29. heinäkuuta 2021

Tarmokas kirkkoherra ja ahkera opettajatar

 Sauvon kudontakoulun alkuvaiheita

 
Benvikin pellavanjalostusopiston innoittamana perustettiin eri puolille maata tytär­kouluja, joista pitkäikäisimpiä olivat Turun ja Sauvon koulut. Sauvon koulun perustamisesta ja sen alkuaikojen vaikeuksista kertoi Sauvon kirkkoherra Martin Tolpo Suomen talousseuran sihteerin C. C. Böckerin julkaisemassa Tidning för Landthushållare -lehdessä.



Talousseuran toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Tolpo oli pitkään miettinyt, miten voisi elvyttää Sauvon seudun pellavankudontaperinnettä. Sopivaa tapaa ei tuntunut löytyvän, kunnes professori Böcker vuonna 1825 esitti ajatuksen, että opetus toteutettaisiin eräänlaisena kiertokouluna, jossa opettaja kulkisi opettamassa oppilaita heidän kotonaan (ambulatorisk underwisning). 

Kuten oli osattu pelätä, koulu kohtasi pitäjässä suurta vastustusta. Kaikkeen uuteen suhtauduttiin yleensäkin epäillen, ja erityisesti isännät pelkäsivät koulun vievän heiltä työvoimaa. Niinpä opetukseen osallistumisen ehdot pyrittiin tekemään mahdollisimman houkutteleviksi. Kirkkoherra Tolpo tiedotti saarnastuolista, että oppilaiden olisi mahdollista saada vuosien 1814 ja 1820 asetusten mukaiset palkinnot, opetus olisi maksutonta, oppilaat saisivat ilmaiset raaka-aineet ja työkalut, ja heille maksettaisiin ennakkoa valmistettavista kankaista. He saisivat työskennellä kotona, missä opettaja kävisi heitä aika ajoin neuvomassa. Oppilaat saisivat itse pitää kutomansa kankaat tai myydä ne, ja ahkerimmille luvattiin lisäkorvauksia.

Tolpo toteaa artikkelissaan, että Sauvon kokemusten perusteella hän pitää kiertävää opetusta parhaana tapana edistää kudontataitoa. Oppilaaksi saattoi tulla jokainen nainen, joka oli laillisen suojelun alainen, oli hän sitten tytär, piika tai itsellinen, nuori tai vanha. Koulu itse ei tarjonnut laillista suojelua, joten se ei houkutellut työvoimaa eli lähinnä piikoja lähtemään vuosipalveluksesta.

Opettajaksi oli saatu Benvikistä vuonna 1825 hyvin arvosanoin valmistunut Eva Björkfelt. Ensimmäisen vuoden tavoitteeksi oli asetettu 12 oppilasta, mutta vain yhdeksän ilmoittautui pappilassa pidettyyn alkuopetukseen. Heillä oli opiskelun ajan ilmainen ylöspito, ja kotiin lähtiessään kukin sai rukin, vyyhdinpuut ja hienoksi häkilöityä pellavaa. Opettaja jatkoi opetusta kotikäynneillä, tarkasti työn jälkeä ja valvoi myös valmiiden kankaiden pesua, valkaisua ja mankelointia. Oppilaat ehtivät kutomisen ohella suorittaa muut työvelvollisuutensa ja etenivät kudonnassa kukin omien mahdollisuuksiensa mukaan.  Koska he asuivat eri puolilla pitäjää, opettajan oli oltava jatkuvasti liikekannalla vuodenajasta ja säästä riippumatta. Käynnit kodeissa olivat kuitenkin hyödyllisiä, sillä niiden myötä suhtautuminen kouluun muuttui suopeammaksi ja taidot levisivät myös varsinaisten oppilaiden lähipiiriin. Kun ennakot ensimmäisistä kankaista oli jaettu, heräsi kiinnostus laajemmaltikin. Tolpon mukaan mielialan muutos oli suuresti opettajan ansiota. Eva Björkfelt kohteli oppilaitaan hyväntahtoisesti eikä säästellyt vaivojaan.

Vuoden 1826 syksyllä uusia oppilaita tuli 27, enemmän kuin oli uskallettu toivoa. Oppilaista seitsemän oli alle 15-vuotiaita, yhdeksän 15–20-vuotiaita ja 11 yli 21-vuotiaita. Joukossa oli 11 rusthollarien tai talonpoikien tytärtä ja seitsemän vuosipalveluksessa olevaa piikaa. Koulun taloudellinen tilannekin näytti paranevan. Samana vuonna pidetyssä Turun palttinahuutokaupassa hinnat jäivät kuitenkin hyvin alhaisiksi. Koulun kulut 1826 olivat 408 ruplaa ja huutokaupan tuotto omakustannukset vähennettynä 641 ruplaa. Huono tulos oli pettymys monelle ahkeralle kutojalle, ja taas tarvittiin ennakkomaksuja kutomishalukkuuden ylläpitämiseksi. Vuonna 1827 kulut olivat 632 ruplaa, ja kangasta oli kudottu 794 kyynärää. Laatukin oli edellisvuotta parempi. Tuotoksi Tolpo arvioi lähes 2000 ruplaa, ja odotukset seuraavalle vuodelle olivat vielä korkeammalla.

Suomen talousseura avusti koulua koko sen olemassaoloajan. Alkuajan suurimmat menoerät olivat työkalut ja opettajan palkka, jota Tolpo piti pienenä työn vaativuuden huomioon ottaen. Varsinkin ensimmäiset vuodet olivat opettajalle raskaita. Osa matkoista oli taitettava jalan, kun kyytiä ei aina ollut saatavilla. Opettajan piti myös huolehtia työkalujen kunnossapidosta ja hankkia tarvittaessa korjaajat, joita ei ollut helppo löytää.
 
Talouseura antoi Eva Björkfeltille matka-avustusta 95 riikintaalaria valtionvelkarahassa eli 150 pankkoruplaa. KA Sta, Gs: 20 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1828–1829.

 
Ilman Martin Tolpon peräänantamattomuutta ja Eva Björkfeltin uhrautuvaa työtä Sauvon koulu tuskin olisi selvinnyt alkuvaikeuksista. Eva Björkfelt hankki myöhem­min vielä lisäkoulutusta. Kirkkoherra Tolpon järjestämän Talousseuran stipendin avulla Eva matkusti vuonna 1829 opintomatkalle Ruotsiin tutustumaan sikäläisiin kehruu- ja kudontakouluihin ja opiskelemaan kilpikudontaa. Kilpikudonta otettiinkin myöhemmin Sauvon koulun opetusohjelmaan, ja koulu tuli tunnetuksi erityi­sen hienoista pellavakankaistaan.

Martin Tolpo kuoli 26.1.1830. Hänen jälkeensä koulun toimintaa johti kapteeni Otto Fock, joka siirsi koulun omistamaansa Kärkniemen kartanoon. Eva Björkfeltistä tuli koulun pitkäaikainen johtajatar. Vuonna 1830 hänen vuosipalkkansa oli 200 ruplaa pankkoassignaatteina. Ei ole selvinnyt, loppuiko kiertävä opetus kokonaan koulun siirryttyä Kärkniemeen. Joka tapauksessa osa oppilaista asuikin siellä tai lähi­taloissa. Rippikirjamerkintöjen mukaan oppilaat, joita tuli myös Sauvon ulkopuo­lelta, viettivät koulussa vaihtelevia aikoja, yhdestä jopa kuuteen vuoteen.

Evasta ja Sauvon koulun oppilaista kerrotaan blogissa myöhemmin lisää.


Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
KA Sta, Gs: 21 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1830.
Laine, Katri 1943: Suomen Talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen Seura.

Ei kommentteja: