­ruo­kamo/Karja­lainen (Kuu­samo), Johan Kesti (Oulun kau­punki) ja Edvard Ukon­murto (Oulai­nen).

 

Suomen 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona suksilla 1890-luvulla.
JOKA Journalistinen-kuva-arkisto Kaleva. Museovirasto. CC BY 4.0.

 

10.11.1893 annetun päiväkäskyn n:o 314 toisessa pykälässä lueteltiin miehistö, joka tuli lähettää yhden 2. komppanian ali­upseerin johdolla seuraavana päivänä pidettävään läänin­hallituksen kokouk­seen. Ensimmäisestä komppa­niasta kokouk­seen määrät­tiin sota­mie­het Witikka, Inkilä, Wuoti, Kesti ja Ukon­murto.  Neljä päivää myöhemmin päivä­käskyn n:o 318 toisessa pykälässä todettiin:

Allamainitut nuoret sotamiehet, jotka heti palveluk­seen sisään­tulon jälkeen ehdo­tet­tiin hyljättä­väksi, poiste­taan luette­loista tänään sai­rau­den tähden Läänin­toimiston pää­töksen n:o 260. 11 päi­vältä Marras­kuuta perus­teella.

Ensimmäisen komppanian luette­loista poistet­tiin kolme sotamiestä: Inkilä, Kesti ja Ukonmurto. Syyt palveluk­sesta vapautta­miseen olivat seu­raa­vat:

Inkilä – vesikives (hydrocele funic. spermat.)
Kesti – kaukotaittoisuus (hypermetrop.)
Ukonmurto – latuskajalat (plattfötter).

 

Perheen perustaminen

Puolisen vuotta sotapalveluksesta vapauttamisen jälkeen Pekka vaihtoi siviilisäätyä 29.4.1894. Kemin maaseurakunnan vihittyjen kirjaan on merkitty:

Talokkaan poika, poikamies Pekka August Jaakonp. Inkilä ja Elatus­miehen tytär Kaisa Eve­liina Matintytär Ranta-Maula, molemmat Kemin maa­seura­kunnasta.
Vihki kirkossa Juh. Gust. Snellman.

Pekka oli naimisiin men­nessään 23- ja Eve­liina Ranta­maula 22-vuotias. He saivat vuosina 1895–1916 kymmenen lasta: seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.  

 

Surua ja murhetta

Vuonna 1905 lapsista kaksi kuoli heikkouteen: tammikuussa kuoli syyskuussa 1904 syntynyt Elin Eveliina ja marraskuussa kymmenen päivän ikäinen Johan Hjalmar. Perä-Pohjolaisessa oli 30.11.1905 ilmoitus viimeksi mainitun kuolemasta:

Ilmoitetaan, että Jumala on nähnyt hyväksi kuolon kautta kutsua luokseen rakkaan pienokaisemme Johan Hjalmarin Marrask. 28 p:nä, elet­ty­ään täällä kyynel­ten maassa 17½ vuoro­kautta. Lähinnä kaipaa­vat van­hemmat, 4 veljeä ja 2 siskoa.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.
U. vk. 208, 2 v.

Pohjolan Sanomissa oli 29.8.1922 ilmoitus Pekan äidin kuolemasta.

Täten ilmoitamme, että Herra näki hyväksi pois kutsua rak­kaan äitimme
entinen talonemäntä
Anna Greeta Inkilän o.s. Heikonen,
joka vanhuutensa murtamana pääsi uskossa turvaten Lunasta­jaansa 25 elok. 1922 Kemin maaseurakunnassa 90 v. 8 kk. 11 pvän ikäisenä. Jälleennäkemisen toivolla kai­paamme lähinnä 1 poika ja 2 tytärtä 1 veli y.m suku­laiset uskon veljet ja sisaret.
Lapset.
Jopa loppui äidin vaivat, ehtoo hälle levon toi.
Rasi­tettu täällä aivan Herran lepoon mennä suo.

Samassa lehdessä oli 4.2.1928 ilmoitus vuonna 1902 syntyneen Anna-Liisan kuolemasta:

Jumala näki hyväksi ottaa luokseen tyttäremme Anna-Liisan, joka ankaran taudin murta­mana pääsi uskossa tai­vaan iloon, Kemissä, Korois­kylässä 29 p:nä tammik., v. 1928. Elettyään 25 v., 1 kk., 24 päivää. Jälleen­näkemisen toivossa kaivaten: me vanhem­mat, 1 sisko, 6 veljeä ynnä uskon­veljet ja -sisaret.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Paljon kärsit, paljon kestit,
Viimein rauhan saavutit.

25-vuotiaana kuolleen Johan Jalmarin kuolemasta oli ilmoitus Pohjolan Sano­missa 16.6.1933:

Surulla ilmoitamme, että Herra kutsui luotamme rakkaan poikamme ja veljemme Johan Jalmari Inkilän, joka pääsi Jumalan lasten lepoon koto­naan Kemin Korois­kylässä 14/6 -33, synt. 7/7 1907
Kans­samme kaipaavat 1 sisar, 4 veljeä y.m. sukulaiset, uskon­veljet ja sisaret.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Eelis, Yrjö, Eino, Tilda ja Pekka Inkilä.
Iita ja Artturi Putaan­suu perh.

 

Inkilän talo

Sanomalehtien mukaan Pekka Inkilän talossa pidettiin 1900-luvun alussa kinke­reitä, roko­tettiin lähiseudun asuk­kaita ja kannettiin palo­maksuja. 

Suomen maatalousmuseo Sarka on digitoinut Sukutilat Webissä -sivustoon tietoja maa­tiloista eri puolilta Suomea. Koroiskylän Inkilän talosta siellä on seuraavat, vuoden 1931 tilanteen mukaiset tiedot (sukutilat.sarka.fi):

Inkilä, 1 km Törmän pysäkiltä ja 21 km Kemistä. Omistajat v:sta 1895 Pekka Inkilä ja puolisonsa Kaisa (o.s. Rantamaula). Ollut isännän suvulla v:sta 1873. Pinta-ala 314,03 ha, josta peltoa 37, luonnonniittyä 4 ja metsämaata 273,03 ha. Pellot tasaisia suomuta- ja kivikko­maita. Vapaa viljelys. Talouskeskus viljelysten keskellä, maantien varrella, Kemijoen rannalla. Navetta, jossa on vesijohto ja automaattiset juomakupit, uusittu 1931. Karjakeittiö ja sauna valettu sementistä. Kotieläimiä: 3 hevosta, 12 lehmää, 1 sonni ja 10 lammasta. Myydään maitoa Perä-Pohjan osuusmeijeriin sekä lihaa, perunoita ja rehuja Kemiin. Kuusipuuvaltaisesta sekametsästä myyty paperi-puita. Käyttövoimana höyrykone (osuus).

Kunnallisvaalit 1936

Joulukuun 4. päivänä 1936 pidettiin Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuutettujen vaali. Vaalilipussa lueteltiin neljä vaaliliittoa: Oikeutta kaikille, Peltomiesten vaaliliitto, Maanviljelijäin vaaliliitto ja Työväen- ja pienviljelijäin vaaliliitto. Vaaleissa oli ehdokkaana myös Pekka Inkilä Oikeutta kaikille -vaaliliiton listalla. 3.6.1937 Pohjolan Sanomat kirjoitti, että Kemin mlk:n kunnallisvaalit on kumottu. Aiheena vaalien kumoamiseen oli lehden mukaan eräs vaalilipussa ollut virheellisyys:

Oulun läänin maaherra on eilen antanut päätöksensä Otto Juopperin ja Jaakko Eevert Kummun eli Tiekson teke­mästä vali­tuk­sesta, jossa vaadit­tiin viime joulu­kuulla toimi­tet­tu­jen Kemin mlk:n kun­nal­lis­vaa­lien kumoa­mista ja uusien vaa­lien toimit­ta­mista eräi­den valit­tajien esittämien seik­ko­jen perus­teella.

Maaherra antamassaan päätöksessä katsoo selvitetyksi tulleen, että keskus­lautakunta oli merkinnyt valitsija­mies­yhdistyk­sen n:o 2, jonka asia­miehenä oli toiminut tal. pka Lauri Knuuti, listal­le valmis­tut­ta­maansa vaali­lippuun ehdok­kaaksi mv. Pekka Inkilä nuo­remman, vaikka mainittu valitsija­yhdistys oli ehdok­kaaksi aset­tanut Pekka Inkilä van­hemman, mikä seikka on voi­nut vai­kuttaa vaalien tulok­seen. Tämän vuoksi on maa­herra kumon­nut Kemin mlk:ssa toimi­tetut kunnallis­vaalit ja määrän­nyt keskus­lauta­kunnan viipy­mättä ryhtymään toimen­piteisiin uusien vaalien toimitta­miseksi.

Kemin mlk:n kunnan­valtuusto valitti maa­herran päätök­sestä Korkeim­paan hallinto-oikeu­teen, joka antoi päätök­sensä 30.11.1937, kuten Pohjolan Sanomat kertoi 22.12.1937. 

KHO on tutkinut tämän asian ja katsoo, että Kemin mlk:n kunnan­valtuusto ei ole esiin­tuonut syytä maaherran valituksen­alaisen päätöksen muutta­mi­seen muulla tavoin kuin että koska maaherran ei olisi pitänyt mainitse­mastaan syystä kumota vaaleja koko­nai­suu­dessaan ja niin ollen vaalin valmistavia toimenpiteitä, keskus­lautakunnan ennen virheel­lisen vaali­lipun laati­mista suorit­tamat toimen­piteet pysy­tetään ja asia saatetaan siihen tilaan, missä se oli, ennenkuin virheel­linen vaalilippu laadittiin.

Keskuslautakunnan piti KHO:n päätöksen mukaan laatia uusi virheetön vaali­lippu ja sen jälkeen painattaa ja julkaista vaali­lista. Tämän jälkeen kunnassa oli määrä suorittaa uudet vaalit tavalli­sessa järjes­tyk­sessä.  

Uudet vaalit toimitettiin 14.1.1938. Pohjois-Pohja tiedotti vaalin tuloksista 16.1.1938:

Kemin maalaiskunnan kunnallis­vaalien tulokset saatiin eilen laske­tuiksi. Ääni­oikeuttaan käyttä­neitä oli Kirkon­kylän äänestys­alueessa 113 ja hylättiin näistä 1 vaalilippu, Korois­suvannon äänestys­alueessa 163 ja hylät­tiin samoin 1, Kosken­kylän äänestys­alueessa 226 ja hylättiin 1 vaalilippu.

Uuteen valtuus­toon tulivat vali­tuiksi Matti Viip­pola eli Inki­lä, Pekka Las­sila, Yrjö Vuoti, Kus­taa Kes­kinen, Lauri Vuo­tila-Lahden­perä, Janne Annala, Matti Tuisku­vaara, Kalle Kos­kela, Matti Mata­la, Eetu Kes­tilä, Olli Marski, Otto Lahden­kauppi, Olli Vanha­talo, Fredrik Sand­berg ja Matti Kivi­harju. Vara­miehiksi tulivat valituiksi Aappo Tuok­kila, Matti Ranta­martti, Yrjö Kit­tilä, Ville Tuok­kila, Pekka Yli­maunu, Pekka Ranta­maula, Arvid Vyö­rykkä, Kalle Kun­nari, Matti Laiti, Aappo Hiukka, M. E. Maunu, Erkki Vuokila, Janne Ranta­niemi, Janne Oinas, Antti Kaa­rakka, Matti Hoikka, Sakari Rimali, Antti Sankala, Arvid Jän­kälä, Reino Piip­pola, Eino Maunu sekä Pekka Inkilä (vanh.).

 

Kuolema

Pekka kuoli 23.8.1941 vanhuudenheikkouteen (marasmus senilis). Suremaan jäivät puoliso, neljä poikaa ja tytär perheineen. Eveliinan kuol­lessa 1952 kahdella pojal­la­kin oli jo lapsia.

Lähteitä:

KA Hki, 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona, M-169/3 Pataljoonan päiväkäskyt 1893.
KA Hki, 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona, M-170/30 Pataljoonan lääkärin kirjeenvaihtoa ja todistuksia.
KA Tilastollisen päätoimiston tilastoarkisto, K03Ab:111 Luettelot kuolleista 1941. Linkki tekstissä.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä.
Suomen maatalousmuseo Sarka – Sukutilat Webissä. <sukutilat.sarka.fi>

 

Värvätty vai ei?

Tammikuussa 1849 Lopella pidetyssä meriekipaasin värväystilaisuudessa matruu­sinpestin otti muiden muassa Erik Juhonpoika Sahlstedt. Omasta mielestään hän värväytyi kuudeksi vuodeksi, mutta värväystodistuksen mukaan palvelusaika olikin kymmenen vuotta. Sahlstedt anoi maaherralta vapautusta palveluksesta väittäen, että hänet oli vilpillisesti ylipuhuttu ja että tilaisuudessa oli pestattaville tarjoiltu viinaryyppyjä. Saatuaan selvityksen värvääjänä toimineelta vääpeli Gyldéniltä maaherra määräsi, että asiassa tuli kuulla todistajia Hämeenlinnan raastuvan­oikeudessa.

Hämeenlinnan raastuvanoikeus 28.1.1850

Vääpeli Gyldén ei raastuvaoikeuden käsittelyssä ollut saapuvilla. Sahlstedtin kutsumien todistajien Juho Antinpoika Tuomolan ja August Petterinpojan mukaan Sahlstedt oli värväystilaisuudessa ottanut muutaman ryypyn. Mies oli heidän mukaansa värväytynyt kuudeksi vuodeksi, ja vuosipalkaksi oli sovittu 16 ruplaa pankkoassignaatteina sekä tarvittavat vaatekappaleet. Mitään puhetta ei ollut kymmenen vuoden palvelusajasta. Gyldénille annettiin tilaisuus esittää vasti­neensa, minkä jälkeen maaherra määräsi asianosaiset kuultavaksi kihlakunnan­oikeudessa.

Lopen talvikäräjät 19.4.1851

Gyldén oli kutsunut todistajiksi majoitusmestari Gustaf Wikgrénin, talollinen Heikki Koivulan ja torppari Juho Karhumäen. Wikgrénin mukaan Sahlstedt ei värvättäessä ollut sanottavasti humalassa. Mies oli halunnut ottaa pestin kuudeksi vuodeksi, mutta hänelle oli sanottu, ettei ekipaasiin voi ottaa alle kymmenen vuoden pestejä. Sahlstedt oli värväytynyt, ja palkaksi oli sovittu 15 ruplaa; 16 ruplaa Sahlstedt voisi odottaa saavansa vasta, kun palvelusaikaa olisi jonkin verran takana. Väkeä oli tilaisuudessa kulkenut edestakaisin, mutta esimerkiksi Wikgrén itse tai August Petterinpoika eivät loppuvaiheessa olleet paikalla. Heikki Koivulan selostus tapahtumien kulusta oli samanlainen. Juho Karhumäki tiesi vain, että Sahlstedt oli pyytänyt tulla otetuksi meriekipaasiin, muttei sitä, miten pitkäksi aikaa ja millä ehdoilla.

 

Vihkiäkö vai ei?

Samoihin aikoihin Erik Sahlstedt oli menossa naimisiin Eeva Kaisa Hjortin kanssa, ja huhtikuun 26. päivänä 1851 heidät kuulutettiin Lopen kirkossa ensimmäisen kerran. Kirkkoherra Elers oli kuullut Sahlstedtin maaherralle tekemästä valituksesta, mutta hän ei tiennyt, että asia oli edelleen vireillä. Koska värväyksestä oli kulunut jo kaksi vuotta, kirkkoherra oletti asian jääneen sikseen.

 

Tieto avioliittoaikeista oli saavuttanut vääpeli Gyldénin, joka Wikgrénin välityksellä ilmoitti kirkkoherralle, ettei vihkimistä saanut suorittaa. Avioliiton esteestä tulisi meriekipaasista kirjallinen ilmoitus. Koska asetuksissa ei ollut selkeitä ohjeita tällaisen tapauksen varalta, Elers pyysi tuomiokapitulilta lausuntoa asiasta.

 

Tuomiokapitulin arkistossa ollut Elersin kirje oli lähtökohta koko värväysjutun tutkimiseen. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin arkisto, E VI: 110 Loppi (1828–1896).

 

Vastaus oli, että mikäli meriekipaasi ei ole esteellisyyttä ilmoittanut, ei ole syytä keskeyttää avioliiton toimeenpanoa. Kirjallista kieltoa ei nähtävästi tullut, sillä Erik Sahlstedt ja Eeva Liisa Hjort vihittiin heinäkuussa 1851.

 

Maaherran päätös 17.12.1851

Maaherra hylkäsi Sahlstedtin anomuksen, koska värväys oli pöytäkirjojen mukaan tapahtunut asianmukaisesti eikä valitusta ollut tehty asetuksen määräämässä ajassa. Sahlstedt teki päätöksestä valituksen, joka ohjattiin senaatin oikeusosaston tutkittavaksi. Selvitykset osoittivat, että Sahlstedt oli valittanut värväyksestä ajoissa eli kuuden viikon kuluessa siitä, kun hän 22. heinäkuuta oli saanut värväys­todistuksen. Oikeusosaston mukaan aiemmissa oikeudenkäynneissä ei myöskään ollut kiinnitetty huomiota todistajanlausuntojen ristiriitaisuuksiin. Todistajia tuli kuulla uudelleen.

