26. huhtikuuta 2018

Benvikin norlantilaiset opettajat

Talousseuran kotiteollisuusvaliokunnan jäsen, turkulainen kauppias P. J. Gylich oli ottanut tehtäväkseen etsiä ruotsalaisten yhteyksiensä kautta perheitä, jotka olisivat valmiita muuttamaan Suomeen opettamaan pellavanviljelyä norlantilaiseen tapaan. Monien neuvottelujen jälkeen ja kun viranomaisten luvat oli saatu, tehtiin joulukuussa 1817 kahden perheen kanssa sopimukset, jotka Gylich esitti kotiteollisuusvaliokunnan kokouksessa 23.1.1818. Opettajien sijoituspaikaksi oli vahvistunut Benvikin koulu.

Ensimmäisenä saapui maaliskuussa 1818 Jan Persson (Johan Pettersson) tyttärensä Christinan eli Stinan kanssa. Kesäkuussa tulivat Petterssonin vaimo Lisa Danielintytär ja toinen tytär Lisa sekä Johan Nordlundin perhe, johon vaimo Carinin lisäksi kuului neljä alle 10-vuotiasta lasta. Molemmat perheet muuttivat Nordingrån pitäjästä Länsi-Norlannista, Nordlundit Åsängen ja Petterssonit Själandin kylästä. Perheiden tavarat tulivat kesäkuussa Härnösandin kautta Kaskisiin. Kaikista matkakuluista vastasi Talousseura.

Sopimuksen mukaan norlantilaisten tuli opettaa pellavasta kaikki tietämänsä: sopivan maanlaadun valitseminen ja maan muokkaus, siementen valinta ja kylvö, pellavan liotus ja sen jälkeinen käsittely, kehruu, kutominen ja kankaan valkaiseminen sekä luokittelu. Nordlundin ja Petterssonin lisäksi opetukseen osallistuivat myös puolisot ja Petterssonin tyttäret, jotka muuton aikaan olivat 19- ja 17-vuotiaita. Ammattiopetusta antoi siis yhteensä kuusi henkilöä. Norlantilaisten oli määrä opastaa myös lähiseudun viljelijöitä.

Opettajien velvollisuus oli myös avustaa johtajaa oppilaiden valvonnassa ja kasvatustehtävässä. Bladh tosin huomautti oppilaiden tavoista puhuessaan, etteivät opettajienkaan moraaliset periaatteet aina olleet "niin puhtaita". Muutenkin johtajan ja opettajien suhteissa oli alusta pitäen kitkaa. Bladh muun muassa syytti opettajia siitä, etteivät nämä valvoneet tarpeeksi hyvin oppilaiden työskentelyä, minkä vuoksi materiaalia meni haaskuuseen. Hänelle taisi myös tulla yllätyksenä, etteivät norlantilaiset tuoneetkaan mukanaan sikäläisessä pellavanviljelyssä käytettäviä työkaluja ja että vain Nordlundilla oli niiden valmistamiseen tarvittavaa taitoa.

Ensimmäisessä sopimuksessa molemmille opettajaperheille oli luvattu asunto ja polttopuut, 12 tynnyriä viljaa (puoliksi ruista, puoliksi kauraa) sekä 175 riikintaalaria setelirahassa. Varsinkin Pettersson oli tyytymätön palkkaansa. Kun sopimusehtoja tarkistettiin vuonna 1820, palkkaan tuli kuulumaan vapaan asunnon ja polttopuiden lisäksi vuosittain yhdeksän tynnyriä rukiita ja kolme tynnyriä kauraa, rahapalkkana 200 riikintaalaria setelirahassa sekä kynttilärahaa kuusi riikintaalaria 32 killinkiä. Jokaisesta koulusta valmistuneesta oppilaasta maksettiin kolme riikintaalaria 60 killinkiä jaettavaksi opettajien kesken.

Lähteitä:
ÅAB FHS: D XV B2, D XXIII 11
KA Hki Talreg, Ea:326 Kirjeaktit 1821

19. huhtikuuta 2018

Kello löi jo viisi

Benvikin pellavanjalostusopistoon ei menty laiskottelemaan. Päiväohjelman mukaan tytöt herätettiin joka aamu kello viideltä, ja heti pukeutumisen jälkeen heidän oli siistittävä makuu- ja työhuoneet. Sen jälkeen kokoonnuttiin rukoilemaan ja lukemaan Uutta testamenttia. Kun kello tuli kuusi, oppilaat aloittivat opiston töiden tekemisen. Kahden tunnin ahkeroinnin jälkeen syötiin aamiaista, minkä jälkeen töitä jatkettiin yhdeksästä yhteen. 

Yhdeltä iltapäivällä oli ruokailu. Maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin ruokailun jälkeen aherrettiin viisi tuntia eli kahdesta seitsemään opiston töiden parissa. Keskiviikkoisin oppilaat puursivat opiston töissä iltapäivällä vain kolme tuntia, neljästä seitsemään. He eivät suinkaan olleet kahdesta neljään jouten vaan harjoittelivat kirjoitusta ja laskentoa. Iltaseitsemän jälkeen tytöt tekivät maanantaista perjantaihin opettajan valvonnassa vielä tunnin joko omia vaatekappaleitaan tai halutessaan opiston töitä.

Lauantai-iltapäivät olivat vapaita sen jälkeen, kun annetut kirjoitus- ja laskento­harjoitukset oli tehty. Tällöinkin oppilaiden kuului pestä joko oman huoneensa tai opiston huoneen lattia samaten kuin pestä vaatteitaan.

Rukoukset ja raamatunluku pidettiin vuoropäivin suomeksi ja ruotsiksi. Lukijoina olivat suomen- ja ruotsinkieliset oppilaat kukin vuorollaan. Rukoushetken pitävän oppilaan tuli lukea edellispäivänä rukous ja raamatunkohta ääneen niin monta kertaa, että hän osasi lukea sen kunnolla ja hartautta häiritsemättä. 

Samassa makuuhuoneessa asuvista oppilaista yksi vuorollaan piti huolen siitä, että huone siivottiin ja lattialle siroteltiin kuusenhavuja joka aamu. Myös työ- ja opetus­salit piti saada siisteiksi aamuisin ennen kello kuutta. Siivoukseen ja havujen sirotteluun osallistui niin monta oppilasta kuin tarvittiin. Keskiviikkoisin ja lauantaisin siivottiin lisäksi kirjoitussali. 

Makuuhuoneiden lattiat pestiin kerran kuukaudessa tai useamminkin, jos johtaja näki sen tarpeelliseksi. Lattianpesusta vastasi kaksi oppilasta vuorollaan. Salien lattiat pestiin joka toinen viikko niin monen oppilaan voimin kuin tarve vaati. Ne huoneet, joissa häkilöitiin ja harjattiin pellavaa, siivottiin heti työn tultua tehdyksi. Huoneet siivosi se, joka oli työnkin tehnyt.

Ruuanlaittoon osallistui päivittäin yksi oppilas, mutta silloin, kun pantiin kaljaa tai leivottiin, oppilaita sai olla mukana kaksi. Oppilaat söivät ateriansa johtajan valitsemassa paikassa – käytännössä joko kirjoitussalissa tai Bladhin keittiössä – mutteivät koskaan yhdessä hänen palvelusväkensä kanssa.

Lähteitä:
ÅAB FHS, B I 9 Ohjesääntöehdotus


12. huhtikuuta 2018

Benvikin johtaja ja opettajat

Benvikin kartano oli vuosien 1808–1809 sodan jäljiltä osittain tuhoutunut ja sen omistaja Petter Johan Bladh pahasti velkaantunut. Kun hän vuonna 1816 kuoli, pojat Johan Vilhelm ja Carl Edvard onnistuivat pitämään tilan suvun hallinnassa antamalla sen yleishyödylliseen käyttöön, Talousseuran perustaman  kehruu- ja kudontakoulun sijoituspaikaksi. Koulun perustamiseen Bladhit saivat valtion lainan. Veljeksistä vanhemmasta, raatimies Johan Vilhelm Bladhista, tuli 30-vuotiaana koulun johtaja.

Talousseura maksoi vuokraa koulun tarvitsemista tiloista. Sopimuksen mukaan johtajan vastuulla oli järjestää oppilaille asunto, valo, lämpö, ruoka ja vaatteet, huolehtia heidän kasvatuksestaan ja hankkia tarvittaessa lääkärinhoito. Bladh sai korvauksen oppilaiden ylöspidosta. Hän hankki myös opetukseen tarvittavat raaka-aineet ja työvälineet ja sai hyväkseen Talousseuran vapaaoppilaiden valmistamat kudonnaiset. Henkikirjoituksessa Bladh ilmoitti nämä tytöt ruokakuntaansa kuuluviksi: "flickor i min mat som arbeta åt mig af mit lin".

Opettajien esimiehenä johtaja suunnitteli koulun työjärjestyksen ja valvoi opettajien työtä. Vuosittain tuli järjestää katselmus koulun tilasta, oppilaiden edistymisestä ja valmistetuista kudonnaisista sekä laatia vuosikertomus Talousseuralle. Johan Vilhelm Bladhin työ koulussa oli kokopäivätyötä. Hän oli tavallaan yrittäjän asemassa ja huolehti koulun tilinpidosta sekä muista asiakirjoista. Bladhilla oli kokemusta kauppa-alasta, mutta ei pellavanviljelystä ja -jalostuksesta, eivätkä ensimmäisen vuoden kokemukset olleet rohkaisevia. Talous tuotti hänelle jatkuvasti päänvaivaa.

Johtajana Bladh otti ilmeisen vakavasti myös kasvatustehtävänsä. Oppilaiden edellytettiin kuuliaisesti noudattavan johtajan ja opettajan ohjeita ja heitä kehotettiin siisteyteen ja siivoon käytökseen, mutta kuten Bladh huokasi vastuustaan varavanhempana: "Monet tytöistä ovat iässä, jolloin tunteet ylittävät järjen äänen." Hän toivoikin opettajaksi ja järjestyksenpitäjäksi jotakuta vanhempaa säätyläisnaista, mutta tämä toive ei toteutunut. Uskonnollisesta opetuksesta huolehti kaupunginsaarnaaja A. E. Herpman ja hänen jälkeensä Carl Cronström, jotka molemmat mainitaan myös pedagogeina.

Kouluun tullessaan oppilaat olivat tiedoiltaan ja taidoiltaan hyvin eritasoisia. Rippikoulun käyneet olivat lukutaitoisia ja heillä oli jo ymmärrys kristinopin perusteista, mutta myös nuorempia oli joukossa. Oli järjestettävä opetusta lukemisessa, kirjoittamisessa ja laskennossa. Pätevän opettajan hankkiminen oli johtajan vastuulla. Syyskuussa 1819 tehtävään palkattiin maaviskaali Carl M. Myrberg. Hän opetti iltapäivällä kello kahdesta neljään joka päivä, myöhemmin keskiviikkoisin ja lauantaisin. Palkasta huolehti Talousseura. Kirjoittamisen opetus lähti hyvin käyntiin, mutta laskento- ja lukuopetusta haittasi aluksi rihvelitaulujen ja kirjojen puute.

Opetustyö kävi ajan mittaan sairaalloisen Myrbergin voimille. Hän valitti palkkaansa ja vaivalloista matkaansa Benvikiin: "Välillä joudun taivaltamaan 30 asteen pakkasessa, välillä sateessa ja kurassa, ja keväisin vettä on puolisääreen." Myrbergin erottua toimesta vuonna 1821 seuraajaksi ehdotettiin lukkari Bergmania Närpiöstä. Opettajaksi tuli kuitenkin urkuri Nils Ramstedt. Joulukuussa 1822 Ramstedt kirjoitti Talousseuran sihteerille, että nyt, kun valoisaa aikaa on vähän, hän aloittaa opetuksen jo aamupäivällä ja opettaa kerralla neljä tuntia. Näin säästettiin myös kynttiläkuluissa. Ramstedt kehui oppilaita ahkeriksi ja sanoi, että vaikka joukossa on vasta-alkajia, jotkut kirjoittavat jo jokseenkin kaunista käsialaa.

Varsinainen ammattiopetus eli pellavan kasvatus ja käsittely sekä kehruu ja kutominen oli Norlannista tulleiden kahden perheen vastuulla. Vuonna 1818 saapuivat Benvikiin Jan Persson (käytti myöhemmin nimeä Johan Pettersson) vaimonsa Lisa Danielintyttären ja tyttäriensä Stinan ja Lisan kanssa sekä Jan (myöhemmin Johan) Nordlund, hänen vaimonsa Carin Erikintytär ja heidän neljä lastaan. Heihin palataan parin viikon kuluttua.

Lähteitä:
Laine, Katri 1943: Suomen Talousseura Pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen Seura.
ÅAB FHS: A II 4, D XV 1b, D XV 4, F I 49.
KA Hki Talreg, Ea 326 Kirjeaktit 1821. Sääntöehdotus. Bladhin kertomus Talousseuralle 1820.



5. huhtikuuta 2018

Benvikin oppilasvalinnat

Blogikirjoituksessa Tytöt pellavaoppiin kerrottiin pellavanjalostusopiston perusta­mi­sesta Benvikin kartanoon. Kartanon omistava J. V. Bladh ilmoitti maaliskuussa 1818 Talousseuralle, että koska Norlannista tulisi opettajia jo pääsiäisen tienoilla, olisi aika ruveta valitsemaan kouluun oppilaita. Kotiteollisuusvaliokunta piti kokouk­sen juuri ennen pääsiäistä ja päätti, että ensimmäiset oppilaat hankittaisiin Sauvosta, Inkoosta, Pornaisista, Orivedeltä, Laukaasta, Laitilasta, Teeri­järveltä, Vähästä­kyröstä, Jurvasta, Närpiöstä ja Ilma­joelta. Joka pitäjästä oli määrä hankkia yksi oppilas, mutta jos joku ei halunnut matkustaa yksin, samasta pitäjästä sai lähettää kaksi oppilasta.

Keitä kouluun valittaisiin, ja kuka maksaisi oppilaiden oleskelun? Talousseuran sihteeri Böcker laati ensimmäisen luonnoksen Talousseuran ja Bladhin väliseksi sopimukseksi ja vastasi siinä muiden muassa näihin kysymyksiin. Luonnoksen mukaan Talousseura lähettäisi kouluun vapaaoppilaiksi vähintään 14-vuotiaita tyttöjä. Bladh vastaisi tyttöjen ylöspidosta ja saisi vuotuisena korvauksena kymmenen tynnyriä rukiita oppilasta kohti. Kapteeni G. A. Hobin ja pastori Per Östring antoivat pyynnöstä lausunnon sopimusluonnoksesta ja ehdottivat siihen useita muutoksia. Heidän mielestään oppilaiden pitäisi olla vähintään 16-vuotiaita, koska nuoremmat eivät pystyisi omaksumaan kaikkea opetusta ja olisivat kolmi­vuotisen koulutuksen jälkeen liian nuoria opettamaan muita.

Kuudentoista vuoden vähimmäisikä kirjattiin sekä Talousseuran ja Bladhin väliseen sopimukseen että opiston väliaikaiseen ohjesääntöön. Bladh myöntyi Hobinin ja Östringin suosituksesta antamaan oppilaille vuosittain seuraavat vaatekappaleet: silkkimyssyn nauhoineen ja tykkeineen, karttuuni­kaulaliinan, viisi kyynärää pito­palttinaa, viisi kyynärää nelivartista rohdin­palttinaa, kaksi paria villasukkia, parin varsikenkiä, parin puolikenkiä ja kaksi paria pieksuja.

Oppilaiksi oli tarkoitus ottaa lähinnä köyhiä, rippikoulun käyneitä tyttöjä. Heidän piti olla terveitä ja reippaita, ja heillä oli oltava suoja isorokkotartuntaa vastaan. Tytöille tuli opettaa kirjoitusta ja laskentoa ja tarvittaessa myös tavaamista, sisä- ja ulko­lukua sekä kristinoppia.

Ehdotuksia sopivista oppilaista tekivät lähinnä Talousseuran asiamiehet. Niinpä oppilaita tuli jo alkuvaiheessa muistakin kuin kirjoituksen alussa mainituista pitäjistä. Esimerkiksi sotakomissaari G. M. Florin ilmoitti toukokuun lopussa 1818 Böckerille hankkineensa kouluun kaksi tyttöä, joista toinen oli muuan Ulrika Vanajan pitäjästä. Jo kesäkuun alussa Florin kuitenkin kirjoitti, että joku kosija­lurjus olikin ehtinyt napata Ulrikan. Kirjeen jälkikirjoituksessa sota­komissaari vielä päivit­teli, että Benvikiin lähtö tuntui yksinkertaisista hämäläistytöistä yhtä kauhealta kuin joutuminen Siperiaan.


Lähteitä:
Laine, Katri: Suomen Talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen Seura.
ÅAB FHS, A II 4 Böckerin ohjesääntöehdotus 3.3.1818, Kotiteollisuusvaliokunnan pöytäkirja 25.3.1818, Hobinin ja Östringin lausunto 3.4.1818.
ÅAB FHS, D XV 4 Florinin kirjeet 26.5.1818 ja 2.6.1818.