27. tammikuuta 2022

Kupariseppämestari Johan Komoin Hämeenlinnasta

Johan Komoin (Kommoin, Komonen) syntyi Käkisalmessa 18.3.1792. Hän oli kuparisepän kisälli muuttaes­saan Turkuun maaliskuussa 1819. Hämeenlinnaan Komoin saapui heinäkuussa 1821. Kun hänet syyskuussa 1823 vihittiin neito Gustava Olinin kanssa, hän oli jo saanut mestarikirjan ja porvarioikeudet.

Pariskunta vihittiin Helsingissä. Hämeenlinnan rippikirjassa Gustava Olinille ei ole merkitty syntymäaikaa, mutta vuosien 1824–1830 kirjassa syntymäpaikaksi on merkitty Vihti. Sen ja muutamien muiden vihjeiden perusteella voi päätellä, että hän oli Sorkin rusthollarin Johan Henrikinpojan tytär Vihdin Ollilasta, syntynyt 2.11.1798.  Gustava ja sisarukset ottivat sukunimen Olin, ja sisarista Ebba Kaisa (s. 17.8.1791) ja Hedvig (s. 22.5.1787) asuivat jonkin aikaa Komoinin perheessä Hämeenlinnassa. Ebba Kaisa (rippikirjassa virheellisesti Eva Kaisa) mainitaan piikana ja Hedvig kälynä (svägerska). Lisävarmennusta antaa se, että Komoinin tytär Erica Vilhelmina, joka 15-vuotiaana muutti Nurmijärvelle Lepsämän Iso-Labbartille, on siellä merkitty emännän sisarentyttäreksi (värdinnans systerdotter). Emäntänä oli silloin Ebba Kaisa Olin. Myös isännän ensimmäinen vaimo Ulrika Olin oli samaa sisarussarjaa.
 
Vuonna 1824 Komoin sai lainhuudon vallesmanni Henrik Tallgrenilta ostamaansa tonttiin numero 107. Se sijaitsi Kuningattarenkadun eli nykyisen Raatihuoneen­kadun varrella. Komoinilla oli vuosien mittaan toistakymmentä oppipoikaa ja koko ajan ainakin yksi kisälli. Verstaassa valmistettiin lähinnä taloustavaroita. Hyvän kuvan tuotannosta saa puolison perukirjasta vuodelta 1830. Varastossa oli kuparia, lyijyä ja tinaa sekä valmiita tuotteita: kahvipannuja, kastrulleja ja isoja kattiloita, käsiruiskuja, juoma-astioita, pesuvateja ja vesikauhoja, paistinpannuja, vormuja eli kakkuvuokia, tratteja, mittakannuja, kaksi yöastiaa, siirappikannu, leipäpistin, siivilä ja riivinrauta. Asiakaskunta näkyy koostuneen lähinnä kaupungin säätyläisistä, sillä velallisten joukossa oli muun muassa maaherra, pormestari, everstiluutnantti, apteekkari, kappalainen ja kultaseppä.
 
Johan Komoinille ja Gustava Olinille syntyi nopeassa tahdissa neljä lasta: Erica Vilhelmina 29.7.1824, Gustava Carolina 10.10.1825, Carl Johan 29.1.1827 ja  Gustaf Adolf 21.5.1828. Marraskuussa 1829 syntyi vielä Amalia Charlotta, joka kuoli 19 päivän ikäisenä. Äiti Gustava menehtyi synnytyksen jälkiseurauksiin 3.12.1829.
 
Perunkirjoitus Gustava Olinin jälkeen pidettiin maaliskuussa 1830, ja perinnönjako tehtiin heinäkuun lopulla. Talo arvioitiin 2 000 seteliruplan arvoiseksi. Käteistä pesässä oli noin 270 ruplaa ja kulta- ja hopeaesineitä noin 200 ruplan arvosta. Perheen talous näyttää olleen kunnossa, sillä taloustavaroita, huonekaluja ja vaatteita oli runsain mitoin. Kotieläiminä oli kaksi lehmää ja kaksi valakkahevosta. Matkoja varten oli keltainen kahdenistuttava reki ja vihreät kuriirikärryt, lisäksi oli työrattaita ja -rekiä. Pesän varat olivat 6 398 seteliruplaa, ja vähennyksiä oli vähän yli 1 010 ruplaa.

Komoinin hyväksyntä perinnönjakoasiakirjassa. Toinen allekirjoittaja oli lasten edunvalvojana toiminut raatimies ja kultaseppä Carl Zachris Schultz.



Sofia Vilhelmina Lilius

Johan Komoin solmi uuden avioliiton elokuussa 1830. Morsian oli Sofia Vilhelmina Lilius, Vilhelminaa kutsumanimenään käyttänyt edesmenneen kirkkoherra Martin Liliuksen ja Barbro Sidonia Liliuksen tytär. Vilhelmina oli lähetetty 15-vuotiaana Benvikin pellavanjalostusopistoon, mistä hän palasi kotiin vain kahden vuoden opiskelujen jälkeen koulun lopettaessa toimintansa. Benvikissä Vilhelminaa kuvailtiin luonteeltaan tasaiseksi ja vakavamieliseksi. Hänestä tuli 22-vuotiaana äitipuoli neljälle lapselle, joista vanhin oli kuusivuotias. Omia lapsia Vilhelminalle syntyi kuusi, joista neljä menehtyi pienenä: Sofia Lovisa (1831–1832), Sofia Olivia, s. 6.12.1832, Gustaf Ferdinand (1834–1837), Johanna Fredrika (1836–1837), Fredrika Lovisa (1837–1838) ja Carl Christian, s. 27.1.1840.

Kupariseppä Komoinin talo tuhoutui Hämeenlinnan palossa vuonna 1831. Kotinsa menettäneet kaupunkilaiset sijoitettiin asumaan tulelta säästyneisiin taloihin. Hätäapuna jaettiin ruokatarvikkeita, joita myös Komoihin perhe sai. Omaisuutensa menettäneille annettiin avustusta palon jälkeen perustetun komitean kautta, mutta kaikkia menetyksiä avustukset eivät kattaneet. Kupariseppä Komoin ei enää pystynyt saavuttamaan entistä elintasoa. Vuonna 1834 hän sai lainhuudon tonttiin numero 131, mutta hänen kuollessaan keuhkotautiin joulukuussa 1843 perhe asui tontilla 114. Kuolinpesä oli varaton, ja leski Vilhelmina sekä lasten edunvalvoja anoivat pesän asettamista konkurssiin.

Isän kuollessa lapsista asuivat kotona enää Sofia Olivia ja Carl Christian. Komoinin ensimmäisessä avioliitossa syntyneet pojat oli lähetetty jo nuorina käsityöläisoppiin Pietariin. Tyttäristä vanhempi, Erica Vilhelmina, muutti tätinsä emännöimään Nurmijärven Iso-Labbartiin. Gustava Carolina lähti vuonna 1841 lääninkamreerin perheeseen mamselliksi eli kamarineidoksi tai hieman ylempiarvoiseksi palveli­jattareksi. Vilhelminan ja lasten vaiheisiin palataan myöhemmin.

Lähteitä:

KA Hml: 
Hämeenlinnan RO, Ec: 10 Perukirjat 1829–1837. 
Hämeenlinnan maistraatin arkisto, Ha: 1 Kaupungin palon jälkeisen avustuskomitean asiakirjat, luettelo tuhoutuneen omaisuuden omistajista. 
Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan arkisto. I Jee: 3 Perukirjat 1837–1848. 
Arvo Nikon kokoelma. Kortisto Hämeen­linnan käsityöläisistä.
 
Kahila, Esa 1938: Hämeenlinnan käsityön historiaa. Hämeenlinnan Lydia.
Lindeqvist, K. O. 1930: Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809–75. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupunki.



 
 




20. tammikuuta 2022

Tuntematon isoisä

Isänpuoleiset isovanhemmat olivat minulle pitkään vain pari kuvaa albumissa ja olohuoneen seinällä. Isän­äidistä kuulin jotain äidiltä ja iso­veljiltä, mutta isoisästä en tiennyt mitään. Jossain vaiheessa sain tietää, että hän oli ollut ahkera saarna­mies. Vuosien mittaan arkis­toista ja sanoma­lehdistä on löytynyt lisää johto­lankoja hänen elämän­piiristään.


Pekka Jaakonpoika Juntto

Kemin pitäjässä Junton tilalla syntyi 27. tammi­kuuta 1871 poika, joka sai kas­teessa 2.2. nimen Petter August. Myö­hemmin Pekkana tunnetun pojan van­hemmat olivat Jaakko Jaakon­poika Juntto ja Anna Kreeta Abrahamin­tytär s. Heikonen. Kummeja oli kahdeksan: talolli­nen Matti Mart­tala ja vaimo Anna Kreeta, leski­mies Kustaa Herman Ruth ja leski­vaimo Eeva Kaivo­lainen, seppä Hans Christer Ruth ja vaimo Johanna, nuori­mies Niilo Vakkala ja piika Saara Maria Kok­kila. Kasteen toi­mitti kappa­lainen Anders Israel Grot­telin. 

 


Osa Junton tilan no 11 kartasta vuodelta 1737. Vasemmalla Karihaara.
Lähde: KA Oulu, Lapin läänin maanmittauskonttori, Ia:5 1700-luvun toimituskarttoja.  
 



Pekan synnyinkodin tienoille rakennetaan Metsä Fibren biotuotetehdasta.
Pekka Ylimaulan ottama kuva joulukuulta 2021.



Jaakko ja Anna Kreeta saivat yhteensä seitsemän lasta, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Pekka oli lapsista toiseksi nuorin. Jaakko Junton ensim­mäinen vaimo oli Anna Kreetan iso­sisko Matilda Magda­lena Hei­konen, joka synnytti Jaakolle viisi lasta ja kuoli lapsi­vuotee­seen syys­kuussa 1859. 

Pekka ei asunut Junton tilalla pitkään, sillä vuonna 1873 Jaakko-isä myi Junton norjalaiselle Terje Olsenille ja muutti Koroiskylään. Samalla sukunimeksi