29. lokakuuta 2020

Kulkuri-Mikko

Isänisäni isänisän isän avioliitto Marketta Koleh­maisen kanssa on ollut vuosia mys­teeri. Missä ja mil­loin Mikko ja Mar­ketta meni­vät nai­mi­siin? Mar­ketta on vie­lä­kin jonkin­lainen mys­teeri, mutta Ii­salmen maa­seura­kunnan ar­kis­ton virka­todis­tuk­sesta selvisi, että hän oli tammi­kuussa 1792 loisen leski ja että hänet vihit­tiin vielä samana vuonna. 


Iisalmen maaseurakunnan kirkko­herra Johan Laguksen alle­kirjoittama todis­tus, jonka mukaan Marketta Koleh­mainen voi mennä naimi­siin esitet­tyään miehensä jälkeen laaditun peru­kirjan.

Mikostakin tuli virkatodistus Iisalmen maaseurakuntaan heinäkuussa 1792. Palaan siihen tarkem­min myö­hem­mässä, Mikon aikaisempia vaiheita valotta­vassa kirjoi­tuk­sessa. Tässä yhtey­dessä esit­telen virka­todistuksen, jonka Kiuru­veden kappa­lainen Mårten Johan Lyra kirjoitti 4.5.1813. 

Kulkuri (vagabundus) Mikko Korpelainen, joka väittää asu­vansa vaimonsa Mar­ketta Koleh­maisen kanssa nyky­ään Haapa­järven kylässä, on syntynyt vuonna 1745 ja vaimo Marketta 1765. Heillä on yksin­kertaiset kristin­opin tiedot, ja he ovat käy­neet ehtool­li­sella. Hei­dän poi­kansa Sa­kari on synty­nyt vuonna 1801.

 



Vuonna 1816 Mikko ja Marketta muuttivat Iisalmen pitä­jästä takai­sin Kiuru­vedelle. Myöhemmin matka vei Kemin pitäjään, jossa asui heidän vanhin poi­kansa, Väkevän vävyn lanko.


Lähteitä:

KA Jns Iisalmen maaseurakunnan arkisto, I Jba:2–3 Saapuneet virkatodistukset 1791–1799, 1800–1813.




22. lokakuuta 2020

Nimittelyä ja solvaamista kehruuhuoneessa

Lappeenrannan kehruuhuoneen kehruumestari Sophia Nordlund vaati raas­tuvanoikeudessa huhtikuussa 1830 vartija Carl Lindströmiä lailliseen edesvastuuseen miehen häntä kohtaan esittämistä solvauksista. Sophia oli tuolloin hieman alle 28-vuotias ja toiminut kehruumestarina runsaat kuusi vuotta. Vartija Lindström oli naimisissa oleva entinen sotilas, jonkin verran Sophiaa vanhempi.
 
Kehruuhuoneen johtajana oli tähän aikaan luutnantti Fredrik Herman Barck. Hänet oli vuonna 1824 nimitetty aiemman johtajan, iäkkään ja sairaalloisen Erik Johan Swartzin sijaiseksi ja myöhemmin hänen seuraajakseen. Laitoksen vahtimestarina toimi Jeremias Piispanen, ja Lindströmin lisäksi laitoksessa oli kaksi muuta vartijaa, Kustaa Miettinen ja Petter Lustig. Kudontamestarina oli Sophian sisar Agatha Nordlund.
 
Tapausta raastuvanoikeudessa puitaessa kävi ilmi, että panettelu Sophia Nordlundin maineen tahraamiseksi oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Oikeuteen Sophia vei asian helmikuun 26. päivän tapahtumien seurauksena. Sophia oli kyseisenä päivänä menossa jakamaan töitä yhdelle vankiosastoista ja pyysi vuorossa ollutta vartija Lindströmiä odottelemaan ja avaamaan hänelle portin, kun hän palaisi. Sophia kertoi myöhemmin kuulleensa paikalla olleilta naisilta, että Lindström oli kiroillut lähtiessään avaamaan porttia ja oli nimitellyt Sophiaa suuremmaksi huoraksi kuin ilotalojen naiset. Samanlaisia solvauksia Lindström oli esittänyt Sophiasta edellisenä kesänäkin. Vartija Lindström kiisti oikeudessa syytteet kaikilta osin. Koska tapauksesta Sophialle kertoneet naiset eivät olleet läsnä, siirrettiin asia iltapäivälle, ja johtaja Barckille lähetettiin kirjallinen pyyntö toimittaa Anna Maria Falck, Eeva Lindsten, Matrona Karpova ja Okulina Koskela oikeuden kuultaviksi. Barck kuitenkin kieltäytyi päästämästä vankeja raastuvanoikeuteen ilman maaherran määräystä.
 
Asian seuraavaan käsittelyyn viides toukokuuta oli saatu paikalle vangit Eeva Lindsten ja Anna Maria Falck. Eeva Lindsten kertoi, että työvuorossa ollut Lindström oli tullut sairasosastolle ja alkanut syödä eväitään, kun oveen jyskytettiin. Lindström käski Matrona Karpovan avata oven, mutta samanaikaisesti ulkoportiltakin kuului soitto. Lindström meni avaamaan ja palatessaan kiroili, että "kaiken maailman huoria sitä täytyy olla passaamassa". Kun Lindsten moitiskeli miehen puheita, jatkoi Lindström Sophian nimittelyä. Anna Maria Falckin lausunto oli saman sisältöinen. Falck sanoi myös kehottaneensa Sophia Nordlundia viemään asian oikeuteen.
 
Lindström kielsi edelleen kaiken. Sophia oli haastanut todistajiksi myös Matrona Karpovan ja vartija Petter Lustigin. Vain Karpova oli paikalla, mutta koska hänen maineestaan ei ollut todistusta, siirrettiin asian jatkokäsittely seuraavalle viikolle. Kehruuhuoneen tuli silloin myös toimittaa oikeudelle todistus Karpovan ja Falckin tuomioiden syistä.
 
Toukokuun 12. päivän istunnossa Sophia Nordlund esitti todistajiksi Karpovan ja Falckin lisäksi muurarimestari Gabriel Pöndelinin, vartija Kustaa Miettisen ja renki Mikko Aabrahaminpojan. Johtaja Barck oli toimittanut oikeudelle pyydetyt todistukset tuomioista. Niistä ilmeni, että kolmaskertaisesta  irtolaisuudesta ja "epäilyksenalaisten henki­löiden kanssa seurustelusta" tuomittu Anna Maria Falck oli määrätty kehruuhuoneeseen kolmeksi vuodeksi tai kunnes hän parantaa tapansa ja hankkii laillisen suojelun. Matrona Karpovan tuomio oli vähintään vuosi kolmaskertaisesta irtolaisuudesta. Carl Lindström vaati nyt, että naiset pitää jäävätä, sillä heillä saattoi olla kontollaan muitakin rikoksia. Oikeus tuli siihen tulokseen, ettei Anna Maria Falckia voida kuulla todistajana, koska hän oli ollut asiassa ilmiantajana. Matrona Karpovan mainetta taas ei voitu todistaa eikä häntä sen vuoksi voitu kuulla.

Gabriel Pöndelinillä ja Mikko Abrahaminpojalla ei ollut Sophian asiaan mitään sanottavaa. Kustaa Miettinen sen sijaan kertoi Lindströmin edellistalvena ilman mitään syytä tokaisseen, että herrojen huoratkin ovat parempia ihmisiä kuin Sophia Nordlund. Maaliskuussa Miettinen oli ollut muiden vartijoiden kanssa kehruuhuoneen sairasosastolla, kun Sophia Nordlund tuli sinne sanoen kaikille hyvää päivää. Lindström vastasi, että päivä on kyllä hyvä, mutta miten lie Nordlundin laita. Sophia oli kysynyt, mitä Lindström tällä tarkoitti, jolloin vahtimestari Piispanen oli puuttunut puheeseen rauhoittaen tilanteen. Vähän tämän jälkeen Lindström oli kysynyt vartija Petter Lustigilta, mitä Lustig tiesi Nordlundin "hyvyydestä". Kun Lustig sanoi, ettei mitään, Lindström totesi, että Lustig varmaan makaa Nordlundin kanssa, kun ei halua kertoa, miten asiat ovat. Miettisen todistusta Lindström ei kiistänyt.

Sophia Nordlund esitti lisätodistajiksi vahtimestari Jeremias Piispasen ja vartija Petter Lustigin sekä renki Efraim Ståhlin. Koska Piispanen oli todistetusti sairas, päätti oikeus siirtää asian kesäkuulle, ja siihen mennessä tuli myös saada Matrona Karpovan mainetodistus.

Kun asiaa seuraavan kerran käsiteltiin 28. kesäkuuta, vastaaja Carl Lindström oli syytä ilmoittamatta jättänyt saapumatta paikalle. Matrona Karpova oli jo vapautunut kehruuhuoneesta, mutta oli paikalla. Hänen mainetodistustaan ei kuitenkaan ollut esittää, sillä hän ei ollutkaan kirjoilla ilmoittamassaan seurakunnassa. Matronaa ei niin muodoin voitu kuulla valan velvoittamana, mutta hän sai todistaa ilman valaa. Karpova kertoi helmikuisesta tapauksesta sairas­huoneella. Kun Sophia Nordlund oli soittanut kelloa, Lindström oli arvannut, kuka oli tulossa. Mies oli puuskahtanut, että Nordlund on yleinen nainen ja pahempi kuin huorat suurkaupunkien ilotaloissa. Myöhemmin Lindström oli vielä sanonut, että ennen oikeuden päätöstä pitäisi tutkia, oliko Nordlund koskematon vai ei.

Kantaja Sophia Nordlund esitti todistajiksi vielä nikkarinkisälli Carl Lindholmin, muurari Gabriel Pöndelinin ja vartija Petter Lustigin. Nikkarinkisälli kertoi vartija Lindströmin noin vuosi takaperin sanoneen, että johtaja Barck olisi valmis maksamaan Nordlundin makaamisesta kenelle tahansa 300 seteliruplaa. Nikkarinkisälli oli sanonut, että kyllä tienaisi rahat, ellei olisi naimisissa. Lindström yritti vielä ylipuhua hänet ja sanoi, että Nordlund varmaan olisi hommaan halukas. Gabriel Pöndelin kertoi Lindströmin sanoneen, että Lustig ja Sophia Nordlund olivat maanneet keskenään, ja että kehruu­huoneessa yleisesti nimitellään Sophiaa "pillumestariksi" – oliko kyseessä haukkumasana, sitä Pöndelin ei osannut sanoa. Petter Lustig puolestaan kertoi Lindströmin sanoneen, että Sophia oli hirviö naiseksi.

Koska vastaaja Lindström ei ollut paikalla, päätöksenteko siirtyi taas eteenpäin. Asian seuraavaan käsittelyyn 24. heinäkuuta Lindström saapui. Hän oli silloin jo entinen vartija ja lähtenyt kehruuhuoneesta. Lindström kiisti Lindholmin, Lustigin ja Pöndelinin edellisessä istunnossa antamat lausunnot ja vaati, että kyseiset todistajat todettaisiin jääveiksi. Oikeus totesikin, että Lindholm, Lustig ja Pöndelin olivat oikeudenkäymisen kaaren 17 luvun 7 §:n nojalla jäävejä todistamaan. Kyseisen pykälän mukaan todistajiksi kelpaamattomia olivat muun muassa ilmiantaja sekä ne, jotka ovat huhua levittäneet tai muilta siitä kuulleet.
 
Päätöksessään raastuvanoikeus totesi, ettei jääveiksi katsottujen todistajien lausuntoja voida ottaa huomioon. Sen sijaan Lindström ei ollut kiistänyt Kustaa Miettisen todistusta siitä, että hän kahteen otteeseen oli nimitellyt Sophia Nordlundia solvaavin ja halventavin sanoin. Lindströmille tuomittiin sakkoja yhteensä 96 kopeekkaa hopeassa jaettavaksi kruunun, kaupungin ja Sophia Nordlundin kesken. Varojen puutteessa sakot tuli sovittaa neljän päivän vesileipävankeudella. Sophia Nordlund oli vaatinut vastaajalta myös oikeudenkäyntikuluja, joita Lindström määrättiin maksamaan viisi seteliruplaa.
 
Sophia Nordlundin ongelmat kehruuhuoneessa kuitenkin jatkuivat, kuten kertomuksen edetessä huomataan.
 
Lähteitä:
KA Mli Viipurin HO, Lappeenrannan RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1830–1833.
KA Hki VSV, Fa: 171 Valtiosihteerinviraston aktit 1833. 
Castrén, Liisa 1957: Lappeenrannan kaupungin historia 1812–1918. Lappeenrannan kaupunki.


15. lokakuuta 2020

Silvennoisia Kerimäeltä

Vuonna 2014 ilmestynyt kirja Kerimäen Silvennoisista on keri­mäke­läisten sukujen tutki­jalle suureksi avuksi. Sen rin­nalla on kuiten­kin hyvä käyt­tää muita­kin läh­teitä, sillä kuten kirjan tekijä Pirkko Sil­tanen­kin kirjan alussa toteaa: "Ihan taval­li­nen suku­kirja tämä ei ole. Aineisto rajau­tuu Keri­mäen kirkon­kirjoi­hin ja siellä esiin­ty­viin Silven­noinen-nimi­siin henki­löihin."

Pien-Savon tuomiokunnan arkistossa on joulu­aattona 1764 laadittu peru­kirja Henrik Silvennoisen jäl­keen. Talol­li­nen Henrik Silven­noinen oli kuollut 16. huhti­kuuta 1764 Joutsen­niemessä Keri­mäen pitä­jän Ruot­sin puolei­sessa osassa. Hen­rikin jälkeen jäi Maria Rossi­tar, joka oli hänen kolmas vai­monsa, ja seuraa­vat lapset:
  • poika Paavo Silvennoinen Henrikin ensim­mäi­sestä avio­liitosta Kaa­rina (Carin) Kos­osen kanssa
  • tytär Kaa­rina Silvennoinen niin ikään Henrikin ensim­mäisestä avio­liitosta
  • tytär Sesilia Silvennoinen Henrikin toi­sesta avio­lii­tosta Susanna Tik­ki­sen (Tikit­tären) kanssa.
Tytär Kaarina Silvennoisen avio­puoliso oli Lauri Nousiai­nen Sää­mingin pitä­jän Venä­jän puo­lei­sesta osasta. Sesi­lia Silven­noisen puo­liso oli Luu­kas Suoma­lainen Keri­mäen Pihlaja­niemen kylästä. Peru­kirjassa maini­taan myös Hen­rikin pikku­veli Pekka (Petter), jonka kanssa Hen­rik asui samalla tilalla.



Ote Henrik Silvennoisen jälkeen laaditun perukirjan ensimmäiseltä sivulta.



Henrik Silven­noisen ensim­mäinen vaimo Kaa­rina Koso­nen esiin­tyy Silta­sen kirjan tau­lussa 466, jossa hänet on merkitty vuonna 1742 kuol­leen Henrik Silven­noisen kolman­neksi vaimoksi. Oletan, että vuonna 1764 kuollut Henrik on 1742 kuolleen Hen­rikin poika, ei kuiten­kaan se vuonna 1711 syntynyt Henrik, joka on merkitty taulussa 466 esikois­pojaksi ja jonka äiti oli Kaarina Tur­tiai­nen. Peru­kirjan Henrik oli nimit­täin kuolin­merkinnän mukaan kuol­lut 65-vuoti­aana, joten hänen syntymä­vuotensa oli noin 1699. Oliko isä-Henrikillä siis kaksi Henrik-nimistä poikaa, joista vanhem­man äiti oli ken­ties joku muu kuin Kaa­rina Tur­ti­ai­nen? Tätä arvelua tukee vuoden 1722 henki­kirja, jossa yksi Joutsen­niemen talon 3 henki­rahan maksajista on Henrik Silven­noisen poika Henrik. Vuonna 1711 syntynyt poika olisi liian nuori maksa­maan henki­rahaa. Vuoden 1724 henki­kirjassa Henrik-pojalla on jo vai­mokin. 

Kerimäen vuoden 1759 henki­kirjassa mainitaan Henrik ja vaimo, veli Pekka sekä poika Paavo ja hänen vaimonsa. Vuoden 1765 henki­kirja vah­vistaa, että peru­kirjan Henrik oli juuri tästä talosta: taloon on kirjattu Henrik Silven­noisen leski, veli Pekka vaimoi­neen, poika Paavo vaimoi­neen sekä veljen­tyttäret Kaarina ja Elina.

Sesilia Silvennoinen ja Luukas Suoma­lai­nen on mai­nittu Silta­sen kirjan taulussa 48. He ovat Isak Henrik Annan­poika Silven­noisen eli Falckin puo­li­son, Sesi­lia Suo­ma­lai­sen, van­hemmat. Isak Henrik on minulle kau­kaista sukua: äidin­äidin äidin­äidin äidin­äidin serkku. 


Lähteitä:

KA Jns Pien-Savon tuomiokunta, Ec:2 Pien-Savon tuomiokunnan perukirjat 1762–1810. Myös Digitaaliarkistossa. Linkki perukirjaan tekstissä.

Siltanen Pirkko 2014: Kerimäen Silvennoiset ja heidän jälkipolviaan kirkonkirjojen perusteella.

8. lokakuuta 2020

Benvikistä Luvialle ja Lappeenrannan kehruuhuoneeseen

Samaan aikaan Benvikin kouluun saapuneet kolme euralaisneitoa valmistuivat opettajattariksi vuoden 1821 syksyllä. Loviisa Eerikintytär oli Benvikissä ottanut Nordström-sukunimen, joka oli perua hänen isoisältään, rakuuna Matts Nordströmiltä. Moukon torpparin tyttäret Agatha ja Sophia olivat ottaneet käyttöön Nordlund-nimen (joskus muodossa Norrlund).
 
Loviisa Nordström
 
Loviisa Nordströmin ja Nordlundin sisarukset oli Benvikiin järjestänyt Vaanin rusthollin omistaja, Johan Parmen Timm. Timmin tarkoituk­sena oli perustaa Vaaniin Benvikin tapainen pellavanjalostuskoulu, ja hanke saikin Talousseurassa kannatusta, mutta sen toteutumisesta ei ole tietoa. Loviisa, joka koulusta valmistuttuaan palasi Vaaniin, luultavasti oletti voivansa toimia siellä opettajana. Työ oli kuitenkin piikomista, ja Loviisa muutti Eurasta Luvialle jo vähän yli vuoden kuluttua.

Huhtikuussa 1823 annetussa muuttokirjassa sanotaan, että Loviisa on hyvämaineinen mutta "kuuluu nyt olevan raskaana" (i situation). Luvialla Loviisa asettui asumaan suutari Johan Wigeliuksen luo Niemenkylään (Arnäs), ja siellä syntyi heinäkuussa tytär Emelia Sofia. Loviisa työskenteli palveluspiikana Niemenkylässä naimisiin­menoonsa saakka. Hänet vihittiin morsiusasussa 22. helmikuuta 1827 renki Jeremias Iisakinpojan kanssa. Jeremias oli Lampon talollisen Iisak Juhonpojan ja Leena Juhontyttären poika, syntynyt 2.7.1801. Syntymäaika on rippikirjoissa muuttunut Jeremiaan pari­vuotisen Porissa oleskelun jälkeen päivämääräksi 2.3. Myöhemmin Jeremias otti Finros-sukunimen, ja hänestä tuli Penttilän Suonpään torppari. Lapsia perheessä oli kuusi:

Emelia Sofia, s. 17.7.1823, k. 27.10.1867
Iisak Jeremias, s. 8.9.1827, k. 7.6.1871
Loviisa Fredrika, s. 19.11.1829
Vilhelm, s. 31.3.1832
Johan (Juho) Gustaf, s. 11.6.1836
Josefiina Juliana, s. 5.7.1840, k. 22.9.1874
Vilhelmiina, s. 11.8.1844, k. 22.4.1890.

Jeremias Finros kuoli keuhkotautiin tammikuussa 1856. Loviisa eli leskenä kuutisen vuotta. Hän kuoli kuumeeseen 26.11.1861, hieman alle 61-vuotiaana.

Perheen pojista tuli torppareita kotikylään. Iisak Jeremias oli Lato­luoman torppari. Hänen ja puoliso Loviisa Heikintyttären lapsista vain vuonna 1857 syntynyt Matilda Maria saavutti aikuisiän. Vilhelm piti ensin Suonpään torppaa vanhempiensa jälkeen ja myöhemmin Lampon Nummelan torppaa. Lapsia Johanna Fredrika Emanuelin­tyttären kanssa syntyi kahdeksan, joista kolme eli aikuiseksi. Johan Gustaf oli Lampon Mäkelän torppari. Hän sai puolisonsa Justiina Frimodigin kanssa pojat Aleksanderin, s. 1868, ja Juho Kustaan, s. 6.9.1870.

Loviisan esikoisella Emelia Sofialla oli puolisonsa Jakob Stenrosin kanssa neljä poikaa ja tytär. Stenrosista tuli Suonpään torppari Vilhelmin muutettua Nummelaan. Loviisa Fredrika muutti vuonna 1849 Poriin ja sieltä Turkuun palvelijattareksi. Hänen myöhemmät vaiheensa ovat selvittämättä. Poriin muutti myös Josefiina. Hän avioitui vaskenvalaja Henrik Johan Ekmanin kanssa, ja pariskunnalle syntyi poika Johan Fredrik vuonna 1869. Seuraavana vuonna perhe muutti Pietariin. Josefiina kuoli Pietarissa 22.9.1874. Nuorimman tyttären, Vilhelmiinan, puoliso oli Fredrik Fredrikinpoika Rosenqvist, ent. Myyr. Lapsia oli viisi, joista kaksi nuorinta kuolivat pieninä.

Agatha ja Sophia Nordlund

Sophia Nordlund matkusti Benvikistä Hämeeseen joulukuussa 1821. Hänen ensimmäinen palveluspaikkansa oli Hämeenlinnassa kruununmakasiinin mittaaja (krono mätare) Nygrenin luona. Vuonna 1824 Sophia muutti Lappeenrantaan saatuaan paikan kehruumesta­rina Lappeenrannan kehruuhuoneessa. Viipurin läänin maaherra nimitti hänet virkaan 30.12.1823, ja työt silloin vasta 21-vuotias Sophia aloitti seuraavan vuoden alussa.

Benvikin pellavanjalostusopiston käyneet olivat päteviä opettamaan kehruuta ja kudontaa myös julkisissa laitoksissa. Tämä mainitaan erikseen Benvikin ohjesäännössä, jonka mukaan koulusta valmistuneet olivat etusijalla valittaessa opetustaitoisia henkilöitä näihin työpaikkoihin.

Sisar Agatha jäi Benvikiin vielä vuodeksi valmistu­misensa jälkeen. Muuttaessaan vuonna 1822 Kalantiin hän sai erinomaiset suositukset Benvikin johtajalta, J. W. Bladhilta. Kalannissa odotti opettajattaren paikka kapteeni Willebrandtin perustamassa Tuorlaksin kehruu­koulussa. Koulu oli kuitenkin lyhytikäinen, ja kun Willebrandt myi kiinteistönsä, koulun oppilaat siirrettiin Turkuun. Agatha muutti ensin Vehmaalle leskirouva Elisabeth Willebrandtin luo ja otti sieltä muuttokirjan Viipuriin. Vuonna 1825 hän saapui sisarensa luo Lappeenrantaan. Muuttomerkinnässä häntä kutsutaan kehruu­mestariksi, mutta kun hän ensimmäisen kerran esiintyy kehruu­huoneen palkkaluettelossa vuoden 1826 kolmannella neljänneksellä, hän on kudontamestari. Hänen edeltäjänsä kudontamestarina oli Brigitta (Brita) Savander, s. 1763.

Lappeenrannan kehruuhuoneen viranhaltijoiden palkkoja kolmannelta vuosineljännekseltä 1826. Kehruu- ja kudontamestariden vuosipalkka oli 300 seteliruplaa. Lähde: KA Hki Vankila-asiakirjojen arkisto.



Agathan ja Sophian sisar Maria tuli samaan aikaan Sophian kanssa Lappeenrantaan ja asui vuoden verran sisarensa luona. Hän otti Lappeenrannasta muuttokirjan 31.12.1824 ja jätti sen Pietariin huhtikuussa 1826. Pietarissa Maria avioitui puuseppä Petter Antinpoika Kiisken kanssa vuonna 1830. Pariskunnan esikoinen, poikalapsi, syntyi kuolleena 1834, ja tammikuun ensimmäisenä päivänä 1836 syntyi tytär Agatha. Yksi tyttären kummeista oli "Agatha Johannstochter" eli ilmeisesti Marian sisar Agatha Nordlund.

Kehruu- ja kudontamestareiden työtä selostettiin kehruuhuoneeseen tuomitusta Elisabeth Forsellista kertovassa jutussa. Nordlundin sisarusten vaiheisiin Lappeen­rannassa palataan piakkoin.

Lähteitä:
ÅAB FHS, B I 9.
KA Hki VSV 66 O.D. 1824. Talousseuran kertomus 1822.
KA Hki Vankila-asiakirjojen arkisto, 894 Turun ja Lappeenrannan kehruuhuoneiden tilit tositteineen sekä kehruuhuonemaksujen tilitykset 1826.
Laine, Katri 1943: Suomen Talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen Seura.
SSHY:n digitaaliset aineistot. Jäsensivut (Luvia).
 

1. lokakuuta 2020

Kuka murhasi Joonas Reivilän?

Helsingin Valas-korttelista kauppias Lillje­forsin navetta­raken­nuksen alta löytyi maalis­kuun 4. päivänä 1838 korpi­lahte­laisen Joo­nas Reivilän ruumis. Helsin­gin kämnerin­oikeus aloitti murha­tutkinnan 22. touko­kuuta. Istun­toon saapui­vat Korpi­lahdelta Joo­nas Rei­vi­län äiti Maria Matin­tytär Rei­vilä, torp­pa­rit Juho Erkin­poika Pel­tola, Joo­nas Joonaan­poika Ahola, Alek­san­teri Aapra­hamin­poika Rist­vehmas ja Matti Joo­naan­poika Salila, talol­li­sen poika Matti Yrjön­poika Rei­vilä, talol­li­nen Niklas Kallen­poika Finni ja torp­pari Matti Vilpun­poika Sompa­järvi. Paikalla olivat myös lauta­mies, talol­li­nen Elias Erkin­poika Ryytilä ja talol­li­nen Matti Juhon­poika Kes­ki­nen Sysmän pitä­jän Soi­niemen kylästä, Suomen tarkk'ampuja­patal­joo­nan alokas Elis Vil­helm Holm­gren, kau­ppias Lillje­forsin rengit Carl Gustaf Björk ja Fred­rik Thus­berg, puuk­hollarit Carl Gustaf Ek­roos ja Gus­taf Christof­fer Gott­fried Holm­gren sekä puoti­apu­lai­nen Viktor Tulander, työ­mies Hen­rik Hägg­blom, poliisi­kival­teri Gab­riel Dahl­berg, poliisi­päällys­mies Herman Lager­stam, kons­taa­peli David Henell samoin kuin Lillje­forsin piiat Ulrica Vilhel­mina Cajan­der, Caro­lina Ek­holm ja Marga­retha Wester. 

Asian­omistaja Maria Reivilä esitti oikeu­delle apu­pappi Alexander Aspin kirjoit­taman papin­todistuksen, joka luet­tiin ääneen:

Talollisen poika Joonas Aleksanterin­poika Reivilän talosta tämän seura­kunnan Korpi­lahden kylästä on syntynyt 29. touko­kuuta 1818. Hän on viet­tänyt kaikin puolin tasaista ja kiitet­tä­­vää elämää. Kirkon­kirja­merkin­nän mukaan hän lukee kirjaa puh­taasti ja osaa ulkoa erin­omai­sesti sekä on käyt­tänyt kal­liita armon väli­kappaleita viimeksi 4. touko­kuuta viime vuonna. Todis­te­taan Jämsän pitä­jän Korpi­lahden kappe­lissa 2. touko­kuuta 1838.

Ruumiinavauspöytäkirjan luke­misen jälkeen kaup­pias Lillje­fors ilmoitti maksa­neensa Joonas Reivilälle tämän tuo­mista tava­roista yhteensä 40 riikin­taalaria 8 kil­linkiä. Lillje­forsilta osta­mistaan suolasta ja lauta­sista Rei­vilä oli puoles­taan maksanut yhteensä 9 riikin­taala­ria 24 kil­linkiä. Rahaa korpi­lahte­lais­mie­hellä siis piti olla, mutta johon­kin suuri osa rahoista oli hävinnyt.

Maria Reivilä kertoi, että Joonas Reivilän kanssa samaan matka­seurueeseen kuulu­neet Matti Rei­vilä ja Matti Sompa­järvi toivat 7.3.1838 Korpi­lahdelle Joonas Rei­vilän hevosen ja reen sekä puoli­toista tyn­nyriä suolaa, rautaa, puoli tusinaa mata­laa pos­liini­lautasta, kolme naulaa terästä ja Joo­naan 1¼ kyy­nä­rää pitkän ja ¾ leveän matka-arkun. Arkussa oli ruoka­tava­raa ja muu­tama kupari­lantti. Ruumiin läheltä löyty­neistä tava­roista Maria Rei­vilä tun­nisti puukon ja sen tupen, silk­ki­sen kaula­huivin ja nenä­liinan pojal­leen kuulu­neiksi. Rahoja ja piis­kaa hän sen sijaan ei tun­nis­tanut. 

Maria Reivilä ei uskonut, että hänen pojallaan olisi ollut vihamiehiä, eikä hän osan­nut kuvi­tel­la­kaan, kuka murha­mies voisi olla. Pojan kuo­le­ma oli per­heelle järky­tys, sillä Maria Rei­vilä oli jo kuuden vuoden ajan sai­ras­ta­nut vesi­tautia ja joutu­nut hoita­maan heikko­mie­listä mies­tään.

Juho Erkinpoika Peltola Korpilahdelta kertoi, että seurueen kortteeri­tuvassa oli muita­kin matkus­tajia, esi­merkiksi kaksi tunte­ma­tonta pohja­laista. Kun korpi­lahte­lais­seurue oli mennyt 1.3. kaup­pias Lillje­forsin kont­to­riin maksa­maan osta­mas­taan rau­dasta, Joo­nas Rei­vilä ei ollut muiden mukana. Matti Rei­vilä oli lähte­nyt hake­maan Joo­nasta pihalta ja sano­nut palat­tu­aan, että Joo­nas oli lu­van­nut tulla viipy­mättä. Pel­tola ei ol­lut nähnyt Joo­nasta sen koom­min. Kun Joo­nasta ei ollut etsin­nöistä huoli­matta löy­detty, Pel­tola, Ahola, Sali­la ja Rist­vehmas olivat lähte­neet illan­suussa koti­matkalle. Pel­tola totesi huoman­neensa, että Joonas Rei­vi­lällä oli matkan aikana piiska, mutta hän ei ollut kat­sonut tar­kemmin, mil­lai­nen piis­ka oli. Lopuksi Pel­tola il­moitti, että matka­seurueen kesken samoin kuin seurueen ja muiden Lillje­forsin talossa oleskel­leiden välil­lä val­litsi hyvä sopu.

Joonas Ahola Korpilahdelta kertoi, että Joonas Rei­vilä laski maalis­kuun 1. päivän aamuna rahansa tuvassa, jossa oli tuol­loin läsnä osa hänen matka­tovereistaan ja tunte­mattomia, tiet­tä­västi Sysmän pitä­jästä tulleita matkaa­jia. Ahola ei muistanut, olivatko pohja­laiset paikalla, eikä tien­nyt, pal­jonko ja mil­laista rahaa Rei­vilällä oli ja mihin hän pani rahat ne lasket­tuaan.

Matti Reivilä sanoi lähteneensä 1.3. Lillje­forsin kontto­rista pihalle ja huhuil­leensa Joonas Rei­vilää. Joo­nas oli seissyt hevos­ten luona pi­halla ja vas­tan­nut Matin huu­toon: "Kyllä minä tulen." Matti tiesi, että Joonas oli saanut Lillje­forsilta rahaa, muttei tiennyt mää­rää eikä ollut näh­nyt miehen käsit­te­le­vän rahoja. Matti ei myös­kään tiennyt, kuului­vatko ruu­miin läheltä löydetyt piiska, puukko ja huivi Joo­naalle, eikä osannut sanoa, oliko Joo­nas käyt­tä­nyt piis­kaa mat­kalla Helsinkiin.

Matti Sompajärvi kertoi nukku­neensa kaupun­gissa Joonas Rei­vilän vieressä. Torstai­aamuna 1.3. hän oli nähnyt Joo­naan istu­massa lavit­salla laskien rahoja, joita hän piti lii­vinsä sisä­taskussa. Huo­neessa oli myös jouk­ko tunte­mat­to­mia. Sompa­järvikään ei tien­nyt, oliko Joo­nas Rei­vilä käyt­tä­nyt piis­kaa. Silkki­huivin ja puu­kon hän tiesi ol­leen Joo­naan omai­suutta.



Apupappi Alexander Aspin 10. toukokuuta 1838 allekirjoittama todistus Helsingin kämnerin­oikeuteen haas­te­tuista korpi­lahte­lai­sista: Maria Matin­tytär Rei­vilä s. 1796, talol­linen Niklas Finni s. 1804, talol­lisen poika Matti Rei­vilä s. 1815 sekä torp­pa­rit Matti Sompa­järvi s. 1787, Juho Pel­tola s. 1794, Joo­nas Ahola s. 1807, Matti Salila s. 1800 ja Alek­san­teri Rist­vehmas s. 1787.


Sysmäläiset Ryytilä ja Keskinen totesivat saapu­neensa Helsin­kiin 26. helmi­kuuta. Samaan kort­tee­riin oli tul­lut seu­raa­va­na päi­vänä useita sys­mä­läi­sille outoja korpi­lahtelaisia, ja samassa tuvassa oli myös kaksi tunte­ma­tonta pohja­laista työ­miestä. Ryy­tilä ja Kes­kinen eivät ol­leet näh­neet korpi­lahte­lais­ten käsit­te­le­vän rahoja eivät­kä tien­neet, oliko pohja­lai­silla ollut varoja. Miehet teki­vät vielä tiet­tä­väksi, että myös Erkki Joen­taipale oli ollut tulossa istun­toon mutta oli noin neljän penin­kulman matkan jälkeen palan­nut kotiin, koska hä­nelle oli tullut jalka­särkyä.

Lilljeforsin renki Fredrik Thusberg kertoi, että Lilljeforsin luona majoittuneet pohjalaismiehet olivat talollisen poika Antti Efraimin­poika Koivu­saari ja hänen renkinsä Fred­rik Rops­felt Lapin kylästä Siika­joen pitäjästä. Fredrik Rops­felt oli perjan­taina 2.3. lähe­tetty vie­mään poroja Heikin­laakson kesti­kievariin, mutta hän olikin kerto­mansa mukaan mennyt aina Sipoon pitä­jään. Rops­felt oli palannut matkal­taan sunnun­taina 4.3., ja Antti Koivu­saari oli seuraa­vana päi­vänä vaati­nut ren­gil­tään kolmea kappa­letta kahdek­san kil­lin­gin pankko­seteliä, jotka poro­jen kulje­tuk­sesta oli määrä saada. Rops­felt oli väittä­nyt, että rahat olivat men­neet hänen ja hevo­sen ylös­pitoon matkan aikana. Thus­berg oli kuiten­kin pan­nut mer­kille, että Rops­feltillä oli aina­kin yksi kolmen riikin­taa­larin seteli ja tukku arvol­taan pie­nem­piä ruot­sa­lai­sia pankko­sete­leitä ja valtion­velka­sete­leitä. Koivu­saari oli nuh­del­lut ren­kiään hui­kente­le­vai­suudesta ja röyh­key­destä.

Todistajien lausuntojen jälkeen syyttäjä Berndt Gabriel Sahl­berg ilmoitti, että kauppias Lilljeforsin talossa oleskeli murhan aikoihin myös tarkk'ampuja­patal­joo­nan enti­nen sotilas Fogel­berg, jota olisi syytä kuul­la asiassa. Lisäksi pöytä­kirjaan merkit­tiin, ettei kuver­nöö­riltä ollut vielä tullut tietoa siitä, olivatko Fred­rik Rops­felt ja Antti Koivu­saari saa­neet haas­teen oikeu­teen. Lopuksi viral­li­nen syyt­täjä esit­ti, että niitä nyt paikalla ole­via, jotka eivät ol­leet Joo­nas Rei­vilälle sukua, tuli kuulla valan velvoit­ta­mina ja että Korpi­lah­della ja Sys­mässä asuvat sai­sivat pysyä koti­paikallaan, kunnes heidän läsnä­olonsa olisi mahdol­li­sesti taas tarpeen.

Kämnerinoikeus päätti lykätä tapauksen käsitte­lyn heinä­kuun 13. päivään. Tällöin seu­raa­vien henkilöi­den piti viiden ruplan sakon uhalla tulla itse saapu­ville: kauppias Lillje­fors, Elis Vilhelm Holm­gren, kival­teri Dahl­berg, poliisi­päällys­mies Lager­stam, rengit Carl Gustaf Björk ja Fred­rik Thus­berg, Hans Henrik Hägg­blom, puodin puuk­hol­la­rit Ek­roos ja Holm­gren, puoti­pal­ve­lija Tulander, kons­taa­peli Henell, piiat Ulrica Vilhel­mina Cajander, Marga­retha Wester ja Caro­lina Ek­holm. Lisäksi kämnerin­oikeus pyysi kuver­nöö­riä käske­mään pai­kalle Erkki Joen­taipaleen, Antti Koivu­saaren ja Fred­rik Rops­feltin. Syyt­tä­jän piti haas­taa istun­toon enti­nen kaarti­lainen Fogel­berg samoin kuin muut, jotka oles­ke­li­vat kaup­pias Lillje­forsin talossa ja sen lähis­töllä ja joilla voi syyt­tä­jän selvi­tys­ten perus­teella olla tie­toja mur­hasta. Maria Rei­vi­lää, Juho Pel­to­laa, Joo­nas Aho­laa, Niklas Finniä, Matti Rei­vilää, Matti Sompa­järveä, Matti Sali­laa, Alek­san­teri Rist­veh­masta, Elias Ryy­tilää ja Matti Kes­kistä käm­ne­rin­oikeus ei katso­nut voi­vansa vel­voit­taa ole­maan läsnä seuraa­vassa istun­nossa, koska heidän koti­paik­kansa oli kau­kana.

Tarina jatkuu.


Lähteitä:

KA Tku Turun HO, Ebd:224 Alistusakteja 1840.