14. lokakuuta 2021

Kuka murhasi Joonas Reivilän III

 Tarinan aikaisemmat osat:





Lokakuu 1838

Oikeudenkäynti jatkui 12.10.1838. Paikalla olivat syyttäjä Sahlbergin ohella kaup­pias Lillje­fors, puuk­hollarit Ekroos ja Holm­gren, rengit Fredrik Thus­berg ja Carl Gustaf Björk, työ­mies Henrik Hägg­blom sekä murhasta epäilty ja kaupun­gin­vanki­lasta istun­toon tuotu renki Fredrik Rops­berg Siika­joen pitäjän Lapin kylästä. Työmies Öster­man sitä vastoin ei ollut paikalla, koska hän ei Sahlbergin mukaan ollut vielä palan­nut meri­matkaltaan. Koska Öster­manin kuule­mi­nen oli tärkeää, jutun käsitte­lyä päätet­tiin jatkaa samalla jou­kolla 2.11.1838. 

Marraskuu 1838

Marraskuun toisena päivänä koolla oli sama joukko kuin viimeksikin. Työmies eli oikeammin merimies Österman oli yhä merimatkalla, joten käsit­telyä lykättiin yhä. Marras­kuun 20. päivänä todet­tiin, ettei haas­tetta ole vielä­kään saatu toimi­te­tuksi meri­mies Öster­manille. Syyt­täjä ilmoitti, että mat­ruusi Öster­man oli ollut töissä suoma­lai­sessa kauppa­lai­vassa, joka oli joutunut haaksi­rikkoon Suur­saaren edus­talla. Sieltä Öster­man oli päässyt Viipu­riin ja lähtenyt merille jos­sain toisessa kauppa­laivassa. Oikeuden vahtimestari Gustaf Thornberg vahvisti saaneensa samat tiedot Öster­manin Helsingissä asuvalta vaimolta.    

Oikeudenkäyntiä päätettiin jatkaa 18.12.1838 tai aikaisemminkin, jos Österman palaisi sitä ennen Helsinkiin. Lisäksi kämnerinoikeus katsoi välttämättömäksi selvittää, oliko Fredrik Rops­bergillä ja hänen isän­näl­lään Antti Koivu­saarella alku­vuodesta Helsin­kiin lähties­sään mukanaan piiska. Tämä piti selvittää Koivusaaren kotipaikkakunnalla, joten Reivilän ruumiin vierestä löytynyt piiska päätettiin lähettää Vaasan läänin kuver­nöörille. [Siikajoen pitäjä sijaitsi Oulun läänissä.]  

Joulukuu 1838

Merimies Öster­man ei ollut palannut Helsin­kiin, joten oikeuden­käyntiä lykättiin tammi­kuun 18. päivään.

Tammikuu 1839

Tammikuun istunnon aluksi todettiin, että piiskasta oli saatu lausunto. Saloisten kihlakunnan kruununvouti Gustaf Adolf Hårdh oli 23.12.1838 näyttänyt piiskaa monille Lapin, Pehkolan ja Luohuan kylän asukkaille. Heistä piiska ja sen siima olivat paikka­kunnalla tunte­mat­tomia ja muis­tut­ti­vat sen sijaan hämä­läisten käyt­tämiä. Koivu­saaren naapu­rissa asuvan Juho Rop­po­sen mukaan Koivu­saaren hevoset olivat niin kette­riä, ettei piiskaa tar­vittu. Roppo­nen ei ollut koskaan edes nähnyt piis­kaa Koivu­saaren talossa. Talolli­sen poika Jaakko Sakarin­poika Kokko Lapin kylästä oli kulkenut ¾ peninkulmaa Koivu­saaren ja Rops­feltin mat­kassa, kun nämä olivat lähteneet alku­vuodesta kolmella hevo­sella Helsin­kiin. Hän ei ollut nähnyt kummal­la­kaan piiskaa. 

Syyttäjä Sahlberg ilmoitti, että Fredrik Thusberg oli tätä nykyä osallisena tasku­varkaus­jutussa, jonka tähden hänet oli pantu vankilaan. Sahlberg totesi myös, ettei Östermanin olinpaikasta ole tietoa ja että oli epä­varmaa, palaisiko hän konsa­naan Helsi­nkiin. Siksi hän ehdotti, että seuraa­vaan istuntoon kutsu­taan kuulta­viksi jo aikaisemmin kuultuja henkilöitä, jotka voisivat antaa valaehtoisen todistuksen. Oikeus päätti jatkaa tapauksen käsittelyä 5.3.1839 ja kutsua sakon uhal­la kuulta­vaksi seuraavat:  kauppias Lilljefors, puukhollarit Ekroos ja Holmgren, puotipalvelija Tulander, renki Carl Gustaf Björk, piiat Ulrica Vilhelmina Cajander, Margaretha Wester ja Carolina Ekholm, työmies Henrik Häggblom, konstaa­peli David Henell, entinen sotilas Henrik Gustaf Fogel­berg, kival­teri Gabriel Dahl­berg sekä poliisi­päällys­mies Herman Lager­stam, kaikki Helsin­gistä; torpparit Juho Erkinpoika Peltola, Joonas Ahola, Aleksanteri Ristvehmas, Matti Sallila ja Matti Sompa­järvi, talol­li­sen poika Matti Yrjön­poika Rei­vilä ja talol­li­nen Kalle Niklas Kallen­poika Finni Korpi­lahden kap­pelin kirkon­kylästä, talol­li­nen Erkki Erkin­poika Joen­taipale Sysmän pitäjän Särki­lahden kylästä sekä lauta­mies Elias Erkin­poika Ryytilä ja talol­li­nen Matti Juhon­poika Keskinen Sysmän pitäjän Soi­niemen kylästä. Jos merimies Öster­man saapuu kaupunkiin, Sahl­bergin on käskettävä hänet kuulta­vaksi. Fredrik Ropsfelt vietiin nyt niin kuin aikaisemminkin kaupungin­vankilaan odottamaan seuraavaa istuntoa.

Maaliskuu 1839

5.3.1839

Istuntoon  haastetuista olivat poissa kivalteri Dahl­berg, poliisi­päällys­mies Lagerstam, entinen sotilas Fogelberg ja renki Carl Gustaf Björk. Dahlberg oli vuoteenomana, Lagerstam oli nykyään kymnaasin vahtimestari ja asui Viipurissa, entinen sotilas Fogel­berg oli kuulemma puutarhurina valtioneuvos Hisingerin tiluksilla Meilahden kartanossa. Carl Gustaf Björk ja jutussa aikaisemmin kuultu renki Matti Heikin­poika olivat merillä eivät­kä palaisi ennen kesää. Syyttäjä oli halunnut kutsua istuntoon myös sotilas Elis Vilhelm Holm­grenin muttei ollut tavoit­tanut häntä. 

Muut todistajat antoivat vala­ehtoisen lausunnon, mutta Joonas Reivi­län lähi­sukulaista Matti Reivi­lää kuultiin ilman valaa. Kuultavana oli myös Fredrika Luh­tinen, joka oli ollut murhan tapahtuma-aikaan Sundmanin talossa Lilljeforsin naapurissa. Hän ei tiennyt asiasta mitään. Muiden­kaan todista­jien lausun­noissa ei tullut ilmi uusia yksi­tyis­kohtia. 

Syyttäjä ilmoitti saaneensa juuri tietää, että Ropsfelt oli käynyt Joonas Reivi­län katoa­mi­sen aikoihin kaup­pias Brennerin talossa. Hänellä oli ollut vastikään vereen tahriin­tunut nenä­liina, ja hän oli käyttäytynyt omitui­sesti ja vaikut­tanut levotto­malta. 

Kämnerinoikeus päätti jatkaa oikeuskäsittelyä 26.3.1839 ja kutsua sakon uhalla kuultaviksi seuraavat: entinen sotilas Fogel­berg, kival­teri Dahl­berg, poliisi­päällys­mies Lager­stam, piiat Ulrika Sofia Ek­lund ja Anna Sofia Malm­berg, postil­joonin vaimo Maria Sund­man, rengit Fredrik More­lius ja Carl Fredrik Fri­man sekä sotilas Elis Vilhelm Holm­gren.


26.3.1839

Fogelbergistä oli lähe­tetty kysely läänin­kansliaan, mutta vastausta ei ollut vielä saatu. Dahl­berg oli edelleen sairaana. Renki Carl Fredrik Fri­man oli poissa ilman syytä. Lager­stam oli muuttanut Viipu­riin, ja renki Fredrik More­lius oli merillä. Paikalla oli 5.3. mainittujen haastettujen lisäksi esimerkiksi kauppias Brennerin talon väkeä. 

Margaretha Våghals oli ollut useita vuosia Brennerin talossa asuvan kaupungin poliisikamarin notaari  Björklundin palveluksessa. Hän muisti nähneensä talossa johonkin aikaan talvesta kaksi tai kolme pohjalais­miestä, jotka olivat tuo­neet poroja myyntiin. Miehet asuivat samassa tuvassa kuin Brennerin sil­loiset rengit Carl Berg­sten eli Svahn ja Gustaf Klang. Margaretha oli kuullut piialtaan Sofia Est­landerilta, että yksi maini­tuista pohja­laisista oli pyytänyt myöhemmin todis­tajana kuultavaa Helena Eklundia pesemään verisen nenäliinan ja likaisen paidan, joka ei kuitenkaan ollut verinen. Margaretha ei ollut käynyt renki­tuvassa, joten hän ei pystynyt sanomaan, oliko pidätetty Rops­felt yksi tunte­mat­to­mista pohja­laisista. 

Puuk­hollari Hildén totesi, että porojen kanssa tulleet ja Brennerin talosta kort­teerin ottaneet miehet olivat Kuusa­mosta. Hildénin käsi­tyksen mukaan yksi heistä oli talol­li­nen nimeltä Pesonen. Myös toinen oli nimeltään Pesonen. Kolmas oli renki, jonka nimeä Hildén ei tiennyt. Miehet olivat lähte­neet maalis­kuun alussa poroi­neen Porvoo­seen ja Lovii­saan ja palanneet jonkin ajan päästä Brennerin taloon ilman poroja, jotka he sanoivat myy­neensä Lovii­sassa. Miehet olivat elä­neet siivosti omissa oloissaan. Tosin renki oli kuulemma käynyt kaupun­gilla ja viettänyt aikaa joidenkin Lillje­forsin talossa majailevien pohja­lais­miesten kanssa. Hildénin tietä­män mukaan rengillä oli ollut verinen nenä­liina, jonka hän oli pesettänyt Helena Eklundilla. Renki oli nukkunut ennen Loviisaan lähtöään hyvin levottomasti, hypännyt yöllä yhtäkkiä pystyyn ja mölis­syt jotain seka­vaa. Rops­feltiä Hildén ei ollut koskaan nähnyt.

Brennerin renki­poika Carl Gustaf Nord­man oli asunut talvella samassa renki­tuvassa kuin kolme pohja­laista. Miehet olivat majoit­tuneet Brennerin renki­tupaan jo talvella 1837. Yhden nimi oli Johan ja toisen Sigfrid. Renki oli nimel­tään Pekka. Samat miehet olivat palan­neet Brennerin taloon tal­vella 1838. Joonas Reivi­län katoa­mista seuraa­vana yönä Nord­man oli nukku­nut lähellä Pekkaa ja oli herännyt kesken unien siihen, että Pekka oli kauheal­la äänellä karjais­ten hypännyt sän­gystä ja pudonnut nelin­kontin maahan. 





Brennerin renkituvan viereisessä paakarin­tuvassa asuva Gustaf Adolf Eklund muisti, miltä miehet näyttivät. Keski­mittainen Johan-niminen mies oli talollinen. Sigfrid-niminen mies oli häntä lyhyempi. Kolmas mies eli Pekka (Pecka) oli pitkä ja laiha, ja hänellä oli tumman­punaiset kasvot. Gustaf Adolfin vaimo Helena Eklund lisäsi, että Pekka tuli hänen luok­seen joko keski­viik­kona 28. helmi­kuuta tai torstaina 1. maalis­kuuta kymmenen tai yhden­toista aikoihin aamupäivällä. Hän pyysi Helenaa pese­mään mahdolli­simman pian pella­vaisen, yltä päältä tuo­reen veren pei­tossa olevan nenä­liinan ja likai­sen paidan. Pekka sanoi, että he joutui­sivat pian lähtemään kaupungista, koska poliisi kielsi heitä viipy­mästä kauempaa. Helena tivasi syytä nenä­liinan verisyy­teen ja sai vastauk­seksi, että Pekka oli iskenyt suonta ja yrittänyt tukkia vuotoa nenä­liinalla. Edellis­päivänä Pekka oli tullut Helenan tupaan matka­kumppaneidensa ja jonkun oudon miehen kanssa ja pyytänyt Helenaa keittä­mään heille pan­nul­li­sen kahvia. Helena oli tehnyt työtä käs­kettyä, ja Pekka oli maksanut kahvista. Helena oli kahvin­juonnin aikaan hoitanut pieno­kais­taan, joten hän ei osannut sanoa, oliko outo mies Fredrik Rop­sfelt. Itse Ropsfelt kiisti olleensa kah­villa Ek­lundin tuvassa. 

Syyttäjä ilmoitti kysy­vänsä poliisi­kamarilta, keitä edellä maini­tut pohja­laiset olivat. Oikeus päätti jatkaa asian käsittelyä 19.4.1839, jolloin kuultaviksi haluttiin edellä mainitut todistajat, tästä istun­nosta poissa olleet todistajat, rengit Carl Bergsten eli Svahn ja Gustaf Klang sekä piika Sofia Estlander. Istun­non päät­teeksi Rops­felt ja Thus­berg vietiin taas kaupungin­vankilaan.




Lähde: KA Tku Turun HO, Ebd:224 Alistusakteja 1840.

Ei kommentteja: