24. syyskuuta 2020

Häätö pappilan mailta

Lopen kirkkoherra Fredrik Elers anoi vuonna 1849 lääninkansliaan lähettämässään kirjeessä, että itselliset Iisak Duktig ja Nikodemus Kustaanpoika määrättäisiin lähtemään pappilan mailla sijaitsevasta Rajalan torpasta.
 
Duktig ja Nikodemus Kustaanpoika olivat päätyneet vävyiksi pappilan Rajalaan, joka oli tarkoitettu torpaksi mutta oli tuohon aikaan ilman torpparia. Henkikirjoissa Rajala mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1823, jolloin sen torpparina oli Heikki Juho Samuelinpoika Björk. Kun hän avioitui ja muutti muualle vuoden 1827 tienoilla, Rajalaan jäivät asumaan hänen isänsä, nyt metsänvahdiksi mainittu Samuel Björk, äiti Leena Mikontytär sekä viisi Heikin sisarusta: Mikko, Loviisa, Eeva Liisa, Kustaa ja Karoliina. Samuel Björkin sanotaan jo vuonna 1829 olevan sokea, ja hän eli puolisoineen vaivaisavun varassa. Lapset lähtivät kukin aikanaan muualle palvelukseen. Tytär Loviisa palasi myöhemmin Rajalaan ja hoiti raihnaisia vanhempiaan.
 
Iisak Iisakinpoika Duktig syntyi 23.9.1817. Kastemerkintä on Lopen luettelossa, lapsen kastoi Vanajan kappalainen, ja rippikirjoissa syntymäpaikaksi mainitaan Janakkala. Pääasiassa perhe kuitenkin asui Lopella. Iisakin vanhemmat olivat Topenolla 1783 syntynyt Iisak Mikonpoika Duktig ja Liisa Martintytär, s. 1786 Janakkalassa. Isä-Iisak oli entinen jalkaväen sotilas, joka armeijasta erottuaan elätti perheensä muonatorpparina ja itsellisenä. Poika-Iisak palveli vartuttuaan renkinä Lopella ja Pyhäjärvellä. Hänet vihittiin Loviisa Björkin kanssa elokuussa 1846, ja pariskunta asettui Rajalaan.
 
Nikodemus Kustaanpoika syntyi 3.3.1808 Kustaa Eerikinpojan ja Brita Simontyttären perheeseen. Isä oli torpparina Tevännöllä ja myöhemmin Salonkylässä. Vuonna 1837 Nikodemus otti kymmenen vuoden pestin Suomen meriekipaasiin, mutta joutui parin vuoden kuluttua lähtemään armeijasta sairaalloisuuden takia. Sen jälkeen Nikodemus yritti hankkia leipänsä renkinä. Vuonna 1843 hän avioitui Karoliina Björkin kanssa. Lapsia perheeseen syntyi kolme: Heikki Juho 1844, Kaarle Fredrik 1846 ja Matilda 1849.
 
Rippikirjassa 1846–1852 Rajalaan on merkitty ruotuvaivainen Samuel Björk vaimoineen, tytär Loviisa puolisonsa Iisak Duktigin kanssa, Loviisan kaksi ennen avioliittoa syntynyttä poikaa, Aleksanteri (s. 1837) ja Juho (s. 1842), sekä avioliitossa vuonna 1848 syntynyt Kaarle Kustaa. Henkirjoissa Iisak Duktig on merkitty pappilan alle itsellisenä.
 
Kun vanha Samuel Björk vuonna 1848 kuoli, haluttiin Rajalaan ottaa torppari. Monista kehotuksista huolimatta Björkin leski ja Iisak Duktig perheineen eivät suostuneet lähtemään torpasta. Kirkkoherra perusteli häätöä sillä, ettei Björkin väestä ollut pappilalle hyötyä, päinvastoin. Häädön tarkoitus oli ainoastaan estää metsän ja pappilan muun omaisuuden väärinkäyttö, eikä Duktig koskaan pystyisi korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja. Duktig oli ottanut Rajalaan asumaan myös vaimonsa langon, Nikodemus Kustaanpojan perheineen, ja myös Nikodemus kuului ottavan pappilan metsästä luvattomasti puutavaraa.
 
Iisak Duktigilta ja Nikodemus Kustaanpojalta pyydettiin puhevallan menetyksen uhalla vastinetta kirkkoherran anomukseen. Duktig sanoi vastauksessaan, ettei hän asunut pappilan mailla, ja vaati anomuksen hylkäämistä. Nikodemus Kustaanpojalta sen sijaan ei tullut minkäänlaista selvitystä.
 
 
Nimismies Tammelander todisti 21.3.1850, että Iisak Duktig perheineen on asunut torpaksi tarkoitetussa Rajalassa nelisen vuotta ja hänen anoppinsa noin 20 vuotta. Rajalaan oli asettunut myös Karoliina Björk, jonka puoliso nyt irtolaisena oli maaherran toimenpiteiden kohteena. Kuva: KA Hml Hämeen lka, Saapuneet anomus- ja ulosottoasiain asiakirjat 1849.


 
Päätös asiassa annettiin 2.4.1850. Sen mukaan molempien perheiden tuli välittömästi muuttaa pois Rajalasta. Nikodemus Kustaanpoika oli menettänyt valitusoikeutensa, koska ei ollut antanut pyydettyä selvitystä. Duktigilla puolestaan ei ollut muita perusteluja Rajalassa asumiseen kuin se virheellinen väite, ettei paikka ollut pappilan mailla.

Muutto Rajalasta toteutuikin pian. Samuel Björkin leski Leena Mikontytär muutti Tevännölle Suontaustan Jokilan torppaan, jossa oli emäntänä yksi tyttäristä, Eeva Liisa. Leena kuoli vuonna 1852. Myös Iisak Duktig on marraskuussa 1850 henkikirjoitettu Tevännölle Suontaustan muonatorppariksi. Seuraavana vuonna Duktig on merkitty Salonkylän Röykkä-Anttilaan, ja sieltä perhe muutti Sipoon Östersundomiin vuonna 1851. Östersundomissa asunut Loviisa Björkin veli Kustaa lienee auttanut Iisak Duktigia saamaan kartanosta muonatorpparin paikan. Iisak menehtyi kuumetautiin 37-vuotiaana vuonna 1854, ja kaksi vuotta myöhemmin kuoli myös Loviisa kuumeeseen. Vanhempien kuoltua pojat Aleksanteri, Juho ja Kaarle Kustaa muuttivat Helsingin pitäjään. Sinne muutti samaan aikaan myös eno Kustaa Björk, jonka kasvattina pojista nuorin Kaarle Kustaa oli.

Nikodemus Kustaanpoika määrättiin vuonna 1850 pakkotyöhön Saimaan kanavan rakennustyömaalle, ja hän kuoli siellä 30.6.1853. Puoliso Karoliina Björk lapsineen asui vuodesta 1851 Tevännön Jokilassa. Vuoden 1857 loppupuolella Karoliinakin muutti kahden nuorimman poikansa kanssa Sipoon Östersundomiin ja meni seuraavan vuoden alussa naimisiin Mikko Mikonpoika Olinin kanssa. Tevännöllä asunut ja samaan aikaan Östersundomiin muuttanut Olin oli niin ikään jäänyt leskeksi.

Rajalaan tuli jo vuonna 1850 uusi torppari, entinen räätäli Juho Lindvall. Hän kuoli vuonna 1854. Seuraava torppari oli Heikki Ryd, joka meni naimisiin Lindvallin lesken Stiina Heikintyttären kanssa vuonna 1855.

Lähteitä:
KA Hml Hämeen lka, AD 38/186 1849. Yleisen osaston päätöskonseptit 1850.
 

17. syyskuuta 2020

Eva Gustava Bultare

Benvikin neito numero 5, Eva Gustava Bultare, valmisti vuosina 1818–1821 Benvikissä yhteensä 85¼ kyynä­rää eli jota­kuinkin 50 met­riä kan­gasta. Suurin osa, 59¼ kyynä­rää, oli ensim­mäisen luokan kan­gasta.

Eva Gustava palasi Benvikistä Fagervikiin, kävi siellä ehtool­li­sella maalis- ja syys­kuussa 1822 ja muutti vielä samana vuonna Espoo­seen. Hän kävi ehtool­li­sella Es­poossa 7. syys­kuuta 1823 ja pala­si joulu­kuussa Fagervikiin

Vuonna 1824 Talousseura sai tiedon, että Eva Gustava Bultare oli halukas perusta­maan Fager­vikin ruu­kille koulun, jossa oli määrä opet­taa pella­van­vilje­lyä norlan­ti­lai­seen tapaan. Saman vuoden syys­kuussa J. Heurlin Talous­seurasta lähetti ins­pehtori Carl Henrik Lind­markille Fager­vikiin kir­jeen ja sen mukana kaksi­sataa ruplaa pankko­assig­naat­teina sekä ohjeet raho­jen käytöstä.  Lind­markin oli määrä luo­vuttaa rahat Eva Gus­tava Bul­tarelle ja valvoa sen jäl­keen, että Bul­tare toi­mii sitou­muk­sensa mukai­sesti. Ilmeisesti Fager­vikiin ei kuiten­kaan tul­lut koulua, eikä ole tiedossa, mitä hankkeelle tapahtui.

Huhtikuun 4. päivänä 1827 Eva Gustava sai Fager­vikin ruukin­saar­naaja Jonas Fredrik Bergiltä muutto­kirjan Helsin­kiin. Hän asui kuitenkin ennen Helsin­kiin muutta­mista Espoossa, Leppä­vaaran kar­tanon pii­kana. Ehtoollis­merkintöjä ei ole, mutta Eva Gustavalle syntyi Leppä­vaarassa 27. huhtikuuta 1828 avio­ton poika­lapsi, joka sai kas­teessa 29. huhti­kuuta nimen Anders Fred­rik Ferdi­nand. Kum­mit olivat muona­torp­pari Johan Grön­roos, kaakelin­teki­jän vaimo Anna Chris­tina Sund­ström ja renki Anders Sarf Leppä­vaaran Mäkky­lästä sekä piika Ulrika Öster­mark Kona­lasta. Pojan kastoi Helsin­gissä E. A. Crohns.

Heinä­kuun 2. päivänä 1834 Eva Gustava sai toisen aviot­to­man lapsen. Helsin­gissä synty­neen pojan nimeksi tuli Victor Wilhelm. Kummit olivat muu­rari Alex Holm­berg ja hänen vaimonsa Eva, palve­lija H. J. Fager­stedt ja neito Anna Löf. Victor kuoli seuraavan vuoden heinä­kuussa; kuolin­syytä ei ole mainittu.

Helsingistä Eva Gustava palasi vuonna 1837 Fager­vikiin ja otti vielä sama­na vuonna 31. loka­kuuta muutto­kirjan Inkoo­seen. Muutto­luettelossa ja Fager­vikin rippi­kirjassa on mai­nittu myös vuonna 1834 synty­nyt poika Victor Wilhelm, joka oli kuitenkin jo kuollut. Rippi­kirjan huo­mautus­sarak­keessa onkin merkintä äidin ilmoi­tuksesta, että poika on kuol­lut Hel­sin­gissä.

Inkoon rippikirjassa 1838–1844 Eva Gustava on samalla sivulla esikois­poikansa Anders Fredrik Ferdinandin kanssa. Pojan koh­dalla on mer­kintä: muut­tanut Es­poosta 27.2.1839. Marras­kuussa 1839 Eva Gustava ja Anders Fredrik Ferdi­nand otti­vat muutto­kirjan Kar­jaalle. Muutto­kirjassa tode­taan, että Eva Gus­tava on vihitty 1. syys­kuuta 1839 Kar­jaalla asuvan renki Johan Gab­riel Blomin kanssa. Perhe asui Kar­jaalla San­näsissä ja Finn­byssä. 

