6. kesäkuuta 2019

Värjäri Fagerlund ja hänen poikansa

Elias Fagerlund syntyi vuonna 1800 Somerolla, mistä perhe muutti Janakkalaan Eliaksen ollessa viisivuotias. Isä Henrik Henrikinpoika oli torpparina Irjalan Vehkalammilla. Isoveli Erik muutti Lopelle jo vuonna 1820 ja toimi Joentakana Nummisten sahalla sahanasettajana ja myöhemmin sahankirjurina.  Eliaskin asui Lopella jo 1820-luvun alkupuolelta lähtien, vaikka virallisesti muuttikin seurakuntaan vasta vuonna 1830. Myös hän asui Nummisissa ja jonkin aikaa kirkonkylässäkin.

Vuoden 1828 syyskäräjillä Elias Fagerlund anoi lupaa pienehkön lankavärjäämön perustamiseen Lopelle. Käräjärahvas totesi, että seudulla kyllä tarvittiin värjärin palveluita, ja anomusta kannatettiin. Senaatin käsittelyyn asia tuli vuonna 1832. Fagerlund perusteli anomustaan sillä, ettei hän vammaisuutensa takia voi hankkia elantoaan maatöillä, ja sen vuoksi hän oli nuoresta pitäen opetellut värjärin taitoja. Lääninlääkärin antaman todistuksen mukaan Eliaksen toisessa lonkassa oli vikaa (morbus coxarius), ja sen seurauksena jalkaan oli myös tullut luumätä eli se oli tulehtunut. Myös kirkkoherra Strandberg todisti, ettei jalkaansa ontuva Elias pysty maatöihin ja että tämä on värjärinä jo palvellut monia pitäjäläisiä. Värjäriopinnoista todistuksena oli porvoolaisen värjärimestari Söderströmin lausunto. Anomusta tehtäessä värjäämön paikkakin oli sovittu: kirkonkylän talolliset Abraham Juhonpoika Pietilä ja Erik Juho Juhonpoika Kurki olivat luvanneet vuokrata Fagerlundille tarvittavan alueen.


Värjärimestari Söderström todistaa, että täysinoppinut värjärioppilas Elias Fagerlund on ollut hänellä opissa kuukauden ajan. Söderström kiittelee Fagerlundin kunnollisuutta ja taitoja ja antaa hyvät suositukset. Kuukaudessa tuskin värjärintaitoja hankittiin, joten Fagerlund lienee saanut oppia muualtakin. Lähde: KA Hki Talreg, Eb: 486 Anomus- ja valitusaktit 1832.

Värjäämölle ei kuitenkaan myönnetty lupaa, koska se olisi ollut asetusten vastaista. Tällä ilmeisesti viitataan siihen, että värjärit eivät olleet niiden käsityöläisten joukossa, jotka vuoden 1824 asetuksella olivat saaneet mahdollisuuden anoa maaseudulle pitäjänkäsityöläiseksi pääsyä. Fagerlund oli toki tehnyt värjärin töitä maaseudulla, mutta epävirallisesti.

Elias Fagerlund muutti takaisin Joentaustan kylään ja avioitui suutari Liljan tyttären Maija Leenan (Maria Helena), s. 1813, kanssa. Vuonna 1843 hän sai lainhuudon ostamaansa puoliskoon Sajaniemen Soukin talosta nro 9 ja seuraavana vuonna hän anoi lupaa verkatehtaan ja värjäämön perustamiseen Soukkiin tai vaihtoehtoisesti Konkkalan maille. Oli helpompi saada lupa manufaktuurin perustamiseen kuin pitäjänvärjärinä toimimiseen. Konkkalan omistaja Henrik August Lång oli muutamaa vuotta aiemmin perustanut Nummisiin tullimyllyn sekä tamppilaitoksen veran vanutukseen. Nähtävästi Långin ja Fagerlundin oli tarkoitus tehdä yhteistyötä, sillä Lång oli Fagerlundin takaajana verkatehtaan perustamisvaiheessa. Fagerlundin tehdas sai luvan, ja sen sijaintipaikaksi tuli Soukki. Tehdas toimi halli- ja manufaktuurioikeuden eli tässä tapauksessa Hämeenlinnan maistraatin valvonnassa. Lupaehdoissa oli tarkat vaatimukset kehruu- ja kutomalaitteista, värjäämöstä ja vuosittaisista tuotantomääristä.

Tehtaan piti olla tuotantokunnossa kahden vuoden kuluttua, mutta Fagerlund joutui anomaan lisäaikaa. Sitä myönnettiin toiset kaksi vuotta. Ongelmia tuli vielä lisää, sillä vähän ennen joulunpyhiä vuonna 1848 tehtaassa syttyi tulipalo. Palossa tuhoutuivat muun muassa tehdashuone, värjäämön verkaprässi papereineen ja kuivausraami sekä 250 kyynärää verkaa ja leiviskä hienoa villaa. Vähän tätä ennen, lokakuussa, Elias Fagerlund oli sopinut vuokraavansa tehtaan ja värjäämön saman vuoden marraskuusta lähtien viideksi vuodeksi veljenpojalleen Nils Fagerlundille. 

Tilanne johti sedän ja veljenpojan väliseen käräjöintiin Lopen syyskäräjillä 1849. Kruununnimismies Tammelander vaati päämiehensä Elias Fagerlundin puolesta Nils Fagerlundilta 75 ruplaa eli yhdeksän kuukauden vuokraa, koska Nils oli tulipalosta huolimatta jatkanut vuokralaisena saman vuoden elokuun alkuun. Nils Fagerlundia avusti ylioppilas Anders Johan Åhlberg. Åhlberg sanoi päämiehensä kyllä tehneen vuokrasopimuksen, mutta sitä ei ollut puhtaaksikirjoitettu, eikä hänen päämiehensä ollut sitä puumerkillään vahvistanut. Nils Fagerlund oli kyllä kyseisen ajan hoitanut tehdasta, mutta Elias Fagerlund oli itse purkanut sopimuksen ja ottanut tehtaan haltuunsa. Tuotantoa ei tehtaassa tulipalon vuoksi voitu jatkaakaan.

Åhlberg esitti myös vastahaasteen. Hän totesi, että Nils Fagerlund oli palon syttyessä matkoilla. Tulipalo oli alkanut illalla ja saatu sammutetuksi, jolloin paikalla ollut Elias Fagerlund oli antanut väelle kehotuksen mennä nukkumaan ja sanonut itse olevansa palovahtina. Yöllä tuli oli kuitenkin roihahtanut uudelleen. Nils Fagerlund oli palon jälkeen hankkinut uuden prässin ja prässipaperit ja tehnyt tarvittavia korjauksia, jotka hänen tehtaalta lähdettyään jäivät Elias Fagerlundin eduksi. Myös palanut verka ja villa olivat olleet Nilsin omaisuutta. Tästä kaikesta Åhlberg vaati päämiehensä puolesta Elias Fagerlundilta 560 ruplan korvausta. Asian käsittely siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin todettiin, ettei kihlakunnanoikeus voi antaa asiassa päätöstä, koska tehdas kuuluu hallioikeuden alaisuuteen. Asia tuli osapuolten niin halutessa viedä kyseiseen oikeuteen. Riidan lopputulos ei ole selvillä. Ainakaan Hämeenlinnan raastuvanoikeuden diaareissa 1850–1852 asiaa ei mainita. 

Tulipalo lienee ollut osasyynä siihen, ettei tehtaalla päästy vaadittuihin tuotantomääriin. Fagerlund oli pahasti sairaana jo 1851. Silloin hänen puolisonsa esitti pitäjänkokouksessa, että Fagerlundille anottaisiin pitäjänvärjärin oikeuksia, koska manufaktuurin tuotantotavoitteita ei saavutettaisi. Pitäjänkokous suhtautui asiaan myötämielisesti. Myöhemmin ehdotettiin pitäjänvärjäriksi isän sijaan Fagerlundin vanhinta poikaa. Kumpikaan anomus ei edennyt senaatin käsiteltäväksi. Vuonna 1854 Elias Fagerlund menetti privilegionsa ja tehtaan toiminta lakkasi. Soukin tila myytiin vuoden 1855 lokakuussa. Pitkään sairastellut Elias Fagerlund kuoli saman vuoden joulukuussa "vesitautiin".

Elias Fagerlundilla oli ennen avioliittoa vuonna 1831 syntynyt tytär Anna Maria Selanderin kanssa. Avioliitossa Maija Leena Liljan kanssa syntyi kahdeksan lasta. Esikoinen Amanda Johanna (1833–1835) kuoli kaksivuotiaana, sitten seurasi viisi poikaa, jotka kaikki saavuttivat aikuisiän. Kuudes poika Theodor Frithiof (1849–1852) kuoli punatautiin kolme- ja puolivuotiaana, ja nuorin lapsi Amanda Maria (1853) eli vain yhden päivän.

Kultaseppäpojat


Kolme Fagerlundin pojista lähti kultasepänoppiin ensin Helsinkiin ja sieltä Pietariin. Lopelta oli Pietariin muuttanut jo monia muitakin, joten kynnys lähtöön ei ollut korkea. Lisäksi Fagerlundin tuttavapiiriin kuului Konkkalan omistaja, Pietarista tullut hopeaseppä Lång, jonka puoliso oli Fagerlundin vanhimman pojan kumminakin. Långin entinen ammatti ja Pietarin-suhteet saattoivat innostaa ja auttaa Fagerlundin poikia uran valinnassa.

Elias Alexander Fagerlund, s. 6.12.1839, joka käytti kutsumanimenään Aleksanteria, lähti Helsinkiin oppipojaksi vuonna 1856 ja sieltä seuraavana vuonna Pietariin. Vuonna 1859 Pietariin muutti niin ikään Helsingin kautta Anton Oscar, s. 29.5.1842, ja vuonna 1863 tuli suoraan Lopelta Erland Ferdinand, s. 27.2.1847. Kaikki veljekset olivat Pietarissa kultasepän kisällejä ja kuuluivat suomalaiseen Pyhän Marian seurakuntaan. Anton Oscar Fagerlund kuoli vuonna 1865. Aleksander Fagerlund on kirkonkirjoissa vuoteen 1893. Helsingin rippikirjaan hänen kuolinajakseen Pietarissa on merkitty 23.12.1893 ja kuolinsyyksi sydänvika.

Anton Oscar ja Aleksander olivat jääneet naimattomiksi. Ferdinand avioitui Miina (Magdalena Wilhelmina) Liljendahlin, s. 27.5.1843, kanssa. Miina oli Pietarissa S:ta Katarinan ruotsinkielisen seurakunnan jäsen, ja Ferdinand siirtyi samaan seurakuntaan avioliiton solmittuaan. Ferdinand ja Miina saivat neljä lasta, joista vanhin Oskar Ferdinand, s. 27.3.1871, ja nuorin Ludvig, s. 19.5.1879, elivät aikuisiksi. Axel Woldemar, s. 1874, ja Julius Alexander, s. 1876, kuolivat molemmat noin vuoden ikäisinä keuhkotulehdukseen. Ferdinandin kahden nuorimman lapsen kummien joukossa olivat veli Aleksander sekä Erik August Kollin vaimoineen. Kollin tunnettiin Pietarissa taitavana kultaseppänä, ja näihin aikoihin hän toimi Fabergén johtavana kultaseppämestarina. Fagerlundin veljesten työpaikoista ei ole tietoa, mutta koska Kollin oli Ferdinandin poikien kummi, voi hyvinkin olla, että Fagerlundin veljekset olivat kisälleinä hänen työpajallaan.

