25. maaliskuuta 2021

Viinankeittoa ja muita paheita

Kirkkoherra K. F. A. von Qvanten lähetti maaliskuussa 1856 tuomio­kapitulille kertomuksen Lopen seurakunnasta. Hän oli tullut Lopen kirkkoherraksi vuonna 1854 ja oli nähtävästi heti tarkkaan selvittänyt seurakuntalaistensa siveellisen tilan.

Kirkkoherran mukaan väki Lopella käyttäytyi yleensä siivosti ja kunnollisesti. Seurakunnan kirjoissa oleville oli kuitenkin vuosien varrella kertynyt merkintöjä erilaisista rikkomuksista, monille useita­kin. Suurin osa liittyi viinaan: ensikertaisesta juopuneena esiintymi­sestä oli saanut sakkoa 92 loppilaista, joista kolme oli naisia. Toiskertaisesta juopumuksesta sakotettuja oli 17, ja kolmaskertai­sesta juopuneena esiintymisestä oli tullut sakot kolmelle. Viinankeittoon tarvittavan mäskin hallussapidosta oli jäänyt kiinni kuusi ja luvattomasta paloviinan keitosta 15 pitäjäläistä. Viisi oli syyllistynyt viinan vähittäismyyntiin.

KA (DA) Janakkalan tk:n renovoidut tuomiokirjat, Lopen varsinaisasioiden pöytäkirjat 1849 (Ko a: 5).

Vuoden 1849 huhtikuussa kruununnimismies Otto Tamme­lander teki useita tarkastuskäyntejä etsiessään luvattomia viinankeittäjiä. Salonkylästä löytyi kuuden torpparin yhteistuumin valmistama mäski, jonka Tammelander teki kelvottomaksi. Omia viinapannuja miehillä ei sanojensa mukaan ollut. Läyliäisillä takavarikoitiin torpparinleski Judith Iisakintyttäreltä viinankeittovälineet. Syyllisille langetettiin vuoden 1801 paloviina-asetuksen mukainen rangaistus: yhdeksän hopearuplan 60 kopeekan sakko, jota voitiin periä niin kauan kuin kiinteää ja irtainta omaisuutta riitti. Sakot voitiin muuntaa vankeusrangaistukseksi syyttäjän ilmoituksesta vain siltä osin, kuin sakkoa ei saatu perityksi. Nimismies sai sakoista kaksi kolmasosaa ja kihlakunta yhden kolmasosan.

Von Qvantenin tilaston mukaan varkauteen oli syyllistynyt 17 ja näpistykseen 15 loppilaista. Luvattoman vapaapäivän vietosta, tappe­lusta ja sapatin rikkomisesta oli annettu yhteensä 25 tuomiota, kotirauhan rikkomisesta yksi ja omankäden oikeudesta kolme. Neljä oli saanut rangaistuksen väkivallasta isäntää tai emäntää kohtaan. Vakavampia väkivaltarikoksia olivat yksi murha, yksi murhapoltto ja kaksi kuolemantuottamusta.

Salavuoteudesta oli saanut sakkoja 124 ja sikiön salaamisesta kolme naisihmistä. Huoruuden syntiin oli syyllistynyt kolme henkilöä. Avioriitojen sovittelu kuului kirkolle: yksityisesti papin edessä oli 27 avioparia saanut varoituksen epäsovusta, ja neljää pariskuntaa oli varoitettu kirkkoraadin edessä. Von Qvanten ei tilastossaan erittele tapauksia sen tarkemmin, mutta jotkut avioriidat jouduttiin viemään tuomiokapituliin asti. Jos sopua ei sittenkään saatu aikaan, voitiin pariskunta esimerkiksi puolison väkivaltaisuuden vuoksi määrätä käräjillä asumuseroon.
Naskalniemen torpparia Juho Simonpoikaa ja hänen vaimoaan (Stiina) Loviisa Eerikintytärtä oli jo papin edessä nuhdeltu epäsovusta, mutta kun siitä ei ollut apua, heidät kutsuttiin tammikuussa 1847 kirkkoraadin eteen. Koska vain Loviisa tuli paikalle, päätettiin pitää viikon päästä uusi kokous, jonne aviomies tuotaisiin tarvittaessa kruunun­palvelijan toimesta. Tässä tilaisuudessa Juhokin oli läsnä. Kun kyseltiin riitojen syitä, Juho sanoi, ettei hänellä ollut mitään erityistä vaimoaan vastaan. Loviisa sen sijaan kertoi, että puoliso jatkuvasti piikitteli ja solvasi häntä hävyttömästi sekä pahoinpiteli hakaten, lyöden ja raapien. Juho kielsi kaiken tämän, mutta todistajana ollut Naskal­niemen entinen renki Kustaa Adolf Matinpoika vahvisti Loviisan kertomuksen ja sanoi Juhon joskus jahdanneen vaimoaan jopa kirveen kanssa. Kirkkoherra torui Juhoa epäkristillisestä käytöksestä ja kehotti parannukseen muistuttaen, että pariskunta oli jo elämänsä syksyssä ja joutuisi kohta Kaikkivaltiaan tuomarin edessä vastaamaan teoistaan. Juho lupasi parantaa tapansa, ja lopuksi häntä vielä erikseen kehotettiin pitämään antamansa lupaus. Juho oli 56- ja Loviisa 53-vuotias. Juho kuoli seuraavana vuonna.

Kruununmetsien käytöstä oli määrätty vuoden 1851 metsäase­tuksella. Lopella oli todettu 32 lähinnä kruununmetsissä tapahtunutta metsänhaaskaustapausta, ja luvattomasta kaskeamisesta oli tullut tuomio viidessä tapauksessa. Seurakuntalaisten rikosluettelossa oli lisäksi seitsemän takavarikon rikkomista, kaksi papintodistuksen väärentämistä ja kolme viranomaisen solvaamista.

Von Qvanten totesi, että tavallisimmat synnit olivat juopuneena esiintyminen ja haureellisuus. Haureellisuuden syntiä voitaisiin kirkkoherran mielestä vähentää, jos isännät ja emännät estäisivät palvelusväkeä yöpymästä ilman valvontaa yksin huoneissaan talvisin ja kesäaikana ulkotiloissa. Juopumussakkojen suurin syy oli kirkko­herran mielestä se, että käräjätalojen sallittiin pitää krouvia. Asianomistajat, jotka jopa useita päiviä joutuivat odottamaan asiansa käsittelyä, käyttivät aikansa juopotteluun. Kun he siinä kunnossa tulivat oikeuden eteen, he eivät voineet välttyä sakoilta.

Kirkkoherralla oli huomautettavaa myös loppilaisten kinkerikäytän­nöstä. Tavaksi oli tullut kutsua kinkereille tutut ja ystävät kaukaakin ja järjestää heille ylenpalttiset ruoka- ja juomatarjoilut. Juhliminen alkoi erityisesti sen jälkeen, kun pappi oli lähtenyt. Kirkkoherra toivoi, että ylempi kirkollinen taho kieltäisi sellaisen menon.

Lähde:
KA Tku, E VII: 20 b Raaseporin itäinen rovastikunta.

18. maaliskuuta 2021

Kemin maakirjatalot 1767

Sanomalehti Perä-Pohjolainen julkaisi syyskuussa 1915 kolmiosaisen artikkeli­sarjan "Kemin maatilat, niiden omistajat ja maa­verot noin 150 vuotta taka­perin".  Aluksi annetaan tausta­tietoja:

Vuoden 1767 maakirjan aikana kuului Kemin pitäjään ei ainoastaan nykyinen Kemin pitäjä, vaan myöskin Simo, Tervola, Rovaniemi ja Kemijärvi, joista viimeksi maini­tuista muut olivat Kemin emä­pitäjän kappeleja paitsi Simo, joka vuoteen 1796 saakka muodosti Kemiin kuuluvan rukous­huone­kunnan ja vasta v. 1796 muuttui kappeli­kunnaksi. Manttaalien luku koko tässä jättiläis­pitäjässä oli 148 3/8, josta manttaali­määrästä 100 7/24 manttaalia oli vero- eli perintö­taloja ja 48 2/24 mant­taalia kruunun­tiloja. Luettelemme seuraavassa ainoastaan ne maa­tilat omista­jineen ja manttaali­määrineen, jotka olivat nykyisen Kemin pitäjän alueella. Maakirjassa olevat tilain nimet ovat sulku­merkkien sisällä alku­peräi­sessä asussaan eli siinä muodossa kuin ne esiin­tyvät vuoden 1767 maa­kirjassa. Kun tilan­omistajan suku­nimenä oli tilan nimi, niin mainitaan maa­kirjassa ainoastaan ristimä­nimet. Ne on seuraa­vassa muutettu suomen­kieliseen asuun.

Ensimmäisessä, 4.9. julkaistussa osassa luetellaan Ala­paakkolan, Korois­kylän, Ilmolan ja Hirmulan tilat. Joistakin tiloista kirjoit­taja esittää myös lisä­tietoja tai huomautuksia. Juttusarjan toisessa osassa ovat vuorossa Liedakkalan ja kirkon­kylän tilat sekä valta­osa Lautio­saaren maa­kirja­taloista. Viimeinen osa ilmestyi 11.9. Siinä luetellaan Lautio­saaren loput tilat (29–34) ja annetaan yhteen­veto­tietoja. 

Malliksi luettelo Koroiskylän (Kåråis) yhdeksästä maakirja­talosta:

  1. Maunu, vaimo Margreta ja Olli, 1 mant. perintömaata. Tilalla näkyy olleen 2 eri asukasta, joista toisena oli Margreta. Kun häntä ei mainita leskeksi, kuten aina on laita siinä tapauk­sessa, että nais­puolisen tilan­haltijan mies on kuollut, niin arvat­ta­vasti hänen miehestään ei ollut tilaosan isännäksi. Vanhoissa asiakirjoissa tavallisesti tilanhaltijana maini­taankin emäntä eli vaimo, silloin kuin mies on joko mielen­vikainen tai muuten isän­näksi kykene­mätön. Vuoden 1773 maa­kirjassa on saman Maunun tilan asukkaina Olli ja Iisakki.
  2. Ämmä, Olli, ½ mant. p. m.  
  3. Rusko (Ruskå), Pekka, ½ mant. p. m.  
  4. Laiti, leski Vappu, joka viljeli myöskin tilaa n:o 9 samassa kylässä, ½ mant. p. m.  
  5. Matala, Mikko, ½ mant. p. m.  
  6. Kukko (Kuckoi), Niilo, 11/24 mant. p. m. Ollut ennen koko manttaalin vero­tila, vaan kuninkaal. komissiooni 1733 vähentänyt 13/24 manttaalia.
  7. Inkilä ja Tuokila, Heikki, ½ mant. p. m.  Tuokila yhdistetty 13/7 1685 Inkilään ja vähen. ¼  mant. ½ mant. merkitty vuoden 1761 maa­kirjaan perintö­maaksi. Tilan omistajalle kuului myöskin tila n:o 8 samasta kylästä.
  8. Inkilä, ¼  mant. p. m. Manttaalin vähennys v. 1697. Kuului edellisen tilan omistajalle.
  9. Laiti, ½ mant. p. m. Kuului tilan n:o 4 omistajalle samassa kylässä. Vuoden 1761 maa­kirjassa siirretty perintö­maiden sarak­kee­seen.



Koroiskylän maakirjatalot vuoden 1759 maakirjassa. Vuoden 1767 maakirjaa ei ole digitoitu. 
Lähde: DA. Pohjanmaan läänin tilejä. Maakirja 1759.


Kirjoitussarjan viimeisen osan lopussa on yhteenvetotietoja:

Mitä maatiloilta suoritettaviin vakinaisiin veroihin tulee, teki n. s. maa­kirja- eli maa­vero yhdeltä koko mant­taa­lilta kaik­kiaan 7 taa­la­ria 17 äyriä 4 4/5 penninkiä. Yhden manttaa­lin maa­vero kertyi seuraa­vista eristä: neljännes­maksu 3 taalaria, ketun­nahka­parseeli 16 äyriä, jyvä­parseeli 18 äyriä, voi­parseeli 20 äyriä 19 1/5 penninkiä, kala­parseeli 1 taalari 6 äyriä 9 3/5 äyriä, 6 päivä­työtä 1 taalari 14 penninkiä ja 1 sylyys (fång) heiniä 16 äyriä.

Sitä paitsi oli koko manttaa­lilta suoritettava manttaali­veroa 16 taalaria 29 äyriä 21 3/5 pen­ninkiä niin­ikään hopea­kannassa eli hopea­rahassa. Tähän veroon sisältyi sotaveroa 7 taalaria 21 3/5 pennin­kiä, talvi­ajosta 12 äyriä, sal­petteri­vero 1 taalari 17 äyriä, karja­vero 2 taa­laria, kyyti­raha­vero 3 taalaria ja päivä­työt 3 taalaria. 

Pyörein luvuin kannettiin koko manttaa­lilta maa- ja mant­taali­veroa yhteensä 24 taa­laria 15 äyriä, puolelta mant­taa­lilta 12 taalaria 8 äyriä ja  ¼ manttaalin tilalta 6 taalaria 4 äyriä. Silloi­sen viral­li­sen rahan­kurssin mukaan tekisi koko mant­taa­lin vaki­nainen vero nykyi­sessä rahassa 96 markkaa 98 penniä. Mutta on otet­tava huo­mioon, että rahalla sen vähyy­den takia oli paljon suu­rempi arvo kuin nykyi­sin, jota paitsi tilal­li­sil­ta­kin kan­net­tiin vielä melkoi­sen ras­kaat yli­mää­räiset eli suos­tunta­verot. Koko silloi­sesta Kemin pitä­jästä kappe­lei­neen kart­tui maa­veroa 1,118 taa­laria 12 äyriä ja mant­taali­veroa 2,512 taa­laria 20 äyriä, jota paitsi Kemi­joen lohen­kalas­tus­arenti, 55 tynny­riä lohta, teki 550 taala­ria hopeassa. Mant­taali­veroista kum­minkin 290 taa­laria 5 äyriä meni virka­miesten, m. m. Kemin komp­pa­nian upsee­rein y. m. palk­koihin. Kemin kirkko­herran tulo­vero teki noin 46 taa­laria 20 äyriä.


Perä-Pohjolainen oli kemiläinen sanomalehti, joka ilmestyi vuodesta 1897 vuoteen 1921. Tämän juttusarjan aikaan päätoimittajana oli Gustaf Adolf Andersson. 


Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Perä-Pohjolainen 4.9., 9.9. ja 11.9.1915. Linkit tekstissä. 

DA. Pohjanmaan läänin tilejä. Maakirjat 1759.

 

11. maaliskuuta 2021

Mamselli Anna Carolina Radin

Anna Carolina Radin tuli Benvikin pellavanjalostusopistoon elokuussa 1821 ja lähti sieltä helmikuussa 1825. Vain neljä edellisen vuoden 20:stä oppilaasta oli saanut valmiiksi kolme palttinakangasta kukin. Anna Carolina oli yksi heistä, muut olivat Vilhelmina Jahn, Anna Maria Ström ja Anna Stina Broman. Helmikuun 18. päivänä 1825 Anna Carolina kuittasi kolmen vuoden kuuden kuukauden palkkansa, joka oli 70 riikintaalaria, ja palasi Lopelle äitinsä, kappalaisen leski Catharina Radinin luo.

Catharina Radin, omaa sukua Deutschman, oli jäänyt leskeksi jo vuonna 1811. Pojat Erik Gabriel ja Carl Fredrik olivat muuttaneet Turkuun 1820-luvun alussa. Vanhempi tytär Erika meni toukokuussa 1825 naimisiin Hakonkosken sahan kirjanpitäjän Carl Gustaf Eklundin kanssa ja muutti Renkoon. Anna Carolina sai pian Lopelle muuttonsa jälkeen työpaikan Tapilan säteristä Sauvosta, ja äiti Catharina muutti vanhemman tyttärensä luo.

Tappilassa Anna Carolinan tittelinä on "mamselli". Mikään seuraneiti hän ei ollut, vaan tehtäviin kuului muun muassa kankaankudontaa. Anna Carolinan 42 3/4 kyynärän palttinakudonnaiselle päätettiin Sauvon pitäjänkokouksessa syyskuussa 1826 anoa Talousseuran palkintoa. Sauvoon oli näihin aikoihin perustettu kudontakoulu, jonka opettajana oli Benvikistä valmistunut Eva Björkfelt. Ei ole tietoa, oliko myös Anna Carolina koulun toiminnassa mukana. Sauvon kouluun ja Eva Björkfeltiin palataan blogissa myöhemmin.

Sauvosta Anna Carolina muutti jo vuoden 1826 lopulla Turkuun ja sai paikan lääketieteen tohtori Carl Daniel von Haartmanin talous­mamsellina. Seuraavan vuoden syyskuussa syttyi suuren osan Turun kaupunkia tuhonnut tulipalo, Myös Eteläkortteli, jossa von Haartman asui, kärsi pahasti. Palo lienee ollut syynä siihen, että Anna Carolina otti Turusta muuttokirjan Renkoon marraskuussa 1827. Hän muutti sisarensa Erikan perheeseen, jossa äitikin asui.

Erika-sisar perheineen muutti Hämeenlinnaan 1832 ja sieltä ensin Euran Vaaniin ja myöhemmin Nousiaisiin. Inspehtorina toimineen puolison kuoltua hukkumisonnettomuudessa vuonna 1841 Erika tuli takaisin Renkoon. Leskirouva Radin ja Anna Carolina, jotka olivat asuneet välillä jonkin aikaa Janakkalassa, palasivat myös Renkoon. Äidin kuoltua "vanhuuden heikkouteen" vuonna 1842 sisarukset muuttivat Hämeenlinnaan.

Carolinaa kutsumanimenään käyttäneen Anna Carolinan allekirjoitus äitinsä perukirjasta. Omaisuuden arvo oli hieman yli 16 ruplaa hopeassa. Perukirjassa mainitaan perillisinä vain tyttäret Erika ja Carolina. Vanhempi veli olikin jo kuollut ennen äitiä, mutta nuorempi oli elossa. Ehkä hänen vaiheistaan ei tiedetty. KA Hml Sääksmäen alinen tk, Ec: 23 Sääksmäen käräjäkunnan perukirjat 1841–1843.


Hämeenlinnassa Anna Carolina asui aluksi karvari Mellströmin luona tontilla nro 88. Mellströmin puoliso oli Anna Carolinan kanssa samaan aikaan Benvikissä opiskellut Ulrika Domander, joten asunto lienee löytynyt tämän tuttavuuden kautta. Anna Carolinasta tuli Ulrikan joulukuussa 1843 syntyneen pojan kummi, mutta hän asui Mellströmeillä vain lyhyen aikaa. Myöhemmät asuinpaikat olivat Rantakadun varrella, nykyisten Palokunnankadun ja Eteläkadun välisessä korttelissa.

Anna Carolinan ammatinharjoittamisesta ei ole tietoja. Rippi- ja henkikirjoissa hän on kappalaisen tytär ja mamselli, mademoiselle. Äiti oli saanut avustusta kirkollisvirkamiesten leski- ja orpokassasta, ja vuoden 1839 merkinnöissä mainittiin, että hänellä oli "sairaalloinen tytär". Jokin sairaus tai vamma Anna Carolinalla siis oli, ja hän sai äitinsä kuoltua edelleen kassan avustusta: esimerkiksi vuonna 1859 se oli hieman yli 14 ruplaa hopeassa.

Anna Carolina Radin kuoli halvaukseen 28.2.1866. Hautaus tapahtui 1. luokan multaan, kelloja soitettiin neljästi ja käytössä olivat ruumis­vaunut ja kolme kantoliinaa. Perukirjaa ei ole säilynyt, mutta omaisuudesta saa jonkinlaisen kuvan 28.3.1866 pidetyn huuto­kaupan pöytäkirjasta. Silloin myytiin sisarentyttären, leskirouva Amanda Mustelinin, toimeksiannosta "Mamselli Karolina Radin -vainaan" jälkeenjäänyt omaisuus. Huutokaupan tuotto oli 143 markkaa 69 penniä. Amanda Mustelin oli huutanut osan jäämistöstä. Anna Carolinalla oli ollut hyvät huonekalut ja myös rukki, kangaspuut ja kaiteita, joten hän lienee kutomistakin harjoittanut ja saanut siitä lisätuloja.

Anna Carolinan Radinin sisarukset

Sisar, vuonna 1795 syntynyt Erika Eklund, kuoli Hämeenlinnassa vuonna 1858. Hänen tyttärensä Erika Amanda, s. 1828, avioitui leskeksi jääneen kaupunginviskaali Georg Fredrik Mustelinin kanssa. Pariskunnan kolmesta lapsesta kaksi kuoli pienenä. Mustelin kuoli jo vuonna 1862, ja Amandan kasvatettavaksi jäi oman Carl Viljam -pojan lisäksi neljä puolison edellisessä avioliitossa syntynyttä lasta.

Erika Eklundin poika Carl Viktor, s. 1826, oli muuttanut jo alle rippikouluikäisenä Raumalle. Hän oli puotipalvelijana Ilvanin kaupassa vuoteen 1851. Sen jälkeen hän oli oppilaana Turun kauppakoulussa ja oli koulun oppilas vielä tullessaan vuonna 1854 matruusiksi Ensimmäiseen Suomen meriekipaasiin. Carl Viktor Eklund kuoli meriekipaasissa 14.8.1857.

Anna Carolinan vanhemmasta veljestä Erik Gabriel Radinista, s. 1801, tuli kauppias. Hän ilmoitti 29.5.1830 Åbo Underrättelser -lehdessä avaavansa Turkuun oman elintarvikeliikkeen:
I dag Lördag tager min Slagteri- och Victualie-rörelse sin början uti öppen bod i Hr Fabrikören Limans wid Hamp­spinnaregatan nära Nytorget ägande Gård. Åbo den 29 Maj 1830. Eric Gabr. Radin.

Erik Gabrielin puoliso oli Eva Christina Palmén, s. 1795. Yhteisiä lapsia ei ollut, mutta perheeseen kuului vaimon aiemman puolison lapsia. Kauppias Radin kuoli lavantautiin vain 34-vuotiaana, vuonna 1834. 

Nuorin veli Carl Fredrik Radin, s. 1804, oli Turussa vuoden verran kauppa-apulaisena ja muutti sitten Poriin. Hän meni oppipojaksi värjäri Anders Wickbergille ja palveli siellä vielä kisällin arvon saatuaankin, yhteensä noin viisitoista vuotta. Vuodesta 1840 hän sai avustusta kirkon köyhäinkassasta. Carl Fredrik kuoli punatautiin hieman alle 40-vuotiaana vuonna 1844.

Lähteitä:

ÅAB FHS, D XV B I.
KA Sta, Gs: 19 Suomen talousseuran tilityksen tositteineen 1827.
KA Tku TTka, Tilit H I i:1 Räkning öfver Kejserl. Understöds Medlen för Enkor och barn efter ecclesistike Tjenstemän i Åbo erkestift 1837–1884.
KA Hml Hämeenlinnan maistaarin arkisto, Cf: 12 Hämeenlinnan RO Huutokauppapöytäkirjat 1866.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Åbo Underrättelser 29.5.1830, Finlands Allmänna Tidning 18.6.1862. Linkit tekstissä.

4. maaliskuuta 2021

Mastuginin miehiä

Kokkolan raastuvanoikeuden arkistossa on vuodelta 1827 kaksi kauppa­laivan kap­teeni Ivan Mas­tuginia koske­vaa pöytä­kirjan lii­tettä. Mastu­gin kip­pa­roi prikiä nimeltä Hoppet, joka oli 50 läs­tin alus Kokko­lasta.

Ensimmäinen liite on laadittu 16.5.1827. Mastugin on saapu­nut miehis­töi­neen tapuli­kaupunki Kokko­lan raa­din ja por­mes­tarin pakeille ja ilmoit­taa lähte­vänsä maini­tulla pri­killä Pieta­riin. Hän luette­lee mie­histön jäsenet ja heille makset­ta­van kuu­kausi­palkan:

  • perämies Henric Rosendahl Kokkolasta, 26-vuotias, naimisissa, 56 ruplaa
  • matruusi Matts Hacktell Kokkolasta, 28-vuotias, naimaton, 48 ruplaa
  • matruusi Fredrik Kröger Kokkolasta, 33-vuotias, naimaton, 48 ruplaa
  • matruusi Henrik Jervin Kokkolasta, 33-vuotias, naimisissa, 48 ruplaa
  • jungmanni Carl Skogman Kokkolasta, 28-vuotias, naimaton, 35 ruplaa
  • kokki Jacob Ekman Kokkolasta, 24-vuotias, naimaton, 25 ruplaa
  • kajuuttavahti Johan Mickander Kokkolasta, 10-vuotias, naimaton, ruokapalkalla.

Toisessa liitteessä Mastugin saapuu pormestarin ja raadin eteen elokuun lopussa. Hoppet on lähdössä taas Pietariin, ja mukana on seuraava miehistö:

  • perämies Elias Sundholm Pietarsaaresta, 43-vuotias, naimisissa, 55 ruplaa
  • timpuri Fredrik Kröger Kokkolasta, 33-vuotias, naimaton, 48 ruplaa
  • matruusi Johan Seipell Kokkolasta, 39-vuotias, naimisissa, 48 ruplaa
  • matruusi Lars Rosendahl Kokkolasta, 32-vuotias, naimaton, 48 ruplaa
  • jungmanni Carl Skogman Kokkolasta, 28-vuotias, naimaton, 40 ruplaa
  • kokki Johan Gustaf Ackrén Kokkolasta, 40-vuotias, naimaton, 25 ruplaa
  • kajuuttavahti Nikolai Mastugin Ostaškovista, 17-vuotias, 20 ruplaa.

Molemmissa tapauksissa Mastugin ilmoittaa vastaa­vansa mie­his­tön tuomi­sesta takaisin Suo­meen. Toukokuussa matkaan lähtenyt miehistö palasi­kin Kokko­laan täysi­lukui­sena, mutta jälkim­mäi­sestä miehis­töstä Elias Sund­holm jäi matkan varrelle. 

Hoppet oli poikennut paluu­matkalla meri­vahingon takia Ruotsin Gävleen. Siellä perämies Sund­holm oli 5. marras­kuuta intou­tunut vah­vasti humaltu­neena sätt­imään Ruotsin halli­tusta, kunin­gasta ja kansaa. Siitä hyvästä hänet oli viety put­kaan. Gävlen maist­raa­tin kuulus­telun jäl­keen asia mää­rät­tiin Ruot­sin oikeus­kanslerin rat­kais­ta­vaksi. Venäjän vara­konsuli Pehr Adolf Grape yritti tur­haan tar­jo­ta ta­kaus­ta Sund­manin vapaut­ta­miseksi. Sund­manin tilalle pal­kat­tiin perä­mieheksi O. Åselius.

Miehistön jäsenten syntymäpaikat löytyivät yllät­täen Ruotsin valtion­arkiston digi­taa­li­sesta tutkija­salista. Kahdentoista merimiehen kotipaikaksi sanotaan Kok­kola, mutta seuraa­vat heistä ovat syntyneet muu­alla:
  • Johan Seipell 
  • Lars Rosendahl 
  • Johan Gustaf Ackrén 
  • Fredrik Kröger 
  • Henrik Jervin 
  • Jacob Ekman.
Johan Seipell syntyi Kokkolan merimieshuoneen arkiston mukaan vuonna 1788 Kalajoella. Hänet vihit­tiin vuonna 1819 Kokko­lassa Petter Hedmanin lesken, vuonna 1762 synty­neen Helena Tapanin­tyttären kanssa. 

Lars Rosendahl syntyi Viitasaarella huhti­kuussa 1797 Lars Ruskan ja Anna Karhu­sen per­hee­seen. Hän muutti Kokko­laan ensimmäisen kerran vuonna 1814 ja uudem­man kerran seuraa­vana vuon­na. Vuonna 1821 hänet vihit­tiin Soinissa syntyneen Helena Knuutin­tyttären kanssa. Seipell ja Rosen­dahl joutuivat Kokkolan merimies­huoneen arkiston mukaan marras­kuussa 1827 vastuu­seen asiat­t­omasta käytök­sestä raastuvan­oikeu­dessa. 

Johan Gustaf Ackrén syntyi huhtikuussa 1787 Kala­joella. Hänen vanhempansa olivat Gabriel Henrikinpoika Achre­nius ja Brita Susanna Lima­tius (Limatia). Isä kuoli vuonna 1802, ja poika lähti Kala­joelta kaksi vuotta myöhemmin.  

Fredrik Kröger syntyi helmikuussa 1794 Kruunu­pyyssä Abra­ham Johanin­pojan ja Helena Christianin­tyttä­ren kuuden­tena lap­sena. Fredrik muutti Kokko­laan vuonna 1820. 

Henrik Jervin syntyi marraskuussa 1797 Kälviällä. Vanhemmat olivat Henrik Henrikinpoika Järvi ja Maria Antintytär Krekilä. 

Jacob Ekman syntyi heinäkuussa 1803 Toho­lammilla. Vanhemmat olivat entinen sotilas Erik Mattsinpoika Mård ja Karin Antintytär. Vuonna 1827 Jacob vihittiin Lohtajalla Anna Henrikintytär Luikkukankaan kanssa. 




Kokkolan merimieshuonetta (Gamlakarleby sjömanshus) ja Mastuginia hake­malla sain tiedot Ivan ja Niko­lai Mastuginista. Suku­nimeä vaihta­malla löytyi tietoja muistakin miehistön jäsenistä. Nikolain syntymäpaikka Ostaškov on Tverin alueella Venäjällä.  




Lähteitä:
KA Vsa Kokkolan RO, Cca:32 Pöytäkirjojen liitteet 1825–1828.
Riksarkivet, Digitala forskarsalen.