Lopen syyskäräjät 27.11.1852

August Petterinpoika ei päässyt todistamaan, sillä hänet oli irtolaisena määrätty Hämeenlinnan pakkotyölaitokseen. Wigrén ja Heikki Koivula toistivat aiemmin antamansa lausunnot. Lisäksi todistajina kuultiin Juho Kurkea, Juho Tuomolaa, Kristiina Koivulaa ja Amalia Juhontytärtä. Kurki ja Tuomola kertoivat, että Sahlstedt oli sanonut värväytyneensä kuudeksi vuodeksi eikä värvättäessä ollut humalassa, mitä nyt pienessä hiprakassa (dryckesrörd). Kristiina Kustaantytär sanoi Sahlstedtin pyytäneen kuuden vuoden pestiä, mutta kun oli sanottu, että lyhin pesti on kymmenen vuotta, Sahlstedt ei ollut kysellyt sen enempää. Palkaksi oli sovittu 15 ruplaa, josta Sahlstedt oli heti saanut pienen osan. Sahlstedt kiisti tämän. Amalia Juhontyttären mukaan Sahlstedt oli värväystä seuranneena päivänä ollut vahvasti humalassa ja siitä toivuttuaan valittanut, että hänet oli petollisesti värvätty kymmeneksi vuodeksi.

 

Maaherran päätös 31.3.1853

Raastuvan- ja kihlakunnanoikeuden pöytäkirjojen perusteella maaherra teki asiassa päätöksen 31.3.1853. Koska oli näytetty toteen, että Sahlstedt oli värväytynyt kymmeneksi vuodeksi ja oli värvättäessä selvä, hänen tuli välittömästi saapua meriekipaasin palvelukseen. Lisäksi hänen tuli korvata vääpeli Gyldénille oikeuden­käynneistä koituneita kuluja 15 hopearuplaa. Päätöksestä oli mahdollisuus valittaa oikeusosastolle, minkä Sahlstedt tekikin. Oikeusosasto katsoi maaherran päätöksen olleen oikea ja vahvisti sen joulukuussa 1853.

 

Sahlstedt ei kuitenkaan tainnut mennä meriekipaasiin, sillä ekipaasin rippikirjoista tai muuttaneiden luetteloista häntä ei löydy. Jossain muualla kuin Lopella hän kuitenkin vietti seuraavat kolme vuotta. Rippikirjamerkinnän mukaan hän oli pakosalla (afviken) vuosina 1854–1856. Sahlstedtilla on ripilläkäynti­merkintä 26.10.1853 ja seuraavan kerran 14.12.1856.

 

 

***

Erik Johan Sahlstedt syntyi 18.3.1823. Vanhemmat olivat Läyliäisten Roution talollinen Juho Erikinpoika ja Anna Maria Heikintytär. Värväytyessään meri­ekipaasiin Sahlstedt oli 26-vuotias ja renkinä Lopenkylän Ilkolla, mistä muutti seuraavana vuonna Uotilaan. Siellä palveli piikana hänen tuleva vaimonsa, Eeva Kaisa Hjort. Eeva Kaisa oli pappilan Ali-Vuotavan torpparin Erik Hjortin ja Maria Matintyttären tytär, syntynyt 12.4.1823. Sahlstedtin perheeseen syntyi viisi lasta: Amanda Maria 1851, Vilhelmiina 1853 (k. 1854), Oskar 1857, Kustaa 1860 ja Erkki Juho 1864. Perhe muutti 1875 Pusulan Kärkölään.

Lähteitä:

KA Tku, TTka E VI: 110 Loppi 1828–1896. Elersin kirje. TTka: B I: 118 Kirjekirja 1851.

KA Hml, Hämeenlinnan RO Varsinaisasiain pöytäkirjat 1850. Lopen talvikäräjät 1851 ja 1852. Hämeen lk, Dba: 22 Vankiosaston päätöskonseptit 1853.

KA (DA) Oikeusosasto. Da: 52 Päätöstaltiot 1852, Da: 55 Päätöstaltiot 1853.

SSHY. Lopen ym. kirkonkirjat. Jäsensivut.

Itara ukkotuomari

Wuonna 1888. Heinä­kuun 2. päi­vä­nä ko­koon­tui Raas­tu­van Oi­keus Joen­suus­sa Raa­ti­huo­neel­la. Saa­pu­villa olivat Pori­mes­tari J. A. Ny­stén sekä raati­mie­het Juha­na Nou­si­ai­nen ja Simo Hir­vo­nen.

Pöytäkirjan toimitti Porimestari Nystén.  

–   –

§: 4

     Kirjansitoja Jooseppi Niemi, tästä kaupungista, on työpalkasta täksi päiväksi Raastu­van Oikeu­teen manuut­tanut Kihla­kunnan tuoma­rin Simon Wil­helm Nylan­derin, myös tästä kaupun­gista; ja kun asiaa nyt tutkit­ta­vak­si otet­tiin, tuli kja itse saapu­ville, mutta vja oli, es­teestä tie­toa laitta­mat­ta, Oikeu­desta poi­kessa, vaikka hän oli tänne lailli­sessa järjes­tyk­sessä manattu Kaupun­gin­pal­velia Paavo Kauppi­selta, Jouto­naisen Kaisa Pusan läsnä­ollessa, kuten Kau­pungin­palvelia Kaup­pi­nen siitä nyt todisti.

     Kannettansa toimittaen antoi kja Oikeuteen laskun, joka tähän kopioi­tiin ja oli näin kuu­luva:

katso liite lasku

,

minkä luettua kja kertoi vjalle ja Liperin kihlakunnan arkistoon sitoneensa laskussa mainitut kuusi­toista tuomio­kirjaa, joista hän oli työ­pal­kaksi saapa viisi­kymmentä­kahdek­san mark­kaa mutta vjan tätä vas­taan ei mieli­suo­siolla suorit­ta­neen enem­män kuin kolme­kymmentä­kaksi mark­kaa, minkä täh­den kja nyt vaati vjan velvoit­tamista kjalle maksa­maan jään­nöksen laskun sisäl­löstä kaksi­kym­mentä­kuusi mark­kaa, sekä sitä paitsi koh­tuul­li­sesti ja Oikeu­den tut­kin­non mu­kaan pal­kit­se­maan kjan kulun­git jutussa.

     Sitte sai kja, joka kertoi tarpeisiin näitä tuomiokirjoja sitoessaan jo menneen kanta­jalta rahaa noin kol­men­kymme­nen markan seu­tuun, astua ulos, siksi aikaa kuin Oikeu­dessa, keskus­teltua, 

Määrättiin:

      Asia jatketaan kjan ajetta­vaksi maanan­taina, ensi­tulevan Syys­kuun 10. päi­vänä kello 10. päi­vällä, jol­loin vas­taaja ol­koon saapu­villa, jos mie­lii tulla asi­assa vielä kuu­lus­tel­luksi, ja mi­hin kja tuo­koon näy­tök­siä sii­tä että kysy­myk­een tul­leet tuo­mio­kir­jan niteet ovat suu­rem­masta ar­vosta, kuin mitä vja niis­tä on suorit­tanut, jos kja tah­too että hänen vaati­muk­sensa huo­mi­oon ote­taan. Julis­tet­tiin.

     –   –   –

 

Wuonna 1888. Syyskuun 2. päivänä kokoontui Joen­suun Raas­tuvan­oikeus raati­huo­neel­la. Saapu­villa oli­vat Pormes­tari Ivar J. Paqva­len, sekä jäse­ninä Neu­vos­mies Juho Nou­si­ai­nen ja Kaup­pias Aa­pe­li Kopo­nen, joka jo en­nen oli tehnyt tuoma­rin­valan. 

Pöytäkirjan toimitti v. t. Pormestari Paqvalén.  

–   –

 §: 2

     Kun Ros otti edelleen käsiteltäväksi viime Heinäkuun 2 pnä pöytäkirjan 4 §: alla Rossa esillä olleen ja pöytä­kirjassa maini­tusta syystä täksi päi­väksi lykä­tyn asian työ­palkasta, jossa Kirjan­sitoja Joo­seppi Niemi tästä kaupun­gista on kjana ja tääl­lä asuva Kihla­kunnan­tuomari Simon Wil­helm Nylander vjana, tuli, asian­osaisia esiin­kutsuttua, kjan puolesta valta­kirjan nojalla saapu­ville Kaup­pias Pekka Hakka­rainen, vaan vja oli taas poissa, esteestään Oikeudelle tietoa toimittamatta. 