Ferdinand Fagerlund kuoli keuhkotautiin jo 32-vuotiaana 15.6.1879. Miina Liljendahlin poikineen sanotaan siirtyneen St. Petrin seurakuntaan vuonna 1893. Oscar Ferdinandin kohdalla on merkintä "oleskelee Englannissa" (vistas i England). Poikien ja Miinan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Ludvig kuitenkin nähtävästi palasi Suomeen. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä vuonna 1906 julkaistussa nimenmuutosluettelossa Ludvig Fagerlund -niminen mies ilmoittaa uudeksi sukunimekseen Kantelo. Maalari Ludvig Kantelon kuolinilmoituksessa 1927 syntymäaika on sama kuin Pietarissa syntyneellä Ludvig Fagerlundilla, joten kyseessä lienee sama henkilö.

Leipuripojat


Fagerlundien vanhimmasta pojasta Johan Victorista, s. 23.1.1835, ei tullut värjäriä, vaikka sitä suunniteltiin. Isänsä kuoltua Johan Victor sisäänkirjoitettiin vuonna 1856 helsinkiläisen leipurimestari Erikssonin oppipojaksi, ja hän sai kisällintodistuksen vuoden 1859 joulukuussa. Vuonna 1862 hänet on merkitty muuttaneeksi Tampereelle. Tosiasiassa hän muutti Kuopioon, missä hän vuonna 1864 avioitui leipurinleski Greta Isoniemen kanssa. Johan Victor kuoli lavantautiin 31-vuotiaana vuonna 1866.

Evert Edvard, s. 7.9.1844, mainitaan ensin Helsingissä turkkurinoppilaana, mutta muuttaessaan Pietariin vuonna 1860 hän on leipurinoppilas. Hän palasi takaisin Helsinkiin ja muutti leipurinkisällinä Kuopioon lokakuussa 1867. Seuraavan vuoden helmikuussa hänet vihittiin Johan Victorin lesken kanssa. Gretalle avioliitto oli jo kolmas, eikä tämäkään liitto kestänyt kauan, sillä Evert Edvard kuoli keuhkotautiin jo vuonna 1870. Gretalla (1827–1879) oli vain yksi lapsi, poika Frans ensimmäisestä avioliitosta.

Fagerlundin poikien äiti Maija Leena oli solminut toisen avioliiton karvari Jooseppi Salinin (s. 1833) kanssa. Vanhoilla päivillään Maija Leena matkusti Pietariin poikiensa luo. Hän menehtyi siellä "vanhuuden heikkouteen" vähän alle 64-vuotiaana. Lapsista vain Aleksander ja Ferdinand olivat silloin elossa.

Lähteitä:
DA Talreg Talousosaston yhteisistunto- ja jaostopöytäkirjat 1832, 1844, 1846, 1854.
KA Hki Talreg Anomus- ja valitusaktit 1832 ja 1844.
KA Hml Lopen ilmoitusasiain pöytäkirjat: lainhuudot 1838, 1843, 1856.
KA Hml Hämeen lka Yleisen osaston päätöskonseptit 1841.
KA Hml Lopen syyskäräjät 24.10.1849 ja talvikäräjät 1.5.1850.
Kansallisarkiston digitaaliset aineistot: Suomalainen Wirallinen Lehti 12.5.1906, Hufvudstadsbladet 15.6.1927.
Tillander-Godenhjelm, Ulla 2011: Fabergén suomalaiset mestarit. Helsinki: Tammi.


Kirjoitus perustuu osittain Anja Nieminen-Porkan pitäjänkäsityöläiskurssilla 2016 tekemääni työhön. Elias Fagerlund ei ollut pitäjänkäsityöläinen, mutta kaksi muuta kurssilla tutkimaani värjäriä saivat luvan toimia pitäjänvärjäreinä Lopella: Aleksander Görman vuonna 1857 ja Johan Henrik Lindström vuonna 1861.



Ei kommentteja: