26. syyskuuta 2019

Apua turvattomille lapsille

Lopen kirkonarkistoja selatessa osui eteen sopimuksia turvattomien lasten hoidosta ja elatuksesta vuosilta 1850–1852. Ne koskivat lapsia, jotka oli sijoitettu kasvatusperheisiin valtion tähän tarkoitukseen 1849 myöntämillä varoilla. Avun kohteena olevista lapsista käytetään Lopen rippikirjoissa nimityksiä kronobarn ja fosterbarn. Käytän tässä kasvatti-nimitystä.

Lasten sijoittamisesta päätettiin pitäjänkokouksissa. Määräysten mukaan kasvatusvanhemmiksi tuli valita talollisia tai poikkeustapauksissa käsityöläisiä. Periaate oli sama kuin huutolaisten kohdalla: lapsen sai kasvatettavakseen vähiten korvausta vaativa. Lopen kirkonarkistossa on säilynyt yhdeksästä lapsesta tehdyt sopimukset. Maaliskuussa 1850kesäkuussa ja joulukuussa 1851 ja tammikuussa 1852 sijoitettiin perheisiin yhteensä yksitoista lasta:
  • Adam Wadénin 2.6.1848 syntyneen Kustaa-pojan, jonka äiti oli kuollut pojan synnytyksessä, otti kasvatiksi rusthollari Josef Henrikinpoika Uusitalo Sajaniemestä neljällä ja puolella ruplalla vuodessa. Kustaa kuoli punatautiin vuonna 1851.
  • Kuuromykän Maria Erikintyttären aviottoman pojan Davidin, s. 1.3.1845, otti talollinen Josef Josefinpoika Pälsi neljällä ruplalla.
  • Mielenvikaisen kirkonköyhän Maria Erikintyttären aviottoman Eeva-tyttären, s. 24.3.1845, otti kasvatiksi talollinen Karl Gustaf Uusitalo Läyliäisiltä neljällä ruplalla vuodessa.
  • Karoliina Juhontytär Thornin aviottoman pojan Oskarin, s. 5.12.1848, otti Josef Hermanninpoika Heikkilä Sajaniemestä viidellä ruplalla vuodessa. Oskar kuoli tuhkarokkoon 25.5.1851.
  • Seppä Tobias Ståhlhammar -vainaan tyttären Maria Amandan, s. 5.3.1847, otti kasvatiksi ensin Karl Uotila neljän ruplan korvausta vastaan. Talollinen Jakob Johan Oila ilmoitti kuitenkin olevansa halukas ottamaan tämän sukulaistyttönsä samoin ehdoin, ja sopimus tehtiin hänen kanssaan.
  • Leski Maija Leena Andersintyttären pojan Karlin, s. 17.4.1839, otti kasvatiksi Henrik Julin Rekola Läyliäisiltä kolmen ja puolen ruplan maksua vastaan. Äidin hoitoon  jäi neljä sisarusta.
  • Henrik Isakinpojan äidittömäksi jääneen tyttären Karoliina Vilhelmiinan, s. 22.4.1850, otti Josef Hermanninpoika Heikkilä Oskar Thornin tilalle viiden ruplan korvausta vastaan. Koska tyttö oli vielä sylilapsi, maksettiin lisäksi köyhäinkassasta kolme ruplaa vuodessa kolmen vuoden ajan.
  • Syyskuussa 1851 kuolleen Kustaa Wadénin tilalle oli jo 9.11. tarjottu Kustaava Karoliina Strålmania, s. 7.5.1849, mutta kukaan ei häntä silloin huolinut. Joulukuun kokouksessa tytön suostui pitkien puheiden jälkeen ottamaan torppari Juho Juhonpoika Prestkulla vuotuista neljän ja puolen ruplan korvausta vastaan. Lisäksi sovittiin maksettavaksi köyhäinkassasta kaksi ruplaa hopeassa, kunnes lapsi täyttää viisi vuotta. Juho Juhonpoika pappilan torpparina kelpuutettiin kasvatusvanhemmaksi, vaikka lapset periaatteessa tuli sijoittaa talollisten perheisiin. Kustaava Karoliinan äidillä Ulla Andersintyttärellä oli ainakin neljä aviotonta lasta. Hän kuoli lokakuussa 1850, vain kolmisen kuukautta sen jälkeen, kun hänet oli vihitty sahanrenki Anders Strålmanin kanssa.
  • Hedvig Johanintyttären lapsen Maria Mikontyttären, s. 11.1.1841, otti kasvatiksi talollinen ja kuudennusmies Abraham Erikinpoika Mäkelä Joentakaa kolmella ruplalla vuodessa. Marian isä, Salonkylän Kaatian torppari Mikko Vilhelminpoika, kuoli vuonna 1851, ja Hedvig-lesken huollettavaksi jäi viisi pientä lasta.
  • Leski Maija Stiina Erikintyttären poika Viktor Enokinpoika, s. 8.9.1843, annettin Abraham Emanuelinpoika Terrin kasvatiksi kolmen ja puolen ruplan vuosimaksua vastaan. Abraham Terri oli Maija Stiinan sisarenmies. 
  • Henrik Rydin äidittömäksi jääneen tyttären Matildan, s. 20.9.1843, otti lukkari Johan Jakob Lindberg kolmen ja puolen ruplan vuosikorvausta vastaan. Ryd asui itsellisenä Lindbergin virkatalossa Erävistössä. Hän oli jäänyt kuuden lapsen huoltajaksi vaimon kuoltua vuonna 1850.
Allekirjoitussivu Matilda Rydiä koskevasta sopimuksesta. Kasvatiksi otosta sovittiin pitäjänkokouksessa 11.1.1852, sopimus allekirjoitettiin 17.1.1852 ja maaherra on sen hyväksynyt 23.1.1852. Lähde: Lopen seurakunnan arkisto Valtion viranomaisilta saapuneet kirjeet 1839–1884.

Kasvatusvanhemmille maksettiin avustusta, kunnes lapset täyttivät 14 vuotta. Joissain sopimuksissa edellytettiin kasvatin jäävän kasvatusvanhempien palvelukseen 18. tai 21. ikävuoteen saakka. Kasvatteja tuli kohdella vuoden 1805 palkollisasetuksen mukaisesti eli isällisesti opettaa heille kristinoppia ja hyviä tapoja, järjestää heille hyödyllistä työtä kunkin taipumusten mukaan sekä opastaa heitä talous- ja käsitöissä ja helpoissa maataloustöissä. Rahapalkkaa ei alle 18-vuotiaille maksettu, mutta kasvatti sai talosta ruuan, vaatteet ja jalkineet. 

Miten näille lapsille sitten aikuistuttuaan kävi? Viktor Enokinpoika lähti Terriltä vuonna 1866 ja pestautui seuraavana vuonna Suomen kaartiin. Hän sai sotilasnimen Enk ja palveli tarkk'ampujana vuoteen 1880. Avioliitto Ulrika Maria Sjöbergin kanssa jäi lapsettomaksi. Kaartista erottuaan Viktor muutti Lopelle. Ulrikan kuoltua Viktor avioitui leskeksi jääneen Maria Matilda Erikintyttären kanssa ja hänestä tuli Huhtariihen torppari. Myöhemmin Enk oli pappilan jyvämies. Hän kuoli vuonna 1913. Läyliäisten Rekolan kasvatti Kaarle Davidinpoika oli talossa 16-vuotiaaksi saakka. Hän sai vuonna 1855 todistuksen meriekipaasiin, mutta palasi saman tien takaisin Lopelle ja oli renkinä eri taloissa. Vuonna 1859 hän muutti Helsinkiin. David Marianpoika asui Pälsillä aikuisikään saakka ja jäi sen jälkeen taloon muonatorppariksi. Hän otti sukunimen Tallgren. Avioliitossa Karoliina Kantin kanssa syntyi seitsemän lasta.

Osa tytöistä lähti heti neljätoista täytettyään piioiksi ja vaihtoi palveluspaikkaa tiheään, osa palveli muutaman vuoden pidempään sijoitustalossaan. Kaikki menivät aikanaan naimisiin. Karoliina Henrikintytär muutti vuonna 1868 Nurmijärvelle ja avioitui Karl Vilhelm Wahlbergin kanssa. Ennen avioliittoa syntyi kaksi tytärtä, avioliitossa syntyivät pojat Karl Viktor 1881 ja August Vilhelm 1883.

Maria Mikontyttären ensimmäinen puoliso Gabriel Lindstedt kuoli vuonna 1868. Vuonna 1871 Maria avioitui Markus Mikonpojan kanssa. Markus oli jyvämiehenä Läyliäisten Niinimäessä. Toisesta liitosta syntyi tytär ja kolme poikaa. Pojat ottivat sukunimet: Kustaan sukunimeksi tuli Kaisla, Johannes valitsi nimen Salo ja Kaarle Vihtori otti nimen Laakso.

Eeva Mariantyttären ensimmäinen puoliso oli Aleksander Henrikinpoika, joka kuoli jo vuoden kuluttua vihkimisestä. Eeva muutti Nurmijärvelle ja meni naimisiin Fredrik Robert Heleniuksen kanssa. Lapsia syntyi neljä, ja vain vuonna 1878 syntynyt August Robert eli aikuiseksi. Puolison kuoltua syntyi Eevalle avioton Fanny Maria, joka menehtyi vähän yli vuoden vanhana. Vuoden 1890–1899 rippikirjassa Eevan sanotaan olevan tietymättömissä, oleskelevan Läyliäisten Ristipakassa.

Lukkari Lindbergin kasvatti Matilda Ryd muutti Janakkalaan ja sai puolisonsa Nikodemus Erikinpoika Mäenpään kanssa seitsemän lasta. Kustaava Karoliina Strålman lähti Nykullasta 17-vuotiaana. Vuonna 1874 hänet vihittiin entisen tarkk'ampujan Juho Juhonpoika Eskolinin kanssa. Mies oli töissä kirkonkylän Pietilässä. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä ja viisi poikaa, joista kaksi kuoli pienenä.

Maria Amanda Ståhlhammarin puoliso oli Antti Kaarlenpoika. Lapsia syntyi kymmenen, joista Kaarle, Antti, Vihtori, August, Otto, Vilhelmiina, Hilma ja Fredrik saavuttivat aikuisiän. Perhe muutti vuonna 1899 Pusulaan ja alkoi käyttää sukunimenään Pihlajistoa.

Kaikista "kruununlapsista" kasvoi kunnollisia ja itsensä elättäviä aikuisia, ja kaikki todennäköisesti elivät 1900-luvulle. He joutuivat kokemaan puolisoiden ja lasten menetyksiä, mutta samanlainen kohtalo oli useimmilla muillakin samaan aikaan eläneillä.

Lähteitä;
KA Hml Lopen seurakunnan arkisto, II Ea: 6 Valtion viranomaisilta saapuneita kirjeitä 1839–1884.
KA Digitaaliarkisto Talreg Yhteisistuntopöytäkirjat V 1849. Linkki tekstissä.
SSHY Lopen rippikirjat 1875–1905, Nurmijärven rippikirjat 1863–1909 ja Pusulan rippikirjat 1866–1902. Jäsensivut.


19. syyskuuta 2019

Kauppiaan kertomaa

Aron Peron syntyi Hollolassa ilmeisesti vuonna 1716. Tarkkaa syntymä­aikaa ei ole tiedossa, sillä Hol­lo­lan kirkon­­arkistot ovat kokeneet kovia eikä syntymä­­aikaa ole näkynyt muissakaan lähteissä. Syntymä­vuosi­­arvio perustuu kuolin­­tietoon: kun Peron kuoli ankaraan kuumee­seen Helsin­gissä 4. joulukuuta 1766, hänet kirjattiin 50-vuotiaaksi.

Aronin vanhemmat olivat Hollolassa asuneet räätäli Axel Johanin­poika Peronius ja Helena Franzilia. Isä kuoli vuonna 1751 ja äiti Helsingissä vuonna 1754. Molemmat haudattiin Hollolaan. 

Aronin isälinjasta on lisätietoja Tarja Laaksosen sukututkimussivuilla. Yhdellä Laakso­sen äidin­puoleisia esi­vanhempia esittelevällä sivulla on linkit kuviin, joista selviää, että vuonna 1636 kuollut Suomen sotaväen päällikkö ja Kaarle-herttuan luotettu Nils Kijl till Appelnäs oli Aron Peronin suora esi-isä. (Oikean kohdan löytää etsimällä esimerkiksi sanoja "Biografia Peron" ja sen jälkeen linkit pagina 1, pagina 2 ja pagina 3.)

Sisarukset

Aron näkyi Helsingin kaupungin henkikirjoissa vuodesta 1746 alkaen kauppiaiden joukossa. Samassa taloudessa asui myös naimaton sisar Lisa. Muista sisaruksista saa tietoa Helsingin maistraatissa 9. joulukuuta 1758 pidetystä istunnosta, jossa käsiteltiin joulukuussa 1756 kuolleen Lisan jälkeen jäänyttä omaisuutta. Istunnon pöytäkirjaan sisältyy Aronin 28. tammikuuta 1757 laatima ja omakätisesti alle­kirjoit­tama kirjoitus. Aron totesi jättävänsä 25-vuotiaana kuolleen Lisan jää­mistön veljensä, kanslisti Jonas Peronin hallintaan ja valtuuttavansa Jonaksen nostamaan Lisan kuolinpesän varat holhouskamarista. Aron kirjoitti, että Lisa oli asunut lapsesta pitäen hänen luonaan ja että hän oli itse kasvattanut pikku­sisarensa ja pitänyt hänet ruuassa ja vaatteissa, kuten koko kaupunki tiesi. Sisaren sairauden vaikeimpana aikana Aronilla oli kuitenkin niin paljon muita asioita hoidettavanaan, ettei hänellä ollut mahdollisuutta pitää huolta Lisan hoidosta. Niinpä Jonas-veli oli maksanut Lisan hoidosta ja vastannut hautauskuluista ja muista välttämättömistä menoista. Samaan aikaan Jonas oli nähnyt paljon vaivaa myös nuorimman veljen, kauppakirjanpitäjä Israel Peronin vuoksi. Lisäksi Jonas huolehti ruumiin siir­tä­misestä Hollolaan, mitä Lisa oli itse hartaasti toivonut pääs­täk­seen lepoon isiensä hautaan (hwilcket hon på sitt yttersta begiärt, måtte så wila i wåra fäders graf). 

Edellä mainituista syistä kuolinpesästä kuuluisi Aronin mukaan maksaa ensimmäiseksi korvauksia Jonakselle koituneista ja vielä koituvista kuluista. Jos varo­ja jäisi vielä sen jälkeen, mikä ei ollut luultavaa, ne jaettakoot Jonaksen ja Israelin kesken. Lisa oli nimittäin elinaikanaan testamentannut omaisuutensa, jonka hän oli saanut suurimmaksi osaksi Aronilta, nuorimmalle veljelleen Israelille. Aron mainitsi kirjoituksessa myös Ruotsissa oleskelevan naimattoman Anna-sisaren. Alle­kirjoituksena oli A. Peroon. Kirjoituksen perässä oli vielä kolmen sisaruksen ilmoitus, että he yhtyvät Aronin näke­mykseen. Alle­kirjoittajat olivat Esaias Peron, Gustav Peroon ja Christina Peronia.

Syyskuun alussa 1757 pidetyssä raastuvan­oikeuden istunnossa kävi ilmi, että Lisalla oli vielä yksi sisar, räätälinvaimo Hedvig Peronia Gammelgårdista (Es­poosta). Hedvig mainitsi istunnossa, että Anna-sisar oli muuttanut Tukholmaan 15 vuotta sitten ja ettei hänestä ollut sen koommin kuultu.

Erinäisiä vastoinkäymisiä

Aron Peron rohkeni syyskuussa 1749 häiritä pormestaria ja maistraattia mitä nöyrimmällä anomuksellaan, koska suuri ahdinko pakotti hänet siihen. Hän aneli armeliasta anteeksiantoa ja lempeää myötätuntoa. Seuraavassa on otteita ano­muk­sesta.
Luokseni oli tämän vuoden toukokuusta kesäkuuhun majoitettuna kolme luutnanttia ja yhtä monta aliupseeria. Kesäkuusta lähtien luonani on ollut kapteeni von Carnall, joka hoitaa majurin virkaa, ja samat kolme aliupseeria. Voin vakuuttaa, että majoittaminen on käynyt minulle niin raskaaksi, että se on lähes kokonaan tyrehdyttänyt porvarillisen elin­keinoni.
Armollinen herra pormestari ja kunnioitettu maistraatti tietänevät hyvin, miten suurta vuokraa joudun maksamaan. Silti minulla ei ole kuin kaksi asuinhuonetta, ja minun on oman väkeni kanssa majoituttava pieneen kamariin.  – – Olen pakotettu saattamaan vähäisen omaisuuteni mitä suurimpaan vaaraan, koska se on huoneessa, jossa käy ja oleskelee taipumuksiltaan jos jonkinlaista vierasta väkeä.
Kunnioitettu maistraatti on varmasti tarkoin perillä siitä, miten moninaisia tehtäviä majurilla on, joten en käy niitä tässä tarkemmin luettelemaan. Mainitsen vain, että rykmentin muut upseerit joutuvat usein virka-asioissa kokoontumaan majurin tehtäviä hoitavan kapteenin luo. Kun luonani on majoittuneina vielä edellä mainitut kolme aliupseeria, on selvää, etten voi enää hallita vuokraamiani huoneita. Olen joutunut järjestämään itselleni pienehkön konttorin erottamalla sen laudoilla salista. Siinä ei ole kuitenkaan tilaa yöpyä, saati säilyttää omaisuuttani. Vetoan kaikkiin puolueettomiin kaupunkilaisiin, jotta he todistaisivat, ettei juuri kukaan kaupungin vanhemmista ja vau­raam­mista kauppiaista ole saanut vaivakseen niin sietämätöntä majoi­tus­taakkaa kuin minä. Mainitsen tässä vain esimerkkinä kauppias Eric Grönbergin, joka on vanha kauppias ja omistaa kaupungissa kaksi taloa. Minulla ei ole taloa eikä tonttia, mutta olen suunnattomaksi vahingokseni joutunut majoittamaan majurin ja kolme aliupseeria. 
Aron Peron, joka käytti vielä silloin sukunimeä Peronius, totesi anomuksensa lopuksi olevansa perikadon partaalla ja anoi vapautusta majoitus­velvollisuudesta. Maistraatti ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi käsitellä asiaa sen enempää, koska kauppias Peronius oli kertonut majoittaneensa kapteeni Carnallin piha­raken­nuk­seen.

Peronin kauppiasura jatkui kuin jatkuikin, ja 15. maaliskuuta 1755 hän sai maistraatilta luvan tiilitehtaan perustamiseen Vanhaankaupunkiin. Vuonna 1757 hän oli kuitenkin velkaantunut niin pahasti, että edessä oli konkurssi. Peron haki  raastuvanoikeudelta niin sanottua luovutusetua (cessio bonorum). Rehelliselle ja kunnialliselle velalliselle voitiin myöntää luovutusetu, jos hänen todettiin joutuneen maksukyvyttömäksi ilman omaa syytään. Luovutusedun saaneen velallisen ei tar­vinnut maksaa konkurssipesän varat ylittäviä velkoja myöhemminkään, vaikka hän saisi omaisuutta tai tuloja.

Peron perusteli cessio bonorum ‑hakemustaan raastuvanoikeuden 19. lokakuuta pitä­mäs­sä istunnossa kertomalla vuosien varrella kokemistaan vastoinkäymisistä.
Vuonna 1748 Peron toi aloittelevana kauppiaana tavaraa Tukholmasta, mutta alus kärsi Ahvenanmaan vesillä haaksirikon ja Peron menetti tavaraa 6 000 kuparitaalarin arvosta. Pelastetuksi saatiin ainoastaan yksi härkätynnyri siirappia ja muutamia juustoja. Kaiken kukkuraksi Peron joutui onnettomuuden jälkeen värjöt­te­lemään kylmällä meren­luodolla ja palellutti kätensä ja jalkansa, niin että hän oli sen jälkeen puoli vuotta vuoteen­omana.
Ote Helsingin raastuvanoikeuden 19. lokakuuta 1757 pidetyn istunnon pöytäkirjasta. 

Vuonna 1749 Peron asui raatimies Theschen omistamassa talossa. Hän oli vuokrannut sieltä kella­rin, josta muuan renki varasti hänen tavaroitaan kahdens­adan kupari­taalarin arvosta. Tästä oli todisteita kämnerin­oikeuden pöytä­kirjoissa.
Vuonna 1750, kun Peron asui kauppias Törnemanin luona, hänen rihkamakauppaansa murtau­duttiin ja sieltä vie­tiin runstyk­kejä ja muita koli­koita. Peron ei kyennyt sano­maan tark­kaa sum­maa, koska rahoja ei ollut laskettu.
Vuonna 1753 Peron asui omassa talossa, joka oli maksanut hänelle yli 12 000 taalaria. Hänen oma puotipalvelijansa Henrich Gallén kähvelsi häneltä 8 432 kuparitaalaria, kuten kämnerin­oikeuden 7. toukokuuta 1754 (2. §) anta­masta tuomiosta kävi ilmi. Samana vuonna syyskuun 19. ja 20. päivän välisenä yönä Peronin rihkama­kauppaan murtau­dut­tiin, kun hän oli itse maalla. Kaupasta vietiin suuri määrä parhaita ja arvok­kaim­pia tavaroita. Peron ei kuiten­kaan pystynyt sano­maan tava­roi­den yhteis­summaa, koska niitä ei ollut inventoitu.
Aron Peronin naisasioihin syvennytään tuonnempana.


Lähteitä:
DA Helsingin raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat. Linkit tekstissä.
HelKA Maistraatin tuomiokirjat 1755 ja 1758 sekä allegaatit 1749. Sinetti-arkisto­tieto­järjestelmä. Maistraatin tuomiokirjat on digitoitu FamilySearch-palveluun. Linkit palveluun rekisteröityneille ja kirjautuneille käyttäjille: 15.3.1755, sivut 196–201; 9.12.1758, 1. §, sivut 1387–1393.


12. syyskuuta 2019

Maria Laka kutojana Hattulassa

Maria Laka valmistui opettajattareksi Benvikistä vuonna 1821 samaan aikaan kahden muun hattulalaisen neidon, Maria Johanintytär Grönroosin ja Helena Andersintytär Syrénin kanssa. Kaikki palasivat kotipitäjäänsä marraskuussa.

Maria Lakasta oli kehittynyt etevä kutoja, ja hänet mainitaan koulussa parhaimpien oppilaiden joukossa. Ehkä senkin vuoksi hänelle tarjoutui työpaikka Keuruulle perusteilla olleen kehruu- ja kudontakoulun ensimmäisenä opettajattarena. Maria muutti Keuruulle helmikuussa 1822. Siellä vietetty aika jäi jostain syystä kuitenkin vain vähän yli vuoden mittaiseksi, sillä Maria muutti takaisin Hattulaan jo kesäkuussa 1823.

Marian isä, korpraali Matts Laka, oli kuollut Suomen sodan aikana, ja äiti Hedvig Andersintytär oli jäänyt asumaan Pekolan kylään. Marian nuorin veli Fredrik kuoli 13-vuotiaana vuonna 1820, ja samana vuonna sisar Hedvig Elisabeth meni naimisiin pitäjänseppä Matts Tallbergin kanssa. Lakan lapsista toiseksi vanhin, Gustaf, muutti vuonna 1825 Metsänkylään ja sieltä Hämeenlinnaan. Hedvig-äiti kuoli Pekolassa vuonna 1829.

Maria asettui Keuruulta palattuaan vanhimman veljensä, siltavouti ja varanimismies Henrik Johan Enqvistin luo Rahkoilaan. Henrik oli vuonna 1822 avioitunut Sara Elisabeth Ammondtin kanssa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, poika, kuoli kaksivuotiaana. Vuonna 1827 syntyi tytär Johanna Elisabeth. Tyttö oli vähän alle yhdeksän kuukauden ikäinen, kun isä-Henrik kuoli tapaturmaisesti huhtikuussa 1828 jouduttuaan vauhkoontuneen hevosen tallaamaksi (krossad af skenande häst).

Hattulassa Maria jatkoi kutomista omaan lukuunsa ja anoi säännöllisesti palkintoja Talousseuralta. Joskus rahat näyttävät tulleen hitaanlaisesti, sillä ainakin kahteen otteeseen Maria joutui niitä peräämään. Anomukset näytteineen lähtivät kirkkoherran kautta, mutta myöhässä olevien palkintorahojen saamiseksi Maria kääntyi itse Talousseuran sihteeri Böckerin puoleen. Vuonna 1825 hän kirjoitti Böckerille ja pyysi, että palkinnot siltä ja edelliseltä vuodelta maksettaisiin:
Olis minun nöyrin pyntön jos Brovesori olis nin hyvä ja lähätäs sen brimmi rahan edes menen vuoden linasta joka oli kurotu 1824 ja tän vuoden linasta kansa, minula olis nin suri Rahan Tarve, olen Byvänyt huoneita itteleni, ja olen kivuloisuden vallasa ollut tän syxxyvä.
Kirjeessä esiintyvä "brimmiraha" (prim pengar) esiintyy usein palkinnoista puhuttaessa. Sanan taustalla on prim(a)lärft, palttina, jonka valmistamisesta maksettiin palkinto (premielärft, norrlandslärft).

Helmikuussa 1827 Maria joutui taas muistuttamaan maksamattomista palkinnoista. Hän tarvitsi rahaa ostaakseen pellavia:
Olis minun nöyrin pyndön jos Brofesori olis nin Hyvä ja lähetäs minule ne 2 vuoden Brimmi rahat, olis minulla suri tarve ettämä saisin osta pellavija – jos Brofesori olis nin hyvä lähetäs ne rahat nyt talvella se olis minun nöyrin pyndön.
Hattulasta se 16 p: Helmikuusa 1827     Maria Laka
Tapaninpäivänä vuonna 1827 Maria Laka vihittiin samassa Rahkoilan kylässä asuvan muurarimestari Johan Kreanderin kanssa. Vihkiminen tapahtui kotona. Puoliso oli syntynyt 27.9.1799 ja oli siten kolmisen vuotta Mariaa nuorempi. Johan Kreanderin vanhemmat olivat muurarimestari Anders Johan Kreander (s. 1774) ja Anna Stiina Henrikintytär (s. 1777). Marian ja Johanin ensimmäinen lapsi, tytär Maria Johanna, syntyi 7.12.1828. Kummeina olivat seppä Henrik Georginpoika, velivainaan leski Liisa Enqvist ja Kivistön talon tytär Leena Kaisa Mikontytär. Toinen lapsi, 18.8.1831 syntynyt poika Johan Fredrik, menehtyi rokkoon alle kaksivuotiaana.


Seuraavana vuonna Talousseura antoi Marian kutomasta 41 11/12 kyynärän mittaisesta kolmannen luokan kankaasta palkintona 16 ruplaa 77 kopeekka pankkoassignaatteina. Rahastonhoitaja lähetti 10.9.1828 palkinnon kirkkoherra Lindeqvistille edelleen Maria Lakalle toimitettavaksi. Lähde: KA Sta, Gs: 20 Talousseuran tilit tositteineen 1828–1829. Pitäjänkokouksessa lokakuussa 1828 Marian todettiin saaneen kyseiset rahat.

Kreanderin perhe asui koko avioliittonsa ajan Rahkoilan kylässä. "Nikkarin vaimo" Maria Laka kuoli turvotukseen (vattusot) 9.7.1842. Hän oli kuollessaan tuonkin ajan mittapuun mukaan aika nuori, vain 46-vuotias. Perukirjasta selviää, että Kreanderien asunto käsitti tuvan ja kamarin,  lisäksi perheellä oli pakari, sauna, navetta ja lato. Kotieläimiä oli lehmä, kaksi sikaa ja porsas. Huonekaluja sekä talous- ja vaatetavaraa oli mukavasti. Marialla oli neljä puuvillaista leninkiä, joista yksi kirjavasta karttuunista, ja kaksi villakankaista leninkiä. Ainakin osa pukukankaista lienee ollut omatekoisia, olihan Maria jo Benvikissä ollessaan vapaa-aikoinaan kutonut myös puuvillakankaita. Jäämistö sisälsi myös kangaspuut tykötarpeineen, kaksi häkilää sekä kymmenen naulaa eli runsaat neljä kiloa hienoa pellavalankaa. Kaiken kaikkiaan Kreanderin käsityöläisperheen elintaso oli kohtuullinen. Mitään velkojakaan pariskunnalla ei ollut.

Johan Kreander oli sekä muurari että nikkari, ja Hattulassa näyttää olleen muitakin muurari-nikkareita. Hän meni vuonna 1845 uusiin naimisiin itseään 23 vuotta nuoremman Maija Stiina Erikintyttären kanssa ja sai hänen kanssaan kolme tytärtä ja pojan, joka hukkui kuusivuotiaana. Johan Kreander kuoli vuonna 1858.

Maria Lakan tytär Maria Johanna Kreander vihittiin vuonna 1856 Metsänkylän muonarengin, Hausjärvellä 23.3.1832 syntyneen Henrik Johan Henrikssonin kanssa. Pariskunta muutti seuraavana vuonna Vanajaan ja sieltä Hämeenlinnaan. Vuonna 1863 perhe asui Hätilässä ja puoliso oli rautateillä asemarenkinä. Lapsia syntyi kaksi: Hilda Maria 8.4.1859 ja Emil Henrik 2.10.1861. Vuonna 1865 perhe muutti kaupunkiseurakunnan puolelle.

Lähteitä:
ÅAB FHS, D XVI 5 ja D XV 7. Maria Lakan kirjeet.
KA Jkl, Hattulan käräjäkunnan perukirjat 1842.






5. syyskuuta 2019

Sapiskaa kenraalikuvernööriltä

Kreivi Arseni Zakrevski oli Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1823–1831. Teh­ty­ään vuosina 1824 ja 1825 useita tarkastusmatkoja Suomeen hän lähetti elo­kuussa 1825 palautetta matka­reiteistä läänien maa­herroille. Oulun läänin­kans­liaan Zakrevskin kirje saapui 19. syys­kuuta 1825.
Minulle laaditut matkareitit olivat vain otteita asessori Horn­borgin vuonna 1821 julkaisemasta oppaasta Väg­visare öfver Finland. Kir­jassa mainitut kesti­kievareiden sijain­nit eivät välttämättä vastaa todelli­suutta, eikä väli­matkojakaan ole kirjattu aina totuuden­mukaisesti. Minusta on välttämätöntä korjata oppaan virheet ja liittää siihen tiedot julkaise­misen jälkeen tapahtu­neista muutok­sista.   
Muutosten toteuttamiseksi Zakrevski antoi maaherran tehtäväksi hankkia luotet­ta­vat tiedot lääninsä kesti­kievareista ja toimittaa ne kenraali­kuvernöörille viimeis­tään 1./13. joulu­kuuta.

Oulun läänin osalta muutostaulukon allekirjoitti 18. marraskuuta läänin­sihteeri Johan Fredrik Clasén, ja maaherra Samuel Fredrik von Born lähetti korjatut ja täydennetyt tiedot kenraali­kuvernöörille 19. marras­kuuta 1825.

Taulukossa lueteltiin jokaisesta kievarista seuraavat tiedot: nimi, etäisyys edelli­sestä kievarista ensin Venäjän virs­toina ja sitten Ruotsin penin­kulmina, holli­hevosten, reservi­hevosten ja kievarin omien hevosten lukumäärä, pitäjä, kihla­kunta ja huomau­tuksia.


Ote Oulun läänin kestikievariluettelosta marraskuulta 1825. Edellisellä sivulla on otsikkona Rantatie Vaasasta Tornioon. Ennen kuvassa ensimmäisenä näkyvää Veijolaa taulukossa mainitaan Oulun kaupunki ja Iin pitäjässä sijaitsevat Jukuri ja Kauppila. Vuornoksen, Kestilän, Ruikan, Postin ja Rautiolan jälkeen taulukkoon on merkitty kaksi kestikievaria: Laivaniemi eli Anunti 17½ virstan päässä ja Tornion kaupunki siitä 8¾ virstan päässä.





Kuvassa näkyvä Ruikan kestikievari on ollut blogissa esillä ennenkin. Kestilän ja Ruikan kohdalle on lisätty huomautus:
Näiden kestikievareiden välissä on Kuivajoki (Kuivanjemi Elf), joka sijaitsee 2½ virstan eli ¼ peninkulman päässä pohjoiseen Kestilästä ja 11 9/16 virstan eli 1 5/32 peninkulman päässä Ruikasta etelään. Joen ylityk­seen käytetään lauttaa, jonka kanta­vuus on noin 125 puutaa (1 puuta on noin 16,4 kg). Näiden kievareiden välissä kul­kee myös Simo­joki, joka sijaitsee 10 15/16 virstan päässä Kesti­lästä pohjoi­seen ja 3⅛ virstan päässä Ruikasta etelään. Simojoen ylitykseen käytetään lauttaa, joka on vetoi­suu­del­taan 16 tset­verttiä (1 tset­vertti on irtotavaran mittana noin 210 litraa).
Rautiolan kestikievarin kohdalla on huomau­tus, josta selviää myös edellä maini­tussa blogi­kir­joi­tuksessa esiinty­neen Peterin sijainti:
Rautiolasta saa kyydin Peterin apukievariin (Peteri Bi-Gästgifveri), joka sijaitsee yleisen maan­tien varrella Kemin pitäjän emä­kirkosta pohjoiseen. Kievareiden välinen etäisyys on 4⅜ virstaa. Rautiolasta pohjoiseen lähdettäessä Kemijoki ylite­tään 3⅛ virstan päässä lautalla, jonka vetoi­suus on 40 tset­verttiä. Peteristä saa kyydin Kemijoen länsi­vartta kulkevaa maantietä Juusolan apu­kievariin, joka sijaitsee 15 virstaa pohjoiseen Peteristä.

Vägvisare-kirjan laatineen Johan Georg Hornborgin ansio­luettelosta vuo­del­ta 1831 käy ilmi, että 1820-luku oli hänelle työte­liästä aikaa. Vuonna 1820 Horn­borg oli tulkkina, kun silloinen kruunun­perijä Nikolai I vieraili Suomessa. Seuraavan vuoden elo­kuussa hänet määrät­tiin Suomen asiain komi­teaan Pieta­riin venäjän kielen kääntä­jäksi. Vuonna 1822 Horn­borg nimitettiin Pyhän Vladimirin ritari­kunnan neljännen luokan rit­ariksi. Vuosina 1823, 1824 ja 1825 hän valvoi yli­kontrol­löö­rinä Suo­men Pankin seteleiden valmis­tusta. Vuonna 1827 Hornborg nimitettiin Pyhän Annan ritari­kunnan toisen luokan rita­riksi, ja vuonna 1829 hän sai saman ritari­kunnan keisaril­li­sella kruu­nulla varustetun tunnuksen. Ansio­luettelon laatimisen aikaan tuolloin 40-vuotias Hornborg oli Keisarin Suomen kanslian eli valtio­sihteerin­viraston 1. osaston ensim­mäinen toimitus­sihteeri (Förste Expeditions Secreteraren vid Första Af­delningen af Hans Kejser­liga Majes­täts Finska Cancel­lie).

Lähteitä:
KA Digitaaliarkisto Ansioluettelokokoelma.
KA Oulu Oulun lh lka, Ea3:4 Kenraalikuvernööriltä saapuneet kirjeet 1825.