      Kun tämä oli mer­kitty ja edelli­nen pöytä­kirja julki­luettu, nimesi kjan asiamies Kirjuri Paul Lindholmin asiassa tjana kuultavaksi ja tuli Lindholm, esiinkutsuttua, saapuville sekä sai hyvämaineisena ja kun estettä hänen kuulus­te­le­mi­ses­taan ei tiedetty vannoa tjan valan, jonka arvosta muis­tu­tet­tuna hän kertoi, että kun hän oli vjalla kirju­rina ja vja ennen nidot­ti saman­laisia tuomio­kir­joja olivat ne ainakin puolta huokeam­mat kjan vaati­maa hin­taa ja että kjan vaimon ensimä­inen mies Kirjan­sitoja Kalle Holo­pai­nen myös oli vjalle nitonut täm­möi­siä kir­joja puol­ta huokeam­masta, vaan sanoi tja että k. olevat kjan nito­mat kir­jat tosin ovat parem­masti ja tanakam­masti tehdyt, kuin vjalle ennen nido­tut tuomio­kirjat. Muuten lisäsi tja, että paksum­mat k. ole­vista kir­joista ovat noin kort­telin pak­sut, vaan toiset ohuem­mat, sekä että hän vei ne kjalle nidot­ta­vaksi, jol­loin nitoma­pal­kasta ei ollut muuta puhetta, kuin että se oli oleva koh­tuul­linen. Ei muuta. Myön­net­tyään puheen­sa oi­kein pöytä­kirjaan merki­tyksi ja anot­tuaan koh­tuul­lista vieras­mies­palkkaa astui tja ulos. 

     Kjan asiamies arveli kjan vaatiman nitomis­palkan ei olevankaan kohtuut­toman sii­hen näh­den että työ on hyvin tehty ja nitei­siin käy­tetty hyviä tar­peita ja tästä johtuen kjan vaati­muksen sitä suurem­malla syyllä kun tuo­mari Wolde­mar Ny­stén'kin oli maksa­nut kjalle tuomio­kirjain nitomi­sesta kjalle saman hin­nan, minkä kja on vjalta vaatinut; jonka jäl­keen kjan asia­mies sai käydä ulos siksi ai­kaa kun Rossa keskus­teltua

Päätettiin:

       Ros on tämän asian tutkinut; ja kun asiassa tjana kuultu Kirjuri Paul Lind­holm on todis­ta­nut, että ky­seessä olevat kirjat ovat parem­min ja tuke­vam­min nido­tut, kuin vjalle ennen nidotut tuomio­kirjat, joista vja on huo­keam­man hinnan maksa­nut, sen­tähden ja kun vja, ilmoit­ta­mat­ta lail­lista es­tettä pois­sa­olol­lensa, ei ole enää Oikeu­teen saapu­nut kjan vaatimusta kiis­tä­mään, katsoo Ros lail­li­seksi vel­voit­taa vjan Tuo­mari Simon Wil­helm Nylan­derin heti kuit­tia vastaan kjalle Juo­seppi Niemille maksa­maan vaadi­tut kuus­kolmatta markkaa ja sen ohessa palkit­semaan kjan lain­huuto­kulut yhdellä­kolmatta mar­kalla, joista kum­minkin kja maksa­koon tjal­lensa Kir­juri Paul Lind­holm'ille vaadi­tuksi vieras­mies­palkaksi kolme mark­kaa, johon, ellei sitä mieli­suosi­olla suori­teta, lisä­tään tästä pöytä­kir­jasta ja pää­tök­sestä kirjoi­tet­tavan osa­otteen lunas­tus ynnä muut ulos­ottoa varten tar­peel­li­set kustan­nukset.

      Kumminkin tulee kjan vetoajan kuluttua antaa tästä päätöksestä vjalle tieto tahi hakea sillä ulosottoa niin aikaiseen, että vja, jos luulee siihen syytä olevan, voi haas­tattaa kjan kuu­kauden kulu­essa Raas­tu­van­oikeuteen voit­taak­sensa omansa ta­ka­sin, ja jos kja ei sitä tee, on vjalla sama aika päätök­sestä tie­don saa­tu­ansa. Mitä sillä välin ulos­oton kautta saadaan on kjalla valta täyt­tä ta­kaus­ta vas­taan ottaa ulos­otto­mie­heltä hal­tuunsa. Jul. ennen maini­tulla ajalla ja pai­kalla.

     Jälestäpäin vaan kuitenk­in lailli­sella ajalla on vja Tuomari S. W. Nylander maksa­malla 5:46 saanut tä­män pää­töksen ve­toon, jonka­tähden etc.        , ja siis viimestäänkin perjantaina tulevan Marraskuun 9 pnä ennen klo 12.  

     –   –   –

Kihlakunnantuomari maksoi omasta pussistaan tuomio­kuntansa kulut, kuten henkilö­kun­nan pal­kat ja toi­misto­tarvikkeet, joten tämän­kaltainen tinki­minen on sinänsä ymmär­ret­tävää. Arkis­toja pen­kova tut­kija on toki kii­tol­linen siitä, että korttelin [15 sentin] paksuiset tuomio­kirjat "ovat parem­masti ja tana­kammasti tehdyt". 

Tampereen kaupunginarkistossa 17.10.2017.
Kuva: Olli Liikanen.

Simon Wilhelm Nylander syntyi Oulussa vuonna 1827 kauppias, raatimies Matts Nylanderin ja Beata Hoffrénin per­hee­seen. Hän pääsi yli­oppi­laaksi 1846, suo­ritti tuomarin­tutkinnon joulu­kuussa 1850 ja sai vara­tuomarin arvon 1854.  Nylander toimi esimerkiksi Kajaanin kihla­kunnan henki­kirjurina, Kajaanin vt. pormes­tarina, Raa­hen pormes­ta­rina, Oulun kun­nal­lis­por­mes­ta­ri­na, Oulun tuomio­kunnan tuoma­rina ja Liperin tuomio­kunnan tuoma­rina. Hän oli myös vuoden 1867 valtio­päivillä porvaris­säädyn edusta­jana. Pyhän Stanis­lauksen 3. lk ritari Nylan­der kuoli Kuo­piossa kesä­kuussa 1889. 

 

Lähteitä:

KA Jns Ca:33 Joensuun RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1888 II.

Yrjö Kotivuori. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Simon Wilhelm Nylander. Verkkojulkaisu 2005.

Salon kartanon torpat vuoden 1804 lopulla

Vuoden 1805 henkikirjojen liitteenä oli kornetti Carl Gustaf Laurentzin 5.12.1804 allekirjoittama luettelo Salon kartanon torppareista ja heidän vaimoistaan sekä henkikirjoitusikäisistä lapsistaan ja palkollisistaan. Luettelon mukaan kartanolla oli 31 torppaa. Laurentz käytti torppareista vain etunimiä, jotka alla ovat alku­peräisessä muodossa. Torppien nimet olen "normalisoinut". Vertailun vuoksi mukana on rippikirjan tietoja lisäkommentteineen samalta ajalta (kursivoitu).

 

1. Antiniemi – rippikirjassa Yli-Antiniemi

Torppari Mickel, vaimo Maria, tytär Maria.

– Michel Jöraninpojan (s. 1754) vaimo Maria (k. 1805) oli Antiniemen vanhan torpparin Ernest Petterinpojan tytär. 1784 syntyneen Maja Lisan lisäksi kotona asuivat alaikäiset Erik, Brita Lena, Anna ja Eva Caisa. Vanhin tytär Stina Lovisa oli jo naimisissa (ks. seuraava). Myös Mickel Jöraninpojan appivanhemmat Ernest Petterinpoika ja Maria Johanintytär sekä Caisa Ernestintytär ja Erik Erikinpoika En perheineen asuivat torpan mailla.

 

2. Antiniemi – myöhemmin Ali-Antiniemi

Torppari Eric, vaimo Christina.

– Mickel Jöraninpojan vävy Erik Johan Johaninpoika, vaimo Stina Lovisa. Vuonna 1804 lapsia oli kaksi, Jakob Johan ja Nikodemus (k. 1805). Perhe muutti 1808 Sääksjärven torppaan. Ali-Antiniemen torppariksi tuli 1807 Elias Simonpoika, jonka puoliso Stina Israelintytär oli Jokelan torpasta.

 

3. Hepolammi

Torppari Johan, vaimo Wallborg. 

– Johan Henrikinpoika, s. 1770, vaimo Walborg Simontytär. Neljä alaikäistä lasta.

 

4. Haala – rippikirjassa Haala Eerola

Torppari Eric, vaimo Brita, poika Johan. 

– Erik Andersinpoika, s. 1761, vaimo Brita Jöranintytär. Poika Johan. Kolme alaikäistä tytärtä.

 

5. Haala – rippikirjassa Haala Heikkilä

Torppari Henrik, vaimo Anna, pojat Eric ja Anders. 

– Henrik Kristerinpoika, s. 1742, ja Anna Andersintytär. Poika Eric oli syntynyt 1779 ja Anders 1788.

 

6. Haala – rippikirjassa Anttila

Torppari Anders, vaimo Catharina, tytär Christina. 

– Torpassa asui suutari Anders Sacklin vaimonsa Caisa Andersintyttären kanssa. Poika Anders, s. 1784, asui Vojakkalassa. Tytär Stina, s. 1787, avioitui sotilas Johan Färmin kanssa vuonna 1809.

 

7. Hanga – rippikirjassa Hangais

Torppari Abraham, vaimo Maria, poika Johan. 

– Abraham Abrahaminpoika, s. 1754, vaimo Maria Matintytär. Edellinen torppari oli Rengon Vehmaisista muuttanut Abraham Erikinpoika.

 

8. Hanga – rippikirjassa Hangais Simola

Torppari Simon, vaimo Christina, piika Maria (muuttanut Pollonojalta). 

– Simon Johaninpoika, s. 1769, vaimo Stina Abrahamintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Maria Tuomaantytär, Henrik ja Joonas Tuomaanpoikien sisar.

 

9. Haiseva – myöhemmin Nummenpää

Torppari Gustaf, vaimo Brita. 

– Gustaf Jöraninpoika ja vaimo Brita Simontytär.

10. Jokela

Vaimo Brita, poika Johan, tytär Christina. 

– Rippikirjassa torpparina oli vuonna 1739 syntynyt Israel Lerbäck. Vaimo Brita Andersintytär, tyttäret Anna Caisa (k. 4.11.1805) ja Stina (Christina). Pojat Johan, s. 1786, ja Gustaf Adolf. Johan oli isänsä jälkeen Jokelan seuraava torppari.

 

11. Kaipola – rippikirjassa Yli-Kaipola

Torppari Anders, vaimo Brita, renki Eric. 

– Anders Henrikinpoika, vaimo Brita Lena Israelintytär. Renki oli Erik Johan Siik, s. 1789.

 

12. Kaipola – rippikirjassa Ali-Kaipola

Torppari Henrik, vaimo Catharina. Piika Christina muuttanut Hausjärvelle. 

– Henrik Henrikinpoika s. 1767, vaimo Caisa Andersintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Stiina Loviisa Pehrintytär.

 

13. Kylmänoja

Torpparin vaimo Anna, poika Mickel, tyttäret Christina ja Maria. 

– Torpparin vaimo Anna Leonhardintytär oli syntynyt 1762. Hänen puolisonsa, vuonna 1755 syntynyt vanha torppari Mickel Henrikinpoika, on merkitty kuolleeksi 1811. Poika Mickel oli syntynyt 1785, Stina (Christina) 1782 ja Maja Caisa 1788. Stina avioitui vuonna 1807 Linnamäkeen.

14. Kontola

Torppari Johan, vaimo Lisa. 

– Johan Simonpojan, s. 1778, puoliso oli Lisa Ernestintytär Antiniemestä. Pariskunta vihittiin 12.10.1800 ja lapsia oli tässä vaiheessa vain tytär Eva. Myös Johan Simonpojan vanhemmat asuivat torpassa, isä kuoli joulukuun lopulla 1804.

15. Kaatia

Torppari Eric, vaimo Maria. 

– Eric Matinpoika, s. 1777, puoliso Maria Adamintytär. 

16. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Sipilä

Torppari Eric, vaimo Lisa "nukahtanut Herran nimeen muutama päivä sitten".

– Erik Sigfridinpoika, s. 1776. Puoliso Lisa kuoli 1.12.1804. Alaikäisiä lapsia. Erik Sigfridinpojan toinen puoliso oli Kylmänojan Stiina Mikontytär.

17. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Kallela

Torppari Gustaf, vaimo Maria, piika Maria. 

– Torpparina oli räätäli Gustaf Henrikinpoika Helenius, s. 1756, k. 1811. Puoliso (nro 2) oli Maria Israelintytär. 

18. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Jussila

Torppari Johan, vaimo Justina, poika Eric, (pojan)vaimo Johanna, poika Herman. 

– Torppari Johan Matinpoika kuoli 26.12.1804. Puoliso oli Stina (Justina) Simontytär. Vuonna 1779 syntynyt poika Eric avioitui Johanna Henrikintyttären kanssa. Eric kuoli vuonna 1805. Leski Johannan toinen aviomies oli Joonas Tuomaanpoika, Pollonojan Henrik Tuomaanpojan veli.

19. Luhtapakka

Torppari Emanuel, vaimo Eva. 

– Emanuel Abrahaminpoika, s. 1773, vaimo Eva Regina Ernestintytär Anti­niemestä. Vuonna 1804 lapsia oli kolme. Torpassa asui myös Emanuelin äiti Caisa Matintytär, s. 1733. Emanuel oli Haalan Abraham Abrahaminpojan veli.

20. Malmvik – rippikirjassa Pirttiniemi eli Malmvik

Torppari Petter, vaimo Maria. 

– Pehr (Peter) Jakobinpoika, s. 1769, vaimo Maja. Lapsia oli kolme. Rippikirjassa perheen sanotaan tulleen Malmvikiin vuonna 1805. Edellinen torppari Jakob Jakobinpoika muutti Naskalniemeen.

21. Naskalniemi

Torppari Jakob, vaimo Maria, renki Matts. Muuttaneet Malmvikistä 1804, renki Tammelasta.

– Jakob Jakobinpoika, s. 1774, vaimo Maria Mickelintytär. Kaksi lasta. Renki oli Matts Johaninpoika, s. 1776.

22. Peräntö

Torppari Henrik, vaimo Eva. Renki Anders ja vaimo Maria, joiden sanotaan olevan Naskalniemessä.

– Henrik Erikinpoika, s. 1768, ja Eva Abrahamintytär, Haalan Abrahamin sisar.

23. Pollonoja

Torppari Henrik, vaimo Ulrika. 

– Henrik Tuomaanpoika, s. 1774, vaimo Ulrika Andersintytär. Henrikin isä oli vuonna 1803 kuollut vanha torppari Tuomas Erikinpoika.

24. Paasto – rippikirjassa Yli-Paasto

Torpparin poika Johannes, äiti Juliana. 

– Rippikirjassa torpparina on entinen sotilas Anders Kamp. Hänen puolisonsa oli Juljana Jöranintytär. Poika Johannes (Johan) Andersinpoika oli syntynyt 1782.

25. Röykkä – rippikirjassa Röykkä Mattila

Torppari Matts, vaimo Maria, vävy Matts, vaimo Maria. Tytär Sara. 

– Torppari Matts Johaninpoika kuoli 1805. Puoliso oli Maria Henrikintytär. Vävy Matts Simonpoika, s. 1785, oli naimisissa Maria Lena Matintyttären kanssa.

26. Röykkä

Torppari Anders, vaimo Hedvig. 

– Anders Andersinpoika, s. 1771, ja vaimo Hedvig Tuomaantytär. Kolme lasta, nuorin syntyi ja kuoli vuonna 1804.

27. Suontaka l. Suontausta

Torpparin poika Johannes, vävy Eric, vaimo Beata, tytär Maria. Piika Greta. (Varsinaisessa henkikirjassa torppari on Eric Tuomaanpoika).

– Rippikirjassa torpparina Johan Andersinpoika, s. 1783. Isä Anders Jöraninpoika, äiti Maria Matintytär (k. 17.12.1804). Torpparin sisar Beata Andersintytär ja hänen puolisonsa Eric Tuomaanpoika, jotka muuttivat Tammelaan 1805. Torpparin sisar Maria Andersintytär, s. 1769. Piika Greta Johanintytär.

28. Sääksjärvi

Torppari Matts, vaimo Anna. Renki Ahlfors, joka värvätty sotilaaksi.

– Matts Andersinpoika, puoliso Anna Johanintytär. Vuonna 1804 torppariksi tuli Erik Henrikinpoika ja hänen jälkeensä 1808 Erik Johan Johaninpoika Antiniemestä.

29. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Ernestilä

Torppari Ernest, vaimo Maria. 

– Torppari oli entinen reservinsotilas Ernest Ernestinpoika (Lopp), s. 1767. Vaimo (nro 2) Maria Johanintytär ja yhteiset lapset Anders ja Lovisa. Ernest Ernestinpojan vuonna 1801 kuollut ensimmäinen vaimo oli samanniminen, 1788 sodassa kuolleen Erik Aspin leski Maria Johanintytär.

30. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mäkelä

Torppari Eric, vaimo Lisa. 

–  Eric Jöraninpoika, s. 1766, ja Lisa Henrikintytär. Alaikäisiä lapsia.

31. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mattila

Torpparin poika Matts, äiti Lisa. Piika Eva. 

– Matts Henrikinpoika, s. 1756. Vaimo Lisa Jakobintytär, poika Matts Matinpoika, s. 1789. Viisi nuorempaa lasta. Piika oli Eva Adamintytär, s. 1772.

Salon kartanon säätyläiset ja heidän palkollisensa olivat eri luettelossa: Carl Gustaf Laurentz, s. 1719, Elisabeth Laurentz, s. 1741, Mårten Wilhelm Forbus, s. 1766, räätäli Eric Kamp sekä Gustaf, Justina, Anna, vaimo Lisa ja vaimo Stina. Carl Gustaf Laurentz nuoremman tiedot oli annettu erikseen. Huomautuksissa mainittiin, ettei Laurentzilla ollut verotettavia  katettuja vaunuja, kiesejä, kuriirikärryjä, (tasku)kelloja eikä metsästyskoiria. Ikkunoita oli yhdeksän kappaletta.

Varsinaisessa henkikirjassa Salon kartano alkaa sivulta 1235. Siellä torppia on lueteltu 33. Laurentzin luettelossa olevan Matts Andersinpojan lisäksi on toinenkin Sääksjärven torppari Matts sekä Mäkelään merkitty Eric Jöraninpoika. Olisiko kysymyksessä kahteen kertaan merkityt, sillä  Eric Jöraninpoika -niminen torppari asui Laurentzin luettelon mukaan Yksjärven Mäkelässä?

Useissa torpissa asui sukuani eli Antiniemen Ernest Petterinpojan (iiiääi) sekä Lopelle Rengosta muuttaneiden Erik Brockmanin poikien Tuomaan (iäiiii) ja Abrahamin jälkeläisiä.

Lähteitä:

KA (DA) Läänintilit, Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä. Asiakirjat. Hollolan alinen tk. Henkikirja 1805 (8525).

 

 

 

Hyvää Joulua 2021!

 Pohjois-Karjalan kirjeenvaihtajamme lähetti joulukortin.

Ilman näytti jäävän

perhe majataloa –  

löysi lammasläävän

ja tähti antoi valoa.

Widellit Viipurissa

1840-luku

Seppien ammattikunnan oltermanni Anders Granat luopui amma­tis­taan vuonna 1840. Hän ilmoitti Sanan Saat­taja Wiipu­rista -lehdessä 28.3.1840, että hän joutuu jatku­van sai­ras­te­lunsa takia vuokraa­maan sepän­verstaansa pistooli­seppä Petter Widellille. Granat kehotti asiak­kai­taan käänty­mään täst­edes Widellin puo­leen ja luotta­maan siihen, että Widell tekee työnsä yhtä tar­kasti ja taita­vasti kuin hän itse­kin oli tehnyt. 

Viipurin vuosien 1840 ja 1841 henkikirjassa Pietarin esi­kau­pun­gin ton­tilla 123 mainitaan vielä olter­manni Granat. Vuoden 1842 henki­kirjassa ton­tilla on seppä Petter Widell, vaimo Otti­liana ja lapset Otto, Fred­rik, Johan ja Sofia. Aikai­sem­massa blogi­kir­joi­tuk­sessa maini­tuista, Kuo­piossa synty­neistä lap­sista Petter Arvid oli kuollut Viipu­rissa 6.3.1839. Viipu­rissa Pet­terille ja Otti­lia­nalle syntyi vielä kaksi lasta: Johan Os­kar 28.1.1839 ja Mag­nus Fred­rik 12.10.1833. Vuoden 1841 henki­kirjassa Petterin talou­dessa on myös 58-vuotias anoppi Inge­borg Kröger, joka oli muutta­nut Viipu­riin Kuo­piosta vuonna 1835. 

Vuonna 1843 Petter Widellillä oli oppi­poikina oma poika Otto Widell, Jaakko Airak­sinen Suonen­joelta, Elias Lampinen, Martti Reponen Puuma­lasta, pitäjän­puusepän poika Tapani Peippo Parik­kalasta ja vangin­varti­jan poika Alek­san­der Stål. He kaikki kävi­vät sun­nun­tai­koulua Vii­pu­rissa.

Vuonna 1848 Petter valit­tiin seppien ammat­ti­kunnan olter­man­niksi. 

1850-luku

9.2.1850 pidetyssä ammattikunnan kokouksessa olte­manni Widell luet­teli, ketkä olivat tul­leet hänelle sepän op­piin:

• Johan Sutinen Ranta­salmelta ja Aaron Veikko­nen Viipu­rista vii­deksi vuo­deksi; Sutinen oli aloit­ta­nut 25.5.1847 ja Veikko­nen 20.6.1846
• Lorens Jack Mikke­lin pitä­jästä kol­meksi vuodeksi 18.7.1847 alkaen
• Topias Juvonen Säämin­gistä yhdeksi vuo­deksi 10.10.1849 alkaen
• Staffan Kröger Kuo­piosta vii­deksi vuo­deksi, vuoden 1851 lop­puun asti
• Johan Henrik Henrikinpoika Orimattilasta yhdeksi vuo­deksi 22.11.1849 alkaen.

Kaikki oppipojat saivat majoi­tuksen ja ylös­pidon sekä palk­kaa seuraa­vasti: Sutinen 10 rup­laa, Veikko­nen 7 ruplaa 14 2/7 kopeek­kaa, Jack 11 ruplaa 42 6/7 kopeek­kaa, Juvonen 25 ruplaa ja Henriks­son 20 rup­laa, kaik­ki hope­assa. Krögerin pal­kasta Widell totesi vain, että poika saa kor­vauksen heidän keski­näisen sopi­muk­sensa mukai­sesti. Oppi­pojat vahvis­ti­vat sopi­mus­ten vas­taa­van Widellin lausun­toja.

Ammattikunnan kokouk­sessa 27.11.1852 olter­manni Widell luo­vutti jää­viyden takia puheen­johta­juuden mes­tari Fager­manille, koska käsit­te­lyssä oli kisälli Otto Napo­leon Widellin anomus. Otto halusi pääs­tä seppä­mestariksi ja har­joittaa kalu- ja ken­gi­tys­sepän ammat­tia. Hän mak­soi sitä varten ammatti­kun­nal­le yh­den rup­lan 44 kopee­kan anomus­mak­sun sekä yh­den rup­lan 15 kopee­kan notaarin palkkion, yhteen­sä kaksi ruplaa 59 kopeek­kaa hopeassa. Lisäksi hän esitti seuraa­vat todis­tuk­set:

• tämän ammattikunnan 27.9.1845 antama kisällikirja
• apupappi A. M. Winterin 15.11.1852 päiväämä todistus, että Widell on synty­nyt 28.6.1826 ja on hyvä­maineinen
• sunnuntaikoulun opettaja Gustaf Sattlerin 15.11.1852 laatima todis­tus, että Widellillä on hyvä ja luet­tava käsi­ala ja että hän osaa nel­jä luvun­laskun ta­paa (quattnor species) 
• herra kymnaasin lehtori Johan Fabritiuksen 2.11.1852 antama todistus, josta käy ilmi, että Widellillä on täysin tyydyt­tävä taito tehdä pii­rus­tuk­set kai­kis­ta käsi­töistään
• Pietarin teknologisen instituutin johta­jan 2.11.1852 kir­joit­tama todis­tus, että Widell oli vuonna 1847 kahden kuu­kauden ajan kalu­sep­pänä maini­tussa insti­tuutissa
• salaneuvos, ritari ja paroni Nikolain 16.11.1852 antama todis­tus, jonka mukaan Widell on tehnyt hänelle sepän­töitä viisi vuotta, jona aika­na hän on osoit­tau­tu­nut tai­ta­vaksi.

Tämän jälkeen Widell todisti, että Otto Napoleon on ollut hänellä kisäl­linä 23.9.1845 lähtien lukuun otta­mat­ta aikaa, jonka hän työs­ken­teli Pie­tarin tekno­logi­sessa ins­ti­tuu­tissa. 

Kokouksessa päätettiin, että koska Otto Napo­leon Wi­dell on todista­nut työs­ken­nelleensä kisäl­linä vaa­di­tun ajan ja on jättä­nyt vaa­ditut todis­tukset, hän saa valmistaa mestari­näytteen, joka koostuu kahdesta osasta:

1. kaula­korun ranskalainen luk­ko, jossa on taval­li­nen salpa ja yö­salpa sekä hy­vin toimi­va avain
2. neli­lehti­set kiesin jouset.

Työ piti tehdä seppämestareiden Berg­qvist ja Fager­man val­von­nassa, ja sen piti tulla valmiiksi kuukauden sisällä aloituksesta. Sitä ennen Otto Widellin piti laatia piirus­tukset töistä tarkastus­mesta­reiden Fager­man ja Berg­qvist val­von­nassa. Sen jäl­keen mestari­näyt­teet ja pii­rus­tukset oli esi­tet­tävä ammat­ti­kun­nalle.

Ammattikunnan kokouksessa 17.12.1853 Otto Widell esitti hyväksytyt mestari­näytteet piirustuk­sineen. Hänet hyväk­syt­tiin mesta­riksi, mutta samalla hänet velvoi­tet­tiin maksa­maan yhteensä 7 ruplaa 87 kopeek­kaa hopeassa: ammatti­kunnalle 4 ruplaa 80 kopeekkaa, köyhille 48 kopeekkaa, anomusmaksuna yksi rupla 44 kopeek­kaa ja notaarin palkkiota yksi rupla 15 kopeekkaa. Maksut suori­tet­tuaan hän saisi mestari­kirjan. Otto hoi­ti mak­sut saman tien.

Heinäkuussa 1854 Petter luovutti Otolle toisen sepän­verstaan, joka sijait­si lin­noi­tuk­sessa Slöörin perillisten ton­tilla. Pietarin esi­kaupun­gissa sijait­sevan vers­taan isä il­moit­ti pitä­vänsä yhä itsellään.

Saman vuo­den elo­kuus­sa Otto meni nai­mi­siin Maria Vil­hel­miina Kyk­kä­sen kanssa. Maria oli synty­nyt Käki­sal­mella vuonna 1831. Hänen vanhem­pansa olivat pos­tel­jooni Antti Antin­poika Kyk­kä­nen ja Vappu Eliak­sen­tytär Junk­kari.

Kesä­kuussa 1858 Otto kaupitteli Wiborg-lehdessä erinomaisia kah­den istut­tavia kie­sejä. Pari viik­koa sen jäl­keen hän kuoli kouris­tukseen. 

Petter Widell luopui oltermannin toimesta elokuussa 1859. Hänen seuraajak­seen valit­tiin seppä­mestari Gustaf Lovén. 

1860-luku 

Aninan kaupunginosassa herättiin 11.2.1862 aamu­neljältä palo­hälytykseen: seppä Widellin paja oli tulessa. Pakkasta oli 23 astetta, joten palo­ruiskujen vesi jäätyi, mikä vai­keutti sam­mutus­töitä. Tuli saatiin kuiten­kin hallin­taan niin, että vain paja ja sen yhtey­dessä oleva raken­nus tuhou­tuivat. Raken­nuk­set oli vakuu­tettu. 

Uuden pajan piirus­tukset jätet­tiin Viipurin maist­raat­tiin huhti­kuussa 1862.

Tonttikartta ja pajan piirustukset.
Omistaja: seppämestari P. Widell. 1862. Kansallisarkisto. 

1870-luku

Seppämestari Petter Widell kuoli Viipurissa 9.8.1874. Viipurin maistraatin arkistossa on Widellien omistaman tontin asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu vuodelta 1876.

Asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu.
Omistaja: sepänleski Widell. 1876. Kansallisarkisto.

Wiborgs Tidning -lehdessä oli 1.4.1788 ilmoitus, jossa sepän­leski Otti­liana Widell tar­josi vuok­ralle huo­neis­toa Pie­tarin esi­kaupun­gissa kesä­kuun alusta al­kaen. Huo­neis­toon kuu­lui kak­si huo­netta ja keit­tiö ja tar­peel­liset ulko­huo­neet.

1880-luku

Ottiliana kuoli Viipurissa 13.3.1887. Perunkirjoitus pidettiin 8. kesä­kuuta. Peril­li­siä oli kolme: Sofia, joka oli naimi­sissa vara­pastori Gustaf Meklinin kanssa; läänin­kanslisti Magnus Fredrik Widell ja henki­kirjuri Oskar Widell. Pesän ilmoit­taja oli läänin­kans­listi Widell. Kiin­teistön, Pieta­rin esi­kaupungissa sijait­sevan ton­tin ja talon 123 palo­vakuutettu arvo oli 15 300 Suo­men mark­kaa. Irtaimistoa oli noin 200 markan arvosta. Mitään Benvikin koulussa saatuun pellava­oppiin viit­taa­vaa ei irtaimis­tossa ollut. Sepän työ­kaluja oli 40 markan arvosta. 

Wiipurin Sanomissa oli 12.5.1888 huutokauppailmoitus:

Sittenkun kaupunki on edesmenneen Sepän Petter Widell'in perilli­siltä ostanut heidän omistamansa talon ja tontin N:o 123 Pietarin esi­kau­pun­gissa, tule­wat keski­wiik­ko­na tämän kuun 23 päiwänä klo 6 j. pp. tääl­lä toimi­tet­ta­wassa julki­sessa huuto­kau­passa enim­män tarjoa­walle myytä­wiksi eh­doilla, jotka huuto­kauppa­tilai­suu­dessa ilmoi­te­taan:

a) Se osa sanot­tua tonttia, joka uuden tontti­järjes­telmän mukaan tulee kuulu­maan uu­teen tont­tiin N:o 2 Pantsar­lahden kaupun­gin­osassa ynnä tällä tontti­osalla olewat raken­nukset jotka saavat jäädä paikal­leen; ja 

b) kaikki raken­nukset muilla osilla tont­tia; jotka wiimeksi­mainitut raken­nukset osta­jan tulee wetää pois.

Wiipurin Rahatoimikamarissa 2 p. Toukokuuta 1888.

1890-luku

Melkein lopuksi lainaus Sven Hirnin lähteis­sä maini­tusta artikke­lista.

Widellin pojista tuli vanhin Otto sepäksi ja osti Slöörin verstaan enti­sestä linnoi­tuk­sesta. Toinen poika Magnus Fredrik tuli yli­oppi­laaksi ja aikoi papiksi, mutta lopet­ti opin­tonsa ja tuli läänin kans­listiksi, sekä elää pensioo­nil­laan Jääsken pitä­jässä. Nuorin Oskar kuoli muutama vuosi taka­perin henki­kirjurina Salmin kihla­kun­nassa ja koet­ti tulla ruu­nun­vou­diksi, mutta ei saa­nut puolto­lausetta, kun hänel­tä puut­tui 'stoika' (tot­te­le­vai­suut­ta), kuten hän itse sanoi. Tytär Sofie, sen ajan kanslis­tein mieli­tietty, meni naimi­siin erään papin kans­sa, joka kuoli kap­pa­lai­sena köy­his­sä olois­sa.

 

Magnus Fredrik kuoli 31.8.1902 Jääskessä ja  Sofia 12.6.1902 Polvijärvellä.

Lähteitä:

Happonen Päivi. Sukututkimuksen asiakirjaopas. Widellin oppipojat vuodelta 1843 sivuilla 174 ja 175.

Hirn Sven. Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 11. Lainaus sivulta 134.

KA Mli Vrin RO, Dc:8 Seppien ammattikunnan pöytäkirjat.

KA Mli Vrin RO, Ec:3 Viipurin raastuvanoikeuden perukirjat 1886–1888.

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä.

 

Sauvon kudontakoulun oppilaita

Aiemmat Sauvon kudontakoulua käsittelevät blogikirjoitukset:

Tarmokas kirkkoherra ja ahkera opettajatar (Sauvon koulun alkuvaiheita)

Kudontakoulun johtajatar Eva Björkfelt

Taitavat Björkfeltin naiset

Sauvon kudontakoulun ensimmäiset oppilaat saivat oppinsa kiertävässä koulussa ja opiskelivat oman työnsä ohella. Oppilas (elev) näyttää olevan tittelinä vain alaikäisten kohdalla. Koulun siirryttyä Karunan Kärkniemeen koululla asuneista oppilaista on merkintöjä rippi- ja henkikirjoissa. Oppilaista on tietoja myös Talousseuran arkistossa (ÅAB) ja Senaatin tiliarkistossa (KA). Kudontakouluja tutkineen Katri Laineen mukaan Sauvon koulun oppilasmäärä vaihteli 40:n ja 70:n välillä.

Useimpien oppilaiden kotipaikka oli Sauvo tai Karuna, mutta kouluun tuli neitoja myös muualta Varsinais-Suomesta. Hämäläistyttöjäkin oli muutama, ja pari oppilasta tuli Helsingin seudulta. Joistakin perheistä kouluun lähetettiin useitakin tyttäriä. Kärkniemen säterin kalastajan Johan Kärkströmin tyttäret Maria Antonetta ja Gustava sekä kaksoset Lovisa ja Regina kävivät koulua kotoaan käsin. Koululla asuneiksi merkittyjä sisaruksia olivat muun muassa sepäntyttäret Lovisa ja Charlotta Abrahamsdotter, muonatorpparin tyttäret Johanna Vilhelmina ja Maria Christina Palmroth, Maria Charlotta, Hedvig Lovisa ja Erica Vilhelmina Wilén Kemiöstä sekä paraislaiset talollisen tyttäret Eva Lovisa ja Wendla Serafia Westerholm.

Wilénin siskosten koulutuksen maksoi turkulainen kauppias Wilén. Koulussa oli muitakin oppilaita, joiden kohdalla mainitaan opintojen kustantaja. Maksajina olivat muun muassa paronit von Willebrandt ja Cedercreutz, vapaaherra von Haartman, kreivi de Geer, valtioneuvokset von Bonsdorff, Jägerhorn ja Richter sekä vapaa­herratar Klinkowström ja kreivitär Mannerheim. Koulun johtajatar Eva Björkfelt kustansi paraislaisen Clara Simontyttären ylläpidon.

Sauvosta Talousseuralle vuonna 1832 lähetettyjä näytteitä. Toisen luokan kangasta kutonut Vilhelmina Kärkström oli kalastaja Kärkströmin kolmanneksi vanhin tytär. Häntä ei mainita henkikirjoissa oppilaana, mutta varmaan hän oli saanut oppinsa Sauvon koulussa, kuten muutkin perheen tyttäret. Kuva: KA Sta, Gs: 24 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1832.

Janakkalan ja Hausjärven tytöt

Vuonna 1830 syntynyt piikatyttö Ulrika Adamintytär tuli kudontakouluun vuonna 1844 Hagan eli Hakoisten kartanosta Janakkalasta. Hän ehti opiskella koulussa neljä vuotta. Ulrika kuoli "vilutautiin" (frossa) joulukuussa 1848.

Hausjärveltä oli koulussa kaksi neitoa. Maria Sofia Erikintytär tuli Karunaan vuonna 1846. Hän oli lampuodin tytär, syntynyt 11.12.1829 Vantaan kylän Anttilassa. Maria palasi Hausjärvelle vuonna 1852 ja oli palveluksessa Erkylän kartanossa. Vuonna 1857 hän meni naimisiin samassa kartanossa puutarharenkinä olevan Reinhold Emanuel Ekebomin kanssa. Pohjan pitäjässä vuonna 1833 syntynyt Ekebom oli myöhemmin tilanhoitaja Vantaan kylässä. Perhe muutti Helsingin pitäjään vuonna 1859, jolloin lapsia oli yksi, poika Axel Reinhold.

Syyskuussa 1847 kouluun tulleen Johanna Heikintyttären (s. 22.6.1832) isä oli lampuoti Erkylän Ahdenkallion Anttilassa ja myöhemmin torppari Vantaan kylässä. Johanna palasi Hausjärvelle jo kolmen vuoden kuluttua ja meni Marian tapaan Erkylän kartanon palvelukseen. Vuonna 1852 hänet vihittiin Johan Hellstenin kanssa. Mies oli renkivoutina Erkylän taloissa kuolemaansa saakka. Perheeseen syntyi kaksitoista lasta, esikoisina kaksostytöt. Lapset hankkivat jonkin verran koulutustakin. Otto Reinhold valmistui Evon metsäkoulusta metsänvartijaksi, ja Ida oli Mustialan koulun käynyt meijerskä. Paasikiveksi sukunimensä suomentaneen Hilma Matildan ammatti oli sairaanhoitaja. Johanna Heikintytär kuoli vuonna 1897 ja vouti Johan Hellström vuonna 1901.

Tammelan tytöt

Tammelalainen Maria Matintytär tuli kouluun vuonna 1838. Marian ylläpidon maksoi Saaren kartanon kapteeninrouva Lepsén. Hän kustansi myös Paraisilla syntyneen Erika Karolina Liljan koulunkäynnin.

Maria oli lähtenyt kouluun nuorena: muuttokirjan mukaan hän oli tullut oppilaaksi 12-vuotiaana vuonna 1838 ja käynyt rippikoulun Karunassa. Tullessaan hän osasi ulkoa Lutherin katekismuksen, mutta sisälukutaito oli heikko. Maria palasi Tammelaan kuuden vuoden opintojen jälkeen ja meni piiaksi Saaren kartanoon, mistä hän vuonna 1846 muutti Turkuun. Hän avioitui maalarinkisälli Gustaf Mauritz Saveniuksen kanssa ja lapsia syntyi kolme: Maria Gustava 1850 (k. 1851), Franz Mauritz Nicolaus 1852 ja Olga Maria 1855. Nuorin syntyi pari kuukautta isänsä kuoleman jälkeen – Gustaf Savenius oli hukkunut Tammelassa kesällä 1855 ja haudattu sinne. Marialle syntyi Turussa vielä tytär Aleksandra Gustava vuonna 1864. Perhe eli köyhissä oloissa.

Paraisilla 23.7.1823 syntynyt Erika Karolina Lilja muutti Karunaan vuonna 1837 ja on merkitty kouluun vuodesta 1839. Hän lähti Saaren kartanoon jo ennen Mariaa, vuonna 1844. Erika viihtyi kartanossa vuoden verran ja palveli sen jälkeen parissa muussa Tammelan talossa. Myös hän päätyi Turkuun vuonna 1857. Erika Karolina on Turun rippikirjoissa "kehruukoulun oppilas" (spinnskole elev) naimisiinmenoonsa saakka. Oliko hän siis Turussa mennyt lisäoppiin sikäläiseen kudontakouluun, sillä Tammelassa ja muuttokirjassa häntä tituleerattiin piiaksi? Vuonna 1863 vihittiin avioliittoon neito (jungfru) Erika Karolina Lilja ja nikkarinkisälli Mikael Lagerstam. Mies sai myöhemmin nikkarimestarin arvon ja toimi myös ojennuslaitoksen vartijana.

Helsingin seudulta tulleet

Puutarhurimestarin tytär Emelie Christina Norlin, s. 21.9.1826, tuli Gumtäktin (Kumpulan) säteristä. Emelien isä Elias Norlin oli ennen Gumtäktiä ollut puutarhurina muun muassa Maskussa, Urjalan Honkolassa ja Pohjan pitäjän Fiskarsissa, missä Emelie syntyi. Tyttären ylläpidosta koulussa vastasi Gumtäktin omistaja, valtioneuvos von Bonsdorff. Emelie saapui kouluun vuonna 1842 ja palasi Kumpulaan neljän vuoden kuluttua. Vuonna 1850 hän meni naimisiin pehtoori Gustaf Kullströmin kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Emelie 1851 (k. 1852), Gustaf Emil 1853 ja Augusta Vilhelmina 1854. Puoliso Kullström kuoli vuonna 1856, minkä jälkeen Emelie Christina muutti Helsinkiin.

Fredrika Vilhelmina Stenberg, s. 4.1.1835, oli muurarimestarin tytär Helsingistä. Hän tuli kouluun vuonna 1847 ja lähti sieltä vuonna 1858 Turkuun, missä hän oli palveluksessa muun muassa kauppias Bahnella. Vuonna 1860 Fredrika avioitui Justus Ferdinand Andersinin kanssa. Kun mies otti pestin sotaväkeen, pariskunta muutti Pohjan pitäjään ja sieltä Pietariin, missä Andersin palveli Moskovan kaartissa. Fredrika kuoli Pietarissa 31.1.1879.

Lähteitä:

 

ÅAB FHS, esim. D XVI3, D XXIII 15, D XVI 4, D XXIII 2.

KA Sta, esim. Gs: 30, Gs: 31, Gs: 46, Gs: 51. Talousseuran tilitykset tositteineen.

Laine, Katri 1949: Suomen talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja.

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Metsänystävä. Suomen Metsäyhdistyksen julkaisema kansantajuinen aikakauskirja 1.2.1896 no 2, s. 25. Uusi Suomi 9.11.1926, no 258, s. 4. Linkit tekstissä.

SSHY. Jäsensivut.