30. joulukuuta 2021

Salon kartanon torpat vuoden 1804 lopulla

Vuoden 1805 henkikirjojen liitteenä oli kornetti Carl Gustaf Laurentzin 5.12.1804 allekirjoittama luettelo Salon kartanon torppareista ja heidän vaimoistaan sekä henkikirjoitusikäisistä lapsistaan ja palkollisistaan. Luettelon mukaan kartanolla oli 31 torppaa. Laurentz käytti torppareista vain etunimiä, jotka alla ovat alku­peräisessä muodossa. Torppien nimet olen "normalisoinut". Vertailun vuoksi mukana on rippikirjan tietoja lisäkommentteineen samalta ajalta (kursivoitu).
 
1. Antiniemi – rippikirjassa Yli-Antiniemi
Torppari Mickel, vaimo Maria, tytär Maria.
– Michel Jöraninpojan (s. 1754) vaimo Maria (k. 1805) oli Antiniemen vanhan torpparin Ernest Petterinpojan tytär. 1784 syntyneen Maja Lisan lisäksi kotona asuivat alaikäiset Erik, Brita Lena, Anna ja Eva Caisa. Vanhin tytär Stina Lovisa oli jo naimisissa (ks. seuraava). Myös Mickel Jöraninpojan appivanhemmat Ernest Petterinpoika ja Maria Johanintytär sekä Caisa Ernestintytär ja Erik Erikinpoika En perheineen asuivat torpan mailla.
 
2. Antiniemi – myöhemmin Ali-Antiniemi
Torppari Eric, vaimo Christina.
– Mickel Jöraninpojan vävy Erik Johan Johaninpoika, vaimo Stina Lovisa. Vuonna 1804 lapsia oli kaksi, Jakob Johan ja Nikodemus (k. 1805). Perhe muutti 1808 Sääksjärven torppaan. Ali-Antiniemen torppariksi tuli 1807 Elias Simonpoika, jonka puoliso Stina Israelintytär oli Jokelan torpasta.
 
3. Hepolammi
Torppari Johan, vaimo Wallborg. 
– Johan Henrikinpoika, s. 1770, vaimo Walborg Simontytär. Neljä alaikäistä lasta.
 
4. Haala – rippikirjassa Haala Eerola
Torppari Eric, vaimo Brita, poika Johan. 
– Erik Andersinpoika, s. 1761, vaimo Brita Jöranintytär. Poika Johan. Kolme alaikäistä tytärtä.
 
5. Haala – rippikirjassa Haala Heikkilä
Torppari Henrik, vaimo Anna, pojat Eric ja Anders. 
– Henrik Kristerinpoika, s. 1742, ja Anna Andersintytär. Poika Eric oli syntynyt 1779 ja Anders 1788.
 
6. Haala – rippikirjassa Anttila
Torppari Anders, vaimo Catharina, tytär Christina. 
– Torpassa asui suutari Anders Sacklin vaimonsa Caisa Andersintyttären kanssa. Poika Anders, s. 1784, asui Vojakkalassa. Tytär Stina, s. 1787, avioitui sotilas Johan Färmin kanssa vuonna 1809.
 
7. Hanga – rippikirjassa Hangais
Torppari Abraham, vaimo Maria, poika Johan. 
– Abraham Abrahaminpoika, s. 1754, vaimo Maria Matintytär. Edellinen torppari oli Rengon Vehmaisista muuttanut Abraham Erikinpoika.
 
8. Hanga – rippikirjassa Hangais Simola
Torppari Simon, vaimo Christina, piika Maria (muuttanut Pollonojalta). 
– Simon Johaninpoika, s. 1769, vaimo Stina Abrahamintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Maria Tuomaantytär, Henrik ja Joonas Tuomaanpoikien sisar.
 
9. Haiseva – myöhemmin Nummenpää
Torppari Gustaf, vaimo Brita. 
– Gustaf Jöraninpoika ja vaimo Brita Simontytär.

10. Jokela
Vaimo Brita, poika Johan, tytär Christina. 
– Rippikirjassa torpparina oli vuonna 1739 syntynyt Israel Lerbäck. Vaimo Brita Andersintytär, tyttäret Anna Caisa (k. 4.11.1805) ja Stina (Christina). Pojat Johan, s. 1786, ja Gustaf Adolf. Johan oli isänsä jälkeen Jokelan seuraava torppari.
 
11. Kaipola – rippikirjassa Yli-Kaipola
Torppari Anders, vaimo Brita, renki Eric. 
– Anders Henrikinpoika, vaimo Brita Lena Israelintytär. Renki oli Erik Johan Siik, s. 1789.
 
12. Kaipola – rippikirjassa Ali-Kaipola
Torppari Henrik, vaimo Catharina. Piika Christina muuttanut Hausjärvelle
– Henrik Henrikinpoika s. 1767, vaimo Caisa Andersintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Stiina Loviisa Pehrintytär.
 
13. Kylmänoja
Torpparin vaimo Anna, poika Mickel, tyttäret Christina ja Maria
– Torpparin vaimo Anna Leonhardintytär oli syntynyt 1762. Hänen puolisonsa, vuonna 1755 syntynyt vanha torppari Mickel Henrikinpoika, on merkitty kuolleeksi 1811. Poika Mickel oli syntynyt 1785, Stina (Christina) 1782 ja Maja Caisa 1788. Stina avioitui vuonna 1807 Linnamäkeen.

14. Kontola
Torppari Johan, vaimo Lisa. 
– Johan Simonpojan, s. 1778, puoliso oli Lisa Ernestintytär Antiniemestä. Pariskunta vihittiin 12.10.1800 ja lapsia oli tässä vaiheessa vain tytär Eva. Myös Johan Simonpojan vanhemmat asuivat torpassa, isä kuoli joulukuun lopulla 1804.

15. Kaatia
Torppari Eric, vaimo Maria. 
– Eric Matinpoika, s. 1777, puoliso Maria Adamintytär. 

16. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Sipilä
Torppari Eric, vaimo Lisa "nukahtanut Herran nimeen muutama päivä sitten".
– Erik Sigfridinpoika, s. 1776. Puoliso Lisa kuoli 1.12.1804. Alaikäisiä lapsia. Erik Sigfridinpojan toinen puoliso oli Kylmänojan Stiina Mikontytär.

17. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Kallela
Torppari Gustaf, vaimo Maria, piika Maria. 
– Torpparina oli räätäli Gustaf Henrikinpoika Helenius, s. 1756, k. 1811. Puoliso (nro 2) oli Maria Israelintytär. 

18. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Jussila
Torppari Johan, vaimo Justina, poika Eric, (pojan)vaimo Johanna, poika Herman. 
– Torppari Johan Matinpoika kuoli 26.12.1804. Puoliso oli Stina (Justina) Simontytär. Vuonna 1779 syntynyt poika Eric avioitui Johanna Henrikintyttären kanssa. Eric kuoli vuonna 1805. Leski Johannan toinen aviomies oli Joonas Tuomaanpoika, Pollonojan Henrik Tuomaanpojan veli.

19. Luhtapakka
Torppari Emanuel, vaimo Eva. 
– Emanuel Abrahaminpoika, s. 1773, vaimo Eva Regina Ernestintytär Anti­niemestä. Vuonna 1804 lapsia oli kolme. Torpassa asui myös Emanuelin äiti Caisa Matintytär, s. 1733. Emanuel oli Haalan Abraham Abrahaminpojan veli.

20. Malmvik – rippikirjassa Pirttiniemi eli Malmvik
Torppari Petter, vaimo Maria. 
– Pehr (Peter) Jakobinpoika, s. 1769, vaimo Maja. Lapsia oli kolme. Rippikirjassa perheen sanotaan tulleen Malmvikiin vuonna 1805. Edellinen torppari Jakob Jakobinpoika muutti Naskalniemeen.

21. Naskalniemi
Torppari Jakob, vaimo Maria, renki Matts. Muuttaneet Malmvikistä 1804, renki Tammelasta.
– Jakob Jakobinpoika, s. 1774, vaimo Maria Mickelintytär. Kaksi lasta. Renki oli Matts Johaninpoika, s. 1776.

22. Peräntö
Torppari Henrik, vaimo Eva. Renki Anders ja vaimo Maria, joiden sanotaan olevan Naskalniemessä.
– Henrik Erikinpoika, s. 1768, ja Eva Abrahamintytär, Haalan Abrahamin sisar.

23. Pollonoja
Torppari Henrik, vaimo Ulrika. 
– Henrik Tuomaanpoika, s. 1774, vaimo Ulrika Andersintytär. Henrikin isä oli vuonna 1803 kuollut vanha torppari Tuomas Erikinpoika.

24. Paasto – rippikirjassa Yli-Paasto
Torpparin poika Johannes, äiti Juliana. 
– Rippikirjassa torpparina on entinen sotilas Anders Kamp. Hänen puolisonsa oli Juljana Jöranintytär. Poika Johannes (Johan) Andersinpoika oli syntynyt 1782.

25. Röykkä – rippikirjassa Röykkä Mattila
Torppari Matts, vaimo Maria, vävy Matts, vaimo Maria. Tytär Sara. 
– Torppari Matts Johaninpoika kuoli 1805. Puoliso oli Maria Henrikintytär. Vävy Matts Simonpoika, s. 1785, oli naimisissa Maria Lena Matintyttären kanssa.

26. Röykkä
Torppari Anders, vaimo Hedvig. 
– Anders Andersinpoika, s. 1771, ja vaimo Hedvig Tuomaantytär. Kolme lasta, nuorin syntyi ja kuoli vuonna 1804.

27. Suontaka l. Suontausta
Torpparin poika Johannes, vävy Eric, vaimo Beata, tytär Maria. Piika Greta. (Varsinaisessa henkikirjassa torppari on Eric Tuomaanpoika).
– Rippikirjassa torpparina Johan Andersinpoika, s. 1783. Isä Anders Jöraninpoika, äiti Maria Matintytär (k. 17.12.1804). Torpparin sisar Beata Andersintytär ja hänen puolisonsa Eric Tuomaanpoika, jotka muuttivat Tammelaan 1805. Torpparin sisar Maria Andersintytär, s. 1769. Piika Greta Johanintytär.

28. Sääksjärvi
Torppari Matts, vaimo Anna. Renki Ahlfors, joka värvätty sotilaaksi.
– Matts Andersinpoika, puoliso Anna Johanintytär. Vuonna 1804 torppariksi tuli Erik Henrikinpoika ja hänen jälkeensä 1808 Erik Johan Johaninpoika Antiniemestä.

29. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Ernestilä
Torppari Ernest, vaimo Maria. 
– Torppari oli entinen reservinsotilas Ernest Ernestinpoika (Lopp), s. 1767. Vaimo (nro 2) Maria Johanintytär ja yhteiset lapset Anders ja Lovisa. Ernest Ernestinpojan vuonna 1801 kuollut ensimmäinen vaimo oli samanniminen, 1788 sodassa kuolleen Erik Aspin leski Maria Johanintytär.

30. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mäkelä
Torppari Eric, vaimo Lisa. 
–  Eric Jöraninpoika, s. 1766, ja Lisa Henrikintytär. Alaikäisiä lapsia.

31. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mattila
Torpparin poika Matts, äiti Lisa. Piika Eva. 
– Matts Henrikinpoika, s. 1756. Vaimo Lisa Jakobintytär, poika Matts Matinpoika, s. 1789. Viisi nuorempaa lasta. Piika oli Eva Adamintytär, s. 1772.

Salon kartanon säätyläiset ja heidän palkollisensa olivat eri luettelossa: Carl Gustaf Laurentz, s. 1719, Elisabeth Laurentz, s. 1741, Mårten Wilhelm Forbus, s. 1766, räätäli Eric Kamp sekä Gustaf, Justina, Anna, vaimo Lisa ja vaimo Stina. Carl Gustaf Laurentz nuoremman tiedot oli annettu erikseen. Huomautuksissa mainittiin, ettei Laurentzilla ollut verotettavia  katettuja vaunuja, kiesejä, kuriirikärryjä, (tasku)kelloja eikä metsästyskoiria. Ikkunoita oli yhdeksän kappaletta.



Varsinaisessa henkikirjassa Salon kartano alkaa sivulta 1235. Siellä torppia on lueteltu 33. Laurentzin luettelossa olevan Matts Andersinpojan lisäksi on toinenkin Sääksjärven torppari Matts sekä Mäkelään merkitty Eric Jöraninpoika. Olisiko kysymyksessä kahteen kertaan merkityt, sillä  Eric Jöraninpoika -niminen torppari asui Laurentzin luettelon mukaan Yksjärven Mäkelässä?

Useissa torpissa asui sukuani eli Antiniemen Ernest Petterinpojan (iiiääi) sekä Lopelle Rengosta muuttaneiden Erik Brockmanin poikien Tuomaan (iäiiii) ja Abrahamin jälkeläisiä.



Lähteitä:
KA (DA) Läänintilit, Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä. Asiakirjat. Hollolan alinen tk. Henkikirja 1805 (8525).

 
 
 

24. joulukuuta 2021

Hyvää Joulua 2021!

 Pohjois-Karjalan kirjeenvaihtajamme lähetti joulukortin.



Ilman näytti jäävän
perhe majataloa –  
löysi lammasläävän
ja tähti antoi valoa.


23. joulukuuta 2021

Widellit Viipurissa

1840-luku

Seppien ammattikunnan oltermanni Anders Granat luopui amma­tis­taan vuonna 1840. Hän ilmoitti Sanan Saat­taja Wiipu­rista -lehdessä 28.3.1840, että hän joutuu jatku­van sai­ras­te­lunsa takia vuokraa­maan sepän­verstaansa pistooli­seppä Petter Widellille. Granat kehotti asiak­kai­taan käänty­mään täst­edes Widellin puo­leen ja luotta­maan siihen, että Widell tekee työnsä yhtä tar­kasti ja taita­vasti kuin hän itse­kin oli tehnyt. 

Viipurin vuosien 1840 ja 1841 henkikirjassa Pietarin esi­kau­pun­gin ton­tilla 123 mainitaan vielä olter­manni Granat. Vuoden 1842 henki­kirjassa ton­tilla on seppä Petter Widell, vaimo Otti­liana ja lapset Otto, Fred­rik, Johan ja Sofia. Aikai­sem­massa blogi­kir­joi­tuk­sessa maini­tuista, Kuo­piossa synty­neistä lap­sista Petter Arvid oli kuollut Viipu­rissa 6.3.1839. Viipu­rissa Pet­terille ja Otti­lia­nalle syntyi vielä kaksi lasta: Johan Os­kar 28.1.1839 ja Mag­nus Fred­rik 12.10.1833. Vuoden 1841 henki­kirjassa Petterin talou­dessa on myös 58-vuotias anoppi Inge­borg Kröger, joka oli muutta­nut Viipu­riin Kuo­piosta vuonna 1835. 

Vuonna 1843 Petter Widellillä oli oppi­poikina oma poika Otto Widell, Jaakko Airak­sinen Suonen­joelta, Elias Lampinen, Martti Reponen Puuma­lasta, pitäjän­puusepän poika Tapani Peippo Parik­kalasta ja vangin­varti­jan poika Alek­san­der Stål. He kaikki kävi­vät sun­nun­tai­koulua Vii­pu­rissa.

Vuonna 1848 Petter valit­tiin seppien ammat­ti­kunnan olter­man­niksi. 


1850-luku

9.2.1850 pidetyssä ammattikunnan kokouksessa olte­manni Widell luet­teli, ketkä olivat tul­leet hänelle sepän op­piin:

  • Johan Sutinen Ranta­salmelta ja Aaron Veikko­nen Viipu­rista vii­deksi vuo­deksi; Sutinen oli aloit­ta­nut 25.5.1847 ja Veikko­nen 20.6.1846
  • Lorens Jack Mikke­lin pitä­jästä kol­meksi vuodeksi 18.7.1847 alkaen
  • Topias Juvonen Säämin­gistä yhdeksi vuo­deksi 10.10.1849 alkaen
  • Staffan Kröger Kuo­piosta vii­deksi vuo­deksi, vuoden 1851 lop­puun asti
  • Johan Henrik Henrikinpoika Orimattilasta yhdeksi vuo­deksi 22.11.1849 alkaen.
Kaikki oppipojat saivat majoi­tuksen ja ylös­pidon sekä palk­kaa seuraa­vasti: Sutinen 10 rup­laa, Veikko­nen 7 ruplaa 14 2/7 kopeek­kaa, Jack 11 ruplaa 42 6/7 kopeek­kaa, Juvonen 25 ruplaa ja Henriks­son 20 rup­laa, kaik­ki hope­assa. Krögerin pal­kasta Widell totesi vain, että poika saa kor­vauksen heidän keski­näisen sopi­muk­sensa mukai­sesti. Oppi­pojat vahvis­ti­vat sopi­mus­ten vas­taa­van Widellin lausun­toja.

Ammattikunnan kokouk­sessa 27.11.1852 olter­manni Widell luo­vutti jää­viyden takia puheen­johta­juuden mes­tari Fager­manille, koska käsit­te­lyssä oli kisälli Otto Napo­leon Widellin anomus. Otto halusi pääs­tä seppä­mestariksi ja har­joittaa kalu- ja ken­gi­tys­sepän ammat­tia. Hän mak­soi sitä varten ammatti­kun­nal­le yh­den rup­lan 44 kopee­kan anomus­mak­sun sekä yh­den rup­lan 15 kopee­kan notaarin palkkion, yhteen­sä kaksi ruplaa 59 kopeek­kaa hopeassa. Lisäksi hän esitti seuraa­vat todis­tuk­set:
  • tämän ammattikunnan 27.9.1845 antama kisällikirja
  • apupappi A. M. Winterin 15.11.1852 päiväämä todistus, että Widell on synty­nyt 28.6.1826 ja on hyvä­maineinen
  • sunnuntaikoulun opettaja Gustaf Sattlerin 15.11.1852 laatima todis­tus, että Widellillä on hyvä ja luet­tava käsi­ala ja että hän osaa nel­jä luvun­laskun ta­paa (quattnor species
  • herra kymnaasin lehtori Johan Fabritiuksen 2.11.1852 antama todistus, josta käy ilmi, että Widellillä on täysin tyydyt­tävä taito tehdä pii­rus­tuk­set kai­kis­ta käsi­töistään
  • Pietarin teknologisen instituutin johta­jan 2.11.1852 kir­joit­tama todis­tus, että Widell oli vuonna 1847 kahden kuu­kauden ajan kalu­sep­pänä maini­tussa insti­tuutissa
  • salaneuvos, ritari ja paroni Nikolain 16.11.1852 antama todis­tus, jonka mukaan Widell on tehnyt hänelle sepän­töitä viisi vuotta, jona aika­na hän on osoit­tau­tu­nut tai­ta­vaksi.
Tämän jälkeen Widell todisti, että Otto Napoleon on ollut hänellä kisäl­linä 23.9.1845 lähtien lukuun otta­mat­ta aikaa, jonka hän työs­ken­teli Pie­tarin tekno­logi­sessa ins­ti­tuu­tissa. 

Kokouksessa päätettiin, että koska Otto Napo­leon Wi­dell on todista­nut työs­ken­nelleensä kisäl­linä vaa­di­tun ajan ja on jättä­nyt vaa­ditut todis­tukset, hän saa valmistaa mestari­näytteen, joka koostuu kahdesta osasta:
  1. kaula­korun ranskalainen luk­ko, jossa on taval­li­nen salpa ja yö­salpa sekä hy­vin toimi­va avain
  2. neli­lehti­set kiesin jouset.
Työ piti tehdä seppämestareiden Berg­qvist ja Fager­man val­von­nassa, ja sen piti tulla valmiiksi kuukauden sisällä aloituksesta. Sitä ennen Otto Widellin piti laatia piirus­tukset töistä tarkastus­mesta­reiden Fager­man ja Berg­qvist val­von­nassa. Sen jäl­keen mestari­näyt­teet ja pii­rus­tukset oli esi­tet­tävä ammat­ti­kun­nalle.

Ammattikunnan kokouksessa 17.12.1853 Otto Widell esitti hyväksytyt mestari­näytteet piirustuk­sineen. Hänet hyväk­syt­tiin mesta­riksi, mutta samalla hänet velvoi­tet­tiin maksa­maan yhteensä 7 ruplaa 87 kopeek­kaa hopeassa: ammatti­kunnalle 4 ruplaa 80 kopeekkaa, köyhille 48 kopeekkaa, anomusmaksuna yksi rupla 44 kopeek­kaa ja notaarin palkkiota yksi rupla 15 kopeekkaa. Maksut suori­tet­tuaan hän saisi mestari­kirjan. Otto hoi­ti mak­sut saman tien.

Heinäkuussa 1854 Petter luovutti Otolle toisen sepän­verstaan, joka sijait­si lin­noi­tuk­sessa Slöörin perillisten ton­tilla. Pietarin esi­kaupun­gissa sijait­sevan vers­taan isä il­moit­ti pitä­vänsä yhä itsellään.

Saman vuo­den elo­kuus­sa Otto meni nai­mi­siin Maria Vil­hel­miina Kyk­kä­sen kanssa. Maria oli synty­nyt Käki­sal­mella vuonna 1831. Hänen vanhem­pansa olivat pos­tel­jooni Antti Antin­poika Kyk­kä­nen ja Vappu Eliak­sen­tytär Junk­kari.

Kesä­kuussa 1858 Otto kaupitteli Wiborg-lehdessä erinomaisia kah­den istut­tavia kie­sejä. Pari viik­koa sen jäl­keen hän kuoli kouris­tukseen. 

Petter Widell luopui oltermannin toimesta elokuussa 1859. Hänen seuraajak­seen valit­tiin seppä­mestari Gustaf Lovén. 


1860-luku 

Aninan kaupunginosassa herättiin 11.2.1862 aamu­neljältä palo­hälytykseen: seppä Widellin paja oli tulessa. Pakkasta oli 23 astetta, joten palo­ruiskujen vesi jäätyi, mikä vai­keutti sam­mutus­töitä. Tuli saatiin kuiten­kin hallin­taan niin, että vain paja ja sen yhtey­dessä oleva raken­nus tuhou­tuivat. Raken­nuk­set oli vakuu­tettu. 

Uuden pajan piirus­tukset jätet­tiin Viipurin maist­raat­tiin huhti­kuussa 1862.



Tonttikartta ja pajan piirustukset.
Omistaja: seppämestari P. Widell. 1862. Kansallisarkisto. 



1870-luku

Seppämestari Petter Widell kuoli Viipurissa 9.8.1874. Viipurin maistraatin arkistossa on Widellien omistaman tontin asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu vuodelta 1876.


Asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu.
Omistaja: sepänleski Widell. 1876. Kansallisarkisto.


Wiborgs Tidning -lehdessä oli 1.4.1788 ilmoitus, jossa sepän­leski Otti­liana Widell tar­josi vuok­ralle huo­neis­toa Pie­tarin esi­kaupun­gissa kesä­kuun alusta al­kaen. Huo­neis­toon kuu­lui kak­si huo­netta ja keit­tiö ja tar­peel­liset ulko­huo­neet.


1880-luku

Ottiliana kuoli Viipurissa 13.3.1887. Perunkirjoitus pidettiin 8. kesä­kuuta. Peril­li­siä oli kolme: Sofia, joka oli naimi­sissa vara­pastori Gustaf Meklinin kanssa; läänin­kanslisti Magnus Fredrik Widell ja henki­kirjuri Oskar Widell. Pesän ilmoit­taja oli läänin­kans­listi Widell. Kiin­teistön, Pieta­rin esi­kaupungissa sijait­sevan ton­tin ja talon 123 palo­vakuutettu arvo oli 15 300 Suo­men mark­kaa. Irtaimistoa oli noin 200 markan arvosta. Mitään Benvikin koulussa saatuun pellava­oppiin viit­taa­vaa ei irtaimis­tossa ollut. Sepän työ­kaluja oli 40 markan arvosta. 

Wiipurin Sanomissa oli 12.5.1888 huutokauppailmoitus:
Sittenkun kaupunki on edesmenneen Sepän Petter Widell'in perilli­siltä ostanut heidän omistamansa talon ja tontin N:o 123 Pietarin esi­kau­pun­gissa, tule­wat keski­wiik­ko­na tämän kuun 23 päiwänä klo 6 j. pp. tääl­lä toimi­tet­ta­wassa julki­sessa huuto­kau­passa enim­män tarjoa­walle myytä­wiksi eh­doilla, jotka huuto­kauppa­tilai­suu­dessa ilmoi­te­taan:

a) Se osa sanot­tua tonttia, joka uuden tontti­järjes­telmän mukaan tulee kuulu­maan uu­teen tont­tiin N:o 2 Pantsar­lahden kaupun­gin­osassa ynnä tällä tontti­osalla olewat raken­nukset jotka saavat jäädä paikal­leen; ja 

b) kaikki raken­nukset muilla osilla tont­tia; jotka wiimeksi­mainitut raken­nukset osta­jan tulee wetää pois.

Wiipurin Rahatoimikamarissa 2 p. Toukokuuta 1888.


1890-luku

Melkein lopuksi lainaus Sven Hirnin lähteis­sä maini­tusta artikke­lista.
Widellin pojista tuli vanhin Otto sepäksi ja osti Slöörin verstaan enti­sestä linnoi­tuk­sesta. Toinen poika Magnus Fredrik tuli yli­oppi­laaksi ja aikoi papiksi, mutta lopet­ti opin­tonsa ja tuli läänin kans­listiksi, sekä elää pensioo­nil­laan Jääsken pitä­jässä. Nuorin Oskar kuoli muutama vuosi taka­perin henki­kirjurina Salmin kihla­kun­nassa ja koet­ti tulla ruu­nun­vou­diksi, mutta ei saa­nut puolto­lausetta, kun hänel­tä puut­tui 'stoika' (tot­te­le­vai­suut­ta), kuten hän itse sanoi. Tytär Sofie, sen ajan kanslis­tein mieli­tietty, meni naimi­siin erään papin kans­sa, joka kuoli kap­pa­lai­sena köy­his­sä olois­sa.

 

Magnus Fredrik kuoli 31.8.1902 Jääskessä ja  Sofia 12.6.1902 Polvijärvellä.



Lähteitä:
Happonen Päivi. Sukututkimuksen asiakirjaopas. Widellin oppipojat vuodelta 1843 sivuilla 174 ja 175.
Hirn Sven. Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 11. Lainaus sivulta 134.
KA Mli Vrin RO, Dc:8 Seppien ammattikunnan pöytäkirjat.
KA Mli Vrin RO, Ec:3 Viipurin raastuvanoikeuden perukirjat 1886–1888.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä.
 

16. joulukuuta 2021

Sauvon kudontakoulun oppilaita

Aiemmat Sauvon kudontakoulua käsittelevät blogikirjoitukset:
Tarmokas kirkkoherra ja ahkera opettajatar (Sauvon koulun alkuvaiheita)

Sauvon kudontakoulun ensimmäiset oppilaat saivat oppinsa kiertävässä koulussa ja opiskelivat oman työnsä ohella. Oppilas (elev) näyttää olevan tittelinä vain alaikäisten kohdalla. Koulun siirryttyä Karunan Kärkniemeen koululla asuneista oppilaista on merkintöjä rippi- ja henkikirjoissa. Oppilaista on tietoja myös Talousseuran arkistossa (ÅAB) ja Senaatin tiliarkistossa (KA). Kudontakouluja tutkineen Katri Laineen mukaan Sauvon koulun oppilasmäärä vaihteli 40:n ja 70:n välillä.

Useimpien oppilaiden kotipaikka oli Sauvo tai Karuna, mutta kouluun tuli neitoja myös muualta Varsinais-Suomesta. Hämäläistyttöjäkin oli muutama, ja pari oppilasta tuli Helsingin seudulta. Joistakin perheistä kouluun lähetettiin useitakin tyttäriä. Kärkniemen säterin kalastajan Johan Kärkströmin tyttäret Maria Antonetta ja Gustava sekä kaksoset Lovisa ja Regina kävivät koulua kotoaan käsin. Koululla asuneiksi merkittyjä sisaruksia olivat muun muassa sepäntyttäret Lovisa ja Charlotta Abrahamsdotter, muonatorpparin tyttäret Johanna Vilhelmina ja Maria Christina Palmroth, Maria Charlotta, Hedvig Lovisa ja Erica Vilhelmina Wilén Kemiöstä sekä paraislaiset talollisen tyttäret Eva Lovisa ja Wendla Serafia Westerholm.

Wilénin siskosten koulutuksen maksoi turkulainen kauppias Wilén. Koulussa oli muitakin oppilaita, joiden kohdalla mainitaan opintojen kustantaja. Maksajina olivat muun muassa paronit von Willebrandt ja Cedercreutz, vapaaherra von Haartman, kreivi de Geer, valtioneuvokset von Bonsdorff, Jägerhorn ja Richter sekä vapaa­herratar Klinkowström ja kreivitär Mannerheim. Koulun johtajatar Eva Björkfelt kustansi paraislaisen Clara Simontyttären ylläpidon.

Sauvosta Talousseuralle vuonna 1832 lähetettyjä näytteitä. Toisen luokan kangasta kutonut Vilhelmina Kärkström oli kalastaja Kärkströmin kolmanneksi vanhin tytär. Häntä ei mainita henkikirjoissa oppilaana, mutta varmaan hän oli saanut oppinsa Sauvon koulussa, kuten muutkin perheen tyttäret. Kuva: KA Sta, Gs: 24 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1832.



Janakkalan ja Hausjärven tytöt

Vuonna 1830 syntynyt piikatyttö Ulrika Adamintytär tuli kudontakouluun vuonna 1844 Hagan eli Hakoisten kartanosta Janakkalasta. Hän ehti opiskella koulussa neljä vuotta. Ulrika kuoli "vilutautiin" (frossa) joulukuussa 1848.

Hausjärveltä oli koulussa kaksi neitoa. Maria Sofia Erikintytär tuli Karunaan vuonna 1846. Hän oli lampuodin tytär, syntynyt 11.12.1829 Vantaan kylän Anttilassa. Maria palasi Hausjärvelle vuonna 1852 ja oli palveluksessa Erkylän kartanossa. Vuonna 1857 hän meni naimisiin samassa kartanossa puutarharenkinä olevan Reinhold Emanuel Ekebomin kanssa. Pohjan pitäjässä vuonna 1833 syntynyt Ekebom oli myöhemmin tilanhoitaja Vantaan kylässä. Perhe muutti Helsingin pitäjään vuonna 1859, jolloin lapsia oli yksi, poika Axel Reinhold.

Syyskuussa 1847 kouluun tulleen Johanna Heikintyttären (s. 22.6.1832) isä oli lampuoti Erkylän Ahdenkallion Anttilassa ja myöhemmin torppari Vantaan kylässä. Johanna palasi Hausjärvelle jo kolmen vuoden kuluttua ja meni Marian tapaan Erkylän kartanon palvelukseen. Vuonna 1852 hänet vihittiin Johan Hellstenin kanssa. Mies oli renkivoutina Erkylän taloissa kuolemaansa saakka. Perheeseen syntyi kaksitoista lasta, esikoisina kaksostytöt. Lapset hankkivat jonkin verran koulutustakin. Otto Reinhold valmistui Evon metsäkoulusta metsänvartijaksi, ja Ida oli Mustialan koulun käynyt meijerskä. Paasikiveksi sukunimensä suomentaneen Hilma Matildan ammatti oli sairaanhoitaja. Johanna Heikintytär kuoli vuonna 1897 ja vouti Johan Hellström vuonna 1901.

Tammelan tytöt

Tammelalainen Maria Matintytär tuli kouluun vuonna 1838. Marian ylläpidon maksoi Saaren kartanon kapteeninrouva Lepsén. Hän kustansi myös Paraisilla syntyneen Erika Karolina Liljan koulunkäynnin.

Maria oli lähtenyt kouluun nuorena: muuttokirjan mukaan hän oli tullut oppilaaksi 12-vuotiaana vuonna 1838 ja käynyt rippikoulun Karunassa. Tullessaan hän osasi ulkoa Lutherin katekismuksen, mutta sisälukutaito oli heikko. Maria palasi Tammelaan kuuden vuoden opintojen jälkeen ja meni piiaksi Saaren kartanoon, mistä hän vuonna 1846 muutti Turkuun. Hän avioitui maalarinkisälli Gustaf Mauritz Saveniuksen kanssa ja lapsia syntyi kolme: Maria Gustava 1850 (k. 1851), Franz Mauritz Nicolaus 1852 ja Olga Maria 1855. Nuorin syntyi pari kuukautta isänsä kuoleman jälkeen – Gustaf Savenius oli hukkunut Tammelassa kesällä 1855 ja haudattu sinne. Marialle syntyi Turussa vielä tytär Aleksandra Gustava vuonna 1864. Perhe eli köyhissä oloissa.

Paraisilla 23.7.1823 syntynyt Erika Karolina Lilja muutti Karunaan vuonna 1837 ja on merkitty kouluun vuodesta 1839. Hän lähti Saaren kartanoon jo ennen Mariaa, vuonna 1844. Erika viihtyi kartanossa vuoden verran ja palveli sen jälkeen parissa muussa Tammelan talossa. Myös hän päätyi Turkuun vuonna 1857. Erika Karolina on Turun rippikirjoissa "kehruukoulun oppilas" (spinnskole elev) naimisiinmenoonsa saakka. Oliko hän siis Turussa mennyt lisäoppiin sikäläiseen kudontakouluun, sillä Tammelassa ja muuttokirjassa häntä tituleerattiin piiaksi? Vuonna 1863 vihittiin avioliittoon neito (jungfru) Erika Karolina Lilja ja nikkarinkisälli Mikael Lagerstam. Mies sai myöhemmin nikkarimestarin arvon ja toimi myös ojennuslaitoksen vartijana.

Helsingin seudulta tulleet

Puutarhurimestarin tytär Emelie Christina Norlin, s. 21.9.1826, tuli Gumtäktin (Kumpulan) säteristä. Emelien isä Elias Norlin oli ennen Gumtäktiä ollut puutarhurina muun muassa Maskussa, Urjalan Honkolassa ja Pohjan pitäjän Fiskarsissa, missä Emelie syntyi. Tyttären ylläpidosta koulussa vastasi Gumtäktin omistaja, valtioneuvos von Bonsdorff. Emelie saapui kouluun vuonna 1842 ja palasi Kumpulaan neljän vuoden kuluttua. Vuonna 1850 hän meni naimisiin pehtoori Gustaf Kullströmin kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Emelie 1851 (k. 1852), Gustaf Emil 1853 ja Augusta Vilhelmina 1854. Puoliso Kullström kuoli vuonna 1856, minkä jälkeen Emelie Christina muutti Helsinkiin.

Fredrika Vilhelmina Stenberg, s. 4.1.1835, oli muurarimestarin tytär Helsingistä. Hän tuli kouluun vuonna 1847 ja lähti sieltä vuonna 1858 Turkuun, missä hän oli palveluksessa muun muassa kauppias Bahnella. Vuonna 1860 Fredrika avioitui Justus Ferdinand Andersinin kanssa. Kun mies otti pestin sotaväkeen, pariskunta muutti Pohjan pitäjään ja sieltä Pietariin, missä Andersin palveli Moskovan kaartissa. Fredrika kuoli Pietarissa 31.1.1879.

Lähteitä:
 
ÅAB FHS, esim. D XVI3, D XXIII 15, D XVI 4, D XXIII 2.
KA Sta, esim. Gs: 30, Gs: 31, Gs: 46, Gs: 51. Talousseuran tilitykset tositteineen.
Laine, Katri 1949: Suomen talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Metsänystävä. Suomen Metsäyhdistyksen julkaisema kansantajuinen aikakauskirja 1.2.1896 no 2, s. 25. Uusi Suomi 9.11.1926, no 258, s. 4. Linkit tekstissä.
SSHY. Jäsensivut.

9. joulukuuta 2021

Junapilettejä Amerikkaan

Norra Posten -lehdessä oli 25.2.1888 erikoinen ilmoitus. Amerikkaan lähti­jät mat­ka­sivat yleen­sä ensin rauta­teitse Han­koon ja sieltä lai­valla eteen­päin. Hangon jää­tilanne oli kui­ten­kin helmi­kuus­sa 1888 vaikea, joten laiva­yhtiö Ham­burg-Ameri­kanische Paket­fahrt-Aktien-Gesell­schaft eli HAPAG tarjosi toista reit­tiä: ensin rautateitse Pietarin ja Berlii­nin kautta Hampu­riin ja siel­tä lai­valla New Yorkiin. Matka mak­soi 200–210 Suo­men mark­kaa, ja hintaan sisäl­tyi ruoka laivalla.

Lippuja myi tiistai-ilta­päivisin laiva­yhtiön Suomen-edustaja Chr. Ras­mus­sen Hyvin­kään rauta­tie­hotel­lissa. Hänel­tä sai os­taa myös Yhdys­val­tain valuut­taa ja lip­puja amerik­ka­lai­sille rauta­tie­ase­mille. 



Norra Posten 25.2.1888.



Vastaa­via ilmoi­tuk­sia oli muuta­missa sanoma­lehdissä vielä saman vuo­den huhti­kuussa. Sil­loin hin­naksi ilmoi­tet­tiin 180 mark­kaa. 

Hankoon aikoneet Ame­rik­kaan-meni­jät vaih­toi­vat Hyvin­kääl­lä junaa ja jou­tui­vat yleen­sä myös yöpy­mään siel­lä. Siirto­lais­tul­vaa majoit­ta­maan val­mis­tui vuon­na 1875 rauta­tie­hotel­li, joka si­jait­si ase­ma­puis­ton lai­das­sa, nykyi­sen musiikki­opiston taka­pihalla. Raken­nus pu­ret­tiin 1970-luvulla.  



Suomen Rautatiemuseossa on vanha pienois­malli 1:100 Hyvinkään asema­tontista. Etu­alalla asema­rakennus alku­peräisessä vuoden 1862 asus­saan. Taaempana siirto­laisia majoit­ta­nut rauta­tie­hotelli, joka sekin vuosikymmenten mittaan vaihtoi ulkomuotoaan. Kuva otettu 8.12.2021.






Hyvinkään rautatieasema 1800-luvun lopulla. Historian kuvakokoelma. Museovirasto. CC BY 4.0.




Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkki tekstissä.




2. joulukuuta 2021

Seppä Domanderin jäämistö

Linkit aiempiin Domander-kirjoituksiin on koottu blogin Benvikin neidot -sivulle: 34. Ulrika Andersintytär Domander.

Hämeenlinnan Hätilässä asuneen pitäjänseppä Erik Domanderin puoliso Maria Kustaantytär kuoli keuhkotautiin 65-vuotiaana marraskuussa 1843 ja seppä itse halvaukseen kesäkuussa 1847. Erik Domanderin perillisiä olivat kaksi elossa olevaa poikaa, Adolf Fredrik ja Erik. Vanhan sepän tytärpuolella, nahkuri Mellströmin puolisolla Ulrika Domanderilla, ei ollut oikeutta pesän omaisuuteen. Perunkirjoitus pidettiin 12.8.1847. Poika Erik ilmoitti pesän omaisuuden, jonka arvoksi tuli 12,46 hopearuplaa. Vähennykset, yhteensä 67,70 ruplaa, nousivat huomattavasti varoja suuremmiksi.

Hautajaisiin oli kulunut vähän yli 15 hopearuplaa. Summa sisälsi arkun, ruumiin pesun ja arkkuunpanon, suruliivin, kellojen soiton, papin ja lukkarin palkkiot sekä hautajaisiin hankitun tarjoilun. Tarjolla oli ollut teetä, kahvia, rommia, arrakkia, punaviiniä ja olutta sekä toppa Kosak-tupakkaa. Leipurilta oli hankittu konvehteja, sokerileipiä ja sisarkakku. Lisäksi tarjottiin voileipiä, joita varten oli ostettu voita, juustoa, lihaa, kalaa ja leipää.

Hautajaiskustannusten lisäksi vähennyksinä olivat perukirjan laatijoiden palkkio ja köyhäinprosentti sekä velat, joita edesmenneellä sepällä oli vain tytärpuoli Ulrikan ja hänen puolisonsa nahkuri Mellströmin vaatimat 51,26 hopearuplaa. Kyseessä oli Ulrikan aikoinaan äidilleen antama laina korkoineen ja perimiskuluineen.

"Tyttäreltäni rouva Ulrika Mellströmiltä on allekirjoittanut saanut 120 pankkoruplaa eli 33 ruplaa 42 kopeekkaa hopeassa, jotka tyttäreni saa vasta kuolemani jälkeen periä pesästä. Lainasta saa periä kahden prosentin vuotuista korkoa 12.7.1825 lähtien". Velkakirja oli tehty 12.7.1841. Kirjoittajana oli Johan Gustaf Churberg ja todistajana Antti Matinpoika Leivola Sääksmäeltä. Laina oli siis tämän mukaan annettu jo vuonna 1825 eli samana vuonna, jolloin Ulrika palasi Benvikin koulusta. Kuva: KA Hml Janakkalan tk, Cc: 1 Välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849.


Äitinsä kuoleman jälkeen Ulrika oli vuonna 1846 vaatinut isäpuoltaan maksamaan velan. Seppä Domander oli ensin epäillyt velkakirjan oikeellisuutta, kunnes käräjille todistajaksi kutsuttu Churberg vahvisti sen kirjoittaneensa. Ulrikan äiti oli Churbergille sanonut, että velka pitäisi periä vasta hänen kuolemansa jälkeen, koska puoliso ei tiennyt velasta. Vuoden 1847 talvikäräjillä Erik Domander määrättiin maksamaan Ulrikalle lainasumma korkoineen sekä kymmenen hopearuplaa oikeudenkäyntikuluja. Korkoa perittäisiin kuitenkin vain  vuodesta 1836 lähtien. Vanhalla Domanderilla ei  ollut varoja lainan maksamiseen, ja hän kuolikin jo seuraavana kesänä.
 

Perinnöstä luopuminen ja konkurssi

 
Perunkirjoituksen jälkeen Domander-vainajan pojat Adolf Fredrik ja Erik anoivat perinnöstä luopumista ja pesän asettamista konkurssiin. Edesmenneen omaisuus myytiin huutokaupassa, jonka tuotoksi saatiin hieman yli 48 ruplaa. Kun konkurs­siasetuksen määräykset oli täytetty, asia oli esillä vuoden 1848 syys­käräjillä. Ursula ja Simon Mellströmin lisäksi muita velkojia ei ollut ilmaantunut. Erik Domander nuorempi ilmoitti maksaneensa isänsä kuoleman jälkeen hautajais- ja muita kuluja runsaat 26 hopearuplaa, jotka hän nyt katsoi oikeudekseen periä konkurssipesästä. Puolisonsa edusmiehenä toiminut nahkuri Mellström vaati pesästä edellisen vuoden talvikäräjillä määrättyä summaa. Mellström huomautti myös, että hautajaiskulut olivat olleet liian suuret seppävainaan velan huomioon ottaen, eikä Erik Domander nuoremman ilmoittamia muita menoja, kuten matkakuluja ja pöytäkirjojen lunastuksia, tullut maksaa konkurssipesästä. Lisäksi perukirjasta oli Mellströmin mielestä jätetty pois edesmenneen sepän rakennukset sekä viljaa ja muutakin irtainta omaisuutta. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Mellströmin tuli esittää todisteet väitteistään.
 


Erik Domander nuorempi oli maksanut isänsä kruununverot vuodelta 1847. Kuva: KA Hml Janakkalan tk, Cc: 1 Välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849.


Talvikäräjillä 1849 olivat läsnä Erik Domander nuorempi, joka edusti myös veljeään, sekä Ulrika ja Simon Mellström. Simon Mellström esitti luettelon perukirjasta puuttuvasta omaisuudesta, jota oli melkein 32 hopearuplan arvosta. Mukana olivat sauna, aitta, navetta ja liiteri, viljaa ja puutavaraa, sekä joitain huonekaluja ynnä muuta sekalaista tavaraa. Erik Domander sanoi vastineessaan isänsä asuneen Hätilän sotilasvirkatalon mailla ja esitti isänsä ja puustellin välisen sopimuksen, jonka mukaan rakennukset ja muut edut olivat sepän käytettävissä vain hänen elinaikansa. Muutamista Mellströmin luettelossa mainituista esineistä oli saatu huutokaupassa tarjouksia, mutta esineitä ei ollut vielä lunastettu, osa oli pilaantunutta tai vähäarvoista tavaraa, ja osa luetelluista tavaroista oli Erik Domander nuoremman omaisuutta.

