27. kesäkuuta 2019

Maria Margareta Söderberg

Lapväärtistä (Lappfjärdistä) saapui 25. marraskuuta 1823 Benvikin koulun oppilaaksi 17-vuotias Maria Margareta (Maja Greta) Söderberg. Hän oli syntynyt Dags­markin kylässä Lap­väärtissä 19.8.1806.

Tytön vanhemmat olivat Carl Fredrik Söderberg ja Lisa Henrikintytär. Naimisiin­menon aikaan eli 22. marraskuuta 1801 Carl Fredrik oli räätälinoppilas ja Lisa piika. Lisa oli syntynyt Kankaan­pään Kyynär­järvellä syyskuussa 1780 ja muutta­nut 1790-luvulla Iso­joelle. Muu perhe oli jäänyt Kankaan­päähän. Carl Fredrik oli syntynyt Lap­väärtissä syyskuussa 1778. Pariskunnan esikoinen Henric Benjamin syntyi Isojoella Lamminkosken torpassa maaliskuussa 1802. Seuraavat lapset syntyivät Lapväärtin Dags­markin kylässä. Carl Fredrik oli loinen vielä vuonna 1813, kun perheeseen syntyi toiseksi nuorin lapsi Caisa Sofia. Kuo­pus Eva Agatha syntyi maaliskuussa 1818, jolloin isä oli torppari. Carl Fredrik Söderberg asui Lillkullin torpassa kuolemaansa eli maaliskuuhun 1840 asti. Leski Lisa Henrikintytär Söderberg kuoli samassa torpassa heinäkuussa 1862.

Carl Fredrikin isä ja Maria Margaretan isänisä oli Carl Benjamin Enqvist, joka syntyi Porissa 22.4.1758. Hänen vanhempansa olivat palttinankutoja Jöran Enqvist ja Maria Mattsintytär Grönlund. Kumpikin oli syntynyt vuonna 1726. Mahtoiko Benvikin koulun oppilas Maria Margareta Söderberg tietää, että hänen isänisänsä isä Jöran Enqvist oli valittu 1760-luvulla Porin palttinan­kutojien ammatti­kunnan ensimmäiseksi oltermanniksi?

Kankuri Jöran Enqvistin vaimo Maria Grönlund kuoli Porissa vuonna 1771. Jöran muutti Kristiinan­kaupunkiin ja edelleen Lap­väärtiin, missä hän kävi ensimmäisen kerran ehtoollisella vuonna 1773. Siellä hän myös kuoli vuonna 1778.

Maria Margaretan isänisä Carl Benjamin Enqvist näkyy Pohjanmaan jalkaväkirykmentin maaliskuussa 1777 pidetyssä täydennys­miehistön katsel­muksessa numerolla 20. Hänet oli otettu Närpiön komppanian täydennys­miehistöön 29. maaliskuuta 1775. Iäksi on merkitty 17 vuotta ja pituudeksi 10 korttelia 4¼ tuumaa. Marras­kuussa 1779 pidetyssä vastaavassa katsel­muksessa Carl Benjamin Enqvistin iäksi on merkitty 21 vuotta ja pituudeksi 12 korttelia.

Isojoen seurakunnan vuosien 1786–1791 rippikirjassa Carl Benjaminin sukunimi on vaihtunut En­qvististä Söder­bergiksi. Hän on tässä ja myöhemmissä rippi­kirjoissa perheineen Mylly­­niemen sotilas­torpassa.

Pohjanmaan jalkaväkirykmentin vuoden 1795 pää­katselmuksessa Närpiön komp­pa­niassa on numerolla 11 korpraali Carl Benjamin Söderberg, joka on otettu palve­­luk­seen 5. maaliskuuta 1782. Pituus on kuusi jalkaa eli sama kuin vuoden 1779 katsel­­muksen 12 kortte­lia. 



Maria Margareta Söderbergin isoisä Carl Benjamin Söderberg Pohjanmaan jalkaväkirykmentin
Närpiön komppanian pääkatselmuksessa 1795. Lähde: Riksarkivet. Kuvan tunniste A0029106_00148.

Korpraali Carl Benjamin Söderberg mainitaan Maa­lahdessa helmikuussa 1808 pidetyssä katsel­muksessa. Saman vuoden joulukuussa hän kuoli Vaasassa. Hän ei kuollut taistelussa vaan tautiin (sotdöd). Hänen leskensä kuoli Isojoella vuonna 1830.

Maria Margaretan pikkusiskot, vuonna 1813 syntynyt Caisa Sofia ja vuonna 1818 syntynyt Eva Agatha, asuivat koko ikänsä Lapväärtissä. Caisa Sofia meni vuonna 1837 naimisiin Matts Erikin­poika Stor­sjön (1800–1850) kanssa ja sai kaksi tytärtä, Maja Sofian ja Anna Caisan. Eva Agatha vihit­tiin vuonna 1838. Hänen miehensä oli Johan Henrik Sorvari (1804–1881), myöhemmin Lillkull. Heille syntyi vuosien 1839 ja 1849 välillä kolme tytärtä, Anna Caisa, Maja Greta ja Wilhelmina, ja vuonna 1857 poika Henrik. Caisa Sofia kuoli vuonna 1867 ja Eva Agatha vuonna 1888.


Lähteitä:
Pohjanmaan jalkaväkirykmentin katselmukset 1777, 1779, 1790, 1795, 1802 ja 1808.
ÅAB FHS: D XXIII 14.


20. kesäkuuta 2019

Eva Österbergin vuosi Turun koulussa

Turkulainen Eva Sophia Österberg sai Benvikistä todistuksen alle 20-vuotiaana ensimmäisten valmistuneiden joukossa vuonna 1821. Hän oli Carolina Weitzin tavoin saanut syyskuisessa tarkastuksessa reviisoreilta luvan lähteä Benvikistä ennen kuin vaadittu kolmen vuoden oppiaika tuli täyteen.

Koulun johtaja Johan Vilhelm Bladh halusi periaatteessa pitää kiinni vähintään kolmen vuoden opiskelusta, mutta koska reviisorit olivat katsoneet Evan taidot riittäviksi ja Talousseuran sihteeri Böcker oli antanut hänelle luvan lähteä koulusta, ei Bladh asettunut vastahankaan. Antamassaan lupakirjeessä Bladh luonnehtii Evaa eteväksi oppilaaksi, joka oli saavuttanut yhtä hyvät taidot kuin pidempään opiskelleet opettajattaret. Eva oli rehellinen, ahkera, tottelevainen ja taitava, ja Bladh sanoi voivansa suositella häntä tuleviin tehtäviin mitä lämpimimmin. Eva lähti Benvikistä marraskuussa 1821. Saattajaksi ja matkaseuraksi tuli hänen veljensä Turusta.

Talousseuran sihteeri Böcker oli perustamassa pellavankudontakoulua myös Turkuun, ja uuteen kouluun tarvittiin opettajia. Ehkä senkin vuoksi Turusta kotoisin olleet ja taitaviksi havaitut oppilaat, Eva Österberg ja Carolina Weitz, saivat opettajattaren todistuksensa tavallista aiemmin. Evasta tuli Turun koulun ensimmäinen opettaja.

Turun Wiikko-Sanomissa 9.3.1822 ilmoitettiin:
Muutamain maanmiesten kustannuksella aikoo Suomen Keisarillinen Huoneenhallitusseura täällä Turussa asettaa koulun, jossa opetetaan kehräämään ja kutomaan hienoja pellawaskankaita. Siellä ollessansa saawat tottuneet kehrääjät, jotka tahtoowat tässä asiassa wielä taitawimmiksi tulla, ilman maksota sekä opetuksen että kynttilät ja lämpimät huoneet. Joilla ei ole omia rukkia, kangaspuita ja muita sellaisia tarpeita, saawat niitä lainaksi Huoneenhallitus-seuralta, jolta myös saadaan hywiä pellawia, kohtuullista hintaa wasten, ja ne maksetaan wasta sitten kuin niistä walmistettu kangas on myödyksi saatu.
Joilla on halu tässä koulussa saada oppia, tulkoot ja ilmottakoot sen kohta Huoneenhallitus-seuran ensimmäiselle Sihteerille, joka asuu entisessä Lydmannin talossa, Turun ison torin wieressä, ja tuokoot kanssansa papin todistuksen olewansa siiwot ja kunnialliset tawoiltansa, niin myös omaa kehräämäänsä lankaa, että Seura siitä nähköön kuinka owat kehruuseen tottuneet. Turussa 2:na p. Maaliskuussa 1822.
Suomen Keisarillisen Huoneenhallitus-seuran puolesta: Johan Gadolin, C. C. Böcker.
Kiinnostuneita oppilaita ilmoittautuikin, mutta monet valittivat, etteivät varattomuutensa vuoksi voineet aloittaa opiskelua. Talousseura päätti sen vuoksi maksaa kehrääjille ja kutojille palkkaa ja antaa myös pienen apurahan kahtena ensimmäisenä kuukautena.

Evan työhön kuului opetuksen lisäksi muitakin tehtäviä, muun muassa tarvikkeiden hankintaa. Hänen allekirjoittamassaan tositteessa huhtikuun 24. päivältä 1822 luetellaan seuraavat kuluerät: 
Rautainen puntari, kaksi häkilää, kaksi pellavaharjaa, kaksi kuormaa puita, viisi leiviskää kynttilöitä, leiviskä saksalaista suopaa ja kahteen otteeseen 1/2 tynnyriä tuhkaa. Palkkoja oli maksettu muuttomiehelle ja pellavan tuojalle sekä yhdelle naiselle kymmenen päivän työstä ja yhdelle miehelle kahden päivän työstä. Naisen päiväpalkka oli 20 killinkiä, miehen 32 killinkiä. Kulut yhteensä olivat 22 riikintaalaria 12 killinkiä.
Syyskuussa 1822 Eva Österberg oli todistajana Turun kämnerinoikeudessa, jossa käsiteltiin uskelalaisen sorvari Johan Sjöbergin ja Talousseuran sihteerin, professori Böckerin kiistaa. Böcker oli tilannut Talousseuran nimissä Sjöbergiltä kaksitoista rukkia, todennäköisesti Turun kouluun. Niiden hinnaksi oli sovittu neljä taalaria kappaleelta eli yhteensä 48 taalaria valtionvelkaseteleinä. Böcker oli maksanut 27 taalaria, mutta loppuerää ei sorvari monista muistutuksista huolimatta ollut saanut. Sitä Böckeriltä nyt oikeusteitse vaadittiin.

Sjöbergiä edusti oikeudessa hänen puolisonsa Stina Caisa Sjöberg lääninkanslisti Wennbergin avustamana. Böcker oli läsnä henkilökohtaisesti. Professori Böcker myönsi tilanneensa kyseiset rukit ja olleensa valmis ne maksamaan, jos ne olisivat olleet mallirukin mukaisia. Böckerin mukaan rukit olivat kuitenkin osoittautuneet käyttötarkoitukseensa sopimattomiksi. Böcker oli valmis palauttamaan ne kaikki, jos Sjöberg maksaisi hänelle takaisin jo suoritetut 27 taalaria. Sjöbergin vaimo ei tähän suostunut. Hän kutsui todistajikseen hovioikeuden ylimääräisen notaarin Carl Wilhelm Hufwudsköldin ja sorvarinkisälli Adolph Sahlbergin. Böcker kutsui todistajaksi mademoiselle Eva Österbergin, joka Talousseuran kehruun opettajana oli hyvin perillä rukkien ominaisuuksista. 

Notaari Hufwudsköld kertoi olleensa läsnä, kun Böcker osti Sjöbergiltä kolme rukkia ja maksoi ne. Samalla Böcker oli pyytänyt Sjöbergiä valmistamaan useampia rukkeja ja lähettänyt notaarin kautta sorvarille mallirukin. Kisälli Sahlberg, joka kyseisenä aikana oli ollut Sjöbergin palveluksessa, kertoi sorvarin valmistaneen ensin kolme ja myöhemmin kaksitoista rukkia, jotka oli tehty hyvin kuivuneesta puusta ja Böckeriltä saadun mallin mukaan. Eva Österberg todisti, että kyseessä olevat rukit kyllä soveltuivat karkeiden mutta eivät hienojen lankojen kehräämiseen. Rukit olivat muuten mallirukin kaltaisia, paitsi että niiden lyhdyissä oli vähemmän hampaita. Lisäksi osa rukeista oli vinoja ja ruuvit olivat löystyneet, joten Eva arveli, ettei niihin ollut käytetty tarpeeksi kuivaa puuta.

Vanhan rukin lyhty eli siipi.

Oikeuden päätös oli sorvarin kannalta myönteinen. Siinä todettiin, että professori Böcker oli tilannut rukit eikä pystynyt todistamaan, etteivät ne olleet käyttökelpoisia, joten hänet määrättiin maksamaan sorvari Sjöbergille loputkin rukkien arvosta eli 21 taalaria.

Eva Österbergin aika Turun koulussa jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli jo saman vuoden lopulla, jouluna 1822. Hän oli juuri täyttänyt 21 vuotta. Kuolinsyyksi sanotaan keuhkotauti, joka ilmeisesti oli nopeasti etenevää laatua. Sairaudesta ei ole mainintoja Benvikistä lähdön aikaan, mutta tietenkin sillä on saattanut olla vaikutusta hänen haluunsa lähteä koulusta.

Koulusta lähtiessään Eva oli muiden opettajattarien tavoin saanut kaiteita ja rukin. Ne luovutettiin Evan kuoltua hänen äidilleen.

"Mademoiselle Carolina Weitzilta olen vastaanottanut rukin ja kaksi kaidetta, jotka kuuluivat edesmenneelle tyttärelleni Eva Sophialle, mikä täten todistetaan. Turussa 16. kesäkuuta 1824. Helena Österberg [puumerkki]". Lähde: KA Sta, Gs: 16 Talousseuran tilitykset tositteineen.

Eva Österbergin isä oli kuollut keuhkotautiin jo ennen Evan Benvikiin lähtöä, vuonna 1814. Evan kuoleman jälkeen äiti Helena menetti peräkkäisinä vuosina vielä kaksi lastaan. Evaa kuusi vuotta vanhempi Lena (Helena) Juliana kuoli "hengenahdistukseen" 1823, ja perämiehenä toiminut Johan Gustaf menehtyi keuhkotautiin vuonna 1824. Pietariin lähteneen Adolf Fredrikin kohtalosta ei ole tietoa. Nuorin lapsista, maanmittariksi kouluttautunut Efraim, kuoli vuonna 1854. Äiti Helena Johanintytär eli yli 79-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1849.

Lähteitä:
ÅAB FHS, DXVI 5. Bladhin todistus 4.11.1821; Laskelma hankinnoista 24.4.1822; Ote Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjasta 26.9.1822.
KA Sta, Gs: 16 Talousseuran tilitykset tositteineen. Helena Österbergin kuittaus 16.6.1824.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.



13. kesäkuuta 2019

Prästin perheen piina

Oravaisissa vietettiin joulukuun 17. päivänä 1802 häitä. Sulhanen oli 18-vuotias talollisen poika Erik Andersinpoika Präst Kimon kylästä ja morsian 17-vuotias Brita Johanintytär Bertills Oravaisten kylästä. Häiden vietosta on jäänyt asiakirjoihin maininta, että sulhanen syyti suustaan jos jonkinlaisia herjaussanoja isäänsä vastaan (fällt hwarjehanda smädeord emot dess fader). 

Häiden jälkeisten vuosien tapahtumista on kirkonkirjoista ja käräjäpöytäkirjoista sel­vinnyt aika­järjestyksessä seuraavia tiedonmuruja:

  • Heinäkuussa 1803 Erik Andersinpoika töni isoisäänsä Erik Erikinpoika Prästiä (1724–1810) pahan­päiväisen noitumisen saattelemana. Kaksi viik­koa myöhemmin hän haukkui isänsä Anders Erikinpoika Prästin (1761–1846) pataluhaksi.
  • Kun Anders-isä oli lokakuussa 1803 lähdössä yhteiselle metsä­palstalle hakkaamaan puita salpietarin keittämistä varten, Erik-poika sätti isäänsä ladattu pyssy kädessä ja uhkasi tappaa hänet. Samana syksynä Erik sanoi jollekulle, joka kyseli isän ja pojan eripuraisuudesta, ettei hän lakkaisi vainoamasta isäänsä, ennen kuin olisi nähnyt tämän sydän­veren. Joulukuussa Erik löi veri­haavoja sairaana olleen isänsä kasvoihin.
  • Maaliskuussa 1804 Erik Erikinpoika Präst alle­kirjoitti lahja- ja kauppa­kirjan, jolla hän lahjoitti osan ja myi toisen osan Prästin tilasta pojanpojalleen Erik Andersinpojalle 55 riikin­taalerin 26 killin­gin 8 runstykin hinnasta ja syytinki­etuja vastaan. Pojanpoika sai ensimmäisen lainhuudon 19/96 manttaalin tilan­osaan 31. maalis­kuuta 1804.
  • Jossain vaiheessa kevättä 1804 Erik manasi isäänsä ja totesi: ”Mustikka kuivunee syksyksi isän laskuun.” Hän tarkoitti kerto­jan mukaan mustikalla ruutia, jolla hän halusi tappaa isänsä. (…sagt att Blåbär skulle nog åt hösten torka för fadrens räkning hwarwid han med Blåbär förstått krut hwarmed han således wille döda sin far)
  • Huhtikuun 13. päivänä 1804 Erik Andersinpoika Präst ja Brita Johanin­tytär saivat tyttären, joka sai kasteessa nimen Anna Gretha.
  • Viikon verran helluntai­pyhän jälkeen Erik yritti ampua isänsä naapurilta lainaamallaan pyssyllä. Isän renki Gustav Palmlöf onnistui kuitenkin estämään Erikin aikeet. Isä oli jo aikaisemmin ottanut pojalta pyssyn pois, koska hän pelkäsi, mitä poika saisi päähänsä tehdä.
  • Lokakuun 26. päivänä vuonna 1804 Anders-isä yritti sovitella renkinsä ja Erik-pojan rengin välille puhjennutta riitaa. Erik hyökkäsi isänsä kimppuun ja löi häneen kaksi verihaavaa, yhden otsaan ja toisen nenään. Isä pakeni tupaansa ja lukitsi oven perässään. Väkevillä juomilla terästäytynyt Erik haki omasta tuvastaan ladatun pyssyn ja yritti ampua isänsä. Isä siirtyi kuitenkin niin vikkelästi tupansa nurkasta toiseen, ettei Erik pystynyt toteuttamaan aiettaan. Siitä suuttuneena poika rikkoi ankarasti sadatellen ikkunat sekä isän tuvasta että koko talosta.
  • Marraskuun 15. päivänä 1804 Vöyrin syyskäräjien pykälässä 94 kantajat Erik Erikinpoika Präst ja hänen poikansa Anders Erikinpoika Präst vaativat viimeksi mainitun poikaa lailliseen vastuuseen edellä luetelluista teoista. Jutun käsittelyä päätettiin siirtää vastaajan poissaolon vuoksi 17. joulukuuta alkaville välikäräjille. Sitä ennen kruunun­nimis­mies Sohl­bergin piti lähet­tää vastaaja Kors­holman kruunun­vankilaan.
  • Marraskuun 17. päivänä pykälässä 152 käsiteltiin Anders Erikinpoika Prästin isäänsä ja poikaansa vastaan nostamaa sukulunastuskannetta. Vastaajista oli paikalla kantajan isä Erik Erikinpoika Präst, joka oli valmis luovuttamaan lahjoittamansa ja myymänsä talonosan lähimmälle perilliselleen eli kantajalle. Anders Erikinpoika ilmoitti haluavansa täyttää aiemmassa lahja- ja kauppa­sopimuksessa määritetyt ehdot ja totesi, ettei vastaaja Erik Andersinpojasta olisi pahan­tapai­suu­tensa tähden talon­pitoon eikä sopimus­ehtojen täyttämiseen. Jutun käsit­tely siir­rettiin seuraa­ville talvi­käräjille.
  • Joulukuussa 1804 pidettyjen Vöyrin väli­käräjien pöytäkirjoja ei ole löy­­ty­nyt, joten on hämärän peitossa, mitä käräjillä tapahtui.
  • Huhtikuun 1. päivänä 1805 osapuolet ilmoittivat pykälässä 68 pääs­­seen­­sä marras­­kuussa esillä olleessa suku­lunastus­­asiassa sovin­toon. Anders Erikinpoika Präst luopui kai­kista vaati­muk­sis­taan syytinki­etuja vastaan.
  • Kesäkuussa 1805 Erikin ja Britan perheeseen syntyi toinen tytär, Brita.
  • Syyskuussa 1805 Erik Andersinpoika Präst sai kolmannen lainhuudon ja kiinnekirjan aiempana mainittuun Prästin talonosaan.


Minne Erik hävisi? Merillekö? Oravaisten vuosien 1803–1809 rippikirjassa Erikillä on ripillä­käynti­merkintä vuodelta 1803, mutta sen jälkeen hänestä ei näy jälkeä­kään. Seuraa­vassa rippi­kirjassa maini­taan vain ”pojan vaimo”, mielipuoli (afvita) Brita ja lapset Anna Gretha ja Brita. Vuoden 1807 henkikirjassa Britan sanotaan olevan leski ja mieli­puoli (vanvettig). 

Vöyrin talvikäräjillä 1810 Erik Erikinpoika Präst ehdotti, että hänen paikka­kunnalta poistuneen pojan­poikansa heikko­mieliselle vaimolle määrättäisiin holhoojaksi entinen lauta­mies Mårten Lassus. Pojanpojan alaikäisten lasten holhoojaksi hän ehdotti talollisia Anders Hofman ja Matts Präst, joista Hofman oli lasten isän eno. Lassus ilmoitti halukkuutensa Brita Johanintyttären holhoojaksi, mutta Hofman ja Präst eivät olleet halukkaita ryhtymään lasten holhoojiksi. Molemmat perustelivat halutto­muut­taan sillä, että he asuivat kaukana eivätkä siksi pystyisi valvomaan lasten oikeuksia. Matts Präst mainitsi lisä­perusteluna, ettei hän ollut lapsille sukua (oskyld). Hofmanin vasta­lauseesta huolimatta oikeus päätti määrätä hänet toistaiseksi toimimaan lasten holhoojana eli seuraamaan ja valvo­maan heidän hyötyään ja parastaan (gagn och bästa). 

Brita Johanintytär Prästin holhoojaksi valittu Mårten Lassus kutsui vuon­na 1817 pitäjän talolli­set Vöyrin syys­käräjille lausumaan mielipiteensä siitä, voisi­vatko he kerätä varoja Britan lähettämi­seksi hoidet­tavaksi Kruunu­­pyyn sairaa­laan. Lassus totesi käräjillä, että Brita oli ollut jo pitemmän aikaa heikko­­mielinen eikä toden­­näköisesti paranisi. Koska Britalla oli kuitenkin tiettä­­västi jonkin verran perintö­omaisuutta, pitäjä­­läiset eivät olleet haluk­kaita sitou­tu­­maan maksu­­miehiksi, ennen kuin Lassus olisi tehnyt selkoa Britan omai­­suudesta. Holhoojan asiaksi jäi laatia selon­­teko kuukauden kuluessa ja ottaa tarvittaessa asia uudelleen käsittelyyn seuraavien talvi­­käräjien ensimmäisenä päivänä.

Brita kuoli punatautiin marraskuussa 1830 Oravaisten Kimon kylän Prästin talossa. Hänen ja Erikin nuorempi tytär kuoli jo vuonna 1811. Anna Gretha sen sijaan sai 22.9.1823 muuttokirjan Kaskisiin ja saapui Benvikiin 25.9.1823. Benvikin oppilasluetteloon Anna Gretha on merkitty oppilaaksi numero 45. Isän ammatiksi on kirjattu merimies. 


Lähteitä:

DA Keski-Pohjanmaan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1804 ja Keski-Pohjanmaan alisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1805–1817. Linkit tekstissä.
KA Vsa Keski-Pohjanmaan alinen tuomiokunta, C6a:12 Vöyrin syyskäräjät 1804.
KA Sta, Gs:19 Suomen Talousseuran tilitykset tositteineen 1827.

6. kesäkuuta 2019

Värjäri Fagerlund ja hänen poikansa

Elias Fagerlund syntyi vuonna 1800 Somerolla, mistä perhe muutti Janakkalaan Eliaksen ollessa viisivuotias. Isä Henrik Henrikinpoika oli torpparina Irjalan Vehkalammilla. Isoveli Erik muutti Lopelle jo vuonna 1820 ja toimi Joentakana Nummisten sahalla sahanasettajana ja myöhemmin sahankirjurina.  Eliaskin asui Lopella jo 1820-luvun alkupuolelta lähtien, vaikka virallisesti muuttikin seurakuntaan vasta vuonna 1830. Myös hän asui Nummisissa ja jonkin aikaa kirkonkylässäkin.

Vuoden 1828 syyskäräjillä Elias Fagerlund anoi lupaa pienehkön lankavärjäämön perustamiseen Lopelle. Käräjärahvas totesi, että seudulla kyllä tarvittiin värjärin palveluita, ja anomusta kannatettiin. Senaatin käsittelyyn asia tuli vuonna 1832. Fagerlund perusteli anomustaan sillä, ettei hän vammaisuutensa takia voi hankkia elantoaan maatöillä, ja sen vuoksi hän oli nuoresta pitäen opetellut värjärin taitoja. Lääninlääkärin antaman todistuksen mukaan Eliaksen toisessa lonkassa oli vikaa (morbus coxarius), ja sen seurauksena jalkaan oli myös tullut luumätä eli se oli tulehtunut. Myös kirkkoherra Strandberg todisti, ettei jalkaansa ontuva Elias pysty maatöihin ja että tämä on värjärinä jo palvellut monia pitäjäläisiä. Värjäriopinnoista todistuksena oli porvoolaisen värjärimestari Söderströmin lausunto. Anomusta tehtäessä värjäämön paikkakin oli sovittu: kirkonkylän talolliset Abraham Juhonpoika Pietilä ja Erik Juho Juhonpoika Kurki olivat luvanneet vuokrata Fagerlundille tarvittavan alueen.


Värjärimestari Söderström todistaa, että täysinoppinut värjärioppilas Elias Fagerlund on ollut hänellä opissa kuukauden ajan. Söderström kiittelee Fagerlundin kunnollisuutta ja taitoja ja antaa hyvät suositukset. Kuukaudessa tuskin värjärintaitoja hankittiin, joten Fagerlund lienee saanut oppia muualtakin. Lähde: KA Hki Talreg, Eb: 486 Anomus- ja valitusaktit 1832.

Värjäämölle ei kuitenkaan myönnetty lupaa, koska se olisi ollut asetusten vastaista. Tällä ilmeisesti viitataan siihen, että värjärit eivät olleet niiden käsityöläisten joukossa, jotka vuoden 1824 asetuksella olivat saaneet mahdollisuuden anoa maaseudulle pitäjänkäsityöläiseksi pääsyä. Fagerlund oli toki tehnyt värjärin töitä maaseudulla, mutta epävirallisesti.

Elias Fagerlund muutti takaisin Joentaustan kylään ja avioitui suutari Liljan tyttären Maija Leenan (Maria Helena), s. 1813, kanssa. Vuonna 1843 hän sai lainhuudon ostamaansa puoliskoon Sajaniemen Soukin talosta nro 9 ja seuraavana vuonna hän anoi lupaa verkatehtaan ja värjäämön perustamiseen Soukkiin tai vaihtoehtoisesti Konkkalan maille. Oli helpompi saada lupa manufaktuurin perustamiseen kuin pitäjänvärjärinä toimimiseen. Konkkalan omistaja Henrik August Lång oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Nummisiin tullimyllyn sekä tamppilaitoksen veran vanutukseen. Nähtävästi Långin ja Fagerlundin oli tarkoitus tehdä yhteistyötä, sillä Lång oli Fagerlundin takaajana verkatehtaan perustamisvaiheessa. Fagerlundin tehdas sai luvan, ja sen sijaintipaikaksi tuli Soukki. Tehdas toimi halli- ja manufaktuurioikeuden eli tässä tapauksessa Hämeenlinnan maistraatin valvonnassa. Lupaehdoissa oli tarkat vaatimukset kehruu- ja kutomalaitteista, värjäämöstä ja vuosittaisista tuotantomääristä.

Tehtaan piti olla tuotantokunnossa kahden vuoden kuluttua, mutta Fagerlund joutui anomaan lisäaikaa. Sitä myönnettiin toiset kaksi vuotta. Ongelmia tuli vielä lisää, sillä vähän ennen joulunpyhiä vuonna 1848 tehtaassa syttyi tulipalo. Palossa tuhoutuivat muun muassa tehdashuone, värjäämön verkaprässi papereineen ja kuivausraami sekä 250 kyynärää verkaa ja leiviskä hienoa villaa. Vähän tätä ennen, lokakuussa, Elias Fagerlund oli sopinut vuokraavansa tehtaan ja värjäämön saman vuoden marraskuusta lähtien viideksi vuodeksi veljenpojalleen Nils Fagerlundille. 

Tilanne johti sedän ja veljenpojan väliseen käräjöintiin Lopen syyskäräjillä 1849. Kruununnimismies Tammelander vaati päämiehensä Elias Fagerlundin puolesta Nils Fagerlundilta 75 ruplaa eli yhdeksän kuukauden vuokraa, koska Nils oli tulipalosta huolimatta jatkanut vuokralaisena saman vuoden elokuun alkuun. Nils Fagerlundia avusti ylioppilas Anders Johan Åhlberg. Åhlberg sanoi päämiehensä kyllä tehneen vuokrasopimuksen, mutta sitä ei ollut puhtaaksikirjoitettu, eikä hänen päämiehensä ollut sitä puumerkillään vahvistanut. Nils Fagerlund oli kyllä kyseisen ajan hoitanut tehdasta, mutta Elias Fagerlund oli itse purkanut sopimuksen ja ottanut tehtaan haltuunsa. Tuotantoa ei tehtaassa tulipalon vuoksi voitu jatkaakaan.

Åhlberg esitti myös vastahaasteen. Hän totesi, että Nils Fagerlund oli palon syttyessä matkoilla. Tulipalo oli alkanut illalla ja saatu sammutetuksi, jolloin paikalla ollut Elias Fagerlund oli antanut väelle kehotuksen mennä nukkumaan ja sanonut itse olevansa palovahtina. Yöllä tuli oli kuitenkin roihahtanut uudelleen. Nils Fagerlund oli palon jälkeen hankkinut uuden prässin ja prässipaperit ja tehnyt tarvittavia korjauksia, jotka hänen tehtaalta lähdettyään jäivät Elias Fagerlundin eduksi. Myös palanut verka ja villa olivat olleet Nilsin omaisuutta. Tästä kaikesta Åhlberg vaati päämiehensä puolesta Elias Fagerlundilta 560 ruplan korvausta. Asian käsittely siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin todettiin, ettei kihlakunnanoikeus voi antaa asiassa päätöstä, koska tehdas kuuluu hallioikeuden alaisuuteen. Asia tuli osapuolten niin halutessa viedä kyseiseen oikeuteen. Riidan lopputulos ei ole selvillä. Ainakaan Hämeenlinnan raastuvanoikeuden diaareissa 1850–1852 asiaa ei mainita. 

Tulipalo lienee ollut osasyynä siihen, ettei tehtaalla päästy vaadittuihin tuotantomääriin. Fagerlund oli pahasti sairaana jo 1851. Silloin hänen puolisonsa esitti pitäjänkokouksessa, että Fagerlundille anottaisiin pitäjänvärjärin oikeuksia, koska manufaktuurin tuotantotavoitteita ei saavutettaisi. Pitäjänkokous suhtautui asiaan myötämielisesti. Myöhemmin ehdotettiin pitäjänvärjäriksi isän sijaan Fagerlundin vanhinta poikaa. Kumpikaan anomus ei edennyt senaatin käsiteltäväksi. Vuonna 1854 Elias Fagerlund menetti privilegionsa ja tehtaan toiminta lakkasi. Soukin tila myytiin vuoden 1855 lokakuussa. Pitkään sairastellut Elias Fagerlund kuoli saman vuoden joulukuussa "vesitautiin".

Elias Fagerlundilla oli ennen avioliittoa vuonna 1831 syntynyt tytär Anna Maria Selanderin kanssa. Avioliitossa Maija Leena Liljan kanssa syntyi kahdeksan lasta. Esikoinen Amanda Johanna (1833–1835) kuoli kaksivuotiaana, sitten seurasi viisi poikaa, jotka kaikki saavuttivat aikuisiän. Kuudes poika Theodor Frithiof (1849–1852) kuoli punatautiin kolme- ja puolivuotiaana, ja nuorin lapsi Amanda Maria (1853) eli vain yhden päivän.

Kultaseppäpojat


Kolme Fagerlundin pojista lähti kultasepänoppiin ensin Helsinkiin ja sieltä Pietariin. Lopelta oli Pietariin muuttanut jo monia muitakin, joten kynnys lähtöön ei ollut korkea. Lisäksi Fagerlundin tuttavapiiriin kuului Konkkalan omistaja, Pietarista tullut hopeaseppä Lång, jonka puoliso oli Fagerlundin vanhimman pojan kumminakin. Långin entinen ammatti ja Pietarin-suhteet saattoivat innostaa ja auttaa Fagerlundin poikia uran valinnassa.

Elias Alexander Fagerlund, s. 6.12.1839, joka käytti kutsumanimenään Aleksanteria, lähti Helsinkiin oppipojaksi vuonna 1856 ja sieltä seuraavana vuonna Pietariin. Vuonna 1859 Pietariin muutti niin ikään Helsingin kautta Anton Oscar, s. 29.5.1842, ja vuonna 1863 tuli suoraan Lopelta Erland Ferdinand, s. 27.2.1847. Kaikki veljekset olivat Pietarissa kultasepän kisällejä ja kuuluivat suomalaiseen Pyhän Marian seurakuntaan. Anton Oscar Fagerlund kuoli vuonna 1865. Aleksander Fagerlund on kirkonkirjoissa vuoteen 1893. Helsingin rippikirjaan hänen kuolinajakseen Pietarissa on merkitty 23.12.1893 ja kuolinsyyksi sydänvika.

Anton Oscar ja Aleksander olivat jääneet naimattomiksi. Ferdinand avioitui Miina (Magdalena Wilhelmina) Liljendahlin, s. 27.5.1843, kanssa. Miina oli Pietarissa S:ta Katarinan ruotsinkielisen seurakunnan jäsen, ja Ferdinand siirtyi samaan seurakuntaan avioliiton solmittuaan. Ferdinand ja Miina saivat neljä lasta, joista vanhin Oskar Ferdinand, s. 27.3.1871, ja nuorin Ludvig, s. 19.5.1879, elivät aikuisiksi. Axel Woldemar, s. 1874, ja Julius Alexander, s. 1876, kuolivat molemmat noin vuoden ikäisinä keuhkotulehdukseen. Ferdinandin kahden nuorimman lapsen kummien joukossa olivat veli Aleksander sekä Erik August Kollin vaimoineen. Kollin tunnettiin Pietarissa taitavana kultaseppänä, ja näihin aikoihin hän toimi Fabergén johtavana kultaseppämestarina. Fagerlundin veljesten työpaikoista ei ole tietoa, mutta koska Kollin oli Ferdinandin poikien kummi, voi hyvinkin olla, että Fagerlundin veljekset olivat kisälleinä hänen työpajallaan.

Ferdinand Fagerlund kuoli keuhkotautiin jo 32-vuotiaana 15.6.1879. Miina Liljendahlin poikineen sanotaan siirtyneen St. Petrin seurakuntaan vuonna 1893. Oscar Ferdinandin kohdalla on merkintä "oleskelee Englannissa" (vistas i England). Poikien ja Miinan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Ludvig kuitenkin nähtävästi palasi Suomeen. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä vuonna 1906 julkaistussa nimenmuutosluettelossa Ludvig Fagerlund -niminen mies ilmoittaa uudeksi sukunimekseen Kantelo. Maalari Ludvig Kantelon kuolinilmoituksessa 1927 syntymäaika on sama kuin Pietarissa syntyneellä Ludvig Fagerlundilla, joten kyseessä lienee sama henkilö.

Leipuripojat


Fagerlundien vanhimmasta pojasta Johan Victorista, s. 23.1.1835, ei tullut värjäriä, vaikka sitä suunniteltiin. Isänsä kuoltua Johan Victor sisäänkirjoitettiin vuonna 1856 helsinkiläisen leipurimestari Erikssonin oppipojaksi, ja hän sai kisällintodistuksen vuoden 1859 joulukuussa. Vuonna 1862 hänet on merkitty muuttaneeksi Tampereelle. Tosiasiassa hän muutti Kuopioon, missä hän vuonna 1864 avioitui leipurinleski Greta Isoniemen kanssa. Johan Victor kuoli lavantautiin 31-vuotiaana vuonna 1866.

Evert Edvard, s. 7.9.1844, mainitaan ensin Helsingissä turkkurinoppilaana, mutta muuttaessaan Pietariin vuonna 1860 hän on leipurinoppilas. Hän palasi takaisin Helsinkiin ja muutti leipurinkisällinä Kuopioon lokakuussa 1867. Seuraavan vuoden helmikuussa hänet vihittiin Johan Victorin lesken kanssa. Gretalle avioliitto oli jo kolmas, eikä tämäkään liitto kestänyt kauan, sillä Evert Edvard kuoli keuhkotautiin jo vuonna 1870. Gretalla (1827–1879) oli vain yksi lapsi, poika Frans ensimmäisestä avioliitosta.

Fagerlundin poikien äiti Maija Leena oli solminut toisen avioliiton karvari Jooseppi Salinin (s. 1833) kanssa. Vanhoilla päivillään Maija Leena matkusti Pietariin poikiensa luo. Hän menehtyi siellä "vanhuuden heikkouteen" vähän alle 64-vuotiaana. Lapsista vain Aleksander ja Ferdinand olivat silloin elossa.

Lähteitä:
DA Talreg Talousosaston yhteisistunto- ja jaostopöytäkirjat 1832, 1844, 1846, 1854.
KA Hki Talreg Anomus- ja valitusaktit 1832 ja 1844.
KA Hml Lopen ilmoitusasiain pöytäkirjat: lainhuudot 1838, 1843, 1856.
KA Hml Hämeen lka Yleisen osaston päätöskonseptit 1841.
KA Hml Lopen syyskäräjät 24.10.1849 ja talvikäräjät 1.5.1850.
Kansallisarkiston digitaaliset aineistot: Suomalainen Wirallinen Lehti 12.5.1906, Hufvudstadsbladet 15.6.1927.
Tillander-Godenhjelm, Ulla 2011: Fabergén suomalaiset mestarit. Helsinki: Tammi.


Kirjoitus perustuu osittain Anja Nieminen-Porkan pitäjänkäsityöläiskurssilla 2016 tekemääni työhön. Elias Fagerlund ei ollut pitäjänkäsityöläinen, mutta kaksi muuta kurssilla tutkimaani värjäriä saivat luvan toimia pitäjänvärjäreinä Lopella: Aleksander Görman vuonna 1857 ja Johan Henrik Lindström vuonna 1861.