Salon kartanon torpat vuoden 1804 lopulla

Vuoden 1805 henkikirjojen liitteenä oli kornetti Carl Gustaf Laurentzin 5.12.1804 allekirjoittama luettelo Salon kartanon torppareista ja heidän vaimoistaan sekä henkikirjoitusikäisistä lapsistaan ja palkollisistaan. Luettelon mukaan kartanolla oli 31 torppaa. Laurentz käytti torppareista vain etunimiä, jotka alla ovat alku­peräisessä muodossa. Torppien nimet olen "normalisoinut". Vertailun vuoksi mukana on rippikirjan tietoja lisäkommentteineen samalta ajalta (kursivoitu).

 

1. Antiniemi – rippikirjassa Yli-Antiniemi

Torppari Mickel, vaimo Maria, tytär Maria.

– Michel Jöraninpojan (s. 1754) vaimo Maria (k. 1805) oli Antiniemen vanhan torpparin Ernest Petterinpojan tytär. 1784 syntyneen Maja Lisan lisäksi kotona asuivat alaikäiset Erik, Brita Lena, Anna ja Eva Caisa. Vanhin tytär Stina Lovisa oli jo naimisissa (ks. seuraava). Myös Mickel Jöraninpojan appivanhemmat Ernest Petterinpoika ja Maria Johanintytär sekä Caisa Ernestintytär ja Erik Erikinpoika En perheineen asuivat torpan mailla.

 

2. Antiniemi – myöhemmin Ali-Antiniemi

Torppari Eric, vaimo Christina.

– Mickel Jöraninpojan vävy Erik Johan Johaninpoika, vaimo Stina Lovisa. Vuonna 1804 lapsia oli kaksi, Jakob Johan ja Nikodemus (k. 1805). Perhe muutti 1808 Sääksjärven torppaan. Ali-Antiniemen torppariksi tuli 1807 Elias Simonpoika, jonka puoliso Stina Israelintytär oli Jokelan torpasta.

 

3. Hepolammi

Torppari Johan, vaimo Wallborg. 

– Johan Henrikinpoika, s. 1770, vaimo Walborg Simontytär. Neljä alaikäistä lasta.

 

4. Haala – rippikirjassa Haala Eerola

Torppari Eric, vaimo Brita, poika Johan. 

– Erik Andersinpoika, s. 1761, vaimo Brita Jöranintytär. Poika Johan. Kolme alaikäistä tytärtä.

 

5. Haala – rippikirjassa Haala Heikkilä

Torppari Henrik, vaimo Anna, pojat Eric ja Anders. 

– Henrik Kristerinpoika, s. 1742, ja Anna Andersintytär. Poika Eric oli syntynyt 1779 ja Anders 1788.

 

6. Haala – rippikirjassa Anttila

Torppari Anders, vaimo Catharina, tytär Christina. 

– Torpassa asui suutari Anders Sacklin vaimonsa Caisa Andersintyttären kanssa. Poika Anders, s. 1784, asui Vojakkalassa. Tytär Stina, s. 1787, avioitui sotilas Johan Färmin kanssa vuonna 1809.

 

7. Hanga – rippikirjassa Hangais

Torppari Abraham, vaimo Maria, poika Johan. 

– Abraham Abrahaminpoika, s. 1754, vaimo Maria Matintytär. Edellinen torppari oli Rengon Vehmaisista muuttanut Abraham Erikinpoika.

 

8. Hanga – rippikirjassa Hangais Simola

Torppari Simon, vaimo Christina, piika Maria (muuttanut Pollonojalta). 

– Simon Johaninpoika, s. 1769, vaimo Stina Abrahamintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Maria Tuomaantytär, Henrik ja Joonas Tuomaanpoikien sisar.

 

9. Haiseva – myöhemmin Nummenpää

Torppari Gustaf, vaimo Brita. 

– Gustaf Jöraninpoika ja vaimo Brita Simontytär.

10. Jokela

Vaimo Brita, poika Johan, tytär Christina. 

– Rippikirjassa torpparina oli vuonna 1739 syntynyt Israel Lerbäck. Vaimo Brita Andersintytär, tyttäret Anna Caisa (k. 4.11.1805) ja Stina (Christina). Pojat Johan, s. 1786, ja Gustaf Adolf. Johan oli isänsä jälkeen Jokelan seuraava torppari.

 

11. Kaipola – rippikirjassa Yli-Kaipola

Torppari Anders, vaimo Brita, renki Eric. 

– Anders Henrikinpoika, vaimo Brita Lena Israelintytär. Renki oli Erik Johan Siik, s. 1789.

 

12. Kaipola – rippikirjassa Ali-Kaipola

Torppari Henrik, vaimo Catharina. Piika Christina muuttanut Hausjärvelle. 

– Henrik Henrikinpoika s. 1767, vaimo Caisa Andersintytär. Neljä alaikäistä lasta. Piika oli Stiina Loviisa Pehrintytär.

 

13. Kylmänoja

Torpparin vaimo Anna, poika Mickel, tyttäret Christina ja Maria. 

– Torpparin vaimo Anna Leonhardintytär oli syntynyt 1762. Hänen puolisonsa, vuonna 1755 syntynyt vanha torppari Mickel Henrikinpoika, on merkitty kuolleeksi 1811. Poika Mickel oli syntynyt 1785, Stina (Christina) 1782 ja Maja Caisa 1788. Stina avioitui vuonna 1807 Linnamäkeen.

14. Kontola

Torppari Johan, vaimo Lisa. 

– Johan Simonpojan, s. 1778, puoliso oli Lisa Ernestintytär Antiniemestä. Pariskunta vihittiin 12.10.1800 ja lapsia oli tässä vaiheessa vain tytär Eva. Myös Johan Simonpojan vanhemmat asuivat torpassa, isä kuoli joulukuun lopulla 1804.

15. Kaatia

Torppari Eric, vaimo Maria. 

– Eric Matinpoika, s. 1777, puoliso Maria Adamintytär. 

16. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Sipilä

Torppari Eric, vaimo Lisa "nukahtanut Herran nimeen muutama päivä sitten".

– Erik Sigfridinpoika, s. 1776. Puoliso Lisa kuoli 1.12.1804. Alaikäisiä lapsia. Erik Sigfridinpojan toinen puoliso oli Kylmänojan Stiina Mikontytär.

17. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Kallela

Torppari Gustaf, vaimo Maria, piika Maria. 

– Torpparina oli räätäli Gustaf Henrikinpoika Helenius, s. 1756, k. 1811. Puoliso (nro 2) oli Maria Israelintytär. 

18. Linnanmäki – rippikirjassa Linnamäki Jussila

Torppari Johan, vaimo Justina, poika Eric, (pojan)vaimo Johanna, poika Herman. 

– Torppari Johan Matinpoika kuoli 26.12.1804. Puoliso oli Stina (Justina) Simontytär. Vuonna 1779 syntynyt poika Eric avioitui Johanna Henrikintyttären kanssa. Eric kuoli vuonna 1805. Leski Johannan toinen aviomies oli Joonas Tuomaanpoika, Pollonojan Henrik Tuomaanpojan veli.

19. Luhtapakka

Torppari Emanuel, vaimo Eva. 

– Emanuel Abrahaminpoika, s. 1773, vaimo Eva Regina Ernestintytär Anti­niemestä. Vuonna 1804 lapsia oli kolme. Torpassa asui myös Emanuelin äiti Caisa Matintytär, s. 1733. Emanuel oli Haalan Abraham Abrahaminpojan veli.

20. Malmvik – rippikirjassa Pirttiniemi eli Malmvik

Torppari Petter, vaimo Maria. 

– Pehr (Peter) Jakobinpoika, s. 1769, vaimo Maja. Lapsia oli kolme. Rippikirjassa perheen sanotaan tulleen Malmvikiin vuonna 1805. Edellinen torppari Jakob Jakobinpoika muutti Naskalniemeen.

21. Naskalniemi

Torppari Jakob, vaimo Maria, renki Matts. Muuttaneet Malmvikistä 1804, renki Tammelasta.

– Jakob Jakobinpoika, s. 1774, vaimo Maria Mickelintytär. Kaksi lasta. Renki oli Matts Johaninpoika, s. 1776.

22. Peräntö

Torppari Henrik, vaimo Eva. Renki Anders ja vaimo Maria, joiden sanotaan olevan Naskalniemessä.

– Henrik Erikinpoika, s. 1768, ja Eva Abrahamintytär, Haalan Abrahamin sisar.

23. Pollonoja

Torppari Henrik, vaimo Ulrika. 

– Henrik Tuomaanpoika, s. 1774, vaimo Ulrika Andersintytär. Henrikin isä oli vuonna 1803 kuollut vanha torppari Tuomas Erikinpoika.

24. Paasto – rippikirjassa Yli-Paasto

Torpparin poika Johannes, äiti Juliana. 

– Rippikirjassa torpparina on entinen sotilas Anders Kamp. Hänen puolisonsa oli Juljana Jöranintytär. Poika Johannes (Johan) Andersinpoika oli syntynyt 1782.

25. Röykkä – rippikirjassa Röykkä Mattila

Torppari Matts, vaimo Maria, vävy Matts, vaimo Maria. Tytär Sara. 

– Torppari Matts Johaninpoika kuoli 1805. Puoliso oli Maria Henrikintytär. Vävy Matts Simonpoika, s. 1785, oli naimisissa Maria Lena Matintyttären kanssa.

26. Röykkä

Torppari Anders, vaimo Hedvig. 

– Anders Andersinpoika, s. 1771, ja vaimo Hedvig Tuomaantytär. Kolme lasta, nuorin syntyi ja kuoli vuonna 1804.

27. Suontaka l. Suontausta

Torpparin poika Johannes, vävy Eric, vaimo Beata, tytär Maria. Piika Greta. (Varsinaisessa henkikirjassa torppari on Eric Tuomaanpoika).

– Rippikirjassa torpparina Johan Andersinpoika, s. 1783. Isä Anders Jöraninpoika, äiti Maria Matintytär (k. 17.12.1804). Torpparin sisar Beata Andersintytär ja hänen puolisonsa Eric Tuomaanpoika, jotka muuttivat Tammelaan 1805. Torpparin sisar Maria Andersintytär, s. 1769. Piika Greta Johanintytär.

28. Sääksjärvi

Torppari Matts, vaimo Anna. Renki Ahlfors, joka värvätty sotilaaksi.

– Matts Andersinpoika, puoliso Anna Johanintytär. Vuonna 1804 torppariksi tuli Erik Henrikinpoika ja hänen jälkeensä 1808 Erik Johan Johaninpoika Antiniemestä.

29. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Ernestilä

Torppari Ernest, vaimo Maria. 

– Torppari oli entinen reservinsotilas Ernest Ernestinpoika (Lopp), s. 1767. Vaimo (nro 2) Maria Johanintytär ja yhteiset lapset Anders ja Lovisa. Ernest Ernestinpojan vuonna 1801 kuollut ensimmäinen vaimo oli samanniminen, 1788 sodassa kuolleen Erik Aspin leski Maria Johanintytär.

30. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mäkelä

Torppari Eric, vaimo Lisa. 

–  Eric Jöraninpoika, s. 1766, ja Lisa Henrikintytär. Alaikäisiä lapsia.

31. Yksjärvi – rippikirjassa Yksjärvi Mattila

Torpparin poika Matts, äiti Lisa. Piika Eva. 

– Matts Henrikinpoika, s. 1756. Vaimo Lisa Jakobintytär, poika Matts Matinpoika, s. 1789. Viisi nuorempaa lasta. Piika oli Eva Adamintytär, s. 1772.

Salon kartanon säätyläiset ja heidän palkollisensa olivat eri luettelossa: Carl Gustaf Laurentz, s. 1719, Elisabeth Laurentz, s. 1741, Mårten Wilhelm Forbus, s. 1766, räätäli Eric Kamp sekä Gustaf, Justina, Anna, vaimo Lisa ja vaimo Stina. Carl Gustaf Laurentz nuoremman tiedot oli annettu erikseen. Huomautuksissa mainittiin, ettei Laurentzilla ollut verotettavia  katettuja vaunuja, kiesejä, kuriirikärryjä, (tasku)kelloja eikä metsästyskoiria. Ikkunoita oli yhdeksän kappaletta.

Varsinaisessa henkikirjassa Salon kartano alkaa sivulta 1235. Siellä torppia on lueteltu 33. Laurentzin luettelossa olevan Matts Andersinpojan lisäksi on toinenkin Sääksjärven torppari Matts sekä Mäkelään merkitty Eric Jöraninpoika. Olisiko kysymyksessä kahteen kertaan merkityt, sillä  Eric Jöraninpoika -niminen torppari asui Laurentzin luettelon mukaan Yksjärven Mäkelässä?

Useissa torpissa asui sukuani eli Antiniemen Ernest Petterinpojan (iiiääi) sekä Lopelle Rengosta muuttaneiden Erik Brockmanin poikien Tuomaan (iäiiii) ja Abrahamin jälkeläisiä.

Lähteitä:

KA (DA) Läänintilit, Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä. Asiakirjat. Hollolan alinen tk. Henkikirja 1805 (8525).

 

 

 

Hyvää Joulua 2021!

 Pohjois-Karjalan kirjeenvaihtajamme lähetti joulukortin.

Ilman näytti jäävän

perhe majataloa –  

löysi lammasläävän

ja tähti antoi valoa.

Widellit Viipurissa

1840-luku

Seppien ammattikunnan oltermanni Anders Granat luopui amma­tis­taan vuonna 1840. Hän ilmoitti Sanan Saat­taja Wiipu­rista -lehdessä 28.3.1840, että hän joutuu jatku­van sai­ras­te­lunsa takia vuokraa­maan sepän­verstaansa pistooli­seppä Petter Widellille. Granat kehotti asiak­kai­taan käänty­mään täst­edes Widellin puo­leen ja luotta­maan siihen, että Widell tekee työnsä yhtä tar­kasti ja taita­vasti kuin hän itse­kin oli tehnyt. 

Viipurin vuosien 1840 ja 1841 henkikirjassa Pietarin esi­kau­pun­gin ton­tilla 123 mainitaan vielä olter­manni Granat. Vuoden 1842 henki­kirjassa ton­tilla on seppä Petter Widell, vaimo Otti­liana ja lapset Otto, Fred­rik, Johan ja Sofia. Aikai­sem­massa blogi­kir­joi­tuk­sessa maini­tuista, Kuo­piossa synty­neistä lap­sista Petter Arvid oli kuollut Viipu­rissa 6.3.1839. Viipu­rissa Pet­terille ja Otti­lia­nalle syntyi vielä kaksi lasta: Johan Os­kar 28.1.1839 ja Mag­nus Fred­rik 12.10.1833. Vuoden 1841 henki­kirjassa Petterin talou­dessa on myös 58-vuotias anoppi Inge­borg Kröger, joka oli muutta­nut Viipu­riin Kuo­piosta vuonna 1835. 

Vuonna 1843 Petter Widellillä oli oppi­poikina oma poika Otto Widell, Jaakko Airak­sinen Suonen­joelta, Elias Lampinen, Martti Reponen Puuma­lasta, pitäjän­puusepän poika Tapani Peippo Parik­kalasta ja vangin­varti­jan poika Alek­san­der Stål. He kaikki kävi­vät sun­nun­tai­koulua Vii­pu­rissa.

Vuonna 1848 Petter valit­tiin seppien ammat­ti­kunnan olter­man­niksi. 

1850-luku

9.2.1850 pidetyssä ammattikunnan kokouksessa olte­manni Widell luet­teli, ketkä olivat tul­leet hänelle sepän op­piin:

• Johan Sutinen Ranta­salmelta ja Aaron Veikko­nen Viipu­rista vii­deksi vuo­deksi; Sutinen oli aloit­ta­nut 25.5.1847 ja Veikko­nen 20.6.1846
• Lorens Jack Mikke­lin pitä­jästä kol­meksi vuodeksi 18.7.1847 alkaen
• Topias Juvonen Säämin­gistä yhdeksi vuo­deksi 10.10.1849 alkaen
• Staffan Kröger Kuo­piosta vii­deksi vuo­deksi, vuoden 1851 lop­puun asti
• Johan Henrik Henrikinpoika Orimattilasta yhdeksi vuo­deksi 22.11.1849 alkaen.

Kaikki oppipojat saivat majoi­tuksen ja ylös­pidon sekä palk­kaa seuraa­vasti: Sutinen 10 rup­laa, Veikko­nen 7 ruplaa 14 2/7 kopeek­kaa, Jack 11 ruplaa 42 6/7 kopeek­kaa, Juvonen 25 ruplaa ja Henriks­son 20 rup­laa, kaik­ki hope­assa. Krögerin pal­kasta Widell totesi vain, että poika saa kor­vauksen heidän keski­näisen sopi­muk­sensa mukai­sesti. Oppi­pojat vahvis­ti­vat sopi­mus­ten vas­taa­van Widellin lausun­toja.

Ammattikunnan kokouk­sessa 27.11.1852 olter­manni Widell luo­vutti jää­viyden takia puheen­johta­juuden mes­tari Fager­manille, koska käsit­te­lyssä oli kisälli Otto Napo­leon Widellin anomus. Otto halusi pääs­tä seppä­mestariksi ja har­joittaa kalu- ja ken­gi­tys­sepän ammat­tia. Hän mak­soi sitä varten ammatti­kun­nal­le yh­den rup­lan 44 kopee­kan anomus­mak­sun sekä yh­den rup­lan 15 kopee­kan notaarin palkkion, yhteen­sä kaksi ruplaa 59 kopeek­kaa hopeassa. Lisäksi hän esitti seuraa­vat todis­tuk­set:

• tämän ammattikunnan 27.9.1845 antama kisällikirja
• apupappi A. M. Winterin 15.11.1852 päiväämä todistus, että Widell on synty­nyt 28.6.1826 ja on hyvä­maineinen
• sunnuntaikoulun opettaja Gustaf Sattlerin 15.11.1852 laatima todis­tus, että Widellillä on hyvä ja luet­tava käsi­ala ja että hän osaa nel­jä luvun­laskun ta­paa (quattnor species) 
• herra kymnaasin lehtori Johan Fabritiuksen 2.11.1852 antama todistus, josta käy ilmi, että Widellillä on täysin tyydyt­tävä taito tehdä pii­rus­tuk­set kai­kis­ta käsi­töistään
• Pietarin teknologisen instituutin johta­jan 2.11.1852 kir­joit­tama todis­tus, että Widell oli vuonna 1847 kahden kuu­kauden ajan kalu­sep­pänä maini­tussa insti­tuutissa
• salaneuvos, ritari ja paroni Nikolain 16.11.1852 antama todis­tus, jonka mukaan Widell on tehnyt hänelle sepän­töitä viisi vuotta, jona aika­na hän on osoit­tau­tu­nut tai­ta­vaksi.

Tämän jälkeen Widell todisti, että Otto Napoleon on ollut hänellä kisäl­linä 23.9.1845 lähtien lukuun otta­mat­ta aikaa, jonka hän työs­ken­teli Pie­tarin tekno­logi­sessa ins­ti­tuu­tissa. 

Kokouksessa päätettiin, että koska Otto Napo­leon Wi­dell on todista­nut työs­ken­nelleensä kisäl­linä vaa­di­tun ajan ja on jättä­nyt vaa­ditut todis­tukset, hän saa valmistaa mestari­näytteen, joka koostuu kahdesta osasta:

1. kaula­korun ranskalainen luk­ko, jossa on taval­li­nen salpa ja yö­salpa sekä hy­vin toimi­va avain
2. neli­lehti­set kiesin jouset.

Työ piti tehdä seppämestareiden Berg­qvist ja Fager­man val­von­nassa, ja sen piti tulla valmiiksi kuukauden sisällä aloituksesta. Sitä ennen Otto Widellin piti laatia piirus­tukset töistä tarkastus­mesta­reiden Fager­man ja Berg­qvist val­von­nassa. Sen jäl­keen mestari­näyt­teet ja pii­rus­tukset oli esi­tet­tävä ammat­ti­kun­nalle.

Ammattikunnan kokouksessa 17.12.1853 Otto Widell esitti hyväksytyt mestari­näytteet piirustuk­sineen. Hänet hyväk­syt­tiin mesta­riksi, mutta samalla hänet velvoi­tet­tiin maksa­maan yhteensä 7 ruplaa 87 kopeek­kaa hopeassa: ammatti­kunnalle 4 ruplaa 80 kopeekkaa, köyhille 48 kopeekkaa, anomusmaksuna yksi rupla 44 kopeek­kaa ja notaarin palkkiota yksi rupla 15 kopeekkaa. Maksut suori­tet­tuaan hän saisi mestari­kirjan. Otto hoi­ti mak­sut saman tien.

Heinäkuussa 1854 Petter luovutti Otolle toisen sepän­verstaan, joka sijait­si lin­noi­tuk­sessa Slöörin perillisten ton­tilla. Pietarin esi­kaupun­gissa sijait­sevan vers­taan isä il­moit­ti pitä­vänsä yhä itsellään.

Saman vuo­den elo­kuus­sa Otto meni nai­mi­siin Maria Vil­hel­miina Kyk­kä­sen kanssa. Maria oli synty­nyt Käki­sal­mella vuonna 1831. Hänen vanhem­pansa olivat pos­tel­jooni Antti Antin­poika Kyk­kä­nen ja Vappu Eliak­sen­tytär Junk­kari.

Kesä­kuussa 1858 Otto kaupitteli Wiborg-lehdessä erinomaisia kah­den istut­tavia kie­sejä. Pari viik­koa sen jäl­keen hän kuoli kouris­tukseen. 

Petter Widell luopui oltermannin toimesta elokuussa 1859. Hänen seuraajak­seen valit­tiin seppä­mestari Gustaf Lovén. 

1860-luku 

Aninan kaupunginosassa herättiin 11.2.1862 aamu­neljältä palo­hälytykseen: seppä Widellin paja oli tulessa. Pakkasta oli 23 astetta, joten palo­ruiskujen vesi jäätyi, mikä vai­keutti sam­mutus­töitä. Tuli saatiin kuiten­kin hallin­taan niin, että vain paja ja sen yhtey­dessä oleva raken­nus tuhou­tuivat. Raken­nuk­set oli vakuu­tettu. 

Uuden pajan piirus­tukset jätet­tiin Viipurin maist­raat­tiin huhti­kuussa 1862.

Tonttikartta ja pajan piirustukset.
Omistaja: seppämestari P. Widell. 1862. Kansallisarkisto. 

1870-luku

Seppämestari Petter Widell kuoli Viipurissa 9.8.1874. Viipurin maistraatin arkistossa on Widellien omistaman tontin asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu vuodelta 1876.

Asemapiirustus ja asuinrakennuksen julkisivu.
Omistaja: sepänleski Widell. 1876. Kansallisarkisto.

Wiborgs Tidning -lehdessä oli 1.4.1788 ilmoitus, jossa sepän­leski Otti­liana Widell tar­josi vuok­ralle huo­neis­toa Pie­tarin esi­kaupun­gissa kesä­kuun alusta al­kaen. Huo­neis­toon kuu­lui kak­si huo­netta ja keit­tiö ja tar­peel­liset ulko­huo­neet.

