26. marraskuuta 2020

Kuka murhasi Joonas Reivilän II

Tarinan aikaisemmat osat:

Heinäkuu 1838

Joonas Reivilä Korpilahdelta oli löydetty kuolleena Helsingin Valas-korttelista 4. maaliskuuta 1838. Helsingin kämnerin­oikeu­dessa 22. touko­kuuta 1838 alkanut murha­oikeu­den­käynti jatkui 13. heinä­kuuta. Kaikki oikeu­teen haaste­tuista eivät olleet pai­kalla. Syyttäjän ilmoi­tuksen mukaan kaartin entistä soti­lasta Fogel­bergiä ei ollut tavoi­tettu. Poissa olivat myös talol­li­sen poika Antti Koivu­saari ja hänen ren­kinsä Fredrik Rops­felt Siika­joen pitä­jän Lapin kylästä. Koivu­saari ja Rops­felt olivat todis­te­tusti saa­neet haas­teen oikeu­teen, ja Paavo­lan seura­kunnan kappa­lainen Johan Lagus oli jo touko­kuun alussa kirjoit­tanut heistä papin­todis­tukset. Niistä kävi ilmi, että Antti Efraimin­poika Koivu­saari oli synty­nyt 29.12.1819 ja Fred­rik Rops­felt 5.10.1811.

Seuraavaksi istunnossa esiteltiin Joonas Reivi­län pääl­lä kuolin­hetkellä olleet vaat­teet:
  • lyhyt lampaan­nahka­turkki jossa tumman­sininen sarka­päällinen
  • vaalean­vihreä palttina­vuorinen villa­kankai­nen nuttu
  • rohdinkalsongit
  • tumman­vihreät palt­tina­housut joissa sininen lin­ninki, mes­sinki­napit ja rohdin­vuori
  • vihreäraitainen villa­kankainen liivi
  • rohdinpaita
  • lipallinen lampaannahka­päähine
  • paikatut rasva­nahkaiset saappaat
  • raidalliset puoli­villaiset sukan­pitimet sekä
  • ¾ tuumaa leveä ja 1½ kyynä­rää pitkä nahkai­nen vyöremmi.
Joonas Reivilä sonnustautuneena kaupunkimatkalle helmikuussa 1838.

Syyttäjä ilmoitti saaneensa tietää, että kun renki Rops­felt oli maalis­kuun alussa kuljettanut poroja Heikin­laakson kesti­kievariin, hänellä oli ollut seura­naan Öster­man-niminen työ­mies. Tämän jälkeen touko­kuun istun­nosta pois jäänyt Erkki Joen­taipale Sysmästä antoi lau­sunnon, joka oli aivan saman­lainen kuin Elias Ryy­tilä ja Matti Keskinen olivat touko­kuussa antaneet. Joen­taipale lisäsi vielä, että hän oli ollut kauppias Lillje­forsin piha­piirissä vain kaksi yötä.

Jutun käsittelyä päätettiin jatkaa 18. elokuuta. Istun­toon piti haastaa kaup­pias Lillje­fors, entinen kaarti­lainen Fogel­berg, työ­mies Österman sekä Antti Koivu­saari ja Fredrik Rops­felt.

Elokuu 1838

Tällä kertaa Henrik Gustaf Fogelberg oli paikalla ja esitti oikeu­delle muutto­todistuksen. Henkikaartin varapastori Fredrik Melart oli 27.10.1837 allekirjoittanut todis­tuksen, jonka mukaan entinen välskäri (barberare) Fågel­berg oli synty­nyt vuonna 1797 Turun lää­nissä ja muuttanut vuonna 1827 Sääks­mäeltä Helsin­kiin. Nyt hän oli aikeissa muuttaa nimeltä mainitse­matto­malle paikka­kunnalle.

Todistuksen lukemisen jälkeen jutun käsit­te­lyä pää­tet­tiin lykätä marras­kuun 13. päi­vään. Lillje­fors ja Fogel­berg velvoi­tettiin saapu­maan istun­toon viiden ruplan sakon uhalla. Syyt­tä­jän tuli haas­taa Öster­man oikeu­teen, ja kuver­nöö­riltä piti anoa uudes­taan, että Koivu­saari ja Rops­felt saa­tai­siin oikeuden eteen.

Syyskuu 1838

Oikeudenkäynti jatkuikin jo syyskuussa, sillä kämnerin­oikeuteen oli 12. syys­kuuta saapu­nut Uuden­maan läänin kuver­nöörin Gustaf Magnus Arm­feltin virka­kirje, joka oli päivätty 8.9. Kirjeessä Armfelt totesi, että Koivu­saari ja Rops­felt oli kuljetettu Helsin­kiin kruunun­vankilaan. Sieltä vanki­nihti Oth­man toi heidät 25. syys­kuuta oikeu­den istun­toon, jonne olivat saapu­neet muut haaste­tut lukuun otta­matta entistä soti­lasta Fogel­bergiä ja työ­mies Öster­mania. Syyttäjä ilmoitti Östermanin olevan merillä, joten häntä ei ollut edelleenkään tavoitettu.

Antti Koivusaari

Läsnäolijoista kuultiin ensin Antti Koivusaarta. Mies kertoi kä­yneensä tal­vella kolmen hevosen ja reen kanssa Kuusa­mossa osta­massa poron­lihaa. Hän oli palannut koti­pitä­jäänsä Siika­joelle Oulun kautta, ottanut renki Fred­rik Rops­feltin mukaansa ja läh­tenyt lihan­myyntiin Hel­sin­kiin. Matka oli kestä­nyt neljä viikkoa. He olivat saapu­neet pää­kaupun­kiin keski­viik­kona 28.2. kah­den ai­kaan ilta­päivällä ja otta­neet kort­teerin kaup­pias Lill­je­forsin luota. Seuraa­vana aamuna seits­emän ja kahdek­san välillä miehet lähtivät kauppa­torille ja myivät siellä poron­lihaa kahteen asti ilta­päivällä. Antti Koivu­saari oli koko ajan torilla, mutta Rops­felt kävi välillä maja­pai­kassa hoita­massa hevosia ja tarkas­ta­massa sinne jään­yttä kol­matta liha­kuormaa. 

Perjantaina Koivusaari tapasi kaupungilla tuntemattoman kuusamo­laisen talon­pojan. Kuusamo­lainen pyysi Koivu­saarelta lai­naan ren­kiä ja hevosta. Hän halusi Rops­feltin vievän hänet ja hänen kolme kuusa­mo­laista tove­riaan sekä heillä myytä­vinä olevat porot 14½ virstan päähän Heikin­laakson kesti­kievariin. Kuusa­mo­lai­nen lupasi mak­saa siitä hyvästä yhden rup­lan pankko­assig­naat­teina tai 24 pankko­kil­linkiä (banco). Renki kiel­täy­tyi ensin lähte­mästä mutta taipui sitten isän­tänsä tah­toon. Hän pyysi ja sai isän­näl­tään vaate­hankin­toja varten kolme valtion­velka­konttorin (riksgäld) riksiä ja 24 killinkiä. Koivu­saari mak­soi sum­man pie­ninä sete­leinä, joiden arvoa tai luku­mää­rää hän ei muistanut. (Valtion­velka­kont­torin riksi oli noin kaksi kol­mas­osaa pankko­rik­sistä eli valta­kun­nan­pankin riikin­taale­rista.)

Fredrik Ropsfelt lähti illan­suussa matkaan kuusamo­laisten ja heidän nel­jän tai vii­den poronsa kanssa. Helsin­kiin hän palasi vasta sun­nun­tai­aamuna yhdek­sän aikoihin, vaikka oli sano­nut palaa­vansa jo lauan­taina. Kuusa­mo­laiset eivät kuu­lem­ma olleet saa­neet Heikin­laakson kieva­rista kyyti­hevosta, joten he olivat pyytä­neet Rops­feltiä vie­mään hei­dät 15½ virs­tan pääs­sä sijaitse­vaan kesti­kieva­riin Sipoo­seen. 

Maanantaina 5. maalis­kuuta Koivusaari pyysi rengil­tään kuusamo­laisilta saatuja kyyti­rahoja, mutta renki sanoi käyttä­neensä rahat itsensä ja hevosen ylös­pitoon. Rops­feltillä oli tuomi­sina raudoi­tettu matka­reki, jonka hän sanoi osta­neensa kuusa­mo­lai­silta. Koivu­saari osti reen kah­della valtion­velka­kontto­rin rik­sillä ja kuu­del­la kil­lin­gillä. Hän maksoi summan sete­leinä, joiden arvoa hän ei muis­ta­nut. 

Koivusaari oli nähnyt Joonas Reivilän ruu­miin 4. maalis­kuuta ja vahvisti, että oikeu­dessa nähtä­vänä oleva silkki­huivi oli ollut sidot­tuna Reivilän kaulaan ja että vaina­jalla oli ollut yllään istun­nossa esillä olevat vaat­teet. Muiden todis­tajien mai­nit­semia veristä puuk­koa ja piis­kaa Koivu­saari ei ollut näh­nyt. Kysyt­täessä hän vastasi, ettei hänel­lä eikä Rops­feltillä ollut matkan ai­kana piis­kaa, vaan he hoput­ti­vat hevo­sia tarvit­taessa koivu- tai kuusi­riu'ulla. Hän ei ollut havain­nut piiskaa kenellä­kään muul­la­kaan Lillje­forsin luona majoit­tu­neella, pit­kästä puu­kosta puhu­mat­ta­kaan. Renki Rops­feltillä oli mat­kalla mukana puuk­ko, mutta se oli paljon pie­nempi kuin todis­ta­jien mainit­sema. 

Antti Koivusaarelta kysyttiin renkinsä rahan­käytöstä. Hän vastasi, että kun he lähtivät tors­taina 8. maalis­kuuta Helsingistä koti­matkalle, Rops­feltillä ei näyt­tä­nyt olevan rahaa. Vähän ennen lähtöä renki oli kuitenkin ostanut itsel­leen purje­kangas­housut (Rafvenduks byxor) ja palttina­paidan. Niiden hin­taa Koivu­saari ei tiennyt, mutta Lillje­forsilta osta­mas­taan silkki­liinasta Ropsfelt oli maksa­nut kaksi valtion­velka­kont­torin riksiä. 

Renkinsä käytöksestä Koivusaari totesi, että renki oli ollut Helsingissä välillä uppi­niskainen eikä ollut tahto­nut heti totella isän­tänsä käs­kyjä. Koivu­saari ei ollut nähnyt Rops­feltiä juovuk­sissa mutta arveli, että tämä olisi saattanut juoda hänen tietä­mät­tään. Lillje­forsin rengit Thusberg ja Björk ja työmies Hägg­blom todistivat nyt, että Rops­felt oli perjan­taina 2. maalis­kuuta, sunnu­ntaina 4. maali­skuuta ja koko oleskelunsa loppu­ajan ollut päihty­neenä ja otta­nut sil­loin täl­löin ryy­pyn isän­tänsä pui­sesta lekke­ristä. Tästä huoli­mat­ta Koivu­saari pysyi aikai­sem­massa lausun­nos­saan. 

Fredrik Ropsfelt

Seuraavaksi kuultiin Koivusaaren renkiä. Fredrik Rops­felt sanoi synty­neensä Vihan­nin kappe­lissa Salois­ten pitä­jässä. Hän sanoi isänsä olleen siellä suu­ta­rina ja kuol­leen, kun hän oli vielä pieni. Fred­rik oli asunut 14-vuoti­aaksi äitinsä luona ja lähte­nyt sen jälkeen ren­giksi. Hän oli ollut ren­kinä useissa Siika­joen taloissa ja pes­tau­tu­nut viime syk­synä Koivu­saaren taloon. 

Matkasta Helsinkiin ja Helsingissä oleskelun aikai­sis­ta tapah­tu­mista Rops­felt kertoi samalla tavalla kuin isän­tänsä. Lähti­es­sään vie­mään kuusamo­laisia Heikin­laakson kievariin hänellä ei ollut muuta rahaa kuin isän­nän hänelle antamat kolme valtion­velka­kontto­rin riksiä 24 kil­linkiä. Hän sanoi osta­neensa matka­reen kuusamo­laisilta yhdellä rik­sillä ja kahdella­toista killin­gillä ja myyneensä sen isännälleen kahdella valtion­velka­kontto­rin rik­sillä ja kuu­della killin­gillä. Kuusamo­lai­silta saadun kyyti­rahan määrää hän ei muis­tanut, mutta totesi sen men­neen ruo­kaan ja hevo­sen ruokintaan.

Ennen koti­matkaa Rops­felt oli käynyt Narinkka­torilla ja ostanut tunte­mat­to­milta myy­jiltä purje­kangas­housut ja palttina­paidan. Hän oli maksa­nut niistä Ruot­sin rahassa jon­kin summan, joka vas­ta­si kah­desta kol­meen ruplaa pankko­assignaatteina. Lisäksi hän oli ostanut kaup­pias Lillje­forsilta pienen silkki­liinan ja maksa­nut siitä kaksi valtion­velka­kontto­rin riksiä. 

Rops­felt oli sunnun­taina 4.3. Helsin­kiin palat­tuaan kuullut, että kaup­pias Lillje­forsin piha­piiristä oli löydetty kuollut mies. Hän oli nähnyt, että kaup­piaan rengit olivat Antti Koivu­saaren avustamina vetäneet ruu­miin nave­tan alta, muttei ollut mennyt itse apuun, koska piti sitä tar­peet­to­mana, olihan pai­kalla väkeä muu­ten­kin. Pöytä­kirjaan on tähän kohtaan kir­jattu, että Rop­sfelt il­moitti syyn yli­mieli­sesti (af orsak som Rops­felt spotskt till­känna­gaf). 

Rengit Thusberg ja Björk ja työ­mies Hägg­blom kutsuttiin taas paikalle. Thus­berg totesi niin kuin ennen­kin, että hän oli nähnyt Rops­feltillä yhden kolmen ja useam­pia kahden pankko­riksin sete­leitä ja vielä joitain pie­nempiä rahoja. Rops­felt kiisti ja totesi, että hänel­lä oli vain ne rahat, jotka hän oli isännäl­tään saa­nut. Hän kiisti otta­neensa ryyp­pyjä isän­nän lekke­ristä tai olleensa Helsingissä päihty­neenä. Pöytä­kirjaan merkit­tiin, että Rops­felt vaikutti kuulus­te­lussa välin­pitämättömältä (för­märktes röja lik­nöjd­het).

Henrik Gustaf Fogelberg

Entinen sotilas Fogelberg olikin tul­lut istun­toon ja kertoi muun muassa, että hän oli nähnyt Rops­feltin menevän 4.3. Lillje­forsin puotiin puinen lekkeri kaina­lossa. Rops­felt selitti, että hän oli saa­nut isän­näl­tään kuuden­toista killin­gin setelin ja ostanut tämän käskystä puoli kannua vii­naa pui­seen lekke­riin. Koivu­saari vahvisti, että näin oli tapah­tu­nut.

Välipäätös

Syyttäjä Sahlberg katsoi, että Rops­feltiä vas­taan oli niin paljon epäi­lyksiä, että hänet pitäi­si panna van­keu­teen, koska hän ei ollut aikai­sem­min­kaan tullut oikeu­teen vapaa­ehtoi­sesti. Kämnerin­oikeus päät­ti­kin pas­sit­taa Rops­feltin kau­pungin­vankilaan ja jatkaa jutun käsit­te­lyä 12. loka­kuuta. 


Lähde: KA Tku Turun HO, Ebd:224 Alistusakteja 1840.


Ei kommentteja: