25. huhtikuuta 2019

Eva Björkfelt

Elokuun 13. päivänä 1822 saapui Benvikin kouluun sen 42. oppilas, Eva Björkfelt Sauvosta. Kirkkoherra Martin Tolpon antamassa muuttokirjassa Evan sanotaan olevan hyvämaineinen ja erittäin siivokäytöksinen. Eva täytti saman vuoden lopulla 28 vuotta, ja hänelle oli kertynyt kokemusta jo monista palveluspaikoista. Muuttokirjassa sukunimi on Birkfelt, mutta asiakirjoissa käytetään yleisimmin muotoa Björkfel(d)t. 

Eva syntyi Paraisten Vånossa jouluaattona 1794. Hänen isänsä Carl Björkfelt (1759–1831) oli Evan syntyessä pitäjänräätäli. Äiti Maria Johansdotter (1766–1846) oli talollisen tytär Heisalan Norrgårdista. Kummeina olivat isän veli Jöran Björkfelt, joka myös oli räätäli, Jöranin puoliso Maria Simonsdotter, nuori isäntä Samuel Andersson ja emäntä Maria Andersdotter Vånosta sekä Johan Johansson ja Eva Johansdotter Heisalasta.

Vuosisadan vaihteessa isä-Björkfelt jätti räätälinammatin ja hankki omistukseensa Tervsundin Dahlsängin ulkokylätilan. Ajan mittaan hän paranteli tiluksiaan ja anoi vuonna 1827 Suomen talousseuralta palkkiota pellonraivauksesta. Tilan mailla suoritetussa katselmuksessa todettiin, että Björkfelt oli vuoden 1800 jälkeen raivannut suosta kolme ja puoli tynnyrinalaa peltoa, perustanut niittyä sekä ojittanut ja aidannut tilukset. Paraisten kirkonkokouksen mielestä tällainen raivaustyö kuitenkin kuului tavanomaiseen maanviljelyyn, eikä palkintoa näin ollen suositeltu.

Björkfeltin perheessä oli kolme poikaa ja seitsemän tytärtä. Vanhin poika Carl Gustaf, s. 1787, lähti 17-vuotiaana Turkuun räätälinoppiin. Hänen vaiheistaan ei ole tietoa. Mahdollisesti hän on Turun ruotsalaisessa seurakunnassa vuonna 1812 kuollut räätälinkisälli Carl Gustaf Björkfeldt, vaikka haudattujen luettelossa ilmoitettu ikä ei täsmääkään. Vuonna 1801 syntynyt Jöran Salomon muutti rippikouluikäisenä Turkuun. Hän värväytyi sotaväkeen ja oli Turun pataljoonassa Huittisten komppanian sotilas numero 130. Palattuaan vuonna 1826 kotipuoleen hän palveli useissa Paraisten taloissa, kunnes vuonna 1831 muutti Karunaan. Pojista nuorin, Paulus eli Paul, s. 1809, osti kotitilan isältään vähän ennen tämän kuolemaa. Paul hukkui 33-vuotiaana ja jätti jälkeensä lesken ja kolme alaikäistä lasta.

Tyttäristä vanhimmasta, Mariasta (1789–1850), tuli emäntä Västermälön Västergårdiin. Epäselvyyttä aiheuttaa se, että vihittäessä ja myöhemmin etunimi on Maria Stina. Paraisilta ei kuitenkaan löydy 10.10.1789 syntynyttä Maria Stina Carlsdotteria. Lisävahvistuksen siitä, että Västergårdin Johan Henrikssonin puoliso oli Maria Björkfelt, antaa 7.1.1816 syntyneen Abrahamin kastemerkintä.

Mariaa kolme vuotta nuorempi Anna Lovisa (1792–1801) kuoli ennen aikuisikää. Eva oli lapsista neljänneksi vanhin, s. 1794. Vuonna 1797 syntyneen Hedvigin puoliso oli kirvesmies Carl Blomqvist. Viisilapsinen perhe asui Turussa. Ulrican, s. 1799, puoliso Carl Sjöström oli torpparina Paraisilla. Lapsia oli neljä, joista yksi kuoli pienenä. Vuonna 1803 syntynyt Gustava asui avioiduttuaan Karunassa. Hänellä oli ensimmäisen puolisonsa jahtivouti Henric Herman Hangelinin kanssa viisi lasta. Leskeksi jäätyään Gustava avioitui pitäjänsuutari Otto Lillbergin kanssa ja sai neljä lasta lisää. Björkfeltin tyttäristä ainoa naimaton oli vuonna 1806 syntynyt Anna, joka myöhemmin käytti Johanna-nimeä. Hän oli pitkäaikainen Sauvon Tappilan taloudenhoitajatar. Siskokset olivat taitavia käsityöihmisiä ja paljon tekemisissä toistensa kanssa. Heistä tulee puhetta myöhemminkin.

Eva muutti kotoa ensimmäisen kerran jo 13-vuotiaana tammikuussa 1807. Hänen sanotaan muuttaneen Sauvoon, mutta itse asiassa hän muutti Sauvon kappeliseurakuntaan Karunaan kippari Johan Söderholmin ja tämän puolison Eva Hellmanin luo. Vuoden kuluttua Eva palasi Paraisille, meni piiaksi Tervsundiin ja kävi rippikoulun. Hän palveli useissa taloissa, välillä Sauvossa ja Karunassakin. Vuonna 1820 Eva oli piikana Paraisten Mielisholmissa, mistä hän 24-vuotiaana muutti Sauvoon siirtyneiden Johan Söderholmin ja Eva Hellmanin luo.

Eva oli Söderholmin ja Hellmanin kanssa tiiviisti tekemisissä näiden kuolemaan saakka. Syy läheiseen suhteeseen selvisi, kun osoittautui, että Eva Hellman oli Eva Björkfeltin täti. Maria-äitiä 12 vuotta nuorempi Eva Johansdotter, s. 21.3.1778, oli ollut myös pikku-Evan kummien joukossa. Hän muutti Paraisilta Turkuun vuonna 1803 ja otti siinä vaiheessa käyttöön Hellman-nimen. Hänet vihittiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa perämies Johan Söderholmin kanssa vuonna 1803. Pariskunta muutti Turusta Kaarinaan ja sieltä vuonna 1816 Sauvoon, Ruonlaxin (Ruonlahden) Övergårdiin. Siellä myös Eva Björkfelt asui ennen Benvikiin muuttoaan. Omia lapsia Hellmanilla ja Söderholmilla ei ollut.

Johan Söderholm, Eva Hellman ja Eva Björkfelt tekivät keskinäisen testamentin maaliskuussa 1829. Puolisot määräsivät, että toisen kuoltua jälkeen jäänyt saa kaiken omaisuuden, ja molempien kuoltua omaisuuden perii "kasvattityttäremme ja minun Eva Hellmanin sisarentytär Eva Björkfelt". Eva Björkfelt puolestaan määräsi, että jos hän kuolee ilman rintaperillisiä, saavat Johan Söderholm ja Eva Hellman häneltä jäävän omaisuuden kiitollisuuden osoituksena hyvyydestään.

Lähteitä:
ÅAB FHS, D XXIII 23. Carl Björkfeltin palkintoanomus.

18. huhtikuuta 2019

Grekan uskon tunnustajia

Seurakuntien hallintoarkistoihin sisältyy monenlaista mielenkiintoista aineistoa. Muutama vuosi sit­ten tilasin uteliaisuuttani Taipaleen ortodoksisesta seurakunnasta 1800-luvulla lähetettyjen kir­jeiden tois­teita. Venäjänkielisten kirjeiden joukossa oli melkoinen määrä suomeksi kirjoi­tet­tuja kirjeitä. Ruotsinkielisiä ei juuri ollut. 

Esittelen tässä kirjoituksessa kuvin ja selityksin muutamia esimerkkejä eri vuosina lähe­tetyistä suomenkielisistä kirjeistä. En kirjoita kuvien selityksiin kir­joit­ta­jan suomen kieltä läheskään aina aivan alku­peräisen mallin mukaisesti, vaan teen pieniä myönnytyksiä nykysuomen suuntaan, jottei lukija joudu ihmet­te­le­mään kaikkea. Murresanat sen sijaan pyrin säilyttämään.

1816

Syyskuun 2. päivänä 1816 annettu Mina Papusen jälkeläisiä koskeva todistus nro 72 jakautuu kahdelle sivulle. Ohessa näkyy todistuksen alku. Todistus lienee an­net­tu perunkirjoitusta varten.


Grekan relinkiumin tunnustajat, kuolleen talonpojan Mina Papusen pojat
Liperin pitäjästä Haapovaaran kylästä asuvaiset Sotkuman kylän kruununkonnulla numero 30
Ivana Papunen löytyy kirkon historiakirjasta syntyneeksi 1. lokakuuta 1775
jolla on perettä vaimo ja seitsemän lasta, joista on neljä poikaa,
Vasko 16 vuoden, Ivana 15 vuoden, Simana 11 vuoden, Mihaila 14 vuoden,
ja kolme tytärtä, Outi 19 vuoden, Maria 14 vuoden, Marfa kolmen vuoden vanhat.

Teksti jatkuu aukeaman toisella puolella:

Toinen poika Huotari Papunen syntynnä 29. lokakuuta 1778 jolla on perettä 
vaimo ja kolme lasta,pojat Ivana kahdeksan vuoden ja Mina yhden vuoden 
ja tytär Anni kolmen vuoden vanhat.
Nämä yllä mainitut kuolleen talonpojan pojat tuntevat kristilisen uskon pääkappaleet
ja ovat nauttineet pyhän sakramentin jokavuotisesti, 
ja muutoin ovat elämätänsä viettäneet siivollisesti 
ja myöskin ovat hyvät maan prukarit. Se tovistetan Taipalen pappilassa.
















Vuodelta 1816 on monia muitakin suomenkielisiä kirjeitä. Esimerkiksi lokakuussa ainakin seu­raa­vat liperiläiset ortodoksit hakivat passia: renkimies Vasili Kiriloff (s. 1793) Taipaleen ky­lästä, loismies Stepana Panhelainen (s. 1773) Sotkuman ky­lästä, Vasili Brähkysen poika Petri Brähkynen (s. 1799) Kiies­salon kylästä, Afonasi Mutasen poika Stepan (s. 1794) Lehmon­ahon kylästä, kuolleen renkimies Ivana Naumasen poika Vasili Naumanen (s. 1790) Taipaleen kylästä ja jouto­mies Jyrgi Panhelaisen poika Jyrgi (s. 1796) Sotkuman kylästä. Jokainen näistä tahto anoxen yhtexi wuosi­kauwexi passia. Vasili Kiriloff oli lähdössä Aunukseen (asuoxen Awnuxen heradissa) ja muut Pietariin. Vasili Naumanen oli saanut Pietariin läh­töön luvan (myywen) sotkumalaiselta Ivana Naumaselta, jonka vuosirenkinä hän oli ollut. Myös Jyrgi Panhelainen oli saanut luvan isännältään Petri Rati­laiselta Komperon kylästä. Hänen kohdallaan lupa on kirjoitettu hieman toisin: muuwen.

1825

Taipaleen seurakunnasta lähti 26. huhtikuuta kirje kruununnimismies Steniukselle. 




Oliko pariskunta kenties vihitty luterilaisessa seurakunnassa? Kirkkoherra Andrei Stepanovin tiedetään pitäneen tarkasti huolta siitä, etteivät luterilaiset papit toimittaisi palveluksia Taipaleen seurakuntalaisille. Isä Andrei oli tässä tapauksessa sitä mieltä, ettei morsian ollut syyllinen eroon vaan että sulhanen oli hänet hylännyt. Lopputervehdykseen on lipsahtanut kirjoitus­virhe, sillä tarkoitus oli varmasti kir­joit­taa kunnioittava eikä kunnioitettava.

Lokakuun 20. päivänä lähti kirje kruununvouti, kollegiokamreeri Flomanille.

Krunun fowwille Fluomannille. 
Elgä panga pahaxi kollegin kamrieri  että 
minä nyt tulin kirjojtaman tejdän tykön 
yhtestä oudosta tapahuxesta: kuin 
tänä sisällä olevaisena päivänä 
toivat minulle haudata yhten rosvon 
kädein kautta tapetun ihmisen grie-
kan uskon tunnustajan Selgin kylässä 
joudomiehen Marti Sägkisen vaimon









Kirje jatkuu seuraavalla sivulla. Vainaja oli Säkkisen vaimo Paraska Riikonen, joka oli lyöty kirveellä kuoliaaksi omassansa mökissä männä vijgkona keskiviigko päi­vänä eligkä 11 päivänä. Mies oli ollut silloin poissa kotoa. Kirstusta oli otettu kaikki tavarat ja migu vähä rahoia on ollunna. Pari päivää ennen kirjeen kir­joit­ta­mis­ta Heinävaaran kylässä oli otettu kiinni karkulainen Olli Eskelinen muista pahan tegoloistansa. Siinä yhteydessä oli huomattu, että Ollilla oli Paraskan huivi, jonka hän oli ottanut tappamisen aikana. Kirkkoherra ei uskaltanut haudata ruumista, ennen kuin doctari olisi sen syynännyt. Siksi hän pyysi, että kruununvouti olisi niin hyvä ja vaatisi doctaria syynäämään yllä mainittua ruumista, ennen kuin se mädäne

1840

Lokakuun 19. päivänä käytökseltään siveästä Petr Andrein­poika Piiroisesta an­net­tiin seuraavan sisältöinen todistus:

Liberin pitajasta ja Kuorehvaaran kylasta rengipoika Petr Andreeff Pironen  
on syndynyt vuonna 1819, ripilla on käynyt ja kaotos on sijvia. Jä on 
kärsivä köyhyttä silmainsa kipiana olemisensa tahten ettej saa palvelusta 
tehda kellengan.





1853 

Elokuun 9. päivänä vuonna 1853 annettiin seuraavanlainen todistus Feodor Je­gorin­poika Piiroisesta:

Свидетельство. Liperin Taipalen Seu-
rakunnasta ja Taipalen kylasta edesmännän 
talon isännän Jegor Pijroisen poika Feo-
dor Jegorof Pijronen on 36 vuoden vanha, 
Christillisuudensa tundee jonkulaisesti 
ulkonaisen luvun jalken, mutta ej kirjan 
lukemisen, ripilla on kaynyt harvinai-
sesti, ja kaotos on merkittematoin pahoi-
sta asijoida kirjassa. Mutta on kavaluuden, 
kipakuuden ja ahneudeen jo kallistu-
nut. Totistan Taipale












Lähteitä: 
Holm, Stefan ja Toivanen, Markku (toim.) 1991: Taipaleen ortodoksinen seurakunta 400 vuotta. Jyväskylä.
KA Jns Taipaleen ortodoksinen seurakunta, II Da:1‐2 Lähetettyjen kirjeiden toisteet 1809–1853.



11. huhtikuuta 2019

Topenolta Pietariin

Lopella syntyneiden Pietariin muuttajien joukossa oli ainakin kaksi kelloseppää, Josef Wass ja Abraham Sirén. Vuonna 1809 syntynyt Wass muutti Helsingin kautta Pietariin jo vuonna 1825. Hän kuului S:ta Katarinan ruotsalaiseen seurakuntaan. Wass kuoli koleraan 39-vuotiaana ja oli silloin kellosepän kisälli.

Abraham Sirén oli kotoisin Topenolta. Hänen vanhempansa olivat Iso-Peuran isäntä Erik Markunpoika (1797–1866) ja Maija Liisa Simontytär (1793–1852). Erik-isä oli Hokkalan poika, joka tuli Iso-Peuraan isännäksi avioiduttuaan leskeksi jääneen Maija Liisan kanssa vuonna 1828. Maija Liisalla oli ensimmäisestä avioliitosta Matti Heikinpoika Peuran (1780–1827) kanssa kolme poikaa ja neljä tytärtä, joista yksi oli Eeva Kaisa, Amanda Maria Hjortin äiti. Erik Markunpoika oli talossa isäntänä parikymmentä vuotta. Sen jälkeen isännyys siirtyi Maija Liisan ensimmäisessä avioliitossa syntyneelle Heikki Juho Matinpojalle, joka osti Iso-Peuran perintötilaksi vuonna 1848.

Erik Markunpojalle ja Maija Liisa Simontyttärelle syntyi kaksi lasta, Loviisa vuonna 1829 ja Abraham 2.12.1830. Abrahamin kastoi pappilassa 5. joulukuuta kirkkoherra Strandberg. Kummeina olivat isän veli ja sisar, uudistilallinen Markku Markunpoika Lukkari (Nummenranta) ja sepänvaimo Eeva Markuntytär Görman.