Touko­kuun 30. päivänä 1842 Eva Gustava ja Johan Gab­riel saivat pojan, jolle annettiin kasteessa nimi Johan Rein­hold. Myö­hem­min samana vuonna muona­torppari Blomin perhe muutti Snapper­tunaan. Asuin­paikkoja olivat Ant­by, Konungs­böle ja Fin­näs.

Eva Gustava kuoli Snappertunan Finnäsissä 24. helmikuuta 1851. Kuolinsyy oli vaikea keuhko­tauti (lungsot i svåraste grad). Perun­kirjoitus pidet­tiin lesken pyyn­nöstä jo kaksi päivää myö­hemmin. Peru­kirjassa mainitaan peril­li­sinä vain leski ja heidän yhtei­nen poikansa Johan Rein­hold. 

Varojen arvo oli yhteensä 18 hopea­ruplaa 37 kopeekkaa. Eva Gusta­valta oli jäänyt esi­mer­kiksi kaksi hopeista sor­mus­tinta (arvo 15 kopeek­kaa), kupa­rinen kahvi­pannu (50 kopeek­kaa), kaksi pöytää ja neljä tuolia (30 kopeek­kaa), seinä­kello ja käsi­mylly (30 ko­peek­kaa), kuusi pos­liini­lautasta ja neljä kahvi­kuppia (25 kopeek­kaa), kaksi Uutta Testa­ment­tia ja kaksi virsi­kirjaa (yksi rupla) sekä 15 muuta kir­jaa (15 kopeek­kaa). Vaat­teita Eva Gustavalla oli ollut mel­koi­sesti: yksi naisten turkki ja aamu­takki (1,50 ruplaa), kuusi kart­tuuni­lenin­kiä (kaksi rup­laa), neljä puu­villa­leninkiä, kaksi puoli­vil­laista lenin­kiä ja yksi villa­takki, seitse­män puu­villaista liinaa, kaksi tykki­myssyä ja yksi esi­liina, kaksi paria villa­sukkia ja yksi pari kenkiä. Makuu­vaatteet-otsi­kon alla peru­kirjassa maini­taan ensin kaksi vanhaa lam­paan­nahka­vällyä ja kolme täkkiä (20 kopeek­kaa). Sen jäl­keen on mer­kil­linen kohta:

2 patjaa, 2 pitkää tyy­nyä ja 2 lyhyttä tyy­nyä ruoko­täytteellä (med Rötofs fyllning) sekä yksi täkki, yksi lakana, yksi pyyhe­liina sama­ten kuin sänky, joiden arvoksi lasket­tiin yh­teensä yksi rupla viisi­kymmentä kopeek­kaa.

 

 


Osa Eva Gustava Bultaren jälkeen laaditusta perukirjasta.
Lähde: Karjaan seurakunnan arkisto, perukirjat 1840–1865, numero 67.

Edellä mainitut tavarat oli ilmei­sesti aja­teltu lesken etu­osaksi (fördel), mutta peru­kirjan sana­muoto ei paljasta sitä suoraan. Sana­sanaisesti suomen­net­tuna luetel­luista tava­roista "tulee lesken avio­vuode" (blifver Enklingens gifto Säng). Makuuvaatteet-otsikon alla on vii­mei­senä vielä pieni asuin­tupa (en Liten Bonings Stuga), arvoltaan kaksi ruplaa.

Käteistä rahaa ja saamisia peru­kirjaan ei ollut kirjattu. Velkoja sen sijaan oli, ja nii­den summa oli 5,66 ruplaa varo­jen yhteis­summaa suurempi. Velko­jia olivat esimerkiksi Alblad Gran­hammarsista, C. H. Thor­ström Ant­bystä, F. Lund­ström Fin­näsistä, pas­tori Selin, Ekholm Fager­näsistä ja leski­vaimo Qvarn­ström Konungs­bölestä. Velko­jien joukossa oli myös Eva Chris­tina Drag­man, jonka kanssa Johan Gabriel Blom vihittiin Snapper­tunassa vuoden 1851 vii­mei­senä päi­vänä. Eva Christi­nalta oli saatu peru­kirjan mukaan lainaan 70 kopeekkaa. 

Johan Gabriel Blom oli syntynyt 13. huhtikuuta 1812 Karjaan San­näsissä Sara Sand­bergin aviot­tomana poikana. Hänen toinen vaimonsa Eva Christina Drag­man oli syntynyt Snapper­tunassa 13. loka­kuuta 1809. Heille syntyi huhti­kuussa 1854 tytär nimeltä Augusta Erika. Johan Gabriel Blom hukkui kalareissulla 16. syyskuuta 1860. Eva Chris­tina kuoli Snapper­tunan Kär­rbyssä 1. hein­äkuuta 1895.

Eva Gustavan poikien vaihei­siin paneu­du­taan myöhemmin.


Lähteitä:

Kansallisarkiston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.

ÅAB FHS, B I 12. Kirje Carl Henrik Lindmarkille Fagervikiin 18.9.1824.


10. syyskuuta 2020

Leena Stiinan viimeinen vuosi

Aiemmassa kirjoituksessa kerroin Leena Stiina Skottin eli Lindbomin elämänvaiheista Benvikistä valmistumisen jälkeen. Hänet mainittiin Hämäläinen-lehden haudattujen luettelossa 5.3.1868. Samassa lehdessä oli kuulutus huutokaupasta, jossa myytäisiin muun muassa naisväen pitovaatteita ja pellavalankaa. Lanka herätti kiinnostuksen – sitä oli tosin runsaanlaisesti, mutta olisiko silti kyseessä Leena Stiina Lindbomin jäämistö?

Hämeenlinnan maistraatin huutokauppaluetteloissa oli kuin olikin tietoa Leena Stiinan jälkeenjääneestä omaisuudesta. Köyhäinhoito­johto­kunnan vahtimestari Hartman oli jättänyt julkisella huutokaupalla myytäväksi "edesmenneen köyhäinavun saajan, leski Leena Stiina Lindbomin" jäämistön. Samana päivänä huutokaupattiin muidenkin omaisuutta, eivätkä pellavalangat sisältyneet Leena Stiinan tavaroihin. 
 
Leena Stiinalta jäi vain vähän myytävää: pöytä, tuoli ja sänky, erä sekalaista roinaa, erä vanhoja vaatteita, kolme vanhaa leninkiä ja kirstu, jossa oli sekalaista tavaraa. Tavaroista saatiin yhteensä kuusi markkaa 13 penniä. Huutokauppa­kulujen jälkeen köyhäinkassaan jäi neljä markkaa 32 penniä.

Leena Stiina Lindbom oli siis joutunut turvautumaan köyhäinapuun. Hänestä on merkintöjä sekä avunsaajien luettelossa että köyhäin­hoitojohtokunnan pöytäkirjoissa, joissa etunimi on muuttunut Eeva Stiinaksi. Ensimmäisen kerran Leena Stiina anoi avustusta joulukuussa 1866. Silloin se evättiin, koska anojan tilanne piti ensin tutkia. Saman vuoden lopulla Leena Stiina kuitenkin sai tilapäistä apua jouluksi.

Tammikuussa 1867 "suoneniskijän leski Eva Stina Lindbomille" eli Leena Stiinalle myönnettiin avustusta kaksi markkaa ja leiviskä leipää kolmen kuukauden ajan. Huhtikuussa hän sai leipäavustusta ja heinäkuussa kaksi markkaa vuokran maksuun, mutta lokakuussa hänen anomuksensa vuokratuesta hylättiin. Vuoden 1868 tammi­kuussa hänelle myönnettiin kuukausittaista avustusta kaksi markkaa.

Köyhäinhoitojohtokunnan kokouksessa 3. helmikuuta 1868 timpurin­leski Ulrika Timgrén anoi köyhäinkassalta Leena Stiinan kolmen ja puolen kuukauden maksamatonta vuokraa. Asia jätettiin auki odottamaan lisäselvityksiä. Leena Stiina kuoli kahden viikon kuluttua tästä. Hän oli jo joutunut vaihtamaan asuntoa, sillä maaliskuussa johtokunta myönsi ajurinleski Maria Aleniukselle Leena Stiinan yhden kuukauden vuokran. Asuinpaikka muuttui viimeisinä aikoina usein. Vuoden 1866 lopussa tehdyssä henkikirjoituksessa Leena Stiina Lindbom on merkitty hattumaakarinleski Herlinin talon asukkaaksi Myllymäkeen.
 
Leena Stiina haudattiin "2. luokan multaan", joka ei ollut kallein mutta ei halvinkaan hautapaikka. Hautajaiset olivat jo kolmen päivän kuluttua kuolemasta. Olikohan tieto äidin poismenosta saavuttanut tyttäret, ja olivatko he läsnä hautajaisissa tai perunkirjoituksessa?
 
Tyttäret
Kansalliskirjaston lehtiarkiston avulla selvisi lisää tyttärien vaiheista. Vanhin tytär Agatha Eleonora, s. 1831, oli vuodesta 1856 palvelijat­tarena ylijohtaja, kenraalimajuri Julius von Minkwitzin taloudessa. Hänelle myönnettiin vuonna 1881 Talousseuran hopeinen kunnia­merkki 25 vuoden uskollisesta palveluksesta. Agatha kuoli vuonna 1897. Häntä jäi kaipaamaan vain nuorin sisar Karolina:
 
Uusi Suometar 18.3.1897. Agatha kuoli syöpään. Hän oli kuollessaan kirjoilla Helsingissä, mutta oleskeli Vesilahdella.

Myös Karolina Lindbom oli palveluksessa von Minkwitzillä ja sai Talousseuran kunniamerkin 25-vuotisesta palveluksesta vuonna 1887. Karolina kuoli 83-vuotiaana Hämeenlinnassa. Hämeen Sanomissa 2.4.1921 oli ystävien laittama kuolinilmoitus. Karolinalle oli kertynyt säästöjä ja muutakin omaisuutta, jonka kaiken hän testamenttinsa mukaan oli "hankkinut omalla työllään ja säästäväisyydellään". Karolina määräsi, että hänen ja Agathan Minkwitziltä saamat "hopeiset muistoesineet" tuli antaa Julius v. Minkwitzin pojan, Alexanderin, perheelle. Alexander v. Minkwitzin tyttärille Karolina jätti kultaisen sormuksensa ja ristinsä. Kirjansa hän testamenttasi Suomen Merimieslähetykselle ja muun jälkeenjääneen omaisuuden Suomen Lähetysseuralle.

Karolina syntyi 2.12.1837, mutta rippikirjoissa syntymävuosi on 1838. Hänet haudattiin Hämeenlinnaan Ahveniston hautausmaalle. Kuvattu 5.9.2020.
 
Leena Stiinan toiseksi vanhin tytär, vuonna 1832 syntynyt Charlotta Sofia, otti Viipurista muuttokirjan Pietariin vuonna 1856. Se annettiin Pyhän Marian seurakuntaan vuonna 1875. 

Muuttokirjan mukaan Charlotta oli Viipurin kirjoissa ollessaan saanut synninpäästön salavuoteudesta. Selvisi, että Charlotta oli synnyttänyt Haminassa 8.2.1856 kaksospojat, Mikaelin ja Aleksanderin. Lapset jouduttiin hätäkastamaan, ja he menehtyivät 13. ja 14. helmikuuta. Haminassa Charlottan sanotaan olevan "matkustavainen" (resande), ja hän asui Gustaf Skogmanin perheen luona. Muuttokirjaan Pietarissa 1875 tehdyn huomautuksen mukaan Charlottalla oli avioliiton ulkopuolella syntynyt 13-vuotias poika, joka "tunnusti venäläistä uskoa". Pojasta ei ole löytynyt tietoja.

Charlotta kuoli 28.7.1893. Hänen syntymävuotensa on Viipurista annetussa muuttokirjassa oikein, mutta P. Marian seurakunnan rippikirjassa se on 1842. Charlottaa sanomalehtiarkiston avulla etsittäessä löytyi Inkeri-lehden 6.8.1893 seurakunnallisista ilmoi­tuksista 50-vuotiaana kuollut Charlotta Lindbom Hämeenlinnasta. Ikä aiheutti epäilyksiä, mutta vihjettä kannatti seurata.

Lähteitä: 
KA Hml Hämeenlinnan RO, Hämeenlinnan kaupungin köyhäinhoito­johtokunnan pöytäkirjat 1862–1868. Köyhäinhoitolaisten tilikirja 1861–1875. Huutokauppa­pöytäkirjat 1868. Perukirjat 1921.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Morgonbladet 16.12.1881, nro 291; Helsingfors Dagblad 22.6.1887, nro 166; Uusi Suometar 18.3.1897, nro 72; Hämeen Sanomat 2.4.1921, nro 74; Inkeri 6.8.1893, nro 32.


3. syyskuuta 2020

Kisällin reissuvihko

Värjärin kisälli Johan Anders Hogren haki syksyllä 1814 tapulikaupunki Turun pormestarilta ja raadilta matka­passia. Hän oli aikeissa lähteä Viipu­riin, Pieta­riin ja Tallin­naan etsi­mään itsel­leen vihreätä oksaa. Lokakuun 6. päivä hän saikin kunnallis­pormestari Synner­bergin all­ekirjoittaman komean matka­kirjan.




Kääntöpuolella on luettelo paikoista, joissa Hogren näytti matka­passia. Ensim­mäinen merkintä on päivätty 14. loka­kuuta 1814 Helsin­gissä ja seuraava kolme päivää myöhem­min Lovii­sassa. Seuraa­vat mainin­nat ovat vuodelta 1815, ensin Hami­nasta ja sitten Viipu­rista. Vii­mei­nen kuit­taus on vuo­delta 1819, mutta paikka­kunta on jäänyt epä­selväksi.

Vuonna 1825 kenraalikuvernööriltä tuli Turkuun tieto, että värjärin kisälli Anders Högren oli kuol­lut Jaros­lavlin kuver­ne­mentissa. Turun maist­raa­tissa saa­tiin pian sel­ville, että miehen oikea nimi oli Johan Anders Ho­gren. Mies oli maist­raatin mukaan kotoi­sin Naan­talista ja oli oles­kellut loka­kuussa 1814 viikon verran Turussa. Kirkko­herran apulainen Gustaf Forse­lius Naan­talin seura­kunnasta lähetti tammi­kuun 1825 lopussa läänin­kansliaan papin­todis­tuksen:

Värjärin kisälli Anders Johan Hogren, joka on synty­nyt 1. huhti­kuuta 1792, on käynyt ehtool­li­sella viimeksi 13. kesä­kuuta 1813 ja on muut­tanut täältä nimeltä mainit­se­mat­to­malle paikka­kun­nalle vuonna 1814. Tämän sekä sen, että hänen äitinsä, porva­rin leski Anna Greta Hogren asuu tässä seura­kunnassa ja elää ankarissa oloissa (i tryckande om­ständig­heter), todis­tan Naa­ntalin pappi­lassa 28. tammi­kuuta 1825.

Kirjoituksen perässä oli ilmei­sesti Gustaf Forse­liuksen oma sinetti, jossa hän lupaa aut­taa isän­maata (gagna fädernesland).  




Syntymäaika oli papintodistuksessa virheellinen, sillä Johannes Anders Hogren syntyi Naantalissa 1. marras­kuuta 1792. Hänen vanhem­pansa olivat vuonna 1791 avioi­tu­neet por­vari Matts Ho­gren ja Anna Greta En­qvist.

Matts Danielin­poika Hogren oli synty­nyt Mas­kussa 5. syyskuuta 1770. Hän kuoli 43-vuo­tiaana tammi­kuussa 1814 ja jätti jäl­keensä vaimon ja Johan Andersin lisäksi ala­ikäisen tyt­tären, joka oli äitinsä tavoin nimel­tään Anna Greta. Tytär kuoli 21-vuoti­aana elo­kuussa 1822 ja äiti 64-vuotiaana joulu­kuussa 1834.


Lähde: KA Tku Turun ja Porin lka, Eac:12 Kenraalikuvernöörin kirjeet 1825.