31. tammikuuta 2019

Monenlaisia isähahmoja

Talousseuran asioissa aktiivinen sotakomissaari Florin Hämeenlinnasta lähetti seuralle joulukuussa 1821 kirjeen, jossa hän toivoi, että Benvikissä olisi paikka 17-vuotiaalle rykmentinkomissaari Essbjörnin tyttärelle. Florinin mukaan tyttö äiteineen eli suuressa köyhyydessä sisarensa ja tämän puolison luona.

Maria Gustava Essbjörn tuli Benvikin kouluun helmikuussa 1822 oppilasnumerolla 32. Muuttokirjan mukaan hän oli syntynyt 31.5.1805 Ruovedellä. Kastemerkintää ei ole löytynyt, ja rippikirjoissa on vain syntymävuosi. Maria Gustavan vanhemmat olivat Gabriel Henrik Essbjörn, s. 1765, ja Maria Christina Memsen, s. 1777. Pariskunta oli vihitty vuonna 1797. Maria Gustavalla oli kolme vanhempaa sisarta ja yksi veli. Vanhin sisar Catharina Lovisa, s. 1798, avioitui vuonna 1815 komissionimaanmittari Gustaf Fredrik Järnstamin kanssa. Vuonna 1800 syntyneen Carolina Wilhelminan puoliso oli Gustaf Neclair, joka kuollessaan oli Lammin kirkkoherra. Amalia Henrietta, s. 1803, kuoli noin kuusivuotiaana, ja vuonna 1814 syntynyt Carl Adick oli kuollessaan vain pariviikkoinen.

Gabriel Henrik Essbjörn oli vuonna 1782 nimitetty Porin jalkaväkirykmentin Ruoveden komppanian kutsuntakirjuriksi. Vuonna 1809 hän joutui jättämään virkansa sairauden takia. Hän oli vuonna 1805 saanut asumis- ja hallintaoikeuden Ruovedellä sijaitsevaan Isoniemen taloon. Talo pääsi kuitenkin rappiolle, ja vuonna 1817 Essbjörn menetti sen hallintaoikeuden, eikä hänen tekemänsä valitus tuonut muutosta asiaan. Essbjörn oli puolison pyynnöstä asetettu jo vuonna 1815 huonon taloudenpidon ja jatkuvan juopottelun vuoksi puolisonsa veljen, kenttävääpeli Claes Fredrik Memsenin, holhoukseen. Köyhtynyt perhe eli sukulaisten avun varassa ja joutui muuttamaan useaan otteeseen.

Vuonna 1819 Maria Gustavan äiti on merkitty tulleeksi Vanajasta Kalvolan Orjanhirteen, jonka vuokraajana oli silloin vanhimman tyttären puoliso, maanmittari Järnstam. Todennäköisesti Maria Gustava muutti äidin mukana. Maria Gustavan Kaskisiin annetussa muuttokirjassa kirkkoherra sanoo tytön tulleen Kalvolaan noin puolitoista vuotta aikaisemmin. Isä asui tähän aikaan Laukaassa veljensä luona.

Virkansa perusteella Gabriel Henrik Essbjörn anoi eläkettä, ja toukokuun 27. päivänä 1823 tuli päätös. Köyhyyden ja sairauden huomioon ottaen Essbjörnille myönnettiin 10 hopearuplan vuosittainen avustus. Gabriel Henrik Essbjörn kuoli Laukaassa 30.10.1823.

Gabriel Henrik Essbjörn liitti eläkehakemukseensa ansioluettelon. Syntymäaika on jossain vaiheessa muuttunut vuodeksi 1763. Kirjurintoimensa ohella hän oli Kustaa III:n sodan aikana myös rykmentinkomissaarina eli muonittajana. Lähde: KA Hki, VSV 96. O. D. 23.

Maria Gustavan kanssa 1. helmikuuta 1822 saapui Benvikiin Hämeestä kaksi muutakin neitoa: Beata Catharina Jöranintytär Kalvolasta ja Ulrika Domander Hämeenlinnan Hätilästä.

Beata Catharina Jöranintytär, oppilas numero 33, oli talollisen tytär Keikkalan kylän Leipälästä. Hänen vanhempansa Jöran Henrikinpoika (1778–1848) ja Maria Matintytär (1779–1847) olivat saaneet yhdeksän lasta, joista kolme kuoli pienenä. Lapsista kolmanneksi vanhin Beata Catharina, joka käytti kutsumanimenään Katariinaa tai Kaisaa, oli syntynyt 6.10.1805. Ripille hän pääsi vuonna 1820. Kaisan muuttaessa Kaskisiin kirkkoherra on laatinut kaksi muuttokirjaa, joista toisessa on väärä syntymäkuukausi. Se otettiin Kaskisten kirjaan ja säilyi neidon muutettua takaisin Kalvolaan.

Kaisa alkoi Benvikissä käyttää sukunimeä Sylviander, mutta sitä ei hänen kohdallaan Kalvolassa esiinny. Yksi hänen pojistaan otti nimen myöhemmin käyttöön. Sylviander-nimi tuli Kaisan sedältä Henrikiltä. Leipälässä 16.5.1793 syntynyt Henrik Henrikinpoika pantiin Hämeenlinnan triviaalikouluun vuonna 1802, ja hänestä tuli virkamies. Hän oli Kalvolassa pitäjänkirjurina ja sen jälkeen  Hämeenlinnassa lääninkanslistina. Vuonna 1819 hän muutti Viipuriin, jossa toimi notaarina ja tulliviskaalina. Henrik Sylviander kuoli Viipurissa vuonna 1834. Postiluettelon mukaan Benvikistä on lähetetty pari kirjettä H. Sylvianderille Viipuriin, joten ilmeisesti Kaisa piti yhteyttä setäänsä.

Leipälän Jöran Henrikinpojan elämäntavat olivat samankaltaiset kuin Gabriel Henrik Essbjörnillä. Hän oli pahasti velkaantunut, ja talonpito on huonolla tolalla. Jo ennen tyttären Benvikiin lähtöä isä-Leipälä oli haettu puolisonsa ja talollinen Kustaa Loistilan holhoukseen. Perusteina olivat miehen tuhlaavaisuus ja juopottelu. Vuosien mittaan asiat menivät Leipälässä yhä huonompaan suuntaan. Isäntä oli tuttu näky käräjillä, ja vuonna 1828 Leipälän talo jouduttiin maksamattomien kruununverojen ja muiden velkojen ulosmittauksen vuoksi myymään huutokaupassa.

Ulrika Domander, Benvikin oppilas numero 34, syntyi Hämeenlinnan Hätilässä aviottomana lapsena 9.6.1804. Hänen äitinsä Maria Kustaantyttären yrityksistä saada Ulrikan isä vihille on kerrottu blogissa aikaisemmin. Isä Antti Antinpoika ehti kuolla ennen kuin asia saatiin oikeudessa päätökseen. Ulrikan ollessa kahdeksanvuotias äiti solmi avioliiton Hätilän kyläsepän Erik Andersinpoika Domanderin kanssa. Erik oli tullut vuonna 1807 Lopelta Hämeenlinnaan seppä Illmanin oppiin. Todennäköisesti kyseessä on Rengosta Lopelle seppä Forströmille vuonna 1805 muuttanut Erik Andersinpoika, jonka syntymäajaksi on merkitty 18.10.1785 ja syntymäpaikaksi Rengon Kuittilan kylä. Muutossa syntymäkuukausi on muuttunut marraskuuksi.

Erik Domander ja Maria Kustaantytär vihittiin 9.11.1812. Ensimmäinen lapsi, Erik Johan, oli ehtinyt syntyä jo saman vuoden maaliskuussa. Vanhemmat olivat kyllä kihloissa, ja tällä kertaa sulhasmies täytti avioliittolupauksensa. Erik Johan kuoli puolitoistavuotiaana, ja vuonna 1817 syntynyt Carl Gustaf menehtyi vielä pienempänä. Aikuisiksi elivät Ulrikan velipuolet Adolf Fredrik, s. 5.3.1814, ja Erik, s. 26.3.1820.

Ulrika pääsi ripille vuonna 1818 alle 15-vuotiaana. Hän oli yksi neljästä Hämeenlinnan maa- ja kaupunkiseurakunnan rippilapsesta, joille sinä vuonna lahjoitettiin Uusi testamentti. Hän luki puhtaasti sisältä ja ulkoa, ja hyvä lukutaito näkyy myös muuttokirjan merkinnöissä.

Velipuolet jatkoivat isänsä ammattia. Adolf Fredrik (k. 1866) kävi neljä vuotta Hämeenlinnan triviaalikoulua. Hän teki elämäntyönsä seppämestarina Suomen tie- ja vesirakennuslaitoksessa (smedmestare vid väg- och vatten commission i Finland) ja työskenteli mm. Taipaleen kanavan rakennustöissä. Adolf Fredrik sai puolisonsa Johanna Ulrika Relanderin kanssa neljä lasta. Erikistä (k. 1867) tuli pitäjänseppä Hätilään. Hänellä ja vaimo Ulrika Fredrikintyttärellä ei ollut lapsia.

Lähteitä:
ÅAB FHS, D XXIII 14 Oppilasluettelo, D XV 4 Florinin kirje.
KA Hki, VSV 96. O. D. 23.
KA Hml, Sääksmäen käräjäkunnan holhous- ja avioehtoasiain pk:t 1820–1821, varsinaisasiain pk:t 1827–1828.
KA Hml, Uudenmaan lka Huutokauppa-asiain pk:t 1828.
SSHY, Sotilasasiakirjoja Porin läänin jalkaväkirykmentti. Pääkatselmusluettelo 1785–1841.
Myllyniemi, Seppo (uudelleen toim.) 2004: Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 1799–1841. Hämeenlinna: Hämeenlinnan sukututkimusseura.

24. tammikuuta 2019

Mustasaaresta Benvikiin

Marraskuun 21. päivänä 1821 Benvikiin saapui Mustasaaresta kaksi uutta oppilasta, Anna Maria Henrikintytär ja Anna Stina Broman. Heidän oppilas­numeronsa olivat 30 ja 31.

Anna Maria Ström

Anna Maria syntyi 16.11.1794 Mustasaaren Sepänkylässä (Korsholm Smed­by) renki Hen­rik Mårteninpojan (s. 1761) ja Maria Andersintytär Laxin (s. 1766) tyttärenä. Vanhemmat asuivat naimisiin mennessään (20.1.1791) Singsbyn kylässä, ja ensimmäiset lapset syntyivät Jung­sundin kylässä. Sepänkylän jälkeen perhe asui Tölbyssä ja Helsingbyssä, jossa isä oli torpparina Stormin torpassa kuolemaansa eli vuoteen 1837 asti. Anna Marian äiti kuoli vuosien 1809–1810 tienoilla, sillä vuoden 1810 henkikirjassa häntä ei enää näy.

Anna Maria oli kaksi vuotta piikana Maalahdessa Övermalaxin Påfsin talossa mutta palasi sieltä Mustasaareen vuonna 1816. Vuoden 1821 muuttokirjassa Musta­saaresta Kaskisiin Anna Marian isän nimenä on Henrik Storm, mutta Benvikin oppilasluettelossa isän sanotaan olevan talollinen Henrik Ström. Isä oli oikeasti Storm kuolemaansa asti, mutta Anna Maria vaihtoi sukunimensä Benvikissä Strömiksi.

Anna Marian sisaruksista elivät aikuisikään asti veljet Herman (20.3.1796) ja Johan Henrik (7.10.1800) sekä sisar Brita Stina (12.8.1797). Viimeksi mainittu kuoli keuhkotautiin elokuussa 1831. Herman-veljeä luonnehdittiin Mustasaaren vuosien 1814–1821 rippikirjassa pahantapaiseksi (vanartig). Herman muutti vuonna 1815 Närpiöön, ja hänet vihittiin vuonna 1819 Siipyyssä (Sideby) Greta Abrahamanintytär Hansesin kanssa. Avioliitosta syntyi seuraavana vuonna poika Erik Henrik. Vaimo kuoli vuonna 1832, ja Herman meni kolme vuotta myöhemmin uusiin naimisiin. Toinen vaimo oli Mustasaaressa vuonna 1814 syntynyt Ulrika Abrahamintytär Lans. Tästä liitosta syntyi vuonna 1838 poika Abraham Isak. Erik Henrik käytti myöhemmin sukunimeä Ölund, ja samaa nimeä käytti välillä myös velipuoli Abraham Isak. Herman kuoli Siipyyssä vuonna 1851. Hänen leskensä Ulrika asui Abraham Isakin kanssa Hansesin talossa vielä 1890-luvulla.

Anna Marian nuorin veli Johan Henrik meni vuonna 1824 vävyksi Vikenin Granholmin taloon, jolloin sukunimikin vaihtui Granholmiksi. Johan Henrikin ja Maria Karlintyttären vuonna 1834 syntynyt Carolina-tytär sai vuonna 1871 sakot sala­vuoteudesta ja muutti vuonna 1882 Vaasaan. Vuotta nuorempi Maria meni naimisiin Sulvasta muuttaneen renki Johan Sandellin kanssa. Vuonna 1840 syntynyt Granholmien poika Johan lähti merille. Hän sai vaimonsa Edla Jöranintytär Westbergin kanssa vuonna 1867 Ida Josefina -nimisen tyttären. Lokakuussa 1869 Johan kuoli keuhkotautiin.

Anna Stina Broman

Anna Stina syntyi 16.3.1798 Maalahden Yttermalaxin kylässä. Vanhemmat olivat Erik Erikinpoika Broman (s. 1768) ja Oravaisissa vuonna 1767 syntynyt Lisa Alexanderintytär Törndahl. Sisaruksia oli kahdeksan: Maja (Maija) Lisa 1793, Erik (1796–1797), Israel 1799, Beata 1800, Catharina (Caisa) 1802, Greta Sofia 1805, Brita (1806–1806) ja Brita Helena (Lena) 1812.

Anna Stina muutti vuonna 1814 Maalahdesta Mustasaaren seurakuntaan. Lokakuussa 1817 hän sai  muuttokirjan takaisin Maalahteen mutta muutti seuraa­vana vuonna taas Mustasaareen ja sieltä vuonna 1821 Kaskisiin.

Anna Stinan isä kuoli vuonna 1838 ja äiti vuonna 1849. Isä-Erikin jälkeen laadi­tussa perukirjassa mainitaan lesken ohella lapset Israel, Maija Lisa, Brita Lena, Catharina, Anna Stina, Beata ja Greta Sofia. Maija Lisan mies Jakob Karlinpoika Kronholm oli tuolloin jo kuollut. Brita Lena oli naimisissa Jakob Hellgrenin kanssa ja Catharina nimeltä mainitsemattoman venäläisen aliupseerin kanssa. Israel oli mennyt edellisvuonna naimisiin leskeksi jääneen Anna Lisa Gullmanin kanssa. Anna Lisalla oli edellisestä avioliitosta neljä lasta, ja Israelin kanssa hänelle syntyi vielä kolme lasta: Erik, Anna Lisa ja Israel.

Perukirjan toisella sivulla oli maininta Erikin vuonna 1833 tekemästä testamentista. Erik määräsi, ettei hänen jäämistöstään anneta mitään perinnöksi Maija Lisalle, koska tytär oli saanut vanhempiensa ruokakunnasta lähtiessään niin paljon omai­suutta, että se hyvinkin vastasi sitä, mitä muille perillisille jäisi.

Lähteitä:
DA Maalahden käräjäkunnan perukirjat 1838–1840.
ÅAB FHS, D XXIII 14: Benvikin oppilasluettelo.


17. tammikuuta 2019

Kultasepän oppiin Pietariin

Pietarissa 1800-luvulla asuneista suomalaisista kolme neljästä toimi käsityöläisinä tai teollisuudessa. Kultasepän, kirjansitojan ja kellosepän ammatit olivat erityisen "suomalaisia". Parhaimmillaan näiden ammattiryhmien edustajista oli suomalaisia runsas neljäsosa, ja varsinkin kulta- ja hopeaseppien ammattitaitoa ja rehellisyyttä pidettiin suuressa arvossa. Pietari tarjosi heille runsaasti työtilaisuuksia, sillä kaupungissa asui paljon varakasta väkeä, joka pystyi hankkimaan ylellisyystuotteita. Suomalaiset kultaseppämestarit eivät kuitenkaan yleensä myyneet tuotteitaan suoraan asiakkaille, vaan toimivat suurten jalokiviliikkeiden alihankkijoina.

Lopelta kulta- tai hopeasepän oppiin lähti toistakymmentä poikaa. Monet lähtivät suoraan Pietariin oppipojiksi ripille päästyään tai jopa nuorempina. Toiset taas olivat muutaman vuoden opissa jossain lähikaupungissa ja olivat Pietariin muuttaessaan jo kisällejä. He toimivat alalla vaihtelevalla menestyksellä, kuka lyhyemmän, kuka pidemmän aikaa.

Vuosisadan alkupuolen lähtijöitä olivat Mattssonin veljekset August ja Manasse Joentakaa sekä eri sukua oleva Erik Mattsson Launosista. Myöhemmin Pietariin saapuivat Karl Fredrik Pihlman Joentakaa, Anders Viktor ja Carl Gustaf Lundell sekä saman sukunimen ottanut Viktorinus Lundell Launosista, värjäri Fagerlundin kolme poikaa Sajaniemestä ja Konstantin Saarinen Läyliäisiltä. Tunnetuin Lopella syntynyt kultaseppä lienee Topenon sahan kirjanpitäjän poika August Fredrik Hollming. Myös hänen veljensä Anders Johan ja Axel Emil olivat kultasepän opissa Pietarissa. Kerron ensiksi isoisäni isän pikkuserkuista, August ja Manasse Mattssonista.

Mattssonin veljesten vanhemmat olivat Matti Mikonpoika (Matts Michelsson, 1755–1836) ja Brita Leena Mikontytär (1793–1854). Isä oli syntyisin Räyskälän Jussilasta. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Sajaniemen Jalkusen rusthollarin leski Liisa (Elisabeth) Heikintytär. Liisan syntymäajaksi on rippikirjoissa merkitty 1730, mutta se tuntuu oudolta, sillä pariskunnalle syntyi poika Isak vuonna 1781, jolloin Liisa olisi ollut jo 51-vuotias. Vuonna 1799 Matti Mikonpojan perhe muutti Joentaan Konkkalaan. Liisan kuoltua vuonna 1823 Matti avioitui Salonkylän Antinniemessä syntyneen Brita Leenan kanssa. Jo kypsään ikään ehtineelle Matille ja huomattavasti nuoremmalle Brita Leenalle syntyi kolme lasta, kaksivuotiaana kuollut Agneta (1824–1826), August 24.10.1827 ja Manasse 23.5.1829. Lasten syntyessä Matti Mikonpoika ei enää isännöinyt taloa, vaan asui syytinkiläisenä talon mailla. Vanhin poika Isak oli jo vuonna 1811 myynyt Konkkalan kruununnimismies Daniel Sohlmanille ja muuttanut pois. Daniel Sohlmanin jälkeen talon omisti Adolf Fredrik Sohlman, joka vuonna 1838 myi Konkkalan Pietarista tulleelle hopeaseppämestari Henrik August Långille.

Henrik August Lång oli syntynyt Sipoossa 14.10.1797 lukkari Anders Långin poikana. Vuonna 1812 hän lähti Pietariin hopeasepän oppiin. Lång avioitui Agneta Charlotta Frisénin (1815–1883) kanssa vuonna 1837, ja perhe muutti Lopelle vuonna 1842. Pariskunnalle syntyi yhdeksän lasta. Lång oli menestynyt hopeaseppänä, ja Lopelle tulon jälkeen hänet mainitaan tilanomistajana ja tukkukauppiaana. Hän oli myös kirkkoneuvoston jäsen. Lång kuoli 85-vuotiaana vuonna 1882. Perukirjan mukaan hän omisti silloin Konkkalan sekä Nummen tullimyllyn ja vuonna 1862 hankkimansa Vehkalammin perintötilan. Varakas Lång oli kannustava esimerkki Pietariin menestystä etsimään lähteville oppipojille.

Matti Mikonpoika oli kuollut 81-vuotiaana vuonna 1836. Pojat asuivat Konkkalassa äitinsä kanssa ja alkoivat olla sen ikäisiä, että heidän tuli itse vastata elantonsa hankkimisesta. Lopella tarjolla olisi ollut todennäköisesti renginpesti, niinpä parempia tulevaisuudennäkymiä oli etsittävä muualta. August Mattsson lähti Pietariin vuonna 1843, vuosi sen jälkeen, kun Lång oli muuttanut Konkkalaan. Hän oli 16-vuotias ja oli päässyt ripille samana vuonna. August liittyi suomenkieliseen Pyhän Marian seurakuntaan ja aloitti hopeasepän oppipoikana. Kaksi vuotta nuorempi Manasse-veli meni ensin rengiksi Joentaan Pirttilään ja muutti sieltä Pietariin vuonna 1846. Hän oli silloin vielä alle 17-vuotias. Manasse liittyi samaan seurakuntaan kuin veljensä ja meni kultasepän oppiin. Pyhän Marian seurakunnan kirkonkirjoissa veljesten sukunimi on muodossa Mathiasson.

Pietarissa oli jo lähikylistä aiemmin muuttaneita, todennäköisesti tuttujakin. Varmaan myös Konkkalan uusi omistaja auttoi Mattssonin poikia Pietarin yhteyksiensä kautta. Kielitaidottoman nuoren oppipojan oli paras etsiytyä suomenkielisen mestarin oppilaaksi. Valitettavasti rippikirjojen perusteella ei selviä, kenen palveluksessa pojat oppipoikina ja kisälleinä olivat.

Kaikki eivät onnistuneet Pietarissa yhtä hyvin kuin Henrik August Lång. August Mattssonista tuli ainakin hopeasepän kisälli, mutta mestarikirjan saamisesta ei ole merkintöjä. Hän oli kisälli ainakin vielä vuonna 1858, mikä käy ilmi hänen veljenpoikansa kastemerkinnästä. August asui Pietarissa 23 vuotta ja oli vähän alle 39-vuotias kuollessaan keripukkiin Obuhovin sairaalassa 26.9.1866.

Manasse Mattssonista tuli viiden oppipoikavuoden jälkeen kultasepän kisälli vuonna 1851 ja mestari vuonna 1854. Kesäkuussa 1856 Manasse avioitui Ulrika Vilhelmina Elménin kanssa. Pietarissa vuonna 1838 syntynyt Ulrika oli värjärimestari Anders Johan Elménin tytär ja vihittäessä vasta 18-vuotias. Lapsia Manasselle ja Ulrikalle syntyi neljä, heistä kaksi kuolleena. Eloon jäivät Nikolai Voldemar, s. 24.10.1858, ja Aleksander Teodor, s. 22.8.1862. Nikolai Voldemarin kummeina olivat suutarimestari Christer Christersson ja lapsen setä, hopeasepän kisälli August Mattsson, sekä Anna Villman ja Maria Forsman. Aleksander Teodorin kummit olivat kotelontekijämestari (Futteralmacher Meister) Matias Ampuja, koruseppä (Jouwelier) Thomas Husu, Sophia Ampuja ja Albertina Eklund. Aleksanterin kummien ammateista voi päätellä, että he olivat Manasselle tuttuja työn kautta.

Veljensä tavoin Manasse menehtyi nuorena. Hän kuoli 37-vuotiaana 15.11.1866, pari kuukautta veljensä jälkeen. Kuolinsyynä mainitaan Rose, ruusu. Puoliso Ulrika oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin lavantautiin.

Manassen pojista Aleksander oli kuollut kaksi- ja puolivuotiaana rokkotautiin. Vanhempi, Nikolai Voldemar, jatkoi isänsä ammattia. Hän menehtyi keuhkosairauteen, kuten niin moni muu pietarinsuomalainen. Nikolai kuoli Obuhovin sairaalassa vähän alle 32-vuotiaana 17.2.1890. Siihen mennessä hän todennäköisesti oli saavuttanut ainakin kisällin pätevyyden. "Kultatyöntekijää" tarkempaa ammattinimikettä ei kirkonkirjamerkinnöistä Nikolaille löydy. Naimisiin hän ei mennyt. Usein avioliitto solmittiinkin vasta, kun oli saatu mestarinarvo ja perustettu oma verstas.

Lähteitä:
Engman, Max 2004: Pietarinsuomalaiset. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.
KA Hml Sääskmäen alisen tk:n arkisto, Cb: 12 ja Cb: 18 Lopen käräjäkunnan ilmoitusasiain pöytäkirjat 1828–1829 ja 1838
KA Hml Janakkalan tk:n arkisto, Ec1: 4 Lopen käräjäkunnan perukirjat 1876–1885.



  

10. tammikuuta 2019

Noormarkusta Benvikiin

Noormarkusta saapui 18.6.1820 Benvikiin kaksi oppilasta, Greta Björklund ja Ester Matintytär. He olivat Benvikin oppilaat 24 ja 25.


Noormarkusta saivat toukokuussa 1820 muuttokirjan Kaskisiin seppämestari Abraham Björklundin tytär Greta (numero 19) ja ruukin piika Ester Matintytär (numero 20.







Greta Björklund 

Greta Björklund syntyi Isossakyrössä Orisbergin ruukkialueella 20.7.1802 seppä Abraham Abrahaminpoika Björklundin ja hänen vaimonsa Greta Matintyttären perheeseen. Perhe muutti vuonna 1816 Isostakyröstä Noormarkkuun, vuonna 1824 Noor­markusta Pohjaan ja vuonna 1825 Kirjakkalaan. Abraham-isä hukkui Kirjak­ka­lassa Salo-Uskelan seurakunnassa 15.5.1842.

Gretan sisaruksia olivat vuosina 1801–1820 syntyneet Sophia, Juliana, Helena, Johannes, Jakob, Abraham ja Maria Vilhelmina. Aikuisikään heistä elivät Juliana, Helena, Abraham ja Maria Vilhelmina.

Juliana meni vuonna 1824 naimisiin Carl Gustav Eklundin kanssa. Pariskunta muutti vuonna 1827 Poriin esikoispoikansa Gustav Fredrikin kanssa. Porissa heille syntyi vuosina 1827–1845 lapset Johan Erik, Carl Johan, Elias Adolf, Gustava Vilhelmina, Frans August, Catharina Juliana ja Maria Sofia. Vanhin poika Gustav Fredrik oli aikuisena merimies, Elias Adolf muurari ja Frans August maalari. Catharina Juliana meni naimisiin Johan Wessmanin kanssa. Lapsikatraaseen kuului Kaarlo Juha, joka oli naimisissa Tekla Maria Bergbomin kanssa. Yksi heidän tyttäristään oli sittemmin käsityönopettajana ja käsityökirjailijana tunnettu Mary Olki (1891–1974).

Vuonna 1808 syntynyt Helena asui Noormarkun jälkeen Pohjassa. Sieltä hän muutti Saloon, sieltä Turkuun ja vuonna 1836 takaisin Saloon ja samana vuonna edelleen Tammisaareen, jonne oli juuri muuttanut Helsingistä seppä Carl Magnus Illman. Helena ja Fagervikissä vuonna 1813 syntynyt Carl Magnus menivät naimisiin ja muuttivat ensin Pohjaan ja sitten Teijon tehtaalle. Heille syntyi Teijon tehtaalla tytär Mathilda Alexandra. Seuraavaksi perhe muutti Uudenkirkon Peip­po­laan ja sieltä edelleen Pietarin kuvernementtiin vuonna 1843.

Vuonna 1813 syntynyt Abraham muutti Salosta Turkuun ja sieltä edelleen Fiskarsiin vuonna 1837. Puuseppä Abrahamin vaimo oli Eva Ulrica Cajander Kaarinasta. He saivat Turussa tyttären nimeltä Maria Ulrika ja Fiskarsissa toisen tyttären ja kolme poikaa, joista yksi kuoli pienenä. Abraham kuoli keuhkotautiin 22.5.1853.

Nuorin tytär, vuonna 1820 syntynyt Maria Vilhelmina muutti vuonna 1839 Salosta Perniöön.


Ester Matintytär

Ester Matintytär syntyi Noormarkussa 10.6.1797. Hänen vanhempansa olivat torp­pari Matti Yrjön­poika (1755–1827) ja Valpuri Erkintytär (1761–1837). Noor­markun rippikirjaan 1806–1811 Matti on merkitty mäki­tupalaiseksi, ja hänellä ja Valpurilla on kolme tytärtä: Ulrika (s. 1793), Kaisa (s. 1795) ja Ester. Vuosien 1826–1832 rippikirjassa on merkintä Kaisa-sisaren muutosta Kullaalle vuonna 1832. Häntä ei kuitenkaan näy Kullaan vuosien 1830–1836 rippikirjassa.

Ester otti Benvikissä käyttöön sukunimen Grönstrand.


3. tammikuuta 2019

"Kankuri-konstin oppineita tyttäriä"

Benvikin pellavanjalostuskoulun tarkastuksessa  12.–13.9.1821 olivat läsnä johtaja Bladh, opettajat Nordlund ja Pettersson puolisoineen sekä 27 oppilasta. Tarkastuksen suorittivat Vaasan läänin maaherra Carl de Carnall, Talousseuran sihteeri Böcker ja kirkkoherra Peter Östring. Tapahtuma oli tavallista merkittävämpi, sillä ensimmäiset 21 oppilasta valmistuivat nyt opettajattariksi ja saivat todistukset.

Aikaisemmin on jo kerrottu oppilaiden edistymisestä kankaankudonnassa. Lähes kaikki osasivat kutoa kolmannen luokan kangasta, ja toisen luokan kangasta kutoivat kaikki. Tarkastuksessa tutkittiin myös pois lähtevien oppilaiden muita taitoja. Kirjoitustaito oli useimmilla tyydyttävä, ja monet ratkaisivat helposti heille annetut yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskutehtävät. Oppilaiden todettiin suhteellisen hyvin osaavan pellavan viljelyyn, liotukseen ja muuhun käsittelyyn liittyvät käytännön toimet. Heidän teoreettiset tietonsa norlantilaisesta pellavankäsittelystä sen sijaan olivat vaihtelevia. Parhaaksi arvosteltiin Maria Laka, joka oli etevin sekä kudonnassa että teoriassa. Myös Hedvig Simontytär, Helena Andersintytär, Loviisa Nordström, Eva Sophia Österberg ja Carolina Weitz saivat teoriatiedoissa hyvät arvosanat. Sara Greta Grönlund, Christina Erikintytär, Carolina Grönmark, Leena Sofia Nordlund, Susanna Elgklo, Greta Lisa Enström, Leena Stiina Skot ja Liisa Johanintytär osasivat asiat tyydyttävästi. Sen sijaan Helena Pelinin, Gustava Wellingkin, Eva Bultaren, Eeva Matintyttären, Maria Johanintyttären, Anna Liisa Andersintyttären ja Agatha Nordlundin teoriatiedoissa oli parantamisen varaa. Viimemainittujen työ ja kankaat olivat kuitenkin yhtä hyviä kuin muiden, joten käytännön työntekoa ei heikko teorian tuntemus näyttänyt haittaavan.

Kaikki lähtevät oppilaat olivat olleet koulussa vähintään kolme vuotta lukuun ottamatta Eva Sophia Österbergiä ja Carolina Weitzia, jotka olivat ehtineet opiskella vasta kaksi vuotta 10 kk. Eva Sophia ja Carolina olivat kuitenkin etevimpien oppilaiden joukossa, ja heidän katsottiin jo nyt saavuttaneen tarvittavan pätevyyden. Ensimmäisenä vuonna tulleista oppilaista jäi kouluun vielä Clara Roth, joka oli sairauden vuoksi joutunut olemaan poissa kokonaisen vuoden.

Oppilaiden kuittauksia saamistaan työvälineistä. Lähde: KA Sta, Gs: 14 Talousseuran tilitykset tositteineen 1822. Koulu antoi kaikille lähteville oppilaille rukin ja vyyhdinpuut. Taitavimmille annettiin lisäksi yksi tai kaksi hienojen kankaiden kudontaan sopivaa kaidetta ja muita työvälineitä.


Valmistumisen jälkeen opettajattarien tehtävä oli lähteä jakamaan saamaansa oppia kansannaisille. Keisarillisen käskykirjeen 4.9.1822 mukaan opettajatar sai asettua asumaan haluamalleen paikkakunnalle ilman, että häneen sovellettaisiin suojeluksettomia yksin asuvia naisia koskevia irtolaismääräyksiä. Talousseura sitoutui antamaan avustusta opettajattaren ja hänen oppilaidensa pellava- ja työkaluhankintoihin. Lisäksi luvattiin, että kun viisi oppilasta olisi hankkinut tarvittavan taidon kehruussa ja kudonnassa sekä osaisi itse viljellä ja käsitellä pellavaa, saisi opettajatar ylimääräisen palkkion. Etujen saamiseksi opettajattaren tulisi ottaa yhteyttä asuinpaikkakuntansa kirkkoherraan tai johonkuhun toiseen säätyläiseen, joka ottaisi asiakseen edistää opettajattaren toimia ja pitäisi yhteyttä Talousseuraan. Yhteyshenkilö myös jakaisi seuran lähettämät varat tarpeen mukaan. Jos opettajatar menisi jonkun yksityisen palvelukseen tai opettaisi jossain muussa kuin Talousseuran tuella perustetussa laitoksessa, hän ei olisi oikeutettu mainittuihin etuuksiin. Seura ei kuitenkaan jättäisi hänen toimintaansa huomiotta ja palkitsematta. Anottaessa Keisarillisessa asetuksessa 4.8.1814 määriteltyjä palkintoja tulisi kankaat säännösten mukaisesti arvostella pitäjänkokouksissa ja näytteet niistä lähettää kirkkoherran kautta seuralle. Kirjeenvaihto seuran kanssa oli ilmaista.

Talousseura vetosi työpaikkojen saamiseksi jäsentensä ja muiden "rikkaiden maan-asukkaiden" apuun muun muassa lehti-ilmoittelulla. Turun Wiikko-Sanomat kirjoitti 21.7.1821:
Niin kuin jo menneen-wuotisissa Wiikko-sanomissa ilmotettiin, löytyy Etelä-pohjan-maalla lähellä Kasköön kaupunkia Suomen Huoneen hallitus seuran asettama koulu, jossa useammat Suomen tyttäret opetetaan pellawia oikein kaswattamaan ja niistä hienoja kauppakankaita eli palttinoita kutomaan. Nyt on Huoneenhallitus-seura tietää antanut, että muutamat täydellisesti oppineet tyttäret tuleewat sieltä ensi-syksynä poislähtemään ja että ne rikkaat maan-asukkaat, jotka talous-wäkensä taikka naapuriensa neuwojiksi tahtoowat näitä kankuri-konstin oppineita tyttäriä, ilmottakoot saman koulun Päämiehellen Herra Rådman Bladhillen, minkä palkan ja mitkä etuudet het aikoisiwat niillen antaa, ja jos heillä itsellänsä on hienoja pirtoja (kaiteita) ja hyviä rukkia, taikka jos kankuri-koulusta tulewien tytärten pitää niitä heillen hankkiman.
Työpaikkoja syntyikin Talousseuran tai yksityishenkilöiden seuran tuella perustamiin uusiin kutomakouluihin eri puolille maata. Ensimmäisten joukossa esityksen koulun perustamisesta mailleen teki vuonna 1819 Euran Vaanin rusthollin omistaja Johan Parmen Timm. Hän suunnitteli noin 12 oppilaan koulua ja toivoi saavansa Vaaniin norlantilaisia opettajia, kuten Benvikissäkin oli. Nähtävästi kudonnan opetus ei seuran myönteisestä suhtautumisesta huolimatta päässyt Eurassa vauhtiin. Timmin Benvikin-oppiin lähettämät Nordlundin sisarukset ja Loviisa Nordström olivat ensimmäisten valmistuneiden joukossa, mutta vain Loviisa palasi lyhyeksi aikaa Vaaniin.

Talousseuran keisarille lähettämän kertomuksen mukaan uusia kouluja oli vuonna 1822 aloitettu jo Keuruulla, Pornaisissa ja Turussa. Turun koulua lukuun ottamatta ne olivat hyvin pieniä. Turkuun siirtyivät myös oppilaat kapteeni von Willebrandin Kalannin Tuorlaxiin (Tuorlahteen) perustamasta koulusta, joka ehti toimia vain muutaman vuoden. Köyliöön suunniteltiin tähän aikaan kahtakin koulua: Köyliönkartanoon vapaaherra Cedercreutzin ja Kepolaan arkkiatri von Bonsdorfin aloitteesta. Ehdotuksia oli tullut myös Hämeenlinnasta, Tampereelta, Kalvolasta, Laukaasta, Halikosta, Tohmajärveltä, Kerimäeltä ja Viipurista. Kaikki suunnitelmat eivät toteutuneet. Suomeen syntyi kuitenkin lukuisa määrä kutomakouluja Benvikin esimerkin innoittamana, niistä useat Benvikistä valmistuneiden opettajattarien aloitteesta.

Lähteitä:
FHS ÅAB: A II 4, D XV 4, D XXIII 11, D XV B 4.
KA Hki VSV, 66 O. D. 1824. Talousseuran kertomus keisarille 1822.