Kellosepän oppiin Abraham lähti 19-vuotiaana vuonna 1849. Vuoden 1824 keisarillinen asetus oli tehnyt mahdolliseksi kelloseppien laillisen ammatinharjoittamisen myös maaseudulla, mutta kisällin- ja mestarinarvoon vaadittava oppi oli hankittava kaupunkien mestareilta. Abraham suuntasi Hämeenlinnaan. Kaupungissa toimi tuohon aikaan kolme kelloseppää, ja Abraham pääsi oppipojaksi Christian Hyrckstedtin verstaaseen. Kelloseppien oppipoikavuodet kestivät yleensä 4–5 vuotta, minkä jälkeen hankittiin kisällinä usean vuoden ajan kokemusta mielellään eri työnantajien palveluksessa. Ammattitaidon kartuttua kisälli saattoi anoa mestarikirjaa. Abraham oli Hämeenlinnassa pari vuotta ja jatkoi vuonna 1852 Helsinkiin. Siellä hän oli oppilaana todennäköisesti Otto Rautellin luona. Kun Abraham vuonna 1856 otti muuttokirjan Pietariin, hän oli kellosepän kisälli ja oli ottanut sukunimen Sirén. Syntymäkuukausi oli jo Hämeenlinnan kirjoissa muuttunut virheellisesti marraskuuksi.

Rippikirjoista ei selviä, kenen luona Abraham Sirén Pietarissa palveli. Hän oli liittynyt suomalaiseen Pyhän Marian seurakuntaan. Kolmen vuoden kuluttua Sirén päätti muuttaa takaisin Hämeenlinnaan ja pestautui kisälliksi kelloseppä Lindevallille. Sirén toimi Lindevallilla tittelinään werk. gesäll, värkki- eli työkisälli. Ehkä hän ajatteli nyt hankkivansa mestarin oikeudet. Abraham Sirénistä ei kuitenkaan koskaan tullut kelloseppämestaria, vaan hän työskenteli aina kisällinä. Se ei ollut poikkeuksellista kellosepän ammatissa, sillä ammattikunnan mestarit jakoivat uusia mestarikirjoja niukasti.

Kellosepän ammatti oli näihin aikoihin muuttumassa. Vaatimuksiin toki kuului, että kelloseppä itse osasi valmistaa kellon, mutta tehdastekoiset kellot olivat vähitellen valtaamassa alaa. Työ muuttui entistä enemmän kellojen korjaamiseksi, ja kellosepät saattoivat ryhtyä myös kauppiaiksi. Myös Abraham Sirén tarjosi tammikuussa 1860 Hämäläinen-lehdessä olleella pikkuilmoituksella kelloja, joita hän ehkä oli tuottanut Pietarista:

Muurarinleski Lindqvistin talossa asuva A. Sirén ilmoittaa, että hänellä on myytävänä hyviä kultaisia ankkurikelloja, kultaisia naistenkelloja sekä hopeisia sylinteri- ja ankkurikelloja. Lähde: Hämäläinen no 4, 27.1.1860.

Abraham Sirén ei Hämeenlinnassa pitkään viihtynyt, vaan otti muuttokirjan takaisin Pietariin jo vuonna 1860. Sinne hän kuitenkin sisäänmuuttaneiden luettelon mukaan tuli vasta 1862, joten hän vietti kaksi vuotta jossain muualla. Pietarissa vierähtivät seuraavat 11 vuotta, kunnes oli taas vuorossa paluu Hämeenlinnaan. Vuonna 1873 Abraham muutti kisälliksi kelloseppä Karl Lampénille. Myös Lampén oli käynyt Pietarissa oppia hakemassa vuosina 1857–60. Hän ja Sirén olivat siis olleet siellä pari vuotta samaan aikaan. 

Tällä kertaa Abraham Sirén oli Hämeenlinnassa vain vuoden. Vuonna 1874 hän muutti Tammelaan ja asui Kuhalan kylässä, joka on nykyistä Forssaa. Kuhalasta alkoi muodostua liike-elämän keskuspaikka, ja siellä oli muitakin käsityöläisiä: kultaseppä, suutareita, räätäleitä ja nahkureita, satulaseppä ja leipuri. Kelloseppäkin oli kylässä ollut jo ennen Siréniä, Harald Mansner. Mansner muutti vuonna 1875 Tampereelle, joten Sirén näyttää tulleen hänen tilalleen.

Abraham Sirén kuoli jo hieman alle 48-vuotiaana vuonna 1878. Kuolinsyynä mainitaan tvinsot, joka usein tarkoitti keuhkotautia. Sirén ei koskaan solminut avioliittoa. Loviisa-sisar oli avioitunut vuonna 1852 Kustaa Adolf Axeenin kanssa. Lapsia syntyi neljä, joista kaksi kuoli pienenä. Mies kuoli vuoden 1868 lavantautiepidemian uhrina. Joulukuussa 1869 Loviisa meni naimisiin Heikki Juho Erikinpojan kanssa ja sai hänen kanssaan tyttären. Perhe muutti vuonna 1885 Lopelta Vanajaan.

Lähteitä:
Kahila, Esa, 1938: Hämeenlinnan käsityön historia. Teoksessa Hämeenlinna: luontoa ja elämää 1: 300-vuotisjuhlan muistoksi 1638–1938. Hämeenlinnan kaupunki: 1938. Hämeenlinnan Lydia.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen no 4, 27.1.1860.

4. huhtikuuta 2019

Kangasniemeltä Kaskisiin

Kangasniemellä pidettiin joulukuun lopussa vuonna 1821 pitäjänkokous, jonka viimeisenä pykälänä oli ilmoitusasia. Pastori Jakob Johan Björkstén teki tiettäväksi, että melko moni rahvaan tytär Kangas­niemen seura­kunnasta oli ilmoittanut haluk­kuutensa lähteä kolmeksi vuodeksi Kaskisten tuntumassa Benvikissä sijaitsevaan pellavan­jalostus­opistoon. Koska opin­ahjossa oli kuitenkin paikkoja vain kahdelle, Björkstén oli ehdottanut Suomen talous­seuralle, että oppi­laiksi otettaisiin palvelus­piika Elin Ukkonen Hokan kylän talosta 18 ja palvelus­piika Helena Hänninen Kaihla­mäen kylän talosta 6. Molemmilla oli hyvät kristin­opin tiedot, ja he olivat siveästi käyttäy­tyviä. Matka toteu­tuisi heti, kun pastori saisi kyyti­rahat Talous­seuralta.


Ote Kangasniemellä 30.12.1821 pidetystä pitäjänkokouksesta. Lähde: DA Kangasniemen seurakunta.


Björkstén sai kaipaamansa kyytirahat melko pian, sillä oppilaat 38 ja 39 saapuivat Benvikiin 7. maaliskuuta 1822. Björksténin alle­kirjoit­ta­mat Helenan ja Elinin muutto­kirjat oli päivätty Kangas­niemellä 24. helmikuuta 1822. 

Helena Hänninen syntyi 2.6.1800 Kangasniemen Kähkölän kylässä. Äiti oli Kangas­niemen Reinikka­lassa vuonna 1773 syntynyt Valpuri Hänninen. Isästä ei ollut tietoa. Valpuri oli Helenan syntymisen jälkeen piikana monissa taloissa Kähkölässä, Kaihla­mäessä, Rekolassa, Makkolassa, Kutema­järvellä ja Vehmas­kylässä. Helena oli jossain välissä muualla kuin Kangas­niemellä, sillä hän sai 6. lokakuuta 1817 muutto­kirjan Hirvensalmelta takaisin Kangas­niemelle. Hän oli ehtoollis­merkintöjen mukaan piikana Kaihlamäen talossa 6 vuodesta 1818 Kaskisiin muuttoon asti. 

Toisin kuin Kaskisiin annetussa muuttokirjassa sanottiin, Elin Ukkonen syntyi Mikkelin Pajulassa 3.8.1800. Äiti oli vuonna 1764 syntynyt Eeva Ukkonen, eikä isästä ollut tässäkään tapauk­sessa tietoa. Eeva sai vuonna 1804 muutto­kirjan Kangas­niemelle. Hän oli vuosien 1804–1814 ja 1815–1825 rippi­kirjassa palvelijana Hokan­niemi 5:ssä. Myös Elin oli samassa paikassa viimeksi mainitun rippi­kirjan alkuvuodet mutta sai 4.7.1818 muuttokirjan Hirven­salmelle. Paluuta Kangas­niemelle ei näy Kangas­niemen muuttaneiden luette­lossa, eikä häntä näy myöskään rippi­kirjassa Hokanniemi 18:ssa ennen Kaskisiin lähtöä.

Sekä Helena että Elin ottivat Benvikissä uuden sukunimen. Helenasta tuli Hemmelin ja Elinistä Ukander.