1880-luku

Ottiliana kuoli Viipurissa 13.3.1887. Perunkirjoitus pidettiin 8. kesä­kuuta. Peril­li­siä oli kolme: Sofia, joka oli naimi­sissa vara­pastori Gustaf Meklinin kanssa; läänin­kanslisti Magnus Fredrik Widell ja henki­kirjuri Oskar Widell. Pesän ilmoit­taja oli läänin­kans­listi Widell. Kiin­teistön, Pieta­rin esi­kaupungissa sijait­sevan ton­tin ja talon 123 palo­vakuutettu arvo oli 15 300 Suo­men mark­kaa. Irtaimistoa oli noin 200 markan arvosta. Mitään Benvikin koulussa saatuun pellava­oppiin viit­taa­vaa ei irtaimis­tossa ollut. Sepän työ­kaluja oli 40 markan arvosta. 

Wiipurin Sanomissa oli 12.5.1888 huutokauppailmoitus:

Sittenkun kaupunki on edesmenneen Sepän Petter Widell'in perilli­siltä ostanut heidän omistamansa talon ja tontin N:o 123 Pietarin esi­kau­pun­gissa, tule­wat keski­wiik­ko­na tämän kuun 23 päiwänä klo 6 j. pp. tääl­lä toimi­tet­ta­wassa julki­sessa huuto­kau­passa enim­män tarjoa­walle myytä­wiksi eh­doilla, jotka huuto­kauppa­tilai­suu­dessa ilmoi­te­taan:

a) Se osa sanot­tua tonttia, joka uuden tontti­järjes­telmän mukaan tulee kuulu­maan uu­teen tont­tiin N:o 2 Pantsar­lahden kaupun­gin­osassa ynnä tällä tontti­osalla olewat raken­nukset jotka saavat jäädä paikal­leen; ja 

b) kaikki raken­nukset muilla osilla tont­tia; jotka wiimeksi­mainitut raken­nukset osta­jan tulee wetää pois.

Wiipurin Rahatoimikamarissa 2 p. Toukokuuta 1888.

1890-luku

Melkein lopuksi lainaus Sven Hirnin lähteis­sä maini­tusta artikke­lista.

Widellin pojista tuli vanhin Otto sepäksi ja osti Slöörin verstaan enti­sestä linnoi­tuk­sesta. Toinen poika Magnus Fredrik tuli yli­oppi­laaksi ja aikoi papiksi, mutta lopet­ti opin­tonsa ja tuli läänin kans­listiksi, sekä elää pensioo­nil­laan Jääsken pitä­jässä. Nuorin Oskar kuoli muutama vuosi taka­perin henki­kirjurina Salmin kihla­kun­nassa ja koet­ti tulla ruu­nun­vou­diksi, mutta ei saa­nut puolto­lausetta, kun hänel­tä puut­tui 'stoika' (tot­te­le­vai­suut­ta), kuten hän itse sanoi. Tytär Sofie, sen ajan kanslis­tein mieli­tietty, meni naimi­siin erään papin kans­sa, joka kuoli kap­pa­lai­sena köy­his­sä olois­sa.

 

Magnus Fredrik kuoli 31.8.1902 Jääskessä ja  Sofia 12.6.1902 Polvijärvellä.

Lähteitä:

Happonen Päivi. Sukututkimuksen asiakirjaopas. Widellin oppipojat vuodelta 1843 sivuilla 174 ja 175.

Hirn Sven. Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 11. Lainaus sivulta 134.

KA Mli Vrin RO, Dc:8 Seppien ammattikunnan pöytäkirjat.

KA Mli Vrin RO, Ec:3 Viipurin raastuvanoikeuden perukirjat 1886–1888.

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä.

 

Sauvon kudontakoulun oppilaita

Aiemmat Sauvon kudontakoulua käsittelevät blogikirjoitukset:

Tarmokas kirkkoherra ja ahkera opettajatar (Sauvon koulun alkuvaiheita)

Kudontakoulun johtajatar Eva Björkfelt

Taitavat Björkfeltin naiset

Sauvon kudontakoulun ensimmäiset oppilaat saivat oppinsa kiertävässä koulussa ja opiskelivat oman työnsä ohella. Oppilas (elev) näyttää olevan tittelinä vain alaikäisten kohdalla. Koulun siirryttyä Karunan Kärkniemeen koululla asuneista oppilaista on merkintöjä rippi- ja henkikirjoissa. Oppilaista on tietoja myös Talousseuran arkistossa (ÅAB) ja Senaatin tiliarkistossa (KA). Kudontakouluja tutkineen Katri Laineen mukaan Sauvon koulun oppilasmäärä vaihteli 40:n ja 70:n välillä.

Useimpien oppilaiden kotipaikka oli Sauvo tai Karuna, mutta kouluun tuli neitoja myös muualta Varsinais-Suomesta. Hämäläistyttöjäkin oli muutama, ja pari oppilasta tuli Helsingin seudulta. Joistakin perheistä kouluun lähetettiin useitakin tyttäriä. Kärkniemen säterin kalastajan Johan Kärkströmin tyttäret Maria Antonetta ja Gustava sekä kaksoset Lovisa ja Regina kävivät koulua kotoaan käsin. Koululla asuneiksi merkittyjä sisaruksia olivat muun muassa sepäntyttäret Lovisa ja Charlotta Abrahamsdotter, muonatorpparin tyttäret Johanna Vilhelmina ja Maria Christina Palmroth, Maria Charlotta, Hedvig Lovisa ja Erica Vilhelmina Wilén Kemiöstä sekä paraislaiset talollisen tyttäret Eva Lovisa ja Wendla Serafia Westerholm.

Wilénin siskosten koulutuksen maksoi turkulainen kauppias Wilén. Koulussa oli muitakin oppilaita, joiden kohdalla mainitaan opintojen kustantaja. Maksajina olivat muun muassa paronit von Willebrandt ja Cedercreutz, vapaaherra von Haartman, kreivi de Geer, valtioneuvokset von Bonsdorff, Jägerhorn ja Richter sekä vapaa­herratar Klinkowström ja kreivitär Mannerheim. Koulun johtajatar Eva Björkfelt kustansi paraislaisen Clara Simontyttären ylläpidon.

