31. joulukuuta 2020

Uudenvuodenpäivän tanssit Lopella 1857

Kesäkuussa 1857 Lopen pitäjänkokouksen kuultavaksi oli kutsuttu kolmi­senkymmentä seurakuntalaista, joita syytettiin pyhäpäivän tanssikiellon rikkomisesta. Oli tullut tietoon, että Joentakana asuva tukkukauppias Henrik August Lång oli edellisenä uudenvuoden­päivänä antanut tilat iltapäivä­tanssien järjestämiseen: säätyläisille Konkkalan yläpytingissä ja rahvaalle väentuvassa.

Tanssikielto oli annettu rovastintarkastuksessa vuonna 1817 ja vahvistettu uudelleen vuosina 1825 ja 1836. Sen rikkomisesta oli määrätty viiden ruplan sakko jokaiselle, joka sallii kotonaan tanssien järjestämisen sunnuntaisin ja pyhäpäivinä, ja yhden ruplan sakko kaikille tilaisuuteen osallistuville. 
 
Tukkukauppias Långia ja kaikkia tansseihin osallistuneita vaadittiin nyt kiellon rikkomisesta edesvastuuseen. Långin lisäksi syytettyinä olivat hänen tyttärensä Hilda Augusta ja poikansa Axel Edvard, neiti Anna Kristina Ladau pappilasta, leskirouva Matilda Tammelander sekä tytärpuolet Olivia ja Nina Tammelander kirkonkylän Uotilasta, renkivouti Juho August Eerikinpoika, muonatorppari Juho Mikonpoika ja vaimo Serafia Heikintytär, piiat Maria Kustaava Nystedt, Fredrika Iisakintytär, Helena Matintytär ja Vilhelmiina Aadolfintytär Konkkalasta, lampuodin poika Juho Vihtori Juhonpoika ja piika Amanda Maria Kollin Peltolasta, Pirttilän muonatorppari Juho Eerikinpoika Forsström vaimonsa Eeva Stiina Mikontyttären ja äitinsä Hedvig Petterintyttären kanssa, talollisen pojat Otto August ja Juho Nikolai Lindfors Kierasta, renki Aaron Matinpoika Kittilästä, pyykkäri Amanda Maria Manassentytär Heikkilästä, leski Maria Sirén Mäkelästä, suutarinoppilas Kustaa Manassenpoika Ek Hirvijärveltä, talollisen leski Kaisa Manassen­tytär Solti Läyliäisiltä, renki Juho Taavetinpoika kirkonkylän Uotilasta, suutarinoppilas Juho Sundell Kalevasta ja talollisen poika Juho Vilhelm Kustaanpoika Nummenranta Läyliäisiltä.

 
 
Leskirouva Tammelanderia syytettiin lisäksi siitä, että hän oli antanut järjestää tanssit myös tammikuun neljäntenä, vieläpä samana päivänä, jolloin saarnastuolista oli varoituksena luettu uudelleen vuoden 1817 päätös. Tilaisuuteen olivat Tammelanderin neitien lisäksi osallistuneet Långin sisarukset, neiti Ladau ja muutama ulkopaikkakuntalainen.

Kaikki kutsutut eivät saapuneet pitäjänkokoukseen. Tukkukauppias Lång ja muonatorppari Juho Mikonpoika olivat sairaana, ja syytä ilmoittamatta olivat pois jääneet Långin nuoret, neiti Ladau, leskirouva ja neidit Tammelander, lampuodinpoika Juho Peltola ja renki Juho Taavetinpoika. Kuulustelussa osa väentuvassa paikalla olleista kielsi ollenkaan tanssineensa, ja Hedvig Petterintytär sanoi ottaneensa pojaltaan viulun pois, joten tanssimisesta ei olisi mitään tullutkaan. Jotkut myönsivät kyllä hieman hypelleensä piirissä, toiset olivat istuneet viereisissä huoneissa tai olleet palvelemassa herrasväkeä. Päätettiin, että asiaa käsitellään uudelleen elokuun 9. päivänä jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkkoherra lähetti maaherralle pyynnön, että nimismies määrättäisiin kutsumaan seuraavaan kokoukseen kaikki nyt pois jääneet.

Elokuun kokoukseen tulivat kaikki kutsutut lukuun ottamatta tukkukauppias Långin väkeä, edelleen sairaana makaavaa Juho Mikonpoikaa ja suutarinoppilas Ekiä. Edellisessä kokouksessa kuulluilla ei ollut mitään uutta kerrottavaa. Tammelanderit sanoivat, että he kyllä olivat olleet Långin juhlissa ja järjestäneet Uotilassa joululeikkejä, mutta eivät kummassakaan juhlassa tanssineet. Kysymykseen, sisältyikö joululeikkeihin valssia tai polkkaa, he vastasivat, etteivät muista.  Juho Juhonpoika sanoi menneensä uudenvuodenpäivänä asioille Konkkalaan, istuneensa renkituvassa ja nähneensä ihmisten tanssivan viereisestä huoneesta kuuluneen musiikin tahdissa.  Juho Taavetinpoika taas oli pikaisesti käynyt sisällä eikä ollut nähnyt mitään. Asia lykättiin lokakuun 11. päivälle, jolloin kaikkien nyt pois jääneiden tuli olla paikalla.

Seuraavana sunnuntaina kuulutettiin, että edellä mainitun kokouksen pöytä­kirja olisi allekirjoitettavana sakaristossa jumalanpalveluksen jälkeen. Kirkkoherra joutui kuitenkin merkitsemään pöytäkirjaan, ettei kukaan kirkkoraadin jäsenistä saapunut paikalle.

Tukkukauppias Lång kävi lokakuun 9. päivänä vierailulla pappilassa. Seuraavana päivänä pidettiiin kokous, jossa olivat kirkkoherra von Qvantenin lisäksi lukkari Lindberg, kirkkoväärti Harri sekä kuudennusmiehet Uksela, Tirra, Mäkelä, Naski ja Talola. Kirkkoherra kertoi Långin käynnin yhteydessä selvinneen, että Konkkalassa oli uudenvuodenpäivänä vierailulla vain Långin veli perheineen Helsingistä, rouva Tammelander tyttärineen, neiti Ladau ja armonvuoden saarnaaja Grönholm rouvineen Somerniemeltä. Myöskään väentuvassa ei Långin luvalla mitään yleisiä tansseja järjestetty, vaan oman väen lisäksi sisään oli poikennut muutamia jonkin aikaa paikalla viipyneitä henkilöitä. Rouva Tammelanderin juhlissakaan ei vieraita ollut sen enempää kuin Långilla. Asiasta keskusteltuaan kokous tuli siihen tulokseen, ettei vuoden 1817 määräys koskenut Långin ja Tammelanderin kutsujen kaltaisia kokoontumisia. Renkituvassa tanssia nähnyt Juho Juhonpoikakaan ei ollut nimennyt tanssijoita. Näin ollen ei ollut enää syytä kutsua useampia henkilöitä kuultavaksi.

Kirkkoherra lähetti 24.12.1857 maaherralle kirjeen, jossa hän selosti vuoden 1817 kieltoa. Maaherra totesi vastauksessaan, että koska määräys oli jo vanha, olisi syytä kuulla seurakunnan jäseniä siitä, oliko se edelleen pidettävä voimassa. Asiaa oli määrä käsitellä 24.1.1858 jumalan­palveluksen jälkeen pidettävässä pitäjänkokouksessa. Juuri ennen saarnaa "joku naishenkilö" ojensi kirkkoherralle sinetöidyn kirjeen, joka sisälsi nimismies Lindbergin edellisenä päivänä allekirjoittaman esityksen pitäjänkokouksen pöytäkirjaan. Siinä todettiin, että vuoden 1817 tanssikielto oli tehty estämään senaikaisia palvelus- ja irtolaisväen juopottelutilaisuuksia eikä tarkoitus ollut, etteivät seurakuntalaiset voisi kutsua luokseen ystäviä ja naapureita viettämään sunnuntai-iltapäiviä ja nauttimaan viattomista tanssihuveista. Lindberg ehdotti määräyksestä luopumista varsinkin, kun olot ja ajan henki olivat nyt kokonaan toiset.

Kirkkoherra tulkitsi kokouksessa suomeksi vuoden 1817 rovastintar­kastuksen määräyksen ja kysyi, haluttiinko se edelleen pitää voimassa. Salon kartanon ja Rautakosken ruukin omistaja Adolf Fredrik Sohlman ehdotti määräyksen kumoamista, ja häntä kannattivat tukkukauppias Lång, entinen pataljoonankirjuri Gustaf Alftan, "vaikkei esittänyt valtakirjaa äidiltään, leskirouva Ulrika Alftanilta, jolla vielä on tilan hallinta", sekä talolliset Josef Uusitalo, Josef Heikkilä ja Josef Pälsi Sajaniemestä samoin kuin Karl Fredrik Skyttälä Räyskälästä. Muut "vaikenivat kuin muuri". Lopulta Juho Ahllund Kalevan kulmalta rohkeni lausua mielipiteensä ja ilmoitti kannattavansa määräyksen pitämistä voimassa.

Mitä maaherra päätti, siitä ehkä myöhemmin. Pitäjänkokouksissa asiaa ei näy enää käsitellyn.

Lähteitä:
KA (DA) Lopen srk, Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 14.6.1857, 9.8.1857, 10.10.1857 ja 24.1.1858.
KA HMA Lopen srk, II Ck: 1. Sisältää muun muassa kirjekonsepteja.

24. joulukuuta 2020

Korvatunturin karanteeni

 Pohjois-Karjalan kirjeenvaihtaja lähetti joulukortin:




Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2021!


Lähde:  © 2020 S. Leino

17. joulukuuta 2020

Jouluherkkuja ja lahjavinkkejä

Joulu oli hyvää myyntiaikaa kauppiaille 1800-luvullakin. Hämeen­linnan lehdissä ilmoiteltiin "joulunäyttelyistä", joiden tarjonta oli suureksi osaksi herkkutavaroita ja kalaa. Vuonna 1870 kauppias J. G. Grönfors tarjosi Hämäläinen-lehdessä 15.12. muun muassa

Bisqwittiä (Englantilaista teeleipää)
Montpencieriä
Pastilliä
Fiikunia, Smyrnan sokuri-leiwoksia ja Malagan Pähkiniä
Rusinoita, Malagan ja Smyrnan
Plummonia ja puoliplummonia
Mantellia: kuori-, makeita- ja karvaita
Kryyniä: riisi, manna, helmi, saago ja hirssi
Liiwatteeta: punasta ja walkosta
Linsiä
Kahweeta: Jawan, Laguaran ja Rion
Saksan omenoita, Sitruunia
 
 
Monenlaista kalaa. Tämä Grönforsin ilmoitus on Hämeen Sanomista vuodelta 1880.         

 
Kauppias Carl H. Wallenius, joka vuoden 1887 osoitekalenterissa kertoi liikkeensä olevan Koloniali-, Rauta-, Viini- ja Punssikauppa, tarjosi vuonna 1880 joulukuusen koristeita.


Walleniukselta sai myös Mukawia Joululahjoja:
Kauniita pelerinejä, lasten willa-tröijyjä, willa sormikkaita miehille, naisille ja lapsille.  – – Lampunmattoja guttaperchasta, peiliä, ranne- ja rintanappeja, pelimarkkoja, pieniä lasten pyssyjä paperinalleilla. – – Pöytäweitsiä, waksikangasta, alfenidisiä hiuswasamoita, kauniita tuhkakannattamia. – – Hienoja hiotuita karafineja, waletuilla etiketeillä. Pieniä kynäweitsiä ja kellonperäin koristimia. Kynän-warsia, hammasharjoja. Notes ja muistokirjoja. Hajusaippuoita. Hyvää Kölniwettä, kauniissa kiiltopoteissa.
Asiakaskuntaa palveltiin suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Kolmella kielellä tarjosi esimerkiksi kauppias Söderlund 6.12.1890 hyödyllisiä ja hupaisia joulutavaroita ja leluja sekä kauppias Bogdanoff Moskovan korppuja ja rinkeleitä Hämäläisessä 13.12.1890.

Emäntien avuksi oli tarjolla käänteentekevä keksintö, jota mainostettiin viimeksi mainitussa Hämäläisen numerossa:
Kaikki uutukaiset woitettu!
Yleinen Kyökkikone
Joka Pariisin mailman näyttelyssä ja Wienin maatalon edellisessä näyttelyssä on tunnustettu käytännöllisimmäksi ja hyödyllisimmäksi ja wälttämättömimmäksi joka taloutta warten, ja jota on molemmissa näyttelyissä myyty miljoonittain. 
Tämä kone on, joka sen waan on nähnyt, saawuttanut sekä lapsien että emäntien, sekä talonpoikien että aateliston yleistä suosioa, ja hämmästyttäwää huomiota, niin että heti ensi ilmoitusten lewittyä tästä ihmekoneesta, alkoi tulwata tukuttain tilauksia.

"Uskomatonta mutta kuitenkin totta"

Tämä kone kelpaa seurawiin tarkoituksiin ja panee warjoon kaikki tähän astiset keksinnöt:
Yhdessä minutissa olet walmis tällä koneella tekemään mielen mukaan sakeana tai wetelänä ruaksi 1 kilon perunoita, nauriita, lanttuja, sipulia, kurkkuja, hedelmiä joka laatua y. m. y. m. lyhyesti sanoen kaikkia mitä woidaan kuoria ja leikata. 
Kahdessa minuutissa on mahdollista laittaa woita, kermaa y. m. s. puolessa minuutissa lunta, jääwuorta y. m. y. m.

Wielä sopii sitä mikroskooppina (suurennuslasina) käyttää; joka esineen näet 400 kertaa suurennettuna, se on siis ylen hyödyllinen ruokain ja juomien tarkastamiseen.

Sellainen kone, kestäwää metallia, kulumattomine wieterei­neen maksaa ainoastaan
3 Ruplaa
niin kauwan kuin warasto riittää. 
Saadaan ainoastaan tilata ennakko­maksulla kautta ainoan Toimiston
S. Altmann.
Wien 1, Dominikannerbastei 23.

Samassa lehdessä konetta kauppasi niin ikään yksinoikeudella myös D. Klefner Wienistä.

Lähteitä:
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 15.12.1870 no 50, 6.12.1890 no 97 ja 13.12.1890 no 99; Hämeen Sanomat 10.12.1880 no 50. Linkit tekstissä.
Hämeenlinnan Osoite- ja Ilmoituskalenteri 1887. Hämeenlinnan Lydia.

10. joulukuuta 2020

Kovan onnen Mikko

Oulun lääninhallituksen läänin­konttoriin saapui 9. tammikuuta 1783 immissio­anomus. Mikko Eskelin­poika Korpela Limingan pitäjän Kempe­leen kylästä haki asukas­oikeutta Lie­vo­lan uudis­tilalle, joka sijaitsi Siika­joen pitä­jän Paa­vo­lan kylässä. Kor­pela ilmoit­ti teh­neensä kaupat kruu­nun uudis­tilan hallin­nasta joulu­kuussa 1782. Entinen uudis­asukas oli nykyi­nen Pyhäjoen komp­pa­nian sotilas Johan Pamp. Mikon takaa­jina olivat perintö­talon­pojat Samuel Tuo­hino ja Lars Koskela Kempe­leestä.

Lääninkonttori lähetti ano­muksen heti 9.1. kruunun­vouti Elias Berg­bomille lausuntoa varten. Raahessa alle­kirjoitettu lausunto tuli läänin­konttoriin kesä­kuun lopulla samana vuonna. Berg­bom totesi saa­neensa tietää, että nykyi­nen soti­las Pamp olikin luovut­ta­nut Lievo­lan eli Kansan­ahon uudis­tilan hal­lin­nan jo aikai­semmin. Johan Pamp, silloin vielä Lievonen, oli solminut sopi­muksen talol­li­sen vävyn Juho Jaakon­poika Nikkisen kanssa 16.1.1780. Nik­kinen ei ollut voinut hakea immis­siota, koska hän oli antanut Pampin vaimolle ja vel­jille luvan asua uudis­tilalla, kunnes Pamp pää­sisi pois vanki­lasta ja muut­taisi sotilas­torppaan Kala­joen pitä­jään. Nikki­nen oli kuiten­kin pidät­tänyt itsel­lään oikeuden saada tila hallin­taansa heti sen jälkeen. Tämän takia Nikki­nen katsoi, että hänellä oli suurempi oikeus Kansan­ahon uudis­tilaan kuin myöhem­mällä hakijalla. Kaiken tämän myös Pampin vaimo vahvisti.




Johan Sakarinpoika Lievonen kuittaa saaneensa Juho Nikkiseltä loputkin kauppa­summasta: 800 taaleria kupari­rahaa eli 44 riikin­taaleria 21 killin­kiä ja neljä runstyk­kiä. Todis­tajat ovat Jakob ja Thomas Greus. Koko kauppa­summa oli 1 800 taa­le­ria kupari­rahaa.



Niin meni Mikolta Lievolan uudistila sivu suun. Juho Jaakonpoika Nikkinen sen sijaan asui per­hei­neen Kansan­ahon uudistilalla vuoteen 1792 asti. Paavo­laan Mikko­kin päätyi, sillä hän muutti vuonna 1785 Sato­kankaan uudis­tilalle. Hänelle ja Liisa-vaimolle syntyi Kempe­leessä ja Paavo­lassa kaikkiaan yhdek­sän lasta, joista neljä kuoli pienenä.  Vaimo kuoli huhti­kuussa 1791, ja seu­raa­vana vuonna Mikko muutti lastensa kanssa Iisalmen maa­seura­kun­taan. Kom­minis­teri Jacob Manner­ström kir­joitti virka­todis­tuk­seen:
Uudisrakentaja ja leski Mikko Eskelinpoika Sato­kangas eli Korpela, syntynyt vuonna 1745, on käyttäy­tynyt muu­toin kunni­al­li­sesti (hafwer eljest ährligen sig uppfört) mutta on ker­ran saanut tuomion yhden­puoli­sesta huorin­teosta. Hänellä on yksin­kertaiset kristin­opin tiedot, ja hän on estee­tön avio­liit­toon, kun on pidetty perun­kirjoi­tus hänen vaimo­vainajansa Liisa Matin­tyttären jälkeen, joka kuoli 17. huhti­kuuta 1791. Mukana muutta­vat poika Mikko 13/3 1782, poika Iisak 14/12 1783 ja poika Matti 3/4 1787, mikä täten todis­te­taan. Paavolassa 2. heinä­kuuta 1792.
Seuraavana vuonna Mikolle ja uudelle vaimolle syntyi poika, josta kuulemme vielä.



Lähteitä:
KA Jns Iisalmen maaseurakunnan arkisto, Saapuneet virkatodistukset 1791–1799
KA Oulu Oulun lh lko, Anomusdiaarit 1783, Päätöstoisteet 1783, Anomusasiakirjat 1783.

3. joulukuuta 2020

Mitaleita Lopelle

Aiemmin tässä blogissa on kerrottu Suomen Talousseuran 1800-luvun alkupuolella jakamista huomionosoituksista. Palkinnonsaajien joukos­sa oli myös Sajaniemen uudistilallinen Matti Eerikinpoika Mattila, joka vuonna 1815 sai kullatun hopeapikarin palkinnoksi uudisraivauksestaan. 
 
Palvelusväelle jaettiin palkintoja pitkästä ja uskollisesta palveluk­sesta. Vuosisadan loppupuolella loppilainen palkinnonsaaja oli useimmiten ammatiltaan renkivouti. Vuonna 1850 Talousseura myönsi kenttävääpeli Carl Gustaf Laurentzin perillisten ehdotuksesta Salon kartanon renkivoudille Juho Eerikinpoika Salinille hopeisen hattusoljen. Solki nauhoineen lähetettiin kirkkoherra Elersin kautta, ja seuran tileihin merkittiin sen arvo, neljä ruplaa 50 kopeekkaa. Lopenkylässä lampuodin poikana 5.6.1810 syntynyt Salin palveli Salon kartanossa vuodesta 1832, yhteensä 16 vuotta. Magdalena Iisakintyttären kanssa syntyi kaksi tytärtä, joista aikuiseksi eli Olga, s. 13.5.1856. Olgan syntymän aikoihin Juho Salin oli jo lähtenyt Salon kartanosta. Kuollessaan "rintapistoksiin" vuonna 1862 hän oli Sortasillan vuokraajana (arrendator) Pilpalassa.

Ruukinpatruuna Adolf Fredrik Sohlmanin esityksestä myönnettiin rinnassa kannettava hopeinen kunniamerkki renkivouti Juho Joosepinpoika Paulinille vuonna 1856. Kunnianosoitus tuli pitkästä ja uskollisesta palveluksesta. Juho Paulin oli syntynyt Janakkalassa 24.5.1804. Puoliso Ulrika Heikintytär kuoli nuorena, ja kahdesta lapsesta eloon jäi tytär Helena Maria, s. 8.7.1829. Paulin oli Sohlmanin palveluksessa jo Vanajan Harvialassa ja siirtyi Lopelle Sohlmanin muutettua Salon kartanoon. Paulin menehtyi tyfukseen maaliskuussa 1868. Piikana ja ompelijana itsensä elättänyt tytär asui Hämeenlinnassa, ja hänellä oli Vanajassa vuonna 1852 syntynyt poika, Otto.

Renkivouti Karl Fredrik Hjort pappilasta sai vuonna 1869 seuran "vähemmän hopeaisen kunniarahan käytettäväksi napinlävessä". Vuonna 1820 syntynyt Kaarle oli toiseksi nuorin pappilan Vuotavan torpparin Eerik Juhonpoika Hjortin yhdeksästä lapsesta. Renkivoudin pestin jälkeen hänestä tuli  Kauniston torppari Lopenkylän Heikkilään. Puoliso Stiina Eerikintyttären kanssa syntyi kuusi tytärtä: pienenä kuolleet Eeva Matilda ja Engla Karoliina sekä Loviisa, s. 1844, Maria Henrika, s. 1847, Aina Ulrika, s. 1849, ja Niina Aleksandra, s. 1854. Kaarle Hjort kuoli syyskuussa 1885. Stiina-vaimo kuoli vuonna 1909, jolloin hän oli jo 94-vuotias.
 
Kormun kartanon renkivouti Kaarle Kaarlenpoika sai vuonna 1877 pronssisen kunniamerkin 12-vuotisesta palveluksesta. Kaarle oli syntynyt 19.1.1832 Läyliäisten Metsäkylässä ja oli naimisissa Janakkalassa syntyneen Loviisa Kaarlentyttären kanssa.
 
Vuonna 1888 myönnettiin renkivouti Edvard Antinpoika Nikanderille pronssimitali 12-vuotisesta palveluksesta maanviljelijä K. J. Anderssonin omistamalla Uotilan ratsutilalla. Nikander oli syntynyt Lopella 17.1.1852. Hänellä ja Hedda Leena Adamintyttärellä oli neljä poikaa ja neljä tytärtä. Kaksi tyttäristä menehtyi aivan pienenä ja vanhin poika 13-vuotiaana. Nikanderin kanssa samana vuonna palkittiin 14.11.1839 syntynyt Antti Juho Antinpoika 16-vuotisesta palveluksesta Juho Ferdinand Haapastensyrjällä. Rippikirjassa Antin sanotaan olevan jyvämies.  Hänen puolisonsa oli Edla Wendla Susannantytär, ja lapsia oli neljä.
 
Vuonna 1889 saivat pienemmän hopeamitalin talonvoudit Juho Eklund 20-vuotisesta palveluksesta Heikkilän eli Sarvijoen kartanossa ja Heikki Juho Siivonen 23-vuotisesta palveluksesta Santamäen säterikartanossa. Molemmat olivat syntyneet vuonna 1837 ja palvelleet ensin senaatin kielenkääntäjän R. Hernbergin ja myöhemmin hänen leskensä luona. Santamäessä palkittiin myös rengit Josef Ekroos 25-vuotisesta ja Josef Kustaanpoika 20-vuotisesta palveluksesta pronssimitalilla. Ekroos oli syntynyt vuonna 1827 ja Josef Kustaanpoika vuonna 1834.
 
Vuonna 1869 palkinnonsaajien joukossa oli kolme loppilaista: Kaarle Hjort, Maria Wäck ja Serafia Kustaantytär. Uusi Suometar 19.8.1869.

 
 
Naisille kunniamerkkejä sateli hieman harvemmin. Vuonna 1869 palkittiin hopeisella kunniamerkillä entinen piika Maria Matintytär Wäck, s. 1821 Tammelassa, ja piika Serafia Kustaantytär, s. 1833 Lopella. Heidän palkitsemistaan ehdotti leskirovastinna Edla von Qvantén. Hän teki aloitteen myös aiemmin mainitun Kaarle Hjortin palkitsemiseksi. Maria Wäck avioitui vuonna 1857 Uotilan renkivoudin Kaarle Lindforsin kanssa ja asui kunniamerkin saadessaan jo Nurmijärvellä.
 
Emännöitsijä Juliana Tummille, s. 12.2.1831, myönnettiin vuonna 1887 kunniamerkki 25-vuotisesta palveluksesta senaattori Yrjö-Koskisen Leppälahden tilalla. Juliana oli syntyisin Hämeenkyröstä. Seuraavana vuonna palvelijatar Kristiina Loviisa Söderlund, s. 1842, sai Talousseuran kunniamerkin 18-vuotisesta palveluksesta maanviljelijä K. J. Anderssonin Kormun tilalla.
 
Huomionosoitukset olivat tärkeitä saajilleen. Ne luovutettiin juhlallisesti, ja niiden saaminen mainitaan monesti rippikirjojen huomautuksissakin. Olisi mielenkiintoista tietää, onko yhtään mitalia säilynyt tähän päivään.
 
Lähteitä:
ÅAB FHS, B I 21, B I 23.
SSHY:n digitaaliset aineistot. Jäsensivut.