30. huhtikuuta 2020

Merimiesten Instructioni

Oulun maistraatin arkistosta löytyi yllättäen muutama merimiehiin liittyvä suomenkielinen käsin­kirjoitettu teksti 1700-luvulta. Valitsin niistä esiteltäväksi Merimiesten Instructionin.

Tekstiin ei ole merkitty päiväystä, mutta se on mitä ilmeisimmin kirjoitettu Kustaa III:n hallitus­kauden (1771–1792) jälkeen. Samassa arkistokotelossa on nimittäin myös käsin­kirjoitettu Meri­miesten wala, johon on tehty myöhemmin korjaus­merkintöjä. Alkuperäisessä valassa lukee Minun Kaikkein Armollisimmalle Kuningalleni Gustavuxelle 3nelle, ja sen päälle on korjattu Adolphille.


KA Oulu, Oulun maistraatin I arkisto.


Merimiesten Instructionin teksti on pyritty kirjoittamaan seuraavassa mahdolli­simman samalla tavalla kuin alkuperäinen. Yksi kirjoittajan erikoisuus on merkitä ä-kirjain välillä kreikan α-kirjaimella. "Alfamaisuus" näkyy vielä selvemmin edellä mainitussa Merimiesten walassa. Muutamia tekstin ominaispiirteitä on kuitenkin jätetty merkitsemättä: peruslinjan yläpuolelle kirjoitettuihin merkkeihin kuuluva alleviivaus on jätetty pois, samoin siellä täällä näkyvä kirjaimen yläpuolelle vedetty vaakaviiva, joka tarkoittaa kirjaimen kahdennusta.
Tjettäväxi tehdän Laivan Besättningille, että he mainitun Reglementin 5: art. 2 § woimalla, nijn Rauhan= Kuin Sodan= aikana, ovat vapaat Kaikesta Wärwäyxestä ja prässningistä Sodanpalweluxeen, Kuin myös Kaikista Ulosteoista, ja paitzi sitä, seurannoxi mainitun Art: 4: §sta, nautittevat heidän wapaan förninginsa seuravaisella muotoa, nimittäin: nijldä, jotka purjehtivat Itämeresä, ja johonguun Ruotzin haminoihin eli stapulikaupungeihin tulevat, pitαα yhden Skipparin saamaan 1 RDrin ja 16 Skill. Yhden Styrmannin 28 Skill. ja jokainen muu Besättningistä ja myös Pojsta, erittäin Kukin 21 Skill.   Ne jotka Pohiamerestä, ja nijstä Canaalisa olevista paikoista, Hollandista, Änglandista, frankrikista, Portugallista ja Spaniasta tulevat, pitää nautitteman, yxi Skippari 7 RDria 9 skill. Yxi Styrmanni 3 RDria 28 skill: ja ne muut Bestättningista 2 RDria 42 skill; mutta ne Kuin tulevat Suolameresta ja Levantista yxi Skippari 9 RDria, yxi Styrmanni 4 RDria 24 skil. ja ne muut laivan wäestä jokainen 3 RDria 28 skil., joka förningi, Tullin clareramisen ohesa, hyväxi tehdän Skipparille nijden Kaluin pααlle, Kuin hän itzellens pyhittää, täyteen Summaan Skipparille ja Besättningille. Jos myös joku Besättningistä palveluxens aikana tulis Vahingoitetuxi terveydens eli jäsendens puolesta, eli myös, Vanhuden eli Kivuloisuden tähden, ei jaxais pitemmäldä palvelusta tehdä merellä, tulee se koko elämänsä vielä jälillä olevaisna aikana, nautitteman Merimiesten huonesta jokavuotisen Underhållinsa.
Tätä vastaan on Besättningin Velvollisuus oleva, että, alammaisexi jälkenelämisexi Meri Laista ja Korkeimmasti mainitun Reglementin 3 art. hänen Skippariansa, eli sitä, joka hänen siahansa comenderamaan tulis, Kuin myös hänen officereitansa, jokaista järjestyxesänsä totella, heidän Käskyjäns ja Ordeleitans Kaikesa Sijnä, Kuin Koskee laivaan ja Kaluhun, mielelläns ja Kuuliaisudesa toimittaa, ilman vähindäkän wastahakoisuutta, olkoon se maalla eli merellä ja Sijnä pααllepitαα nijn Kauvan, Kuin tämä Reisu pααlleseisoo: Nijn myös auttamaan, että laiva tulis lastatuxi, stuvatuxi ja tyhjetyxi, Kuin myös Kölhaalaamaan ja Skrapamaan sitä, sekä sisäldä että ulkoa Skipparin Käskyn jälkeen, Kalun lastauspaateilla, laivan paateilla eli muilla hahdeilla, yhdestä eli toisesta maasta, ja sisälle eli ulos laivasta kuljettamaan ja varjelemaan Wihollisen pααllekarkamisen alla ryöwäreiltä eli vihollisilta pojespoistaa wahingota ja suojella laivaa, wäkiä ja Kalua, jos rangaistus muutoin wälltettämän pitαα, nijn Kuin Merilaki ja Meriartickelit sen mααrävät.     
Ei pidä heidän myöskän, wastoin Skipparin mieluhuista tahtoa, enämmin rahoja häneldä ulkomailla prässätä eli anoa, kuin 5 art. 3 § sisälläns kαsittα, waan on heillä saadavana, mitä hyyrystä eli palkasta puuttuu, Kotia tultuansa. Ei ole heillä myös waltaa Skipparin tahtoa vastan mennä pois laivasta, ennenkuin tämä mainittu reisu pααtetty on. ja jos joku Besättningistä, pααlleseisovan reisun alla Ulkomailla Kieldαα itzens laviammalda pysyvän palveluxesans, Senkautta estää Skipparin frahdinotosta ja pααttαmisestα ulkomaiden välillä, ja nijn ennen aikaa ja vastoin Reddarein tahtoa ja hyödytystä pakottaa Skipparin Kotia lähtemän; nijn pitα senkaltaisen, ej ainostans missaman jälillä olewaisen hyyrynsä ja Kuurahansa, mutta myös kotia tultuans olla edesvastauxen alanen, palkita vahingon ja rangaistaman Raippavittoilla eli vedellα ja leivαllα, asianhaarain jälken.  Jos myös joku rohkenis karkamaan laivasta ulkomailla, eli myös Skipparin kieldoa vastan ottaa palvelusta Wierahitten Valdain tykönä, ja Kokonans poissapysyy, nijn Se pidetän Walansarickoneena Kuningallista Majesteita ja Ruotzin Kruunua kohtaan, ja on menettänyt kaicki alammaisten oikeudet ja vapaudet Ruotzin Valdakunnasa ja sen alla olevaisisa Herravalloisa, nijn että Kaicki mitä senkaldainen Karkulainen täsä Valdakunnasa Sais perintiexi, on, 3 art. 4§ voimalla langennut Coopv. Merimiesten huoneseen, ilman että joku Karkulaisen perillisistä eli sukulaisista taita sijtä pααllepuhetta tehdα. Ei ole myös Coopv. Merimiehillα, Ylimmäisillα eli alahaisimmilla, valdaa eli vapautta, taicka Kotona maasa, eli Ulkomailla muutta nimejänsä. Joka tαtα rickoo, on langennut 20: dalrin hopia rahan Sackoon Coopv. Merimiehille; mutta jos vahingo tästä tulee, pitαα sen, ilman mααrαttyα Sackoa, rangaistamaan petoxen tähden Yhteisen lain jälkeen, ja palkita vahingon. Ollen jokaizen velvollisuus, olla tytyväinen sillä rualla ja juotavalla, Kuin laivanpuurisa on tavallinen ja Skippari toimittaa taitaa, Kuitengin pitαα mainitun laivan ruan olla hyvän ja Kelvollisen; Sen Sivusa pitαα jokaitzen, jolla ei laillista estettα ole, Jumalan palvelusta pidettäisα aamulla ja illalla, oikiella ajalla jumalisella hartaudella, itzens sisällelöydyttα, ja Kaiken tämän jälkenelämisexi eteensä asetta, Sen rangaistuxen haastolla, Kuin Kuningallinen Meri Laki sααtα.
Tämän ohesa waroitetaan Skippari, että Kuningal. Reglementin 4: Art: woimasta, kaikella welwollisella tarckaudella, huomella, wireydellä, uskollisudella ja rehellisydellä, suojella ja hålhoa sitä hänelle käsijn uskottua Laiwaa, Väkjä ja Kalua, nijn myös jälkeen elαα ja täyttä kaickja sitä Kuin hänelle hänen Reddarildansa Kohtuullisesti taita tulla Käsketyxi, nijn että ej laimijnlyömisyden, huolimattomuden ja takasin jättämisen kautta hänen wellwollisudestansa, joku wahingo, taicka yhdellä eli toisella tapaa mahda tulla eli tapahtua, sen edeswastauxen, Sakon ja Rangaistuxen haastolla, Kuin Laki senkallaisisa Asjan haaroisa säαtαα.    Erinomattain tygötulee Skepparin, että ej ainoastaans asettaa itsellens Alimmaisexi jälkenelämisexi, sen, mitä Meri=Laki, ja ne muut Ruotsin Waldakunnan Purjehtimista eli meri Reisua lijkuttawaiset, ulostulleet Kuningallisen Maijtin Armolliset Säännöt ja Förordningit, ynnä Korkiasti Mainittu Reglementti, etehen kirjoittawat, ja nijn muodon hywällä esimerkillä edellä käydä heidan alla olewaisjansa, waan myös, Kaikella mahdollisella ja Sowelialla tawalla Laiwa=Wäkjä ja Besättningiänsä tygöpitä ja welwottaa itze kutakin kohdaltansa, Kuulemaan, tåtellmaan, jälkeen elämään ja täyttämään Kaickja sitä, kuin Korkiasti mainittu Laki, Sααndöt, Förordningit ja Reglementi waatipi:   Ollen ilman sitä Skepparin welwollisuus, että, jos hän teke usjaman kuin yhden reisun Ulkomaalle, hän silloin kullakin Ulko platsilla, josa Lossningi tapahtupi ja Fracti ansattu on, Reglementin 5: Art: jälkeen, ulsomaxamaa hänen Laiwa Wärllens ja Besättningille yhden Cuu Kauden Hyryn, nijn myös jokaitsesa Senkalldaisesa paikasa ja Ulkoplatsilla, Ruotsin Ministerin, Agentin, Consulin, Commissariuxen, eli myös, jos ej senkallaisia Personja olis ja löydyis, Redderin Correspondentin eli Commissionärin läsnä ollesa, Laiwawäen kansa welwollisesti liqwiderapi ja selityxen teke sen ylitse, mitä itze kukin sihen asti on, sekä totudesa ansainnut että myös jo hywäxens nautinut, ja mitä hänellä taita sijtä betingatusta hyyrystä wjelä olla Behållningia eli Satawata, jonga Liqwidationin, welvollisesti alle Kirjoitettuna, ja Ministerildä, Agendiltä, Consulilda, Commissariuxelda, Correspondentilta eli Commissionärildä werifecerattuna eli wahwistettuna, Skipparin kohta, ja ennen Kuin hän Paikasta eli Platsista ois matkutstapi, hänen Pää=Reddarillensa pitä lähättämααn, ja ilman sitä jättämään itse Kullengin Besättningistä yhden Kirjallisen bewisin ja waakuutus=Sedelin hänen Satawansa pααlle.
Samalla muotoa on se Skepparin wellwollisuus 2: §: jälkeen Kuningal. Maijtin Armollisesa Förordningisa sijtä 18: p: Helme Cuusa 1768:, että kansansa takaisin Kotja tuoda Kaiken sen Ruotsalaisen Laiwa=Wäen, kuin hän ulos wjepi, 100dan Dalerin Hopiarahan Sakon ja Rangaistuxen haastolla, itse kungin edestä, joka pois jäpi, jos waan ej Skeppari taida bewisata ja toteen näyttää, että Se Sama on Karannut ja Luwattomasti Laiwasta poijes lähtenyt, josa tapauxesa Skipparin tygötulepi, jos hän sen Kaldaisesa paikasa on, josa joku Ruotsin Ministeri, Agentti, Consuli eli Commissarius on Förordnattu, mutta jos ej nijtä löydyis, Silloin Redderijn elikkä Befrachtarin Correspondentin eli Commissionärin tykönä Sen Karannehen takasin saamisesta apua etsiä; Ollen se Skepparin wellwollisuus, mainitun Sakon haastolla, että nijn pian kuin hän johonguun Sen Kaltaiseen paickaan eli platsille tulepi, itsensä Kaiken hänen Väkensä kanssa, edellä mainituiden Ministerein, Agenttein, Consulein eli Commissariuksen luona, eli jos ej nijtä löydy, Redderijn eli Befractarin Correspondenttein eli Commissionαrein tyköna sisälle löydyttämααn, ja tämän Förteckningin Besättningin eli Laiwa=Wäkensä ylitze ylösnäyttämään, ja Samalla muota jällensä ennen pojes purjehtimisstansa sieldä, andaamaan Väkensä ylitze katsottaa ja Förteckningin pälle ylöspanna ja todistettaa, sekä sen ylösnäyttämisestä, että myös mitä muuta Laiwa Wäen laadusta on merkittäwät.

Nijn on se myös Skepparin welwollisuus, että kohta hänen takasin= eli Kotia tulonsa jälkeen tänne, ja ennen Kuin Lossningi tapahtupi, 100dan Dalerin Hopia rahan Sakon ja Rangaistuxen haastolla, Yhteisesti Laiwa Wäkensä kansa itsens jälleens Magistratin luona sisälle löydyttämααn, ja, jos yxi eli usjambi Wäestä poisa olis, silloin tehdä selwityxen ja tilin, mihingä Se sama eli net owat joutuneet, ja jos joku taicka Ulkomaalla luwattomasti, elickä muulla tapaa olis Laiwasta mennyt, täydellisillä ja perusteltuilla bewiseillä näyttämään, nijnhywin hänen wiattomuden Samahan Karkauxeen ja ois menohon, kuin myös, että hän sen ois Karannehen jälleen saamisesta on huolda pitänyt ja tehnyt kaicki mitä hänen welwollisudensa Sijnä on waatinut.     Nijn tygötule myös Skepparin sittemmin Magistratin tykönä, Laiwa wäkensä Oman, taicka Suusanaisen eli Kirjallisen mytäandamisen ja todistamisen Kautta, bewisata, että itze kukin Laiwa=Wäestä eli Besättningistä on hänen oikjan förninginsä eli Hyryn totisesti ja täydellisesti saanut ja hywäxensä nautinnut.
Lopullisesti, pitä myös Skipparin nijn handterata Wäkensä Mattkalla, kuin hän senedestä takaisin tullesansa, luulepi taitawansa edeswastauxesa seisoa, ja Kaikesa muusa asettamaan itsellensä Kaikisa osisa Kuningallisen Meri Lain Wuodesta 1667, ja usein edellä mainitun Meri=Reglementin Alammaisexi jälkeen elämisexi. Wuonna ja päiwänä, kuin ennen Kirjoitettu on       
Magistratin puolesta 

Lähteitä: KA Oulu Oulun maistraatin I arkisto, Laivojen kauppakirjat sekä huutokauppapöytäkirjat ja muut pöytäkirjat.

23. huhtikuuta 2020

Henrik Holstin torpankontrahti

Entinen sotilas Henrik Holst esitti Lopen talvikäräjillä marraskuussa 1812 torppansa vuokrasopimuksen oikeuden vahvistettavaksi ja merkittäväksi oikeuden pöytäkirjaan.

Maaliskuun 26. päivänä 1810 allekirjoitetun sopimuksen mukaan Takon kruununtilan isäntä Matti Ristonpoika (Matts Christersson) Läyliäisiltä oli ottanut Holstin torppariksi Pytylänmäkeen eli Löfkullaksi kutsuttuun torppaan seuraavin ehdoin.

  1. Kuluvana vuonna 1810 Henrik Holst maksaa minulle vuokrana sanotusta Löfkullan torpasta kaksi tynnyriä rukiita, neljä hevospäivätyötä ja neljä rengin päivätyötä talon ruuassa. Ensi vuonna eli 1811 ja siitä eteenpäin on vuosivuokra kaksi tynnyriä ruista, tynnyri kauraa, seitsemän hevos- ja kahdeksan rengin päivätyötä minun ruuassani sekä yksi kaupunkimatka lähimpään kaupunkiin.
  2. Henrik Holst ruokakuntineen saa muuttaa kyseiseen Löfkullan torppaan heti ja saa torpan haltuunsa samassa tilassa kuin torpan entinen omistaja on sitä käyttänyt, viljellyt ja asunut mitä tulee taloon, peltoihin, niittyihin, metsään ja maahan. Henrik Holstilla on oikeus kykyjensä mukaan ottaa viljelykseen peltoa ja raivata niittyä Takon talon metsäpalstalla siihen parhaiten soveltuvassa paikassa.

Ote sopimuksen 1. pykälästä. KA Hml, Lopen varsinaisasiain pöytäkirjat 1809–1813.

Sopimus oli voimassa Henrik Holstin, hänen vaimonsa, lastensa ja jälkeläistensä eliniän. Sen vahvistivat puumerkeillään Matti Ristonpoika Takko ja Henrik Holst, joka vakuutti olevansa tyytyväinen sopimukseen ja täyttävänsä sen ehdot. Todistajina olivat lautamies Heikki Mikonpoika (Henrik Michelsson) Uotila ja itsellinen Mikko Taavetinpoika (Michel Davidsson) Läyliäisiltä sekä Carl Johan Techton, joka oli myös laatinut sopimuksen.

Kun sopimus oli merkitty pöytäkirjaan ja luettu, antoi oikeus todistukseksi otteen pöytäkirjasta.

Kuka oli Henrik Holst?

Ruotsin vallan aikaan Henrik Holst oli Ourajoen ruodun sotilas numero 23 Uudenmaan jalkaväkirykmentin 1. majurin komppaniassa. Hänen vanhempansa olivat sotilas Henrik Klinga (1727–1790) ja Brita Johanintytär (1740–1788).

Rippikirjan mukaan Klinga perheineen muutti Rengon Kaloisista Lopelle Ourajoen Saukkolaan vuonna 1786. Ennen Kaloista perhe asui Janakkalan Hyvikkälässä, minne Henrik Klinga oli tullut Viaporista vuonna 1769. Janakkalan lastenkirjaan 1770–1782 on merkitty Hyvikkälän sotilaan lapset: Henrik, s. 1764, Stina, s. 1765, Gustav (1767–1774), Fredrik, s. 1770, Anna (1773–1777) ja Jonas, s. 1776. Rengossa syntyi vielä tytär Maria, 1779. Lopella poika-Henrikin syntymävuodeksi on merkitty 1765 ja välillä 1757.

Holst-sotilasnimen Henrik sai tullessaan Ourajoen ruotuun Henrik Stadigin jälkeen. Vuoden 1785 katselmuksessa Stadigin sanotaan saaneen eron 18,5 vuoden palveluksen jälkeen, ja vuoden 1788 varamieskatselmuksen mukaan Henrik Holst otettiin varsinaiseksi sotamieheksi 15.7.1785. Sitä ennen hän oli ollut parin vuoden ajan varamies, sillä helmikuussa 1790 pidetyssä katselmuksessa silloin 25-vuotiaalla Holstilla sanotaan olevan takanaan seitsemän palvelusvuotta.

Lokakuussa 1791 Henrik Holst avioitui Laurilan piian Anna Maija Iisakintyttären  (s. 1765) kanssa. Lapsia syntyi neljä, joista kaksi kuoli pienenä. Aikuisiksi selvisivät Maija Stiina, s. 21.5.1793, ja Henrik Johan eli Heikki Juho, s. 22.11.1803. Löfkullaan perhe muutti Holstin saatua torpan hallintaansa.

Henrik Holstin osallistuminen sotiin selviää Lopen kirkonkokouksessa 1810 annetuista tiedoista. Hänen sanotaan palvelleen Ruotsin kruunua noin 34 vuotta, mikä katselmusluetteloiden valossa on liioittelua, ja eläkkeensaajien luettelossa palvelusvuosimäärä onkin 24. Holst osallistui Kustaa III:n sotaan vuosina 1788–90, toiseen Pommerin sotaan 1807 sekä Suomen sotaan 1808–1809. Holst itse kertoi saaneensa sirpaleosuman Ruotsinsalmessa, minkä takia hän ei kyennyt raskaisiin töihin. Eläkkeensaajien luettelossa Henrik Holstin eläkekirjan päivämäärä on 2.12.1816. Hän kylläkin kuoli jo vuonna 1814, eikä lesken kohdalla ainakaan rippikirjoissa mainita avustuksen saamisesta.

Kovin pitkään eivät Holst ja hänen jälkeläisensä Löfkullan torppaa hallinneet. Isän kuoltua tytär Maija Stiina avioitui Löfkullan uudeksi torppariksi tulleen Juho Kustaanpojan kanssa lokakuussa 1814. Avioliittoa kesti vajaan vuoden, sillä Maija Stiina kuoli jo 22-vuotiaana heinäkuussa 1815. Juho avioitui uudelleen ja sai jälkeläisiä. Holstin poika Heikki Juho muutti Pyhäjärvelle jo ennen ripille pääsyä vuonna 1819. Leski Anna Maija Iisakintytär asui Löfkullassa vuoteen 1832. Hän muutti silloin Nurmijärven Kytäjärvelle Karlbergin torppaan, jonne Heikki Juho oli päätynyt torppariksi. Anna Maija kuoli Nurmijärvellä vuonna 1835.

Henrik Holstin isän Henrik Klingan syntyperää en toistaiseksi ole pystynyt selvittämään. Onkohan jollakulla lukijoista siitä tietoa?

Lähteitä:
KA Hml Lopen käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat 1809–1813.
KA Hki Sotilaskonttorin arkisto. Nimiluettelo eläkkeen saaneista sotilaista 1812–1842.
SSHY Sotilasasiakirjat. Jäsensivut.


16. huhtikuuta 2020

Peronin naisia

Kauppiaan kertomaa -kirjoituksen päähenkilö Aron Peron meni toukokuussa 1750 naimi­siin Hollo­lassa Anna Maria Palm­stedtin kanssa. Anna Maria oli katselmus­kirjuri Nils Palm­stedtin ja Anna Sofia Ande­flygtin tytär. Mor­sian oli varsin nuori, sillä hän oli syntynyt 18.9.1734 Frösössä Ruot­sin Jämt­lannissa. Korjat­ta­koon samalla myös kauppias Aron Peronin syntymä­aika. Hän oli syntynyt 16. marras­kuuta 1710 eikä vuonna 1716 niin kuin olin aikai­semmin kuolin­tiedon perus­teella arvellut. Jarl Pousar mainitsee syntymä­ajan Släkt­bok-kirjassa ja antaa tiedon lähteeksi Weck­strömin kokoelman (Aron Peron, Huus Håls Book).

Pariskunnalle syntyi kaksi lasta: Anna Elisabeth 17.2.1752 ja Gustaf Magnus 27.2.1754.

1756

Marraskuussa 1756 Helsingin kämnerin­oikeudessa luettiin Anna Marian laatima kirjoitus, joka on tässä suomeksi hieman lyhen­nettynä:
Ehkäistäkseni uteliaisuuden riivaamien ihmisten arvioita ja torjuakseni vilpil­li­sen ja synkän kuvan, jota mieheni, kauppias Aron Peron on maalail­lut tuoma­reille ja muille sen jälkeen, kun jouduin jokin aika sitten lähte­mään ala­ikäisten lasten kanssa pakoon omais­teni luo Inkoon pitä­jään, anon kämnerin­oikeudelta lupaa saada esit­tää asioi­den oikea laita. Olen vakuut­tu­nut siitä, että kämnerin­oikeus näkee syyt­tö­myy­teni ja jokainen oikea­mielinen ihminen havaitsee minut nuh­teet­to­maksi.
Surkea ja yleisesti tunnettu totuus on, ettei minun ja avio­mieheni liiton perus­tana ollut keski­näinen rakkaus eikä vahva kiin­tymys. Jou­duin antau­tumaan avio­liittoon nuorena ja epä­kypsänä vastoin omia mielty­myk­siäni äitini mieliksi ja neuvon­antajien vahvis­tuksesta, jolloin huomio kohdistui muihin maal­li­siin etuihin kuin onnelliseen elämään. Kukaan järkevä ihminen ei voisi luvata sellaisen pakon jälkeen tyydyt­tä­vää avio­liittoa. Ensim­mäisinä vuosina koin kuitenkin vain vähäistä tuskaa ja tyyty­mät­tö­myyttä, koska mieheni kohteli minua silloin lem­peämmin ja hänen koti­tapansa olivat siedettäviä. Ja vaikka hänen kova mielen­laatunsa on jo kauan aiheut­ta­nut minulle huolta ja murhetta, olen halunnut mieluummin kätkeä tuskan omaan sydä­meeni kuin näyttää sen paljas­tu­mi­sesta koituvan yhteisen häpeän. Mutta sittemmin mieheni on toistu­vasti sortunut hävyt­tö­myy­teen, kovuu­teen ja julmuuksiin eikä ole toennut, vaikka järkevät ja kunni­al­li­set ihmiset ovat häntä neuvo­neet ja varoit­ta­neet, vaan on päin­vastoin yltynyt yhä pahempiin raakuuksiin sammu­mattoman katke­ruuden vallassa.
Olen menettänyt kaiken toivoni muutokseen, joten toivon, että järkevät ja oikea­mieliset ihmiset antavat anteeksi sen, että minun on ollut paet­ta­va mie­heni sietä­mättö­miä koti­tapoja, koska sekä henkeni että terveyteni ovat olleet vaarassa. Mikään ei ole kuiten­kaan aiheut­ta­nut minulle suu­rempaa tuskaa kuin se, että kahden pikku­lapsen kasvatus on kärsinyt mieheni takia: heitä ei ole voitu hoitaa niin kuin olisi pitänyt ja niin kuin olisin itse halunnut. Lisäksi pikkui­set ovat vanhem­pien päivit­täis­ten riitojen takia pakostakin imeneet itseensä huonon käytöksen ja pahanteon siemeniä. 
Haukkumiset ja uhkailut, joiden toimeenpanemista minun ei pitkän kokemukseni jälkeen ollut syytä epäillä, saivat minut joku­nen päivä sitten lähtemään talosta ja pakene­maan omais­teni ja kristit­tyjen pariin, koska en tuntenut oloani kaupun­gissa riittävän turvalliseksi. Kaiken tämän vuoksi toivon, että oikeuden­mukaiset tuomarit myöntä­vät minulle vuode- ja asumus­eron (laglig skilnad till säng och säte) miehestäni. Mutta koska olen nytkin joutunut toteamaan hänen uskotto­muu­tensa avio­liitossa, anon piakkoin, että tämä välil­lämme solmittu onneton side katkaistaan ikui­siksi ajoiksi. Siihen asti pyydän saada olla tur­vassa pienten ja köy­hien lasteni kanssa.
Kirjoitus luettiin oikeudessa ja merkittiin pöytäkirjaan.

Aron Peron syytti tämän jälkeen vaimoaan pesänkavalluksesta (bodrägt) ja uskotto­muudesta. Anna Maria taas haastoi syk­syllä oikeuteen Aronin veljen Israel Peronin tappe­lusta ja sol­vauk­sista.

Aron Peronin nimikirjoitus vuodelta 1757. Lähde: KA Hki Biografia-kokoelma I, Peron-suku.


1762

Pariskunnan eripuraisuutta käsiteltiin kämnerinoikeudessa vuodesta toiseen ratkaisuun pääse­mättä. Elokuussa 1762 Anna Maria Palmstedt syytti aviomiestään, entistä kauppiasta Aron Peronia perättömistä pesänkavallus- ja uskottomuus­syytteistä. Lisäksi Peron oli vaimonsa mukaan ollut itse edellisenä syksynä uskoton tuntemat­toman Katariina-nimisen savolais­naisen kanssa. Peron myönsi, että hän oli edellis­vuoden syyskuussa harjoittanut monta kertaa lihallista yhteyttä vieraan savolaistytön kanssa. Tyttö oli sanonut nimekseen Katariina Martintytär. Kun Katariina oli huomannut olevansa raskaana, hän oli Peronin tietämättä poistunut paikkakunnalta. Peron ilmoitti uskovansa, että vaimo antaa uskottomuuden hänelle anteeksi. Anna Maria vaati kuitenkin avioeroa naimakaaren 13. luvun ensimmäisen ja toisen pykälän nojalla. Peron totesi tämän jälkeen, että hän haluaa luokseen toisen lapsista, yhdeksänvuotiaan Gustaf Magnuksen. Vaimo suostui sillä ehdolla, että lapsi saa jatkossakin kristillisen ja hyvän kasvatuksen.

Seuraavaksi kaupunginnotaari Petter Wetter vaati Anna Palmstedtin valtuuttamana Aron Peronia joko esittämään todisteet vuosia sitten esittämiensä syytösten tueksi tai perumaan syytökset. Peron myönsi, ettei syytöksille ollut mitään perusteita.

Myös varalääninsihteeri Gustav Daniel Levander, jota Peron oli syyttä­nyt luvat­to­masta kanssa­käymisestä vaimonsa kanssa, vaati Peronia vastuu­seen perät­tömistä puheis­taan. Peron sanoi esittä­neensä syytökset harkitse­mat­to­masti ja anoi, ettei häntä vastaan nos­tet­taisi syytettä, koska hän oli köyhä ja heikko.

Kämnerinoikeus tuomitsi Aron Peronin ja Anna Maria Palmstedtin avio­eroon. Lisäksi Aron sai 80 hopea­taa­la­rin sakot yksin­kertai­sesta huo­ruu­desta.

Helsingin kämnerinoikeuden päätöksen jälkeen Anna Maria Palmstedt haki erokirjaa Porvoon tuomiokapitulista. Konsistori tutki asiaa istunnossaan 11. syyskuuta ja päätti, ettei erokirjaa voi vielä antaa, koska kämnerinoikeuden asiakirjojen sisältö oli eriskummallinen (besynnerligit). Konsistori kiinnitti huomiota etenkin siihen, että nainen, jonka kanssa Peron oli harjoittanut yksinkertaista huoruutta, ohitettiin oikeudenkäynnissä vaieten (med stilla tigande förbigången). Selvittämättä jäi, miten kauan nainen oli Helsingissä, mistä hän oli tullut ja missä hän oli syntynyt. Naista ei siten ollut edes yritetty haastaa oikeuteen vastaamaan rikoksestaan. Konsistori alisti jutun Turun hovioikeudelle, joka joulukuussa 1763 kumosi kämnerinoikeuden tuomion ja vaati uutta käsittelyä.

1765

Avioeroasiaa käsiteltiin kämnerinoikeudessa uudelleen 6. joulu­kuuta 1765. Tällä kertaa Aron Peron pal­jasti, että hän oli vuonna 1762 tunnus­ta­nut maan­neensa tunte­mat­to­man Kata­riina Martin­tyt­tä­ren vain siksi, että välttyisi pitkäl­li­seltä oikeu­den­käyn­niltä. Samalla hän myönsi, et­tei hänellä ollut ollut perusteita edes epäillä vai­moaan ja Gustav Daniel Levanderia luvattomasta kanssa­käymisestä.

Istunnossa kävi ilmi, että jo aikaisemmin salavuoteudesta tuomittu Maria Antintytär oli synnyttänyt kynttilänpäivän aikoihin vuonna 1765 aviottoman lapsen, joka oli sittemmin kuollut. Maria oli ilmoittanut oikeudelle, että isä oli Aron Peron. Aron oli ensin kiistänyt isyyden, mutta oli lopulta myöntänyt, että hän oli pitänyt useita kertoja lihallista yhteyttä Marian kanssa ja että lapsi oli hänen.

Kämnerinoikeus päätti nyt, ettei Aron Peron ole kykenevä hoitamaan ja kasvattamaan hänen ja Anna Maria Palmstedtin Gustaf Magnus -poikaa. Poika sai siis jäädä äitinsä luo.

Porvoon tuomiokapituli päätti 11. joulukuuta 1765 julistaa Anna Maria Palmstedtin vapaaksi uskottomasta aviomiehestään. Anna Maria oli nyt esteetön solmimaan uuden avioliiton ja meni naimisiin Gustav Daniel Levanderin kanssa. Heille syntyi Tyrvännössä neljä lasta vuosina 1763–1771. Lääninkamreeri Gustav Daniel kuoli Kuopiossa vuonna 1782.

Greta Antintytär

On syytä palata ajassa vielä taaksepäin, vuoteen 1752. Aron Peronin palveluspiika Greta Antintytär synnytti 3. huhtikuuta 1752 aviottoman poika­lapsen. Helsingin raastuvan­oikeudessa todettiin seuraavana päivänä, että Greta oli surmannut lapsensa. Raastuvan­oikeus määräsi äidin vangittavaksi ja rikoksen kämnerin­oikeuden tutkittavaksi. Jutun käsittely alkoi kämnerino­ikeudessa 27. huhti­kuuta. Greta kertoi synnyttäneensä ja surmanneensa lapsen Peronin talon vintillä. Hän oli peittänyt vasemmalla kädellä lapsen suun ja katkaissut veitsellä vasta­syntyneen kaulan. Kun Gretalta kysyttiin, kuka voisi olla lapsen isä, hän vastasi, että isä oli kiistatta kauppias Peron, jonka kanssa hän oli ollut lihallisessa yhteydessä siitä pitäen, kun hän vuonna 1748 meni kauppiaan palvelukseen. Nyt syntyneen lapsen Peron oli siittänyt pari viikkoa ennen juhannusta. Laurinmessun aikoihin elokuussa Greta oli arvellut Peronille olevansa raskaana. Peron oli sanonut haluavansa järjestää asiat niin, että joku hänen puotipuksuistaan menee Gretan kanssa naimisiin. Kaksi viikkoa ennen lapsen syntymää Greta oli taas kerran itkeskellyt Peronille, joka oli sanonut, ettei Gretan pidä surra, sillä Jumala auttaa. 

Peronia ei saatu kuultavaksi tähän istuntoon, sillä hän oli paraikaa Hämeessä. Häntä odotettiin kuitenkin saapuvaksi kotiin lähi­aikoina, joten häntä päätettiin kuulla myöhemmin. Peronin vaimolta kysyttiin, eikö hän ollut huomannut piian olleen raskaana tai kuullut siitä. Anna Maria Palmstedt vastasi kieltä­västi todeten, ettei hän vastikään naimi­siin menneenä ymmär­tänyt sellaisia asioita.

Oikeuskäsittely jatkui 2. toukokuuta, jolloin Aron Peron oli paikalla. Hän kiisti olleensa missään tekemisissä Gretan kanssa tai huomanneensa hänen tilaansa. Seuraavissa istunnoissa oikeuteen kutsuttiin joukko todistajia, jotka kertoivat vuorollaan, mitä tiesivät Peronin ja Gretan mahdollisesta suhteesta. Osa todista­jista ei tiennyt mitään.

Puotipalvelija Henrik Galleniukselta kysyttiin, oliko Peron pyytänyt hän­tä mene­mään nai­misiin Greta Antintyttären kanssa. Henrik vastasi kieltä­väs­ti. Hänellä ei ollut jutusta muuta sanot­ta­vaa kuin että viime joulun alla hän oli kuullut isän­nän ja emän­nän riite­levän ja emännän hauk­ku­van isäntää huori­pukiksi (horkamp).

Lapsenmurhasta syytetty Greta Antintytär kertoi, että Peronin vaimo oli pari viikkoa ennen joulua vuonna 1751 nähnyt hänet ja Aronin makaamassa alasti keittiön sängyssä. Madame oli siitä kiivastuneena rynnännyt saliin ja haukkunut Peronia palvelus­väen kuullen huoripukiksi. Peron oli jonkin ajan päästä ruvennut viskomaan pöytiä ja tuoleja päin seiniä.

Kesäkuun 5. päivänä pidetyssä istunnossa todistajaksi kutsuttu kauppias Julius Johan Sundin leski­rouva Collina oli sairaana eikä halunnut antaa vala­ehtoista lausuntoa. Hänen poikansa sen sijaan tuli paikalle. Hänestä Greta Antin­tyttä­rellä tuntui olevan talossa ase­maansa nähden aivan liian suuria vapauksia. Todis­taja oli nähnyt Gretan iltaisin pelaa­massa Aronin kanssa seurapeliä ja olleen mukana kauppiaan maa­seutu­retkillä. Tämän istunnon lopuksi kämnerin­oikeus siirsi käsit­te­lyn raastuvan­oikeuteen.

Raastuvanoikeuden istunnossa 19. elokuuta todistajana ollut piika Anna Strandborg kertoi, ettei hän tiennyt Peronin ja Gretan suhteesta mitään. Sen hän kuitenkin tiesi, että Greta kohteli Peronin vaimoa hävyttö­mästi (owettigt). Samassa istunnossa Aron Peronin vaimolta kysyttiin, oliko hän nähnyt joulun 1751 alla miehensä ja Gretan makaavan alasti sängyssä. Vaimo vastasi, että hän oli todellakin yhyttänyt miehensä ja Gretan keittiössä. He eivät kuitenkaan maanneet sängyssä vaan seisoivat lattialla: kauppias Peron pyysi piikaa keittä­mään vettä. Sen jälkeen Peron oli lähtenyt ulos ja palannut kotiin jonkin verran juop­uneena. Kun Anna Maria oli moittinut miestä, Peron oli suuttunut ja alkanut vähän mete­löidä (begynt hålla något buller). Silloin Madame oli haukkunut miestä huori­pukiksi mutta ilman mitään perusteita. Hän ei ollut koskaan huomannut, että mies olisi ollut uskoton.

Greta Antintytär sai rikoksestaan kuoleman­tuomion, joka pantiin täytäntöön marras­kuussa 1752. Aron Peronin sala­vuo­teutta ja myötä­­vaikuttamista lapsen­­murhaan tutkit­tiin pitkään. Peron ei päässyt puhdistus­valalle (värjemålsed) vähäi­sen kristin­opin osaami­sensa ja tunne­tusti kovan mielen­­laatunsa takia. Hän olisi voinut aiheuttaa puhdistus­­valalla sielulleen mitä suurinta vahinkoa. 

Tuomio annettiin 20. helmikuuta 1754. Äänestyksen jälkeen Aron Peron vapau­tet­tiin molemmista syytteistä oikeudenkäynnin kaaren 17. luvun 20. pykälän nojalla: "Jos todistajain puheet ovat sekavat ja vasten toisiansa, niin ottakoon tuomari todistajat vastatusten kuulustet­taviksi, saadaksensa siten totuu­den esiin; ja olkoon sillä riita­veljellä toden­puoli, jolla on parhaat todistajat, jotka selkeimmät perusteet ja asianhaarat esiin tuovat. Jos molemm­illa puolilla on yhtä hyvät todis­tukset ja todistajat, niin pidettäkööt ne parempina, jotka vastaa­jaa puolustavat, sillä tuomarin tulee ennemmin tuomita syyttö­mäksi kuin syylliseksi."  


Lähteitä:
DA Helsingin kämnerinoikeuden ja raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat. Linkit tekstissä.
FamilySearch-sivustolle digitoidut Helsingin kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1752. Käyttö edellyttää rekisteröitymistä ja kirjautumista. Linkit tekstissä.
KA Hml PTka, Istuntopöytäkirjat 1762, 1764 ja 1765. 
Pousar, Jarl 1977. Släktbok, ny följd. 2:5. Helsingfors: Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskap i Finland.

9. huhtikuuta 2020

Ammattikutoja ja suoneniskijän vaimo

Vanajasta Benvikin pellavanjalostuskouluun lähtenyt suntion tytär Helena Christina eli Leena Stiina Skott palasi kotipitäjäänsä vuonna 1821. Joulukuun neljäntenä hän kuittasi Benvikissä viettämiensä kolmen vuoden ja kahden kuukauden ajalta saamansa palkan, 63 riikintaalaria 16 killinkiä Ruotsin setelirahassa. Kotimatka alkoi sen jälkeen.

Leena Stiina muutti takaisin isänsä Johan Skottin ja äitinsä Anna Samuelintyttären luo. Sisarpuoli Hedvig äidin ensimmäisestä avio­liitosta oli mennyt jo naimisiin. Velipuoli Adam asui kotona, mutta Leena Stiina ei häntä enää ehtinyt tavata, sillä rippikirjassa Adamin sanotaan hukkuneen 2.12.1821. Leena Stiinan vanhemmat elivät aika iäkkäiksi: äiti kuoli kuumeeseen 70-vuotiaana vuonna 1833, isä menehtyi keuhkotautiin lähes 76-vuotiaana vuonna 1839.

Leena Stiina Skott hankki elantonsa ammattikutojana. Hänen kan­kais­taan lähetettiin palkintoanomuksia Talousseuralle yli kahden­kymmenen vuoden aikana. Kotiinpaluun jälkeen anomuksia on vuosilta 1825, 1826 ja 1828, ja viimeisin Talousseuran arkistosta löytynyt maininta palkinnosta on vuodelta 1845. Kaikista kudonnai­sista palkintoanomuksia ei varmaankaan lähetetty.


Kesäkuussa 1827 Talousseuran palkinnonsaajien joukossa oli kolme samana vuonna valmistunutta hämäläistä opettajatarta: Helena Christina Skottin lisäksi Hattulasta kotoisin olevat Maria Laka ja Helena Syrén. Helena Syrén asui  tuolloin Ulvilassa. Leena Stiinan palkitut kangasnäytteet olivat vuosilta 1825 ja 1826. Leena Stiinan kuittausta ei tositteessa ole, sillä hän oli antanut valtakirjan Maria Lakalle. Lähde: KA Sta Gs: 19.

Sukunimi Skott kirjoitetaan välillä myös Skot. Leena Stiina itsekin käytti molempia muotoja. Kuvat: KA Sta, Gs: 19.

Suoneniskijän vaimo

Leena Stiina eli Vanajassa naimattomana lähes 34-vuotiaaksi saakka. Tammikuussa 1831 hänet kuulutettiin hauholaisen silta­voudin Henrik Lindbomin (s. 15.12.1802) kanssa, ja hän muutti miehen kotikylään. Pariskunta vihittiin Hauholla 24.1.1831. Henrik Lindbom toimi siltavoutina Sappeen kylässä isänsä Emanuelin jälkeen. Henrikin äiti oli Johanna Catharina Kellström, sahan kirjanpitäjän tytär Tervakoskelta.

Leena Stiinan ja Henrikin kolme ensimmäistä lasta, kaikki tyttäriä, syntyivät Hauholla. Heistä nuorin, Henrika (1836), kuoli vajaan kuukauden ikäisenä. Vanajassa, jonne perhe muutti vuonna 1837 Henrikin vanhempien kuoltua, syntyi neljäs tytär. Henrik toimi Vanajassa ensin Äikäälän rälssin renkivoutina, myöhemmin hänen tittelinään on itsellinen. Vuonna 1840  perhe muutti Hämeenlinnaan, ja Leena Stiinan puolisosta tuli kaupungin timpuri eli kirvesmies (stads timmerman). Leena Stiinan kutomisesta Hauholla ja sen jälkeen Vanajassa ei ole tietoja, mutta Talousseuralle lähti anomuksia Hämeenlinnaan muuton jälkeen ainakin vuosina 1844 ja 1845.

Kirvesmiehen toimesta Henrik Lindbom siirtyi kaupungin suonen­iskijäksi. Suoneniskentää käytettiin hoitomuotona mitä moninai­simmissa sairauksissa vielä 1800-luvun puolivälissäkin. Usein suoneniskijät olivat lukkareita tai välskäreitä, mutta näköjään timpurikin katsottiin siihen työhön päteväksi.

Hämeenlinnan maistraatille lähettämässään kirjeessä Lindbom anoi nöyrimmästi, että hänet vapautettaisiin toimestaan kaupungin timpurina ja otettaisiin kaupungin suonen­iskijäksi. Asiaa käsiteltiin kokouksessa 5. joulukuuta 1842, ja koska hakija tiedettiin osaavaksi suoneniskijäksi ja kaupungissa sellaista tarvittiin, päätti maistraatti ottaa hänet kyseiseen toimeen. Määrättiin, että Lindbom sai olla tehtävässään niin kauan kuin hän toimi asianmukaisesti ja oli tarvittaessa kaupunkilaisten saatavilla sekä suoritti suoneniskentää kohtuullista korvausta vastaan.

Perhe asui ensin tontilla 89, kaupungin nykyisessä keskustassa. Vuoden 1845 tienoilla Lindbomit muuttivat Myllymäkeen. Henrik Lindbom kuoli koleraan 12.8.1853. Hän menehtyi epidemian takia peruste­tussa kolerasairaalassa, mutta ei ole tietoa, oliko hän siellä vain potilaana vai myös työnsä takia. Väkilukutaulukon mukaan vuonna 1853 Hämeenlinnan kaupungissa kuoli koleraan 163 henkeä, suurin osa juuri elokuussa. Kaupungin asukasluku oli siihen aikaan noin 2500 henkeä. Maalaiskunnan puolella koleraan kuolleita oli kyseisenä vuonna 69.

Miehensä kuoltua Leena Stiina asui leskenä Myllymäen kaupunginosassa tyttärensä Karoliinan kanssa, kunnes tytär muutti kotoa vuonna 1858. Sen jälkeen Leena Stiina asui useissa eri paikoissa, esimerkiksi vuoden 1861 henkikirjassa hänet mainitaan tontilla 65.

Tuhoisuudeltaan vuoden 1853 koleran veroinen tauti koetteli hämeenlinnalaisia taas vuonna 1868, kun tyfus-epidemia (lavantauti, pilkkukuume) tappoi kaupungissa joka 17. asukkaan. Myös Leena Stiina sai tartunnan ja kuoli 17.2.1868. Hämäläinen-lehdessä 5.3.1868 on pitkä luettelo "Kuolleita Hämeenlinnassa wiimis Tammi- ja Helmikuulta", heidän joukossaan "suoneniskiän leski Lena Stina Lindbom 71 wuot." Uutisen lopussa mainitaan: "näistä kuoli 27 tyfus-tautiin".

Tyttäret

Leena Stiinan neljästä tyttärestä kolme saavutti aikuisiän: Agatha Eleonora, s. 24.9.1831 Hauholla, Charlotta Sofia, s. 13.12.1832 Hauholla ja Henrica Josefina Carolina, s. 2.12.1837 Vanajassa.

Tyttäret lähtivät jo hyvin nuorina töihin kodin ulkopuolelle. Agathan ensimmäinen pesti oli lasaretin taloudenhoitaja  Ekholmin palvelus­väen joukossa "flickana". Vuonna 1845 hän muutti Janakkalaan Leppäkosken allodiaalisäterin piiaksi. Vuoden kuluttua hän palasi kotiin ja muutti sitten vuonna 1849 Viipuriin ja sieltä seuraavana vuonna Helsinkiin.

Myös Charlotta Sofia lähti piikomaan jo ennen ripillepääsyä. Hän oli piikatyttönä Kankaantaan Heikkilän rusthollissa Vanajassa, sitten Hauholla inspehtori Nymanin piikana, vuoden verran Janakkalassa ja sen jälkeen Hämeenlinnassa kultaseppä Enqvistillä ja postitarkastaja, hovineuvos Tavastilla. Myös Charlotta Sofia muutti Viipuriin vuonna 1858, jolloin hän oli 19-vuotias.

Pisimpään kotona asui Henrica Josefina Carolina, jonka nimi myöhemmin on  muodossa Karolina Josefa. Hän muutti vuonna 1858 Helsinkiin ja palveli piikana kauppaneuvos Robert v. Trappilla. Vuoden päästä Karoliina palasi Hämeenlinnaan ja oli piikana pappilassa ja lääninsihteeri Idestamilla, kunnes muutti taas Helsinkiin vuonna 1861. Vuosien 1870–1881 rippikirjassa sekä hän että sisar Agatha Eleonora ovat piikoja Helsingissä.


Lähteitä:
KA Sta, Gs: 19 Talousseuran tilitykset tositteineen 1827.
ÅAB FHS, F I 70, DXVI 3 ja DXVI 4.
KA Hml, Hämeenlinnan maistraatin arkisto Pöytäkirjat 1842–1843.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 10.3.1868. Linkki tekstissä.
Manner, Viktor 1902: Piirteitä terveys- ja sairashoidollisista oloista Hämeen­linnan kaupungissa 19llä vuosisadalla. Hämeenlinna. Hämeenlinnan Lydia.

2. huhtikuuta 2020

Leanderit Sortavalassa

Ostin viime kesänä Sortavalasta tuliaisiksi lehden nimeltä Serdobol, joka oli Sortavalan venäjän­kielinen nimi vuoteen 1918 asti. Lehti on venäjänkielinen, mutta lopussa on tiivistelmä suomeksi. Kaksois­numerossa 19–20 on  laajahko artik­keli Leandereista ja heidän vaiku­tuk­ses­taan Sorta­valan arkki­teh­tuu­riin. Artikke­lin kuvi­tuksena on esimerkiksi rakennuspiirustuksia Kontisen talosta, Raa­mat­tu­talosta sekä van­hasta ja uudesta Leanderin talosta. Taloihin ja Leandereiden Sortavalan kaupunkikuvaan jättämiin jälkiin kannattaa tutustua Pohjois-Karjalan museon Virtual Sortavala -si­vus­tol­la.

Vuonna 1890 raken­netun vanhan Leanderin puutalon suunnitteli J. O. (Johan Os­kar) Leander (1848–1920) perheensä asuintaloksi. Osoite oli rakentamisen aikaan Aleksanterinkatu 2. Vuonna 1932 kadun nimi muutettiin Koulukaduksi, ja nykyinen nimi on Gagarininkatu. Talossa oli vuosina 1901–1905 vuokralla Kansallis-Osake-Pankki. Samalle tontille rakennettiin vuonna 1905 uudempi Leanderin talo, jonka julkisivut suunnitteli Eliel Saarinen. Kansallis-Osake-Pankki muutti uuteen Leanderiin taloon heti sen valmistuttua. Vuonna 1914 val­mis­tu­neen Raamattu­talon ("Risti ja Raamattu") suunnitteli J. O. Leanderin poika, Väinö Leander eli Laurola (1882–1935).


Serdobol-lehden nro 19–20 kansi. Kansikuvassa Sortavalan kaupungin palokunta vuodelta 1902.

J. O. Leanderin isä Erik Johan Leander syntyi Sääksmäellä vuonna 1822. Vuonna 1846 hän muutti Akaasta Tampereelle ja meni seuraavana vuonna naimisiin hämeenkyröläisen Eva Kaisa Tuomontytär Heiskan kanssa. Erik ja Eva saivat kolme lasta Tampereella vuosina 1848–1851 ja kuusi lasta Sortavalassa vuosina 1853–1865. Muurarina leipänsä ansainnut Erik kuoli heinäkuussa 1866, ja vaimo Eva Kaisa eli vuoteen 1919.

Vanhin poika J. O. jatkoi muurarina isänsä jälkeen mutta oli myös huone­­kalu­­tehtai­­lija, rakennus­mestari ja raati­­mies. Laatokka-lehdessä oli vuoden 1944 helmi­kuussa 60 vuoden takaa -pals­talla pikku-uutinen:
Palvelijaa halutaan. Edelli­sen vuosi­palkalla olleen palvelus­piian pääs­tyä onnel­li­seen avio­liittoon, saisi rehel­linen ja jonkin­verran tot­tunut palvelus­piika kohta pai­kan, kun il­moit­taa itsen­sä tehtai­lija O. Lean­derin ta­lossa Sor­ta­va­lassa.
Syyskuussa 1932 raatimies Leanderin pojat – pankin­johtaja Oski Leander Sorta­va­lasta sekä pankin­johtaja Väinö Lau­rola ja joh­taja Juuso Leander Hel­sin­gistä – jättivät isä­vainajansa tahdon mukaisesti Sorta­valan kaupungin­valtuustolle lahja­kirjan, Kansallis-Osake-Pankin 50 000 markan kart­­tu­­van tal­letus­­tilin vasta­­kirjan. Raati­mies Leander oli saanut pojilta 70-vuotis­lahjaksi vuonna 1918 "vähäisen raha­summan" talle­tet­ta­vaksi ja kartu­tet­ta­vaksi jotain yleis­hyödyl­listä tar­koi­tusta varten. Isä ilmoitti tallet­tavansa lahjoitus­summan perus­rahastoksi Sorta­valaan raken­net­ta­vaa vanhain­kotia varten. Pojat antoivat lahja­kirjan kaupunginvaltuustolle nimen­omaan vuonna 1932, koska Sorta­valan kaupunki vietti silloin 300-vuotis­juhlaansa.

Raatimies J. O. Leanderin vanhin poika Oski oli kenties isäänsäkin ahkerampi monitoimimies. Hän kävi Kuopion teollisuus­koulun ja piirsi Sortavalaan 1890-luvulta alkaen toistasataa uudisrakennusta. Nuoruus­vuosi­naan Oski oli innok­kaasti mukana myös palo­kunta­työssä ja urheilu­toiminnassa. Vuosina 1897–1914 hän toimi kaupungin­valtuuston sihtee­rinä, vuosina 1904–1906 sen ohessa kaupungin­kamreerina ja vuodesta 1914 alkaen Kan­sallis-Osake-Pankin Sorta­valan kont­torin johta­jana. Lisäksi hän hoiti kymme­nisen vuotta Sorta­valan Tele­foni Oy:n toimitus­johtajan tehtäviä ja osal­listui monen muunkin yri­tyksen johta­miseen. Oski oli aktii­visesti mukana myös kaupungin asioi­den hoidossa: kaupun­gin­valtuus­tossa, kaupun­gin tilin­tarkas­ta­jana ja monien toimi­kuntien jäse­nenä. Hän kuoli Kuopiossa vuonna 1942.

Oskista kertoo jotain myös Laatokka-lehdessä 4.10.1913 julkaistu pieni uutinen. Melko lyhyen aikaa Sortavalan kaupunginlääkärinä toiminut Magnus Arvid Alo­paeus oli muuttamassa Savonlinnaan, minkä vuoksi joukko kaupunkilaisia piti hänelle juhlapäivälliset ja jäähyväisillanvieton Seura­huoneella. Päiväl­lisen ja puheiden jälkeen seurasi illan huvinumero. "Sorta­valan kaupun­gin ammoin nukkunut suo­jelus­­­patruuna Eerik Johan Banér oli hetki­seksi jättänyt hauta­­kammionsa ja tullut itse henkilö­­kohtaisesti vapautta­­maan tohtori Alopaeusta kaupungin­lääkärin virasta, esittäen seuraavan vapautus­­kirjan:" (seuraavassa siitä otteita)
Minä – –  teen tädhen tiettäwäisexi: että sitten quin tämän minun rackan caupungini lääkäri, licentiatus medicinae Magnus Arwid Alopaeus, iota möskin Pocuxi cudzutan, oli ilmoittanut hänen wacawan ia peruttamattoman pätöxens olewan muutta poies tästä caupungist  oleman ia asuman minun Herrasa nuckunen isäni isän ase wellien, urhollisen riddarin Ericus Axelin poica Tottin perustaman ia rakentaman Pyhäin Olain caupungin – –  nijn olen minä harmista ia giucusta gäändynyt ymbärins minun haudhasan Uppsalan duomio kircon cappelisa, mutta quin tätä asiata cuitengan nyt enä ei woi autta, engä minä tahdho olla pitkä mielinen minun wihasan, nijn olen minä päättänyt anda hänel hänen paha dekons andhex, ia cosca licentiatus Alopaeus on sinä lyhyenä doiminta aicanans täsä minun caupungis ahkerast ia doimeliast vircans hoidanut, nijn mös caupungin porvareit hywäst ja wirkiäst parandhanut, ia erin­omatain heidhän hambaitans ylös rakentanut, ia wiellä caiken pälle siviäst ia nuhdettomast händäns käyttänyt, nijn mina tahdhon nyt tällä minun awoimella kirjellä wapautta hänet hänen wirastans täsä caupungisa, ia olen minä wiellä, palkinnoxi hänen hywistä toimistans, päättänyt anda hänel yhdexi callixi muistoxi tästä hänen Sortawallan aiastans, nimen ia arvon Todhellinen Eskulapi eli Aesculapius Clarissimus, jolla nimellä häntä wastedes päin cudzuttaman pitä, ia ionca hän cunniala cantacon loppu ikäns hänen haudahans sacka – – Annetu sinä toisena päiwänä locacusa Anno Domini yxi tuhatta ja yhdhexän sata colme toista Post Christum Natum. 
Vapautuskirjassa mainittu "Todhellinen Eskulapi" viittaa Asklepiokseen, lääkinnän ja terveyden jumalaan. Selonteko huvinumerosta jatkui:
Esitystä kuunneltiin pidätetyllä hilpeydellä. Kun tämä kunnioitusta he­rät­tä­vä sankari oli lopettanut, puhui kaupungin pormes­tari kun­nioit­ta­via sanoja suojelus­pat­ruunasta.
Suojeluspatruunana esiintyi pankinjohtaja O. Leander mitä onnistu­neim­malla tavalla. Koko tämän suosi­tun numeron oli suunni­tellut ja järjes­tänyt pormestari Pajula.
Kuriositeettina mainittakoon, että Oskin veljen­poika meni myöhemmin naimi­siin M. A. eli Poku Alo­paeuksen tyt­tä­ren kanssa.

Erik Leanderin (1822–1866) jälkeläisiä.
 

Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet. Linkit tekstissä.
Pohjois-Karjalan museo. Virtual Sortavala -sivusto.
Сердоболь – городской алманах, выпуск 19–20 (Serdobol, kaupungin almanakka, nro 19–20.)