Sauvosta Talousseuralle vuonna 1832 lähetettyjä näytteitä. Toisen luokan kangasta kutonut Vilhelmina Kärkström oli kalastaja Kärkströmin kolmanneksi vanhin tytär. Häntä ei mainita henkikirjoissa oppilaana, mutta varmaan hän oli saanut oppinsa Sauvon koulussa, kuten muutkin perheen tyttäret. Kuva: KA Sta, Gs: 24 Suomen talousseuran tilitykset tositteineen 1832.

Janakkalan ja Hausjärven tytöt

Vuonna 1830 syntynyt piikatyttö Ulrika Adamintytär tuli kudontakouluun vuonna 1844 Hagan eli Hakoisten kartanosta Janakkalasta. Hän ehti opiskella koulussa neljä vuotta. Ulrika kuoli "vilutautiin" (frossa) joulukuussa 1848.

Hausjärveltä oli koulussa kaksi neitoa. Maria Sofia Erikintytär tuli Karunaan vuonna 1846. Hän oli lampuodin tytär, syntynyt 11.12.1829 Vantaan kylän Anttilassa. Maria palasi Hausjärvelle vuonna 1852 ja oli palveluksessa Erkylän kartanossa. Vuonna 1857 hän meni naimisiin samassa kartanossa puutarharenkinä olevan Reinhold Emanuel Ekebomin kanssa. Pohjan pitäjässä vuonna 1833 syntynyt Ekebom oli myöhemmin tilanhoitaja Vantaan kylässä. Perhe muutti Helsingin pitäjään vuonna 1859, jolloin lapsia oli yksi, poika Axel Reinhold.

Syyskuussa 1847 kouluun tulleen Johanna Heikintyttären (s. 22.6.1832) isä oli lampuoti Erkylän Ahdenkallion Anttilassa ja myöhemmin torppari Vantaan kylässä. Johanna palasi Hausjärvelle jo kolmen vuoden kuluttua ja meni Marian tapaan Erkylän kartanon palvelukseen. Vuonna 1852 hänet vihittiin Johan Hellstenin kanssa. Mies oli renkivoutina Erkylän taloissa kuolemaansa saakka. Perheeseen syntyi kaksitoista lasta, esikoisina kaksostytöt. Lapset hankkivat jonkin verran koulutustakin. Otto Reinhold valmistui Evon metsäkoulusta metsänvartijaksi, ja Ida oli Mustialan koulun käynyt meijerskä. Paasikiveksi sukunimensä suomentaneen Hilma Matildan ammatti oli sairaanhoitaja. Johanna Heikintytär kuoli vuonna 1897 ja vouti Johan Hellström vuonna 1901.

Tammelan tytöt

Tammelalainen Maria Matintytär tuli kouluun vuonna 1838. Marian ylläpidon maksoi Saaren kartanon kapteeninrouva Lepsén. Hän kustansi myös Paraisilla syntyneen Erika Karolina Liljan koulunkäynnin.

Maria oli lähtenyt kouluun nuorena: muuttokirjan mukaan hän oli tullut oppilaaksi 12-vuotiaana vuonna 1838 ja käynyt rippikoulun Karunassa. Tullessaan hän osasi ulkoa Lutherin katekismuksen, mutta sisälukutaito oli heikko. Maria palasi Tammelaan kuuden vuoden opintojen jälkeen ja meni piiaksi Saaren kartanoon, mistä hän vuonna 1846 muutti Turkuun. Hän avioitui maalarinkisälli Gustaf Mauritz Saveniuksen kanssa ja lapsia syntyi kolme: Maria Gustava 1850 (k. 1851), Franz Mauritz Nicolaus 1852 ja Olga Maria 1855. Nuorin syntyi pari kuukautta isänsä kuoleman jälkeen – Gustaf Savenius oli hukkunut Tammelassa kesällä 1855 ja haudattu sinne. Marialle syntyi Turussa vielä tytär Aleksandra Gustava vuonna 1864. Perhe eli köyhissä oloissa.

Paraisilla 23.7.1823 syntynyt Erika Karolina Lilja muutti Karunaan vuonna 1837 ja on merkitty kouluun vuodesta 1839. Hän lähti Saaren kartanoon jo ennen Mariaa, vuonna 1844. Erika viihtyi kartanossa vuoden verran ja palveli sen jälkeen parissa muussa Tammelan talossa. Myös hän päätyi Turkuun vuonna 1857. Erika Karolina on Turun rippikirjoissa "kehruukoulun oppilas" (spinnskole elev) naimisiinmenoonsa saakka. Oliko hän siis Turussa mennyt lisäoppiin sikäläiseen kudontakouluun, sillä Tammelassa ja muuttokirjassa häntä tituleerattiin piiaksi? Vuonna 1863 vihittiin avioliittoon neito (jungfru) Erika Karolina Lilja ja nikkarinkisälli Mikael Lagerstam. Mies sai myöhemmin nikkarimestarin arvon ja toimi myös ojennuslaitoksen vartijana.

Helsingin seudulta tulleet

Puutarhurimestarin tytär Emelie Christina Norlin, s. 21.9.1826, tuli Gumtäktin (Kumpulan) säteristä. Emelien isä Elias Norlin oli ennen Gumtäktiä ollut puutarhurina muun muassa Maskussa, Urjalan Honkolassa ja Pohjan pitäjän Fiskarsissa, missä Emelie syntyi. Tyttären ylläpidosta koulussa vastasi Gumtäktin omistaja, valtioneuvos von Bonsdorff. Emelie saapui kouluun vuonna 1842 ja palasi Kumpulaan neljän vuoden kuluttua. Vuonna 1850 hän meni naimisiin pehtoori Gustaf Kullströmin kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta: Emelie 1851 (k. 1852), Gustaf Emil 1853 ja Augusta Vilhelmina 1854. Puoliso Kullström kuoli vuonna 1856, minkä jälkeen Emelie Christina muutti Helsinkiin.

Fredrika Vilhelmina Stenberg, s. 4.1.1835, oli muurarimestarin tytär Helsingistä. Hän tuli kouluun vuonna 1847 ja lähti sieltä vuonna 1858 Turkuun, missä hän oli palveluksessa muun muassa kauppias Bahnella. Vuonna 1860 Fredrika avioitui Justus Ferdinand Andersinin kanssa. Kun mies otti pestin sotaväkeen, pariskunta muutti Pohjan pitäjään ja sieltä Pietariin, missä Andersin palveli Moskovan kaartissa. Fredrika kuoli Pietarissa 31.1.1879.

Lähteitä:

 

ÅAB FHS, esim. D XVI3, D XXIII 15, D XVI 4, D XXIII 2.

KA Sta, esim. Gs: 30, Gs: 31, Gs: 46, Gs: 51. Talousseuran tilitykset tositteineen.

Laine, Katri 1949: Suomen talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen maataloustieteellisen seuran julkaisuja.

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Metsänystävä. Suomen Metsäyhdistyksen julkaisema kansantajuinen aikakauskirja 1.2.1896 no 2, s. 25. Uusi Suomi 9.11.1926, no 258, s. 4. Linkit tekstissä.

SSHY. Jäsensivut.

Junapilettejä Amerikkaan

Norra Posten -lehdessä oli 25.2.1888 erikoinen ilmoitus. Amerikkaan lähti­jät mat­ka­sivat yleen­sä ensin rauta­teitse Han­koon ja sieltä lai­valla eteen­päin. Hangon jää­tilanne oli kui­ten­kin helmi­kuus­sa 1888 vaikea, joten laiva­yhtiö Ham­burg-Ameri­kanische Paket­fahrt-Aktien-Gesell­schaft eli HAPAG tarjosi toista reit­tiä: ensin rautateitse Pietarin ja Berlii­nin kautta Hampu­riin ja siel­tä lai­valla New Yorkiin. Matka mak­soi 200–210 Suo­men mark­kaa, ja hintaan sisäl­tyi ruoka laivalla.

Lippuja myi tiistai-ilta­päivisin laiva­yhtiön Suomen-edustaja Chr. Ras­mus­sen Hyvin­kään rauta­tie­hotel­lissa. Hänel­tä sai os­taa myös Yhdys­val­tain valuut­taa ja lip­puja amerik­ka­lai­sille rauta­tie­ase­mille. 

Norra Posten 25.2.1888.

Vastaa­via ilmoi­tuk­sia oli muuta­missa sanoma­lehdissä vielä saman vuo­den huhti­kuussa. Sil­loin hin­naksi ilmoi­tet­tiin 180 mark­kaa. 

Hankoon aikoneet Ame­rik­kaan-meni­jät vaih­toi­vat Hyvin­kääl­lä junaa ja jou­tui­vat yleen­sä myös yöpy­mään siel­lä. Siirto­lais­tul­vaa majoit­ta­maan val­mis­tui vuon­na 1875 rauta­tie­hotel­li, joka si­jait­si ase­ma­puis­ton lai­das­sa, nykyi­sen musiikki­opiston taka­pihalla. Raken­nus pu­ret­tiin 1970-luvulla.  

Suomen Rautatiemuseossa on vanha pienois­malli 1:100 Hyvinkään asema­tontista. Etu­alalla asema­rakennus alku­peräisessä vuoden 1862 asus­saan. Taaempana siirto­laisia majoit­ta­nut rauta­tie­hotelli, joka sekin vuosikymmenten mittaan vaihtoi ulkomuotoaan. Kuva otettu 8.12.2021.

Hyvinkään rautatieasema 1800-luvun lopulla. Historian kuvakokoelma. Museovirasto. CC BY 4.0.

Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Linkki tekstissä.

Seppä Domanderin jäämistö

Linkit aiempiin Domander-kirjoituksiin on koottu blogin Benvikin neidot -sivulle: 34. Ulrika Andersintytär Domander.

Hämeenlinnan Hätilässä asuneen pitäjänseppä Erik Domanderin puoliso Maria Kustaantytär kuoli keuhkotautiin 65-vuotiaana marraskuussa 1843 ja seppä itse halvaukseen kesäkuussa 1847. Erik Domanderin perillisiä olivat kaksi elossa olevaa poikaa, Adolf Fredrik ja Erik. Vanhan sepän tytärpuolella, nahkuri Mellströmin puolisolla Ulrika Domanderilla, ei ollut oikeutta pesän omaisuuteen. Perunkirjoitus pidettiin 12.8.1847. Poika Erik ilmoitti pesän omaisuuden, jonka arvoksi tuli 12,46 hopearuplaa. Vähennykset, yhteensä 67,70 ruplaa, nousivat huomattavasti varoja suuremmiksi.

Hautajaisiin oli kulunut vähän yli 15 hopearuplaa. Summa sisälsi arkun, ruumiin pesun ja arkkuunpanon, suruliivin, kellojen soiton, papin ja lukkarin palkkiot sekä hautajaisiin hankitun tarjoilun. Tarjolla oli ollut teetä, kahvia, rommia, arrakkia, punaviiniä ja olutta sekä toppa Kosak-tupakkaa. Leipurilta oli hankittu konvehteja, sokerileipiä ja sisarkakku. Lisäksi tarjottiin voileipiä, joita varten oli ostettu voita, juustoa, lihaa, kalaa ja leipää.

Hautajaiskustannusten lisäksi vähennyksinä olivat perukirjan laatijoiden palkkio ja köyhäinprosentti sekä velat, joita edesmenneellä sepällä oli vain tytärpuoli Ulrikan ja hänen puolisonsa nahkuri Mellströmin vaatimat 51,26 hopearuplaa. Kyseessä oli Ulrikan aikoinaan äidilleen antama laina korkoineen ja perimiskuluineen.

"Tyttäreltäni rouva Ulrika Mellströmiltä on allekirjoittanut saanut 120 pankkoruplaa eli 33 ruplaa 42 kopeekkaa hopeassa, jotka tyttäreni saa vasta kuolemani jälkeen periä pesästä. Lainasta saa periä kahden prosentin vuotuista korkoa 12.7.1825 lähtien". Velkakirja oli tehty 12.7.1841. Kirjoittajana oli Johan Gustaf Churberg ja todistajana Antti Matinpoika Leivola Sääksmäeltä. Laina oli siis tämän mukaan annettu jo vuonna 1825 eli samana vuonna, jolloin Ulrika palasi Benvikin koulusta. Kuva: KA Hml Janakkalan tk, Cc: 1 Välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849.

Äitinsä kuoleman jälkeen Ulrika oli vuonna 1846 vaatinut isäpuoltaan maksamaan velan. Seppä Domander oli ensin epäillyt velkakirjan oikeellisuutta, kunnes käräjille todistajaksi kutsuttu Churberg vahvisti sen kirjoittaneensa. Ulrikan äiti oli Churbergille sanonut, että velka pitäisi periä vasta hänen kuolemansa jälkeen, koska puoliso ei tiennyt velasta. Vuoden 1847 talvikäräjillä Erik Domander määrättiin maksamaan Ulrikalle lainasumma korkoineen sekä kymmenen hopearuplaa oikeudenkäyntikuluja. Korkoa perittäisiin kuitenkin vain  vuodesta 1836 lähtien. Vanhalla Domanderilla ei  ollut varoja lainan maksamiseen, ja hän kuolikin jo seuraavana kesänä.

 

Perinnöstä luopuminen ja konkurssi

 

Perunkirjoituksen jälkeen Domander-vainajan pojat Adolf Fredrik ja Erik anoivat perinnöstä luopumista ja pesän asettamista konkurssiin. Edesmenneen omaisuus myytiin huutokaupassa, jonka tuotoksi saatiin hieman yli 48 ruplaa. Kun konkurs­siasetuksen määräykset oli täytetty, asia oli esillä vuoden 1848 syys­käräjillä. Ursula ja Simon Mellströmin lisäksi muita velkojia ei ollut ilmaantunut. Erik Domander nuorempi ilmoitti maksaneensa isänsä kuoleman jälkeen hautajais- ja muita kuluja runsaat 26 hopearuplaa, jotka hän nyt katsoi oikeudekseen periä konkurssipesästä. Puolisonsa edusmiehenä toiminut nahkuri Mellström vaati pesästä edellisen vuoden talvikäräjillä määrättyä summaa. Mellström huomautti myös, että hautajaiskulut olivat olleet liian suuret seppävainaan velan huomioon ottaen, eikä Erik Domander nuoremman ilmoittamia muita menoja, kuten matkakuluja ja pöytäkirjojen lunastuksia, tullut maksaa konkurssipesästä. Lisäksi perukirjasta oli Mellströmin mielestä jätetty pois edesmenneen sepän rakennukset sekä viljaa ja muutakin irtainta omaisuutta. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jolloin Mellströmin tuli esittää todisteet väitteistään.

 

Erik Domander nuorempi oli maksanut isänsä kruununverot vuodelta 1847. Kuva: KA Hml Janakkalan tk, Cc: 1 Välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849.

Talvikäräjillä 1849 olivat läsnä Erik Domander nuorempi, joka edusti myös veljeään, sekä Ulrika ja Simon Mellström. Simon Mellström esitti luettelon perukirjasta puuttuvasta omaisuudesta, jota oli melkein 32 hopearuplan arvosta. Mukana olivat sauna, aitta, navetta ja liiteri, viljaa ja puutavaraa, sekä joitain huonekaluja ynnä muuta sekalaista tavaraa. Erik Domander sanoi vastineessaan isänsä asuneen Hätilän sotilasvirkatalon mailla ja esitti isänsä ja puustellin välisen sopimuksen, jonka mukaan rakennukset ja muut edut olivat sepän käytettävissä vain hänen elinaikansa. Muutamista Mellströmin luettelossa mainituista esineistä oli saatu huutokaupassa tarjouksia, mutta esineitä ei ollut vielä lunastettu, osa oli pilaantunutta tai vähäarvoista tavaraa, ja osa luetelluista tavaroista oli Erik Domander nuoremman omaisuutta.

Mellströmin kutsumista todistajista vain yksi oli saapunut paikalle. Hän ei osannut sanoa, kenen omistuksessa vanhan seppä Domanderin rakennukset olivat olleet. Sen sijaan todistaja tiesi kertoa, että Erik Domander oli menossa olevien käräjien aikana tarjonnut Mellströmeille sovitteluna 20 hopearuplaa. Mellström pyysi kuitenkin, että juttu siirretään seuraaville käräjille, jotta nyt pois jääneitä todistajia voitaisiin kuulla.

Syyskäräjille eivät Mellströmit kuitenkaan saapuneet. Erik Domander oli paikalla ja ilmoitti Ulrika ja Simon Mellströmin tyytyneen sovitteluratkaisuun. Koska konkurssia vastustanut velkoja oli näin luopunut kanteesta, asia oli loppuun käsitelty. Pöytäkirjasta ei käy ilmi, mitä Mellströmit sovittelussa saivat.

Lähteitä:

KA (DA) Janakkalan tuomiokunnan renovoidut pöytäkirjat. Talvi- ja syyskäräjät 1846, talvi- ja syyskäräjät 1847, syyskäräjät 1848, talvi- ja syyskäräjät 1849.

KA Hml Janakkalan tuomiokunnan välikäräjien pöytäkirjat 1846–1849. Erik Domanderin perukirja ja konkurssiin liittyviä asiakirjoja.