25. maaliskuuta 2021

Viinankeittoa ja muita paheita

Kirkkoherra K. F. A. von Qvanten lähetti maaliskuussa 1856 tuomio­kapitulille kertomuksen Lopen seurakunnasta. Hän oli tullut Lopen kirkkoherraksi vuonna 1854 ja oli nähtävästi heti tarkkaan selvittänyt seurakuntalaistensa siveellisen tilan.

Kirkkoherran mukaan väki Lopella käyttäytyi yleensä siivosti ja kunnollisesti. Seurakunnan kirjoissa oleville oli kuitenkin vuosien varrella kertynyt merkintöjä erilaisista rikkomuksista, monille useita­kin. Suurin osa liittyi viinaan: ensikertaisesta juopuneena esiintymi­sestä oli saanut sakkoa 92 loppilaista, joista kolme oli naisia. Toiskertaisesta juopumuksesta sakotettuja oli 17, ja kolmaskertai­sesta juopuneena esiintymisestä oli tullut sakot kolmelle. Viinankeittoon tarvittavan mäskin hallussapidosta oli jäänyt kiinni kuusi ja luvattomasta paloviinan keitosta 15 pitäjäläistä. Viisi oli syyllistynyt viinan vähittäismyyntiin.

KA (DA) Janakkalan tk:n renovoidut tuomiokirjat, Lopen varsinaisasioiden pöytäkirjat 1849 (Ko a: 5).

Vuoden 1849 huhtikuussa kruununnimismies Otto Tamme­lander teki useita tarkastuskäyntejä etsiessään luvattomia viinankeittäjiä. Salonkylästä löytyi kuuden torpparin yhteistuumin valmistama mäski, jonka Tammelander teki kelvottomaksi. Omia viinapannuja miehillä ei sanojensa mukaan ollut. Läyliäisillä takavarikoitiin torpparinleski Judith Iisakintyttäreltä viinankeittovälineet. Syyllisille langetettiin vuoden 1801 paloviina-asetuksen mukainen rangaistus: yhdeksän hopearuplan 60 kopeekan sakko, jota voitiin periä niin kauan kuin kiinteää ja irtainta omaisuutta riitti. Sakot voitiin muuntaa vankeusrangaistukseksi syyttäjän ilmoituksesta vain siltä osin, kuin sakkoa ei saatu perityksi. Nimismies sai sakoista kaksi kolmasosaa ja kihlakunta yhden kolmasosan.

Von Qvantenin tilaston mukaan varkauteen oli syyllistynyt 17 ja näpistykseen 15 loppilaista. Luvattoman vapaapäivän vietosta, tappe­lusta ja sapatin rikkomisesta oli annettu yhteensä 25 tuomiota, kotirauhan rikkomisesta yksi ja omankäden oikeudesta kolme. Neljä oli saanut rangaistuksen väkivallasta isäntää tai emäntää kohtaan. Vakavampia väkivaltarikoksia olivat yksi murha, yksi murhapoltto ja kaksi kuolemantuottamusta.

Salavuoteudesta oli saanut sakkoja 124 ja sikiön salaamisesta kolme naisihmistä. Huoruuden syntiin oli syyllistynyt kolme henkilöä. Avioriitojen sovittelu kuului kirkolle: yksityisesti papin edessä oli 27 avioparia saanut varoituksen epäsovusta, ja neljää pariskuntaa oli varoitettu kirkkoraadin edessä. Von Qvanten ei tilastossaan erittele tapauksia sen tarkemmin, mutta jotkut avioriidat jouduttiin viemään tuomiokapituliin asti. Jos sopua ei sittenkään saatu aikaan, voitiin pariskunta esimerkiksi puolison väkivaltaisuuden vuoksi määrätä käräjillä asumuseroon.
Naskalniemen torpparia Juho Simonpoikaa ja hänen vaimoaan (Stiina) Loviisa Eerikintytärtä oli jo papin edessä nuhdeltu epäsovusta, mutta kun siitä ei ollut apua, heidät kutsuttiin tammikuussa 1847 kirkkoraadin eteen. Koska vain Loviisa tuli paikalle, päätettiin pitää viikon päästä uusi kokous, jonne aviomies tuotaisiin tarvittaessa kruunun­palvelijan toimesta. Tässä tilaisuudessa Juhokin oli läsnä. Kun kyseltiin riitojen syitä, Juho sanoi, ettei hänellä ollut mitään erityistä vaimoaan vastaan. Loviisa sen sijaan kertoi, että puoliso jatkuvasti piikitteli ja solvasi häntä hävyttömästi sekä pahoinpiteli hakaten, lyöden ja raapien. Juho kielsi kaiken tämän, mutta todistajana ollut Naskal­niemen entinen renki Kustaa Adolf Matinpoika vahvisti Loviisan kertomuksen ja sanoi Juhon joskus jahdanneen vaimoaan jopa kirveen kanssa. Kirkkoherra torui Juhoa epäkristillisestä käytöksestä ja kehotti parannukseen muistuttaen, että pariskunta oli jo elämänsä syksyssä ja joutuisi kohta Kaikkivaltiaan tuomarin edessä vastaamaan teoistaan. Juho lupasi parantaa tapansa, ja lopuksi häntä vielä erikseen kehotettiin pitämään antamansa lupaus. Juho oli 56- ja Loviisa 53-vuotias. Juho kuoli seuraavana vuonna.

Kruununmetsien käytöstä oli määrätty vuoden 1851 metsäase­tuksella. Lopella oli todettu 32 lähinnä kruununmetsissä tapahtunutta metsänhaaskaustapausta, ja luvattomasta kaskeamisesta oli tullut tuomio viidessä tapauksessa. Seurakuntalaisten rikosluettelossa oli lisäksi seitsemän takavarikon rikkomista, kaksi papintodistuksen väärentämistä ja kolme viranomaisen solvaamista.

Von Qvanten totesi, että tavallisimmat synnit olivat juopuneena esiintyminen ja haureellisuus. Haureellisuuden syntiä voitaisiin kirkkoherran mielestä vähentää, jos isännät ja emännät estäisivät palvelusväkeä yöpymästä ilman valvontaa yksin huoneissaan talvisin ja kesäaikana ulkotiloissa. Juopumussakkojen suurin syy oli kirkko­herran mielestä se, että käräjätalojen sallittiin pitää krouvia. Asianomistajat, jotka jopa useita päiviä joutuivat odottamaan asiansa käsittelyä, käyttivät aikansa juopotteluun. Kun he siinä kunnossa tulivat oikeuden eteen, he eivät voineet välttyä sakoilta.

Kirkkoherralla oli huomautettavaa myös loppilaisten kinkerikäytän­nöstä. Tavaksi oli tullut kutsua kinkereille tutut ja ystävät kaukaakin ja järjestää heille ylenpalttiset ruoka- ja juomatarjoilut. Juhliminen alkoi erityisesti sen jälkeen, kun pappi oli lähtenyt. Kirkkoherra toivoi, että ylempi kirkollinen taho kieltäisi sellaisen menon.

Lähde:
KA Tku, E VII: 20 b Raaseporin itäinen rovastikunta.

Ei kommentteja: