30. syyskuuta 2021

Kuriiri Johan Lukas

Kajaanin kruununvouti S. W. Nylander lähetti tammikuussa 1859 Oulun läänin­kansliaan luettelon Kajaanin kihla­kunnassa asuvista Suomen sodan vete­raa­neista. Sotka­mossa vete­raa­neja oli kaksi: Johan Lukas ja Henrik Kärnä eli Leijon. Samat miehet on mai­nittu avus­tuksen saa­jina vielä Åbo Under­rättelser -lehden vuonna 1864 julkaisemassa veteraani­luettossa. Vuonna 1865 Kajaa­nin kihla­kun­nassa sai vete­raa­neista avus­tusta vain Johan Lukas. 

Kruununvoudin tammi­kuussa 1859 lähet­tämän luet­te­lon mukana on ensin maini­tusta miehestä kolme lii­tettä, kaksi maalis­kuulta 1808 ja viimei­nen tammi­kuulta 1859. Ensim­mäi­sissä liit­teissä maa­herra J. D. Lange käs­kee kruunun­palveli­joita ja kesti­kievareita anta­maan kaiken tarvit­ta­van avun, jotta kurii­ri pää­see mää­rän­pää­hänsä mah­dol­li­simman ripe­ästi.




Öpne Ordres! Under Officeraren Johan Lukas hwilken nu reser såsom Courier till Tavastehus eller Arméens Hög­qwarter, bör under resan undfå all Hand­räckning af Krono Betjänte och Gäst­gifware till så skynde­sam fort­komst som möjlig är, och an­mäles han wid fram­komsten till obe­hindradt före­träde hos Hans Excellence en Chef Commen­derande Generalen Herr Grefwe Klingspor. Uleåborgs Läns Lands Contor den 4. Martii 1808. J. D. Lange. Kaikkien kuvien lähde: KA Oulu Oulun lka, Ea3:22 Kenraalikuvernööriltä saapuneet kirjeet 1858–1860.






Öpne Ordres! Under Officeraren Johan Lukas, hwilken nu afreser som Courier härifrån till Cajana och Sotkamo, bör wid hårdt answar, af weder­börande Krono Betjänte och Gäst­gifware undfå all erforder­lig hand­räckning till skynde­sam fort­komst. Uleå­borgs Läns Lands Contor d 11. Mars 1808. J. D. Lange.



Viimeisessä liitteessä kirkko­herra Karl Benjamin Ståhl­berg kirjoit­taa:
Entinen aliupseeri Johan Lukas on syntynyt vuonna 1787 ja osallis­tu­i vuoden 1808 sotaan vain Oulun maaherran lähettä­mänä kurii­rina. Maa­herra lähetti hänet 4.3.1808 Hämeen­linnaan ja 11.3.1808 Kajaa­niin ja Sot­ka­moon. Sen jälkeen Johan Lukas on toimi­nut kruunun­voudin apu­lai­sena ja nimis­mie­henä, mutta elää nyt erit­täin köy­his­sä olois­sa. Hän ei ole saa­nut avus­tusta kor­ke­alta kruu­nulta, vaan joutuu elä­mään köyhäin­kassan avun varassa. Hänen elä­mänsä on ollut epä­vakaata, mutta hän ei ole tehnyt kunniaa louk­kaa­vaa rikko­musta (äre­rörig för­seelse) ja on es­teettä käyt­tänyt armon väli­kappa­leita. Todis­te­taan Sotka­mossa 4. tammi­kuuta 1859. 

 


 


Johan Lukas eli Brax oli syntynyt Oulussa 10.8.1787. Hän oli naimisissa Brita Johanintytär Cajanan (1778–1855) kanssa. Paris­kunnalla oli Johan-niminen poika, joka käytti suku­nimeä Jans­son ja toimi muun muassa vara­maan­mittarina.



Lähteitä:

Akatemiasampo.fi.




KA Oulu Oulun lka, Ea3:22 Kenraalikuvernööriltä saapuneet kirjeet 1858–1860.


 



23. syyskuuta 2021

"Urhollinen sonni" ja muita eläimiä

Seuraavassa muutamia pikku-uutisia, jotka ovat tulleet vastaan Kansalliskirjaston digitaalista lehtiarkistoa selatessa.

Topenon sepältä Johan Grönqvistiltä varastettiin joulukuussa 1870 ruskea valakka:
Warastettu

Eilen puolipäiwän aikana warastettiin Åkerbergin talon kartanolta tässä kaupungissa [Hämeenlinnassa] pruuni wiidettä rekeä wetäwä walakka hewonen, mustalla oikealle riippuvalla harjalla, sukka oikiassa takajalassa ja walkonen pilkku otsassa sekä musta kirkkoreki sinisillä waljailla nahkasen kaulapaidan kanssa ja punaisella säreisellä luokalla; kunniallinen palkinto luwataan sille joka tästä tiedon antaa joko sanottuun taloon tahi allekirjoitetulle Topenon kylässä Lopella. Seppä Johan Grönqvist.

"Viidettä rekeä vetävä" viittaa hevosen ikään. Maamiehen käsikirja vuodelta 1943 opastaa, että varsan ajo-opetus tulisi aloittaa toisella vuodella. "Kun maassa on riittävästi lunta, niin että kengätön varsa ei liukastele, aloitetaan varsinainen ajo-opetus reen edessä." Grönqvistin valakka oli niin ollen kuusi talvea vanha.

Niinimäen isännän markkinamatka päättyi surullisesti vuonna 1889:
Pillastunut hevonen 
Kun talokas Kustaa Niinimäki, kotoisin Lopen pitäjästä, keskiwiikko aamuna klo 6 tienoissa seisoi kauppatorilla Helsingissä myymässä tawaroitaan, sattui hänen hewosensa säikähtämään teurastajawaunuja, joita paraikaa wedettiin torille, niin pahoin että se hyökkäsi täyttä wauhtia Kappeli-Esplanadiin, mennessään kiskaisten poikki rautaisen pylwään Esplanadin aidasta, ja suoraa päätä "kappelin" kyökkiin rattaineen päiwineen. Kun Niinimäki sai sieltä hewosen ulos ja kahden miehen piteliwät kuonosta kiinni, pillastui se uudelleen ja ryntäsi kauppatorille päin, jossa Niinimäki joutui omien ja erään wastaantulevan kärryjen wäliin, missä rusentui pahanpäiwäisesti. Niinimäki wietin heti uuteen kirurgilliseen sairashuoneeseen, jossa sittemmin kuoli.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa puutavaran kuljetus tarjosi loppilaisille hevosmiehille runsaasti työtilaisuuksia. Tukkeja ajettiin metsästä sahoille ja sahatavaraa sahoilta Riihimäen asemalle. Hevoset joutuivat joskus koville. Nimimerkki "J." kirjoitti 4.4.1896 Hämeen Sanomissa puunajosta Riihimäelle ja kertoi, että lämpimän sään takia tiet olivat jo huhtikuussa lumettomia:
Se on muutamain hewosten wahingoksi! – – muutamat petomaiset ihmiset – – , jotka tuowat lankkuja ja lautoja Lopen sahoilta, panewat noita tuoreita ja painawia lautoja kuormaansa melkein saman määrän kuin talwella hywän sään aikana. Sitten ajajat pakoittawat hewoisparkojansa santasella tiellä kulkemaan eteenpäin, mitä raaimmilla huudoilla ja kirouksilla. Mutta ei siinä kyllä! – – Ansaitsemansa rahat juowat muutamat ukot n.s. "raittiusrawintolassa" päihdyttäwästä kaljasta. Sillä wälin kun ukot istuwat puolisen päiwääkin kaljapullojen ääressä, on hewonen sidottu puuhun kiinni, ilman ruuatta, wilussaan, uuwuksissaan ja nälissään. – – Mitähän te ukot ajattelisitte, kun teidät pantaisiin samallaisen kohtelun alaiseksi?

Petoeläimet olivat metsissä laidunnetun karjan uhkana. Hämäläinen-lehti kertoi elokuussa 1886:

Urhollinen sonni

Lopella ilmestyi karhu hiljan Suontaan karjaan ja ahdisti lehmiä. Silloin hyökkäsi sonni reippaasti karhun päälle ja likisteli sitä petäjää wastaan, että "luut ryskyi"! Puun kylkeen, maahan sekä sonnin sarwiin oli tukuttain jäänyt karhun karwoja. Luultawasti sonnille lopultakin olisi pahoin käynyt, ell'ei paimen olisi tähän nujakkaan saapunut, sillä karhu lähti paimenta pakoon.

 

 
Liekö kysymyksessä ollut sama "tappajakarhu", jonka Kaarlo Skogberg kaatoi kyseisenä vuonna. Susien ja ilvesten metsästäjänä tuli tunnetuksi August Nyman, joka vuonna 1889 sai hyvän hinnan koirastaan:

Kallis koira

Muutamia päiwiä ennen markkinoita möi tunnettu susien ja ilwesten pyytäjä Nyman Lopen pitäjästä ison jahtikoiran, joka oli opetettu warta wasten ilwesjahtia warten, h:ra J. Erlandssonin koiralaitokseen Gööteporissa Ruotsissa. Koirasta maksettiin, kuten Lqw. tietää kertoa, 400 markkaa.

Suomen Pankin rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan koiran hinta nykyrahassa olisi 2 144 euroa. 


Lähteitä:
Hämäläinen 22.12.1870 no 51 s. 4, 21.8.1886 no 67 s. 1, 11.5.1889 no 38 s. 1. Hämeen Sanomat 4.4.1896 no 39 s. 3. Päivän Uutiset 6.10.1889 no 233 s. 1. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.
Maamiehen käsikirja. Toim. Ilmari Poijärvi ja J. A. Wikström. Helsinki: 1943.

 

 

      

16. syyskuuta 2021

Snabb eli Sukkela

Mikkelin Wiikko-Sanomissa oli 6.3.1863 uutinen Mikke­lin lää­nissä asu­vista Suomen sodan vete­raa­neista: "Meil­lä oli äsket­täin tilai­suus nähdä sitä luet­teloa, ku Turussa oleva vete­raani­toimi­kunta on lähdet­tänyt täkä­läi­selle läänin halli­tuk­selle. Tässä luet­te­lossa on kahden ja kolmen ruplan lah­jona jaettu 103 ruplaa seuraa­ville läänissä asu­ville sota­vanhuksille:" 

Joroinen: Antti Bullra eli Jyrinä
Juuka: Pekka Phil eli Nuoli, Jaakko Björn eli Karhu ja Tuomas Dag eli Päivä
Pieksämäki: Kalle Mård eli Näätä ja Matti Kamm eli Kampa
Puumala: Heikki Hök eli Haukka ja Taavetti Lillja eli Lemmen­kukka
Mikkeli: Kalle Rietrik Björkengren eli Koivunoksa, Matti Fors eli Koski, Martti Snabb eli Suk­ke­la ja Pekka Hjort eli Hirvi
Kangasniemi: Matti Svärd eli Miekka
Hirvensalmi: Juhana Knall eli Pamaus, Aatami Dank eli Tuohus, Sipi Tupp eli Kukko ja Hanno Sparf eli Varpunen
Ristiina: Eljas Fröjd eli Riemu, Mikko Fröjd eli Riemu, Juhana Grek eli Reikkalainen, Maunus Kork eli Tulppa ja Pietar Lang eli Pitkä
Mikkelin kaupunki: Aatolf Rietrik Påhlman eli Waajanen
Rantasalmi: Mikko Skön eli Björn, Kauno eli Kahru, Lassi Juuri ja Antti Alm eli Jalava
Savonlinnan kaupunki: Antti Rewell ja Ierik Åberg
Heinola: Matti Girs eli Sirk, Kiiski eli Sirkka, Juhana Näsman eli Nenonen ja Johana Riet­rik Salf
Hartola: Juhana Snäll eli Nopsas, Rietrik Borg eli Linna ja Olli Fång eli Saalis
Sysmän pitäjä: Aatami Nick eli Nyykyttäjä ja Pietar Pietarinpoika Riskopp
Mäntyharju: Antti Ek eli Tammi.




Ote Mikkelin Wiikko-Sanomien uutisesta. Lopussa mainitaan, että Näsman eli Nenonen on kuollut ennen uuttavuotta, ja harmitellaan, että joululahjaksi aiotut rahat ehtivät Mikkeliin vasta 24. joulukuuta.





Snäll-sanan merkitykset vuonna 1885 julkaistussa 
Frans Ferdinand Ahlmanin (1836–1895) ruotsalais-suomalaisen sanakirjan uudistetussa painoksessa, toim. Kaarlo ja August Valdemar Forsman, myöhemmin Koskimies.


Miehiä oli yhteensä 37. Sama luettelo julkaistiin Åbo Underrättelser -lehdessä 24.1.1863 mutta ilman nimien suomennoksia. Tässä luettelossa ovat mukana kaikki läänit. Seuraavan vuoden luettelo julkaistiin samassa lehdessä 16.1.1864. 

Suomettaressa oli 2.6.1865 uutinen yhdestä sotaurhosta:

Sunnuntaina Toukokuun 14 p:nä piti kappalainen, nimi­kirkko­herra Sten­roth jalon muisto­puheen eräästä seura­kuntamme jäse­nestä, sota­mie­hestä Martti Snabb'ista, joka äsket­täin kuoli Harju­maan kyläs­sä 87 vuo­den ikäi­senä. Vai­naja sanot­tiin ol­leen vii­me­nen Suo­men sodan san­ka­ri­lois­ta tässä pitä­jässä. Hänel­lä oli o­llut hyvä maine rehelli­syy­destä ja sivey­destä. Kolmen­kymme­nen vuoden van­hana oli hän lähte­nyt sotaan, jossa Lapuan tappe­lussa haavoi­tet­tiin ja Venä­läiset otti­vat vangiksi. Tultu­ansa lähelle Lappeen­rannan kaupun­kia, pääsi Snabb kuiten­kin vihol­lis­ten kä­sistä kar­kuun, meni sitte, vähän viivyt­tyänsä Mikke­lissä, jälleen sota­joukkoon ja oli ollut Hörne­fors'inkin tappe­lussa. Urhool­li­suu­des­taan oli hän Ruot­sin kunin­kaalta saa­nut Miekka­tähdistön meta­lin kun­nia­mer­kiksi. Sodan pää­tet­tyä eli hän koti-pitä­jäs­sään pie­nessä tor­passa. Vai­monsa oli kuol­lut jo 5 vuotta tätä ennen. Ainoa elossa oleva lap­sensa, tytär, sanot­tiin ole­van naimi­sessa talon­miehen kanssa. Näin kuului mutka­toin elämän­kerto­mus, johon saar­naaja jat­koi moni­aita lem­peitä sano­ja sii­tä kii­tol­li­sesta ja rak­kaasta muis­tista, jossa ur­hool­li­nen, us­kol­li­nen ja re­hel­li­nen isän­maan puo­lus­taja, ol­koon yl­häi­sempi tahi al­hai­sempi, aina on pi­det­tävä.


Lähteitä: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä. 

 

9. syyskuuta 2021

Taitavat Björkfeltin naiset

Sauvon kudontakoulun johtajattarella Eva Björkfeltillä oli kolme veljeä ja viisi aikuiseksi elänyttä sisarta. Kaikki sisaret olivat jollain tavalla mukana Sauvon kudontakoulun toiminnassa.
 
Gustava Lillberg (1803–1894)
 
Gustava oli lapsuudenkodistaan lähdettyään piikana Paraisilla ja muutti sitten vuonna 1822 Sauvoon tätinsä Eva Hellmanin luo. Sisar Eva oli sieltä vähän aiemmin lähtenyt Benvikin kouluun. Vuonna 1824 Gustava avioitui jahtivouti Herman Henrik Hangelinin kanssa ja muutti Karunan Thomasböleen. Lapsia syntyi viisi, mutta vain vuonna 1827 syntynyt Herman Nikolai selvisi lapsuusiän taudeista. Jahtivouti Hangelin kuoli vuonna 1833, ja parin vuoden kuluttua Gustava solmi uuden avioliiton suutari Otto Lillbergin kanssa. Gustavan ja Oton esikoinen kuoli hänkin pienenä. Aikuisiksi selvisivät Otto Verner s. 1839, Adolf Viktor s. 1840 ja Amanda Gustava s. 1843.
 
Ensimmäisessä avioliitossa syntynyt Herman Nikolai Hangelin kävi Mustialan maanviljelysopistoa 1846–1848 ja oli sen jälkeen muun muassa kirjanpitäjänä Kärkkisten säterissä Karunassa. Vuosina 1852–1857 Hangelin oli majoitusmestari Suomen meriekipaasissa. Merkintöjen mukaan hän oli silloin leskimies. Toisen avioliiton lapsista Otto Verner asui itsellisenä Karunassa, Adolf Viktorista tuli suutarimestari Turkuun ja Amanda Gustava avioitui kauppalaivuri Anders Enok Henrikssonin kanssa.
 
Gustavan nimi mainitaan useimmissa Sauvon palkinnonsaajien luetteloissa. Vuonna 1839 Otto Fock lähetti Sauvosta 36 kutojan kangasnäytteet ja kiitti saatekirjeessään erityisesti Gustava Lillbergiä. joka oli kyseisen vuoden aikana kutonut 82 1/2 kyynärää 4. luokan palttinaa. Fockin mukaan Gustava oli myös vuosittain maksua vastaan kutonut kangasta Turun kehruukoulun toimittamasta langasta. Gustavan pätevyydestä on osoituksena se, että hänet nimitettiin Evan kuoltua Sauvon koulun väliaikaiseksi johtajattareksi.
 
Anna Björkfelt (1806–1874)
 
Anna oli Eva Björkfeltin sisarista nuorin. Vuodesta 1829 hän oli piikana Tapilan kartanossa Sauvossa. Vuonna 1849 alkavassa rippikirjassa hänen tittelikseen on merkitty neito (jungfru) ja etunimeksi Johanna – ilmeisesti työtehtävät olivat muuttuneet tavanomaisia piian töitä hienommiksi. 1850-luvun alussa Annasta eli Johannasta tuli Tapilan taloudenhoitajatar.
 
Anna Björkfelt sai kudonnaisistaan palkintoja jo koulun toiminnan alkuvuosina. Hän oli Sauvon kiertävän koulun ensimmäisiä oppilaita ja sai vuonna 1831 parin muun oppilaan ohella Talousseuralta hopealusikan "suuren kelwollisuutensa tähden waimollisissa toimituksissansa Kehrohuonessa". Kutomista näyttää Annan lisäksi harjoittaneen moni muukin Tapilan piika. Isäntäväki suhtautui myönteisesti Talousseuran ajatuksiin maaseudun elinkeinojen kehittämisestä, ja olivathan taitavat kutojat talonkin kannalta hyödyllisiä. Kartanon vuodesta 1855 omistanut Nils Otto von Bonsdorff oli myös Sauvon koulun johtaja Otto Fockin luovuttua tehtävästä vuonna 1853.
 
Anna oli arvostettu työntekijä. Tapilan laamannitar Ulrika von Bonsdorff (1781–1855) lahjoitti taloudenhoitajattarelleen hopeisen taskukellon, ja vuonna 1862 Anna sai hopeisen kahvikannun kunnianosoituksena pitkästä palveluksesta Tapilassa. Hän oli jo aiemmin saanut isäntäväeltään hopeisen kermanekan.
 
 
 
Kuva: Lundgren Olof Robert, v. kahvikannu; Suomen Talousseuran palkintokahvikannu. Finna fi. Turun museokeskus. CC BY-ND 4.0. Anna Björkfelt sai kannun pitkäaikaisesta palveluksesta Tapilassa. Myös hänen saamansa kello, hopealusikka ja kermanekka on lahjoitettu Turun museokeskukselle. Lahjoitustiedoista käy ilmi, että Anna oli saanut kermanekan 16 vuoden uskollisesta palveluksesta.

 
 
Kahvikannun saadessaan Anna oli ollut talossa yli 30 vuotta, mutta jatkoi vielä senkin jälkeen taloudenhoitajattarena. Hän kuoli kuumeeseen 67-vuotiaana 15.2.1874.
 
Hedvig Blomqvist (s. 1797) ja tytär Edla Andström (1827–1901)
 
Evaa kolme vuotta nuorempi Hedvig Björkfelt vihittiin Paraisilla vuonna 1826 avioliittoon kirvesmies Carl Blomqvistin kanssa. Paraisilla syntyivät kaksoset Carl ja Edla Hedvig 2.6.1827. Poika kuoli ilmeisesti pienenä. Turussa syntyivät Carl Vilhelm 1829, Anders Johan 1832 ja Clara Gustava 1836.
 
Tytär Edla tuli Sauvon Tapilaan vuonna 1843. Ammattina oli ensin piika ja myöhemmin kamarineito (kammarjungfru). Vuonna 1858 hän sai Talousseuralta kullatun hopeisen ruokalusikan erinomaisesta taitavuudestaan hienojen kankaiden kutojana. Työnantaja palkitsi hänet pitkäaikaisesta palveluksesta Talousseuran myöntämällä hopeisella sokerikolla vuonna 1862.
 
Vuonna 1868 Edla meni naimisiin Johan Imanuel (Emanuel) Andströmin kanssa ja muutti Turkuun. Hän oli silloin jo 41-vuotias. Andström oli Edlaa yhdeksän vuotta nuorempi ja ammatiltaan meritullivahtimestari, myöhemmin isännöitsijä.
 
Andströmin pariskunnalta ei jäänyt rintaperillisiä. Vuonna 1897 puolisot tekivät keskinäisen testamentin ja määräsivät, että toisen kuoltua jälkeenjäänyt puoliso saa pesän hallintaansa. Pariskunnan tai ainakin Edlan sydäntä lähellä oli pakanalähetys: testamentissa säädettiin, että jos vaimo kuolee ennen miestään, mies lahjoittaa omaisuudesta 3000 markkaa pakanalähetykselle. Edla kuoli 4.2.1901, ja yhdeksän vuoden leskeyden jälkeen vuonna 1910 Johan Imanuel Andström solmi avioliiton Ida Augusta Törnin kanssa.
 
Edlalla oli ollut läheinen suhde tätiinsä Anna Björkfeltiin, olihan heillä yli 20 yhteistä työvuotta Tapilassa. Anna oli jättänyt Edlalle saamiaan palkintoja, mikä käy ilmi Turun Sanomien uutisesta vuonna 1919. Leskirouva Ida Augusta Andström lahjoitti silloin puolisonsa Johan Imanuel Andströmin jälkisäädöksen mukaisesti Turun kaupungin historialliselle museolle Annan Talousseuralta ja Tapilasta saamat hopeaesineet, Edla Blomqvistin hopealusikan ja sokerikon sekä Johan Imanuel Andströmin majuri A. von Bondsdorffilta pitkäaikaisesta palveluksesta saaman kermamaljakon kauhoineen.
 
Ei ole selvinnyt, mikä palvelussuhde Andströmillä oli von Bonsdorffien kanssa.
 
Ulrika Sjöström (s. 1799) ja tytär Gustava Vilhelmina
 
Ulrika Björkfeltin puoliso oli Carl Sjöström, s. 1785, muonatorppari ja myöhemmin Kurun torppari Paraisten Holmossa (Mielisholm). Lapsia syntyi kolme: esikoisena Gustava Vilhelmina vuonna 1834, sitten Johan Ulrik 1837 ja nuorimpana vuonna 1840 Carl August, joka kuoli pienenä.
 
Carl Sjöström kuoli vuonna 1847, ja Ulrika eli sen jälkeen itsellisenä leskenä Paraisilla. Ulrikan kangasnäytteitä on lähetetty Sauvon kautta, ja hän sai useita Talousseuran palkintoja. Tytär Gustava Vilhelmina lähti vuonna 1850 oppilaaksi Sauvon kudontakouluun ja poika Johan Ulrik palveluspaikkoihin. Gustava Vilhelmina palasi Paraisille jo 1851 ja palveli piikana eri taloissa.
 
Marian tyttäret Eva Lovisa ja Wendla Serafia Westerholm
 
Eva Björkfeltin sisarista vanhin, Maria (1789–1850), oli päätynyt emännäksi Paraisten Västermäloon. Kaksi hänen tyttäristään tuli oppilaiksi Sauvon kouluun. Eva Lovisa, s. 1825, muutti Karunaan 1845 ja oli rippikirjan mukaan piikana tätinsä Evan luona Ruskullan Mellangårdissa vuodesta 1846. Hän lienee ollut Evan oppilas jo silloin, sillä hänet palkittiin 64 kyynärän 3. luokan kudonnaisesta vuonna 1847. Kouluun hänet on merkitty vuonna 1849. Wendla Serafia, s. 1834, tuli Paraisilta vuonna 1851. Molemmat tytöt ottivat sukunimen Westerholm.
 
Eva Lovisa meni vuonna 1853 naimisiin turkulaisen kirvesmiehen oppipojan Johan Ludvig Karlssonin kanssa. Häät pidettiin kudontakoululla Kärkniemessä, minkä jälkeen pariskunta muutti Turkuun. Samana vuonna avioitui myös sisar Wendla Serafia. Hänen puolisonsa oli Stor Tiivilän leskeksi jäänyt isäntä Gustaf Reinhold Nordström Karunasta.
 
Lähteitä:
ÅAB FHS, B I 21, B I 24, D XVI 3.
KA Sta, Gs: 38 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1847.
Turun Wiikko-Sanomat 16.4.1831, Åbo Underrättelser 20.11.1862, Åbo Tidning 5.2.1901, Suomen Wirallinen Lehti 21.3.1901, Turun Sanomat 5.7.1910 ja 8.10.1919. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkit tekstissä.
Turun museokeskus. Tutkija Kari Hintsalan tiedonanto 30.8.2021.
SSHY. Jäsensivut.


2. syyskuuta 2021

Anna Lisa Gädda

Anna Lisa Andersintytär Gädda oli Benvikin neito numero 10. Hän oli opin­ahjossa vuosina 1818–1821 ja val­misti sinä aika­na 22¾ kyy­nä­rää toisen ja 35 kyy­nä­rää kolman­nen luokan kan­gasta, yh­teensä 87¾ kyy­nä­rää.




Anna Lisan käsialanäyte vuodelta 1821. Vuonna 1818 hän raapusti nimikirjoituksen kohtaan puu­merkin. Myöhempinä vuosina nimen ja nimi­kirjoituksen paikalla oli usein Anna Lisa Anders­dotter tai pelkäs­tään etu­nimi Anna Lisa. Lähde: KA Sta, Gs:14.


Anna Lisa palasi Benvikistä vanhempiensa luo Närpiön Västra Yttermarkiin ja muutti sieltä vuonna 1827 Kåtnäsin kylään talollisen poika Johan Andersin­poika Klockarsin vai­moksi. Heidät vihittiin 7.12.1827. Johan oli synty­nyt 3.10.1802 Klockarsin talossa, johon hänen isän­sä oli tul­lut vävyksi. Isä oli syntynyt Bäck­byn kylässä. 

Anna Lisalle ja Johanille syntyi När­piös­sä yhdeksän lasta:

Johan Petter 10.2.1828
Lisa Johanna 11.2.1829
Clara Sofia 11.3.1831
Karl Erik 13.9.1832
Johan Petter 20.6.1834
Gabriel 19.2.1836
Anna Lisa 12.10.1838
kuolleena syntynyt lapsi 20.8.1841
Klara Sofia 22.10.1842.

Vanhimmat lapset Johan Petter ja Lisa Johanna kuolivat alle vuoden iässä. Seuraavaksi van­him­mat lapset Clara Sofia ja Karl Erik kuoli­vat vuonna 1860 isorokkoon.

Anna Lisa ja Johan asuivat Klockarsissa vuoteen 1849, jolloin he muut­ti­vat nel­jän lap­sensa kanssa Pirtti­kylään (Pörtom) Södermanin taloon. Sukunimi vaihtui Klockarsista Södermaniksi. Pirttikylän vuosien 1867–1884 rippikirjan mukaan Johan kuoli vuonna 1867 ja Anna Lisa seuraavana vuonna.

Anna Lisan ja Johanin poika Johan Petter käytti käräjä­pöytä­kir­joista pää­tellen ainakin joskus toista nimeä Petter. Hän sai vuosina 1851 ja 1853 sakkoja toi­selle kuulu­van omai­suuden rikko­mi­sesta ja sapatti­rikok­sesta. Johan Petter muutti Pirttikylässä Södermanin talosta Kaasin taloon ja edel­leen Nord­maniin. Suku­nimeksi vakiin­tui Nordman. Johan Petterin puoliso oli Maja Lisa Mickelin­tytär Asp­näs, joka oli syntynyt Närpiön Överträskissä 20.10.1836. Heille syntyi Pirtti­kylässä aina­kin kahdek­san lasta: Johan Erik 1.7.1858, Karl Petter 12.6.1863, Matts Wil­helm 25.7.1866, Mickel 28.7.1869, Anders Henrik 6.3.1872, Maria 25.1.1875, Gab­riel 29.7.1876 ja August 2.12.1884.

Anna Lisan ja Johanin poika Gabriel asui vanhem­piensa kuoleman jälkeen samassa Söder­manin talossa, jossa van­hem­matkin olivat asuneet. Hän meni naimi­siin 2.8.1833 syntyneen Anna Stina Mickelin­tyttären kanssa. Sekä Gabrielilla että Anna Stinalla näkyy vuo­sien 1867–1884 rippi­kirjassa rikos­kirja­merkintä. Paris­kunnalle syntyi Pirtti­kylässä ainakin seuraa­vat lapset: Johan­nes 6.5.1861, Anna Lisa 1.11.1865, Karl Petter 21.9.1870, Gabriel 14.8.1876, Maria 14.8.1876 ja Johanna Sofia 18.8.1879. 

Serkukset Johannes Gabrielin­poika Söderman ja Karl Petter Johanin­poika Nordman menivät naimi­siin perä­jälkeen vuoden 1887 alussa. Itsellisen poika Johannes Söderman vihit­tiin 21. tammi­kuuta kas­vatti­tytär Maria Johanin­tytär Söder­manin kanssa ja tarkk'­am­puja Karl Petter Nordman 5. helmi­kuuta itsel­lisen tyttären Anna Stina Mattsin­tytär Dahl­bergin kanssa. 

Veljensä Johan Petter Nordmanin lailla Gabriel Södermanillakin oli poika Karl Petter. Tämän Karl Petterin puo­liso oli Edla Sofia Johanin­tytär Berts. Vuonna 1871 synty­nyt Edla Sofia oli Abraham Bertsin vaimon Anna Sofia Mattsin­tyttä­ren ensim­mäi­sestä avio­lii­tosta. Edla Sofian isä oli Johan Erik Träsk­backa. Karl Petter ja Edla Sofia asuivat Musta­saaren Veik­kaa­lan kylässä.

Johan Petter Nordmanilla ja Gabriel Södermanilla oli kummallakin myös Gabriel-nimiset pojat, jotka vie­läpä syntyivät samana vuonna. Gabriel Gabrielin­poika Söder­man muutti Yhdys­valtoihin. Ensim­mäi­sen maail­man­sodan rekiste­röinti­kor­tissa hänen nimek­seen on kir­joi­tet­tu Gab­riel Sie­der­man.

Lähteitä:

KA Sta, Gs:14.
SSHY:n jäsensivut
www.ancestry.com.