Mellströmin kutsumista todistajista vain yksi oli saapunut paikalle. Hän ei osannut sanoa, kenen omistuksessa vanhan seppä Domanderin rakennukset olivat olleet. Sen sijaan todistaja tiesi kertoa, että Erik Domander oli menossa olevien käräjien aikana tarjonnut Mellströmeille sovitteluna 20 hopearuplaa. Mellström pyysi kuitenkin, että juttu siirretään seuraaville käräjille, jotta nyt pois jääneitä todistajia voitaisiin kuulla.

Syyskäräjille eivät Mellströmit kuitenkaan saapuneet. Erik Domander oli paikalla ja ilmoitti Ulrika ja Simon Mellströmin tyytyneen sovitteluratkaisuun. Koska konkurssia vastustanut velkoja oli näin luopunut kanteesta, asia oli loppuun käsitelty. Pöytäkirjasta ei käy ilmi, mitä Mellströmit sovittelussa saivat.


Lähteitä:
KA (DA) Janakkalan tuomiokunnan renovoidut pöytäkirjat. Talvi- ja syyskäräjät 1846, talvi- ja syyskäräjät 1847, syyskäräjät 1848, talvi- ja syyskäräjät 1849.
KA Hml Janakkalan tuomiokunnan välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849. Erik Domanderin perukirja ja konkurssiin liittyviä asiakirjoja.

25. marraskuuta 2021

Clara Roth

Närpiöläinen Clara Mattsintytär Roth oli Benvikin neito nro 17. Hän oli Ben­vikissä muita pidem­pään, sillä osa ajasta meni sairas­tel­lessa. Tili­kirja­merkin­töjen mukaan hän oli poissa opin­ahjosta vuoden 1818 viimei­sestä päi­västä marras­kuun 1819 alkuun. Heti sen jälkeen Claraa käy­tet­tiin sai­raa­lassa Vaa­sassa, ja 11.6.1820 hänen tode­taan palan­neen Ben­vikiin ter­veh­ty­neenä. Oppi­lai­den kudonta­töiden luette­lossa on Claran koh­dalla mer­kintä: "oli sai­rau­den takia pois­sa koko tal­ven 1820, minkä vuoksi ei saanut palkin­toja vuonna 1820." 

Clara kutoi Benvikissä 28¾ kyynärää ensimmäisen, 42 kyynä­rää toisen ja 62¼ kyynä­rää hie­nointa eli kol­man­nen luo­kan kan­gasta. Ensim­mäisen luokan kangas oli vuodelta 1819, toisen luokan kangas vuo­delta 1821 ja kol­man­nen luokan kangas vuodelta 1822. Lisäksi hän keh­räsi vuon­na 1819 yhteensä 1⅔ lei­vis­kää hie­nom­paa ja 6¼ lei­vis­kää kar­ke­am­paa lan­kaa. 

Clara oli elokuussa 1820 todis­ta­jana Kaskis­ten raastuvan­oikeudessa. Renki Eric Wester­gård syytti porva­rien poikia Carl Gustaf Lönn­rothia ja Johan Eric Bäckmania, ylimääräistä meritullivahtimestaria Fred­rik Majo­rinia ja kaupungin­palvelija Johan Eric Ahl­qvistiä tappe­lusta tans­seissa, jotka pidet­tiin työ­mies Bern­qvistin luona. Clara sanoi olleensa tans­seissa ja nähneensä, että joku heitti Wester­gårdia kivellä, mutta siitä ei hänen nähdäk­seen koitu­nut mitään vahin­koa. Samassa istun­nossa olivat todis­ta­ji­na myös kehruu­opiston opet­taja Johan Pet­ters­son ja hänen tyttä­rensä Chris­tina. He eivät ol­leet huoman­neet tans­seissa tappe­lua mutta olivat näh­neet seu­raa­vana päi­vänä renki Wester­gårdin, jolla oli ollut veri­haava pääs­sä, toinen vasem­man sil­män ylä­puolella ja kaksi nenässä.  

Benvikistä lähdettyään Clara oli pii­kana Kalaxin kylän Thomas­folkin talossa. 14.5.1825 hänet vihit­tiin niin ikään Kalaxin kylässä asuvan suutari Anders Hag­bergin kanssa. Claralle ja Andersille syntyi När­piössä seitse­män lasta:

Carl 6.9.1825
Maja Stina 29.3.1827
Johan Erik 4.3.1829
Carolina 4.7.1831
Joseph 26.12.1833
Anders Henrik 29.8.1836
Anna Lisa 20.5.1841.

Anders Hagberg kuoli 20.11.1841 hal­vauk­seen. Hän oli kuol­les­saan 38-vuotias. Clara kuoli reuma­tis­miin 64-vuoti­aana huhti­kuussa 1867.

 

Carl 

Carl Hagberg oli aluksi isänsä tavoin suutari mutta ainakin vuodesta 1849 lähtien meritullivahtimestari. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Närpiössä syntynyt Karo­lina Wilhel­mina Berg­man. Karolinan vanhemmat olivat Närpiön lukkari, Tukhol­massa 1776 syntynyt Johan Erik Berg­man ja Kristina Wester­lund. Karo­lina oli ollut aikai­semmin naimi­sissa tulli­johto­kunnan kamari­kirjuri Samuel Sjö­vallin kanssa. Heidät oli vihitty Eckerössä 1.11.1835. Samuel kuoli Helsingissä heinäkuussa 1840. Karolinalle ja lapsille myönnettiin vuonna 1843 eläke siviili­virka­kunnan leski- ja orpo­kassasta. Vuonna 1851 Karo­li­nalle myön­net­tiin uusi eläke­kirja, koska enti­nen oli hävinnyt. Ensim­mäi­sestä avio­lii­tosta Karo­linalla oli kolme lasta: Amalia Wilhel­mina, Ida Caro­lina ja Samuel Kons­tantin, joista esi­kois­tytär syntyi Brändössä 30.11.1835 ja nuoremmat Hel­singissä, tytär 6.12.1838 ja poika 10.9.1840. Loka­kuussa 1844 Karo­linalle syntyi När­piössä avio­ton poika Albert Rein­hold Sevon, joka käytti myöhemmin nimeä Hag­berg. 

Carl ja Karo­lina saivat vuosina 1846–1859 seit­semän lasta: Mathilda Sophia, Amanda Rosina, Carl Johan, Olga Maria, Rosina, Johan ja Karl Kons­tantin. Vanhimmat tyttäret syntyivät Närpiössä, keskim­mäiset lapset Kaski­sissa ja kuopus Kokko­lassa. Karo­lina kuoli Kokko­lassa 7.5.1868. 

Carlin toinen vaimo oli Maria Lovisa Lill­kort. Heille syn­tyi­vät vuosina 1873–1881 lapset Ida Emilia, Alma, Hilma Maria ja Karl Ernst. Carl kuoli Teeri­järvellä 14.8.1885. 

Mathilda Sophia

Carlin ja Karo­linan esikois­tytär Mathilda Sophia Hag­berg meni vuonna 1865 nai­mi­siin kaup­pias Gustav Napo­leon Heiden­bergin kanssa. Mies oli synty­nyt Tukhol­massa vuonna 1836. Lap­sia syntyi vuo­sina 1866–1886 yhteensä 13: Wera Sofie Emelie, Naima Matilda Ottilia, Helmi Hildur Amalia, Aina Alida Bern­hardia, Saidi Helga Ade­laide, Alf­hild Inge­borg Aurora, Tyra Tähti There­sia, Gustaf Otto Walde­mar, Agda Horten­sia Hilde­gard, Ingrid Elfrida El­mira, Arnold Al­bert Napo­leon, Fridolf August Berna­dotte ja Karl Gus­taf Walfrid. 

Mathilda jätti vuoden 1890 tammikuussa Kokkolan maistraatille ilmoituksen leipomo­toimin­nan aloit­ta­mi­sesta.



Mathilda Heidenbergin leipomo toimi Roosin talossa Kokkolassa. Myynnissä oli monenlaisia maukkaita leipiä ja leipomuksia. Norra Posten 1.2.1890.


Mathildan kuolinilmoitus julkaistiin Österbottningen-lehdessä 28.5.1918.

Maja Stina

Maja Stina (Maria Kristina) Hagberg meni naimisiin 5.12.1851. Puoliso oli Mickel Mickelinpoika Röös. He saivat seitse­män lasta, joista kolme kuoli pienenä. Aikuis­ikään elivät Joseph Wilhelm, Mickel, Maria ja Anna Liisa. Vuonna 1853 syntynyt Mickel oli aina­kin välillä työ­miehenä Ruot­sin Jämt­lannissa Sundsjön pitäjässä. Kaksi vuotta nuorempi Maria meni naimi­siin Johan Petter Andersin­poika Rag­valdsin kanssa ja 1860 syntynyt Anna Lisa Hen­rik Mattsin­poika Pell­folkin kanssa.

Johan Erik

Johan Erik Hagberg vihittiin Korsnäsissä 2.7.1850 Johanna Maria Larsin­tyttären kanssa. Paris­kunta asui Harr­strömin kylässä Ingelsin talossa. Lapsia syntyi aina­kin kah­deksan: Anders Henric, Lisa Johanna, Johan 1856, Johan 1859, Anders Henrik, Johan 1864, Maria Eli­sabeth ja Adrian. Neljä ensin mainit­tua lasta kuoli­vat vuosina 1858 ja 1861. Johan Erik Ingels eli Hag­berg sai När­piön syys­käräjillä 1859 sakkoja tappe­lusta ja parjauk­sesta.

Carolina

Carolina Hagberg vihittiin avioliittoon Närpiössä 8.2.1857. Puoliso oli vuonna 1834 synty­nyt talol­li­sen poika Johan Wil­helm Johanin­poika Filpus När­piön Bäck­byn kylästä. Paris­kunnalle syntyi poika Carl Wilhelm 21.3.1857. Caro­lina kuoli keuhko­tautiin 28.11.1859, ja Johan Wilhelm meni toi­siin naimi­siin Maria Johanin­tytär Filpuksen kanssa.

Anders Henrik

Anders Henrik Hagberg muutti vuonna 1855 Närpiöstä Kaskisiin, ja hänet vihittiin siellä 1.5.1860 Wilhel­mina Bärn­qvistin kanssa. Paris­kunnan yhtei­siä lapsia olivat Hilda Wilhelmina (26.2.1861–1.4.1862), Johan Edvard 5.3.1863, Hulda Maria 5.7.1865 ja Karl Anton 11.12.1867. Vaimolla oli entuu­des­taan avio­ton lapsi Sofia Eli­sabeth, joka oli synty­nyt Kris­tii­nan­kau­pun­gis­sa 15.5.1852. Wilhel­mina kuoli vuonna 1893, minkä jäl­keen Anders Hen­rik meni vuonna 1897 uusiin naimi­siin leski­rouva Maria Helena Jöranin­tyt­tä­ren kanssa. Anders Henrik oli kalas­taja, ja molem­mat pojat olivat meri­miehiä. Vanhempi poika Karl Anton kuoli haaksi­rikossa vuonna 1902. Johan Edvard puoles­taan oli vuonna 1891 Buenos Airesissa ja kaipasi tietoja suku­lai­sis­taan. Hän oli kirjoit­tanut kir­jeitä van­hem­milleen Kaski­siin ja sisa­rel­leen Kris­tiinan­kaupunkiin saamatta mitään vastausta. Johan Edvard lähetti Folk­wännen-lehden väli­tyk­sellä vanhem­milleen viestin: "Kir­jeet kotoa ovat kallis­arvoi­sia lahjoja vierailla mailla ja mahta­via väli­neitä Juma­lan kädessä pitää nuoru­kainen poissa kiu­sauk­sista ja nostaa hänet, kun hän on langennut." (bref från hemmet äro dyr­bara gåfwor i främmande land och äro mäktiga medel i Guds hand till att bewara ynglingen från frestelserna och att upp­resa honom när han fallit).

Anna Lisa

Anna Lisa Hagberg meni naimisiin Mickel Häggbladin kanssa. Mickel oli Närpiön Kalaxissa syntynyt räätälin poika ja itsekin räätäli. Heille syntyi vuo­sina 1869–1886 liuta lapsia: Karl Johan 3.1.1869, Josef Wilhelm 22.2.1871, Johan 20.6.1872, Mickel August 15.9.1874, Anna Elisabeth 17.7.1876, Maja Stina 13.8.1878, Johanna Alina 28.7.1880 ja Karl Johan 16.9.1886. Kolme vanhinta poikaa ja Johanna Alina kuoli­vat pie­ninä.


Lähteitä:

ArkivDigital
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Sanomalehdet Norra Posten, Österbottningen ja Folkwännen. Linkit kuvatekstissä ja tekstissä.
KA Sta, Gs:10 Suomen Talousseuran tilitykset tositteineen 1819
KA Sta, Gs:13 Suomen Talousseuran tilitykset tositteineen 1821–1822.
Ka Vsa, Cb:17 Kaskisten RO:n pöytäkirjat 1819–1820.
ÅAB FHS, F I 70.






18. marraskuuta 2021

Paimentytön palkka

Rippikouluikäinen Maria Iisakintytär oli ollut kesän 1827 paimentyttönä kaitsemassa Heikki Heikinpoika Uusitalon ja Juho Antinpoika Penkurin karjaa talojen yhteis­laitumella Sajaniemessä. Palkkaa oli Marian ja hänen isänsä Iisak Duktigin mielestä kuitenkin tullut vähemmän kuin oli sovittu.
 
Asia oli esillä talvikäräjillä 1828. Marian isän mukaan palkaksi oli sovittu joko tynnyri rukiita tai kaksikymmentä kappaa rukiita ja kymmenen ruiskapan arvoiset pyhä­vaatteet. Isännät olivat kuitenkin antaneet Marialle vain kaksikymmentä kappaa rukiita. Duktig vaati nyt heitä maksamaan erotuksen: joko antamaan pyhäpuvun tai kymmenen kappaa rukiita.

Uusitaloa ja Penkuria edusti oikeudessa Iisak Heikkilä, joka sanoi päämiestensä sopineen vain kahdenkymmenen ruiskapan palkasta. Juho Penkuri oli sen lisäksi antanut Marialle myös työvaatteet ja viljaa kaksi kappaa yli sovitun määrän. Iisak Duktig kiisti palkan riittävyyden. Sen lisäksi, että isäntien velvollisuus oli antaa paimentytölleen tarpeellinen vaatetus palvelusajaksi, Marian tuli saada myös pyhävaatteet tai kymmenen kappaa rukiita, kuten oli sovittu. Duktig oli valmis esittämään sopimuksesta todisteita.

Asia siirrettiin syyskäräjille, jolloin Duktigin tuli esittää lupaamansa todisteet.

Kuva: Pyyheliinapeite pellavaa, kirjailtu helmilangalla. Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseon kokoelmat. Museovirasto Finna.fi. CC BY 4.0.



Marraskuun käräjillä Iisak Duktig ei ollut paikalla. Vastaajien edustaja Iisak Heikkilä pyysi kanteen hylkäämistä todeten, että asian käsittelystä koituvia kustannuksia olisi vaikea saada perityksi. Oikeus päättikin hylätä kanteen, eikä mitään korvauksia oikeudenkäynnistä määrätty.

Samoilla syyskäräjillä oli ennen Marian palkka-asiaa ollut esillä kaksi Duktigia vastaan nostettu velkasyytettä, eikä Duktig ollut tullut kumpaankaan käsittelyyn. Perhe asui käräjien aikaan Salon kartanon mailla. Vuonna 1783 syntynyt Iisak Duktig, jonka sotilasura oli alkanut jo Ruotsin vallan aikana, palveli riitojen aikaan 3. tarkk'ampujapataljoonan Janakkalan komppaniassa. Hän erosi sotaväestä jo ennen vuotta 1832 ja hankki sen jälkeen elantonsa itsellisenä ja muonatorpparina.

Sekä Iisak Duktig että hänen puolisonsa Liisa Martintytär kuolivat vuonna 1852. Perheeseen oli syntynyt viisi lasta: Stiina Liisa eli Kristiina Elisabeth 2.5.1811 Ourajoella, paimentyttö Maria 3.10.1812 Topenolla, Jaakob 1815–1819, Iisak 23.9.1817 Janakkalassa ja Anna Kaisa 14.4.1823 Salonkylässä. Iisak Iisakinpoika Duktigin vaiheista kerrottiin blogissa 24.9.2020. Stiina Liisalla ei avioliitoistaan ollut lapsia. Anna Kaisa muutti Ul. Pyhäjärvelle, missä tapasi tulevan puolisonsa Heikki Juho Mikonpojan. Pariskunta muutti Helsingin pitäjään vuonna 1850.

Maria Duktig

Paimentyttöpestinsä jälkeen Maria muiden sisarusten tavoin muutti palvelus­paikasta toiseen. Hän sai kolme aviotonta lasta. Juho Kustaa syntyi vuonna 1835, Maria Katariina 1846 ja Viktor 1850. Maria oli kaksi kertaa naimisissa, ja molemmilla kerroilla puolisot olivat leskimiehiä. Ensimmäinen puoliso, Mariaa 36 vuotta vanhempi Josef Juhonpoika, kuoli kolmen vuoden avioliiton jälkeen vuonna 1844. Vuonna 1850 Maria meni naimisiin Henrik Eklundin kanssa. Vuodesta 1855 perhe asui Hevosojalla, ja Eklund oli muonatorpparina Pietilän torpassa Lepolassa. Poika Juho oli renkipoikana Heikkilässä ja kuoli siellä 14-vuotiaana punatautiin. Kun Maria Duktig kuoli keuhkotautiin 1.1.1856, kaksi nuorinta lasta jäivät Eklundin hoidettaviksi. Tytär Maria Katariina kuoli vuonna 1859 "hivutustautiin" (tvinsot).

Nuorin lapsista, Viktor, lähti 11-vuotiaana "tehtaanpojaksi" (bruks gosse) Tervakos­ken tehtaalle. Kuusitoistavuotiaana hän tuli rengiksi Janakkalan pappilaan, mutta otti jo 1867 muuttokirjan Nurmijärvelle. Vielä samana vuonna hän pestautui musikantiksi Suomen Kaartiin, ja sukunimeksi tuli nyt Eklund. Vuonna 1875 Viktor erotettiin palveluksesta. Erottamisen syinä olivat varkaus, kruununparsellien hukkaaminen ja muutenkin huono käytös.

Muuttokirjassa ei mainita, minne Eklund-Duktig muutti, mutta vuonna 1881 Nurmijärven Hyvinkäälle ilmestyi "itsellinen, entinen musikantti Viktor Henrikinpoika Eklund eli Duktig" – oliko Maria Duktigin toinen puoliso Henrik Eklund siis ollut hänen isänsä? On epäselvää, asuiko Viktor vakinaisesti Hyvinkäällä vai oliko hän Nurmijärven kirjoissa vain siksi, että se oli hänen viimeisin kotipaikkansa ennen Kaartia. Yhtään ripilläkäyntimerkintää hänellä ei Nurmijärvellä ole.

Nurmijärven rikoskirjan merkinnöistä selviää, että Viktor oli lähetetty Kaartista Viipurin ojennus­laitokseen. Sieltä vapautumisen jälkeen hänen syntilistansa oli pidentynyt. Hänet oli tuomittu irtolaisuudesta kahdeksi vuodeksi Lappeenrannan ojennus- ja työlaitokseen, josta hän Nurmijärven tietojen mukaan vapautui hyvän käytöksen perusteella vuonna 1883. Vuonna 1886 Duktig kuitenkin oli taas samassa laitoksessa. Helmikuussa kyseisenä vuonna hän muutaman muun vangin tavoin anoi, että hänet vapautettaisiin Lappeenrannasta ja lähetettäisiin siirtolaiseksi Siperiaan. Anomus hyväksyttiin, ja lähtöpäiväksi määrättiin kahdeksas kesäkuuta.

Lähteitä:
KA Hml Sääksmäen alinen tk, Ca: 4 Lopen varsinaisasiain pöytäkirjat 1828–1829.
KA (DA) Oikeusosaston arkisto, Aa: 78 1886 Valitus- ja anomusdiaarit. Da: 118 1886 Päätöstaltiot. Linkit tekstissä.
SSHY. Jäsensivut.

11. marraskuuta 2021

Kauppias Östling

Ruotsin alamainen, kauppias Emanuel Östling matkusti marras­kuussa 1824 Suomeen. Norr­bottenin läänin maa­herran myön­tämän passin oli visee­rannut Haapa­rannalla Venäjän vara­konsuli Johan Sun­dell 22.11. Kaksi päivää myöhemmin Öst­ling sai Oulun maa­herralta Samuel Fredrik von Bornilta lupa­piletin Por­vooseen. Pile­tin kääntö­puolen merkinnöistä näkyy, että Öst­ling saapui Kuo­pioon 27.11., Heino­laan 29.11. ja Porvoo­seen 1.12. Heino­lassa merkin­nän teki viran puo­lesta läänin­sihteeri Otto Wilhelm Streng. Hän huo­mautti, että Östlingin pitää jättää lupa­piletti Por­voo­seen saa­dak­seen uu­den todis­tuksen paluu­matkaa var­ten. 



Billet som Kongl. Svenske undersåten Handlanden i Haaparanda, Emanuel Östling, hvilken hitkommit med Pass af Herr Lands-Höfdingen i Norrbottens Län, viseradt under No 6 af Kejserl. Ryske vice Consulen i Haparanda Johan Sundell den 22. i denna månad... 


Vuotakauppias Emanuel Östlingistä on lisä­tietoja Nederluleån koti­seutu­yhdis­tyk­sen sivuilla. Sekä syntymä- että kuolin­aika ovat tosin hieman virheelliset. Emanuel syntyi Neder­luleåssa eli Ala­luula­jassa 23.2.1788 ja kuoli 6.2.1875. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli  Anna Sofia Rörling, joka kuoli 28-vuoti­aana "syys­kuun alus­sa" 1820. Samoi­hin aikoi­hin kuoli myös paris­kunnan tytär Anna Catha­rina viiden kuu­kau­den ikäi­senä tunte­matto­maan sai­rau­teen. Esi­koi­nen, Carl Johan, oli syntynyt joulu­aattona 1818. 

Emanuelin toinen vaimo oli Catharina Charlotta Unbom. Heille syntyi vuo­sina 1824–1837 yhteensä seitse­män lasta: August, Oscar, Ulrik, Sofia, Matilda, kuolleena syntynyt tyttö, Johan Felix.

Emanuel Östlingin jälkeen laaditussa peru­kir­jassa maini­taan vai­na­jan leski ja seu­raa­vat perilliset: Carl Johan, Johan Felix, Sofia ja Matilda. Tyttäristä Sofia oli naimi­sissa meri­kapteeni N. P. Sund­strömin kanssa ja Matilda oli naima­ton. Vainaja omisti 18 1/8 kapan­alan kiin­teistön [kapan­ala = 154 neliömetriä], joka oli arvol­taan 175 kruunua. Irtai­mis­toon kuului­vat esi­merkiksi kaksi lauta­peli­pöytää, yksi tee­pöytä, viisi val­keaksi maa­lat­tua yksi­levyistä pöy­tää, kahdek­san vuoro­kauden seinä­kello pun­nuk­si­neen, karhun­talja, koiran­nahka­välly, suden­nahka­välly, päällyk­setön lampaan­nahka­välly, poron­talja, seit­semän lehmää, yksi hieho, kolme lammasta, Raa­mattu kote­loi­neen, kaksi Lutherin pos­tillaa, yksi Pet­ters­sonin pos­tilla, Uusi testa­mentti seli­tyk­si­neen, Prae­toriuk­sen Hengel­li­nen aarre­aitta, virsi­kirja ja viisi haapa­ranta­laisen Bottniska Ång­fartygs­bolaget -yhtiön osa­ketta. Osa­kkeet olivat arvoltaan 750 kruunua. Kuolin­pesän kokonais­varat olivat 4 301,50 kruunua, josta sum­masta noin 1 200 kruu­nua oli talle­tet­tuna Piitimen säästö­pankkiin.



Lähteitä:

ArkivDigital, Nederluleån seurakunta ja Nederluleån käräjäkunta. Linkit tekstissä.
KA Hki Kenraalikuvernöörikanslian arkisto, Ff:1 Passiasiakirjat 1820–1825.
Ruotsin kansalliskirjaston Svenska tidningar -verkkopalvelu.

4. marraskuuta 2021

Rökmanit ja Domanderit

 Maria Amanda Rökman
 
Benvikin neito Ulrika Domanderin ja nahkuri Simon Mellströmin lapsista eli aikuiseksi vain 15.2.1834 syntynyt Maria Amanda. Kummeina olivat leskirouva Christiana Montell, nahkuri Matts Wiander vaimonsa Maria Catharina Salénin kanssa, kauppias Otto Vilhelm Salén ja äidin velipuoli Adolf Fredrik Domander.

Maria Amanda oli ripillepääsyn jälkeen ollut muutaman vuoden "Saimaan kanavalla" enonsa Adolf Fredrik Domanderin luona. Toukokuussa 1853 hän muutti Helsinkiin ja siirtyi marraskuussa Suomen Kaartin seurakuntaan. Piikana elantonsa ansainneelle Marialle syntyi kaksi aviotonta lasta: Fanny Maria 8.9.1856 ja Frans Emil (myös Selim) 9.4.1858. Perhe palasi Helsingin seurakuntaan vuonna 1858, ja Maria Amandalle syntyi vielä tytär Emilia 10.7.1860.

Syksyllä 1862 Maria Amanda vihittiin vanhemman aliupseerin Fredrik Rökmanin kanssa. Fredrik Rökman oli syntynyt Hattulassa 27.9.1805 ja oli runsaat 28 vuotta Maria Amandaa vanhempi. Rökmanin ensimmäinen puoliso Maria Matintytär oli kuollut elokuussa 1860 Kalvolassa, missä Rökmanit omistivat Heinun kylässä sijaitsevan Simolan talon. Marian sanotaan oleskelleen "maalla" jo vuodesta 1841. Kaikki ensimmäisessä avioliitossa syntyneet seitsemän lasta olivat menehtyneet ennen äitiään. Puolison jälkeen suoritetussa perinnönjaossa Fredrik Rökman lunasti Simolan kokonaan itselleen sivuperillisiltä eli vaimon sisaruksilta ja luopui talosta pian sen jälkeen.

Fredrik Rökmanilla oli pitkä sotilasura ja hänet palkittiin useilla kunniamerkeillä. Vuonna 1824 hän oli mennyt tarkk'ampujaksi Suomen harjoituspataljoonaan, josta myöhemmin tuli Suomen Kaarti. Nuorempi aliupseeri hänestä tuli 1836 ja vanhempi aliupseeri 1856. Vuonna 1865 Rökmanista tuli pataljoonan rustmestari eli varusmestari.

Fredrik Rökmanille ja Maria Amandalle syntyi avioliitossa neljä lasta: Fabian Fredrik 8.1.1863, Svante Jeremias 10.6.1866, Edvin Eusebius 14.8.1869 ja Edit Agnes 4.1.1872. Svante Jeremias kuoli kuusivuotiaana vuonna 1872.

Rustmestari Fredrik Rökman kuoli 71-vuotiaana vuonna 1877. Leski ja alaikäiset lapset Edvin, Emilia ja Edit saivat hänen jälkeensä avustusta sotaväen leski- ja orpokassasta. Kaksi pojista, Frans Selim ja Fabian Fredrik lähtivät sotilasuralle. Maria Amanda muutti muiden lasten kanssa Helsingin seurakuntaan vuonna 1888.

Maria Amanda oli ollut puolisonsa kuollessa vasta 43-vuotias. Hän kuoli halvauk­seen 69-vuotiaana 23.9.1903. 
 
 
 
Suomen kaartin pataljoonan vuonna 1845 käyttöön otettu univormu. Sävylitografia, Godard Q. des Augustins, kaivertaja. 1850-luku. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0.

 
Sepänpojista tuli seppiä

Ulrika Domanderin isäpuoli Erik Domander oli kyläseppä Hämeenlinnan maalais­kunnan Hätilässä. Ulrikan äidin Marian kanssa oli syntynyt neljä poikaa, pienenä kuolleet Erik ja Karl Gustaf sekä aikuisiksi eläneet Adolf Fredrik, s. 5.3.1814, ja toinen Erik, s. 26.3.1820. 
 
Adolf Fredrik Domander

Adolf Fredrik aloitti koulunkäynnin Hämeenlinnan triviaalikoulussa 1820 ja kävi koulua vuoteen 1824. Hän valitsi kuitenkin sepän ammatin ja olikin työssään pätevä, sillä hänestä tuli seppämestari Suomen tie- ja vesilaitosten palvelukseen.

Vuonna 1838 sepänkisälli Adolf Fredrik Domander muutti Leppävirralle Taipaleen kanavan rakennustyömaalle. Hän palasi Hämeenlinnaan vuoden 1853 alussa mutta työskenteli ajoittain "kanavalla". Heinäkuussa 1845 nyt jo seppämestarin arvon saanut Adolf Fredrik avioitui Hirvensalmella 1820 syntyneen Johanna Ulrika Relanderin kanssa, ja 4.11.1846 syntyi ensimmäinen lapsi, joka kastettiin isänsä mukaan Adolf Fredrikiksi. Perhe muutti Kajaaniin vuonna 1847. Siellä syntyivät Karl Villiam 7.11.1848 ja Johanna Kristiina 17.5.1851. Nuorin lapsi Fanny Maria syntyi 12.1.1863 Mikkelissä, jonne perhe oli muuttanut 1853. Adolf Fredrik Domander kuoli 5.4.1866 vain 52-vuotiaana.

Seppämestari Domanderin lapset menestyivät hyvin. Vanhimmasta pojasta, isänsä kaimasta Adolf Fredrikistä tuli apteekkari ja postinhoitaja Mäntyharjulle. Johanna Kristiina, joka avioitui lääninkonttoristi Krogeruksen kanssa, toimi puolisonsa kuoltua vuosikymmeniä kirjastonhoitajana Mikkelissä. Fanny Maria oli kansa­koulunopettaja ja Karl Villiam kontrollööri.

Erik Domander

Myös vuonna 1820 syntyneestä Erik Domander nuoremmasta tuli seppä. Hän asui koko ikänsä kotikylässään Hätilässä, ja hänellä oli pajassaan vuosien mittaan useita oppipoikia. Vuonna 1844 Erik avioitui Urjalasta kotoisin olleen Ulrika Fredrikintyttären kanssa. Lapsia ei pariskunnalle syntynyt. Molemmat aviopuolisot sairastuivat lavantautiin ja kuolivat runsaan viikon välein heinäkuussa 1867.



Lähteitä:
 
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Uusi Suometar 19.3.1877 no 34. Suomalainen Wirallinen Lehti 8.9.1877 no 107. Mikkelin Sanomat 11.10.1898 no 117. Åbo Underrättelser 23.9.1903 nr 258. Lördagen 18.10.1919 no 42. Hufvudstadsbladet 17.8.1930 no 219.
Väänänen, Kyösti: Mikkelin kaupunginkirjasto 1864–1964, s. 42. Mikkelin kaupungin kirjastolautakunta. Mikkeli: 1968. Linkit tekstissä.

Hämeenlinnan Triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 1799–1841. Uudelleen toimittanut Seppo Myllyniemi. Hämeenlinnan Sukututkimusseuran julkaisuja 3. Hämeenlinna: 2004.

SSHY. Jäsensivut.


28. lokakuuta 2021

Paloapua Pesoselle

Rusthollari Juho Pesonen Juvan Hyötyisten kylästä haki syyskäräjillä 1866 paloapua aitas­taan, joka oli pala­nut 11. loka­kuuta. Pesonen jätti oikeu­delle syyni- ja arvio­kirjan, jonka lauta­mies Abra­ham Kaarti­nen oli laati­nut tehtyään katsel­muksen ja arvioin­nin rust­hollari Erik Johan Lukka­risen läsnä ollessa. 





§8 Litt. K. wuona 1845 se 14 Päivä Loka Kuusa Pitin minä alle Kirjoitettu syynin ja wärderingin Rusthollar Johan Pesoisen Hyötyis kylästä waatimisen Päällen yhden waate aitan ylitse Joka palo Se 11 Päivännä nimitetyssä Kuusa ja Kaikki Tavara Palo sisässä joka wahinko on wärderattu wieras miehen Rusthollar Eric Johan Luckarisen Läsnä ollessa nin Kuin alla Kuulu.

1. Huone joka oli wasta Pyvätty wijen seinä Kansa ja Lauta Katto ja Lanku silta joka oli Kymmenen Kyynärä Pitkä ja wijttä Kyynärä Levijä nelje Korke wärderattu 12. hopiarublaa.

2. sisus Tawara Kuin Palo woita Kaxi Puuta [puuta = 16,38 kg] neljä Rubla Puuta, 8. hopiarublaa.

1½ Leiwiskä sijan Liha [sianlihaa] 1 Rubla 50 Kop. Leiwiskä, 2,25 hopiarublaa.

6. Leiwiskä Leipä 40 Kopecka Leiwiskä, 2,40 hopiarublaa.

5. Kannuwa wijna 50 Kopecka Kannu, 2,50 hopiarublaa.

7. naula Kahfija 20 Kopecka naula, 1,40 hopiarublaa.

8. naula Sokorija 22 Kopecka naula, 1,76 hopiarublaa.

16 Rubla Komtant Raha, 16 hopiarublaa.


Jockas se 14 Päivä Loka Kuusa 1845

Abr. Kardinen
Lautamies


Oikeus päätti vuoden 1734 lain rakennuskaaren 24 luvun pykälien 4, 5 ja 6 nojalla vel­voit­taa pitä­jän kaikki tilat maksa­maan Peso­selle palo­apuna yhteensä 12 hopea­ruplaa pala­neesta ai­tasta. Peso­sen pyytä­mää kor­vausta irtai­mesta omai­suu­desta ei sitä vas­toin mak­settu, koska laki ei sitä salli­nut. 



Lähde: KA Mli Juvan tk, Caa:26 Juvan syyskäräjät 1845.

21. lokakuuta 2021

Ulrika Domander, nahkurin vaimo

Benvikin oppilas numero 34 Ulrika Domander palasi kolmen vuoden opintojen jälkeen Hämeenlinnaan helmikuussa 1825 ilman tietoa työpaikasta. Hän ei ollut kaikkein kiitellyimpien oppilaiden joukossa, vaikka hänellä johtaja Bladhin mukaan olikin taipumuksia alalle. Arvostelun mukaan Ulrika ei kuitenkaan ollut tarpeeksi huolelllinen. Opiskeluajaltaan Ulrika oli saanut 60 riikintaalarin palkan, ja kotiin palatessa hänellä oli mukanaan koulusta saadut rukki, vyyhdinpuut, yksi kaide ja viisi kappaletta C. C. Böckerin laatimia pellavankudontaoppaita.

Kotona Hätilässä asuivat äiti Maria, isäpuoli Erik Domander sekä velipuolet Adolf Fredrik ja Erik. Joulukuussa 1825 Ulrika kuulutettiin nahkurimestari Simon Mellströmin kanssa, ja häitä vietettiin tammikuun 13. päivänä 1826.

Simon Mellström oli syntynyt Hämeenlinnassa 4.8.1798. Hänen isänsä oli samanniminen ja ammatiltaan myös nahkurimestari. Äiti Maria Henrikintytär (s. 1768) oli lähtöjään Hätilän Mattilasta. Marian ensimmäinen puoliso oli nahkuri Jakob Enberg (s. 1745). Jäätyään leskeksi Maria avioitui Simon Mellström vanhemman kanssa ja lapsia syntyi kaksi, Maria Helena 1791 ja Simon 1798. Isä Mellström kuoli vuonna 1802. Marian kolmas puoliso oli nahkuri Mikael Nyman, s. 1773. Häneltä nuori Simon oppi ammatin alkeet mutta oli myös jonkin aikaa nahkuri Leanderin oppipoikana. Aikanaan hänestä tuli kisälli, ja mestarikirjan hän sai huhtikuussa 1825. Porvarioikeudet Simon Mellström sai vuonna 1827.

Hämeenlinnan nahkurit olivat perustaneet verstaansa veden ääreen, nykyisten Hallituskadun, Rauhankadun ja Arvi Kariston kadun rajaamiin kortteleihin. Isänsä perinnönjaossa Simon sai puolet kotitalon tontista nro 62. On epäselvää, oliko Mellströmillä tontillaan oma verstas ja menettikö hän sen syyskuun 4. päivänä 1831 syntyneessä tulipalossa, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Joka tapauksessa hän anoi vuonna 1833 lupaa rakentaa talon ja perustaa nahkurinverstaan "uudensillan viereen", mutta lupaa ei myönnetty. Myöhemmin samana vuonna Mellström osti nahkuri Wianderilta tontin numero 49 "palamattoman osan 2. korttelista" ja vuonna 1835 viereisen tontin numero 48 nahkuri Leanderin leskeltä. 

Hämeenlinna. Tussipiirros 1840–1849, alkup. kuvan tekijä Adolf Wilhelm Lindeström. Museovirasto Finna.fi. Historian kuvakokoelma, Antellin kokoelmat/Tikkasen kokoelma. CC BY 4.0.


Ulrikan kehruu- ja kudontatyöstä naimisiinmenon jälkeen ei ole löytynyt mitään tietoja. Lapsia syntyi tiheään tahtiin, yhteensä yhdeksän. Lähes yhtä usein Ulrika joutui hautaamaan lapsensa:

Emil Edvard, s. 16.7.1827, k. 18.2.1835 tulirokkoon
Oscar Theodor, s. 25.10.1829, k. 22.8.1831 vatsavaivoihin
Maria Amanda, s. 15.2.1834, k. 29.9.1903
Emil Edvard, s. 4.7.1836, k. 14.12.1842 turvotukseen
Emma Eufrosyne, s. 23.10.1838, k. 18.11.1838 tuntemattomaan tautiin
Oscar Theodor, s. 19.1.1841, k. 21.8.1846 tulirokkoon
Otto, s. 26.11.1842, k. 26.11.1842 pian hätäkasteen jälkeen
Emil Edvard, s. 19.12.1843, k. 12.9.1845 turvotukseen
Edla Eufrosyne, s. 22.5.1847, k. 30.5.1853 kuumeeseen.

Riitelyä pihapiirissä

Elokuun 27. päivänä 1845 käsiteltiin Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa Ulrika Mellströmin ja samassa talossa asuneen piika Eeva Linderin välistä riitaa. Nahkuri Mellström vaimonsa puolesta vaati Eevalle rangaistusta siitä, että Eeva oli kymmenen päivää aikaisemmin lyönyt Ulrikaa kasakkapiiskalla ja syyttänyt tätä sekä huorinteosta että lapsentaposta. Riidan päätteeksi Eeva oli tarttunut Ulrikaa tukasta, raahannut hänet eteiseen ja antanut muutaman korvatillikan.

Eeva puolestaan esitti syytöksiä Ulrika Mellströmiä vastaan. Hän selitti, että Ulrika oli ilkeyttään heittänyt ämpärillisen likavettä hänen vintillä säilyttämiensä parempien vaatteiden päälle niin että yhteensä 18 pankkoruplan arvoiset vaatekappaleet olivat menneet käyttö­kelvottomiksi. Eeva sanoi teosta suuttuneena lähteneensä Ulrikan luo ja tavanneensa naisen vahvasti humalassa. Eeva myönsi, että oli syyttänyt Ulrikaa huorinteosta, nimitellyt lapsenmurhaajaksi ja pari kertaa lyönytkin. Hän vaati nyt korvausta pilalle menneistä vaatteistaan ja väitti lisäksi, että Ulrika oli kahtena sunnuntaina kirkonmenojen aikaan ollut juovuksissa ja lauantaina 19.8. laittomasti myynyt viinaa. Lisäksi Ulrika oli kuulemma nimitellyt Eevaa katuhuoraksi tämän sulhasen kuullen. Ulrika kiisti väitteet muilta osin, mutta myönsi kertoneensa Eevan sulhaselle, että morsian oli kerran ollut venäläisen sotilaan kanssa lukitun oven takana.

Asiaa käsiteltiin seitsemässä raastuvanoikeuden istunnossa, joissa kuultiin yhteensä kahtatoista todistajaa. Päätös jutussa annettiin 9. helmikuuta 1846. Koska Eeva Linder oli itsekin tunnustanut nimitelleensä Ulrikaa huoraksi ja lapsenmurhaajaksi ja lyönyt Ulrikaa, hänet tuomittiin yhteensä kolmen hopearuplan 12 kopeekan sakkoihin kolmijakoon kruunun, kaupungin ja Ulrika Mellströmin kesken. Ulrika Mellström puolestaan sai 42 kopeekan sakon siitä, että oli nimitellyt Eevaa huoraksi. Muita Ulrikaa vastaan tehtyjä syytöksiä ei pystytty näyttämään toteen. Molemmat osapuolet joutuivat maksamaan todistajanpalkkioita, Ulrika ja Simon Mellström yhteensä kolme ruplaa 40 kopeekkaa ja Eeva Linder yhden ruplan 60 kopeekkaa.
 
Eeva Linderin ja hänen sulhasensa välit pysyivät syytöksistä huolimatta kunnossa, sillä pariskunta vihittiin marraskuussa 1845, jolloin juttu oli vielä vireillä.
 
Rahavaikeuksia
 
Nuorimman lapsen Edlan syntyessä Ulrika oli jo lähes 43-vuotias. Elossa oli silloin vanhemmista lapsista vain tytär Maria Amanda, joka pääsi ripille vuonna 1849 ja sai samana vuonna todistuksen matkustaakseen Saimaan kanavalle siellä seppä­mestarina olleen äitinsä velipuolen Adolf Fredrik Domanderin luo.
 
Simon Mellström oli ottanut lainaa nahkurikillalta, Adolf Fredrik Domanderilta ja Suomen Palovakuutusyhdistykseltä, ja vakuudeksi oli kiinnitetty hänen omista­mansa tontit. Kun velkaa ei pystytty maksamaan, tontit siirtyivät pakkohuuto­kaupassa kirkkoherra Churbergille 355 hopearuplalla vuonna 1847. Mellströmin perhe jäi kuitenkin asumaan entiseen paikkaan. Vuonna 1853 Simon Mellströmistä tuli nahkurikillan oltermanni.
 
Vuoden 1850 henkikirjassa Simon Mellström on luopunut verstaastaan. Hänen sanotaan olevan entinen nahkuri jo nuorimman lapsen hautaustiedoissa, ja Hämäläinen-lehdessä julkaistussa vuoden 1858 käsityöläistilastossa mainitaan Mellströmin nahkuriliike lakanneena. 
 
Ulrika kuoli keuhkotautiin 2.1.1861. Simon Mellström sanoi ylös porvarioikeutensa vuonna 1872. Viimeiset aikansa hän eli köyhyydessä. Vaivaishoitokunnan kokouksessa elokuussa 1872 tarjottiin entinen porvari Simon Fredrik Mellström hoidettavaksi ja elätettäväksi vähiten vaativalle. Hän kuoli 25.9.1872, keuhkotautiin kuten puolisonsakin.
 
 
Lähteitä:
ÅAB FHS, D XV B I 38.
KA Sta, Gs: 19 Suomen talousseuran tilit tositteineen 1827.
KA Hml Hml:n maistraatin arkisto, Cc: 13 Maistraatin pöytäkirjat 1825. 
Cc: 15 Pöytäkirjat 1833. Cc: 29 Pöytäkirjat 1853. Cc: 48 Pöytäkirjat 1872.
KA Hml Hml:n RO, Cb: 3 Ilmoitusasian pöytäkirjat 1821. Cb: 7 Lainhuuto 4.11.1833. Cb: 8 Lainhuuto 30.11.1835. Cb: 14 Ilmoitusasiain pöytäkirjat 1847.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Hämäläinen 2.9.1859 no 35, s. 3 ja 1.8.1872 no 31, s. 4. Linkit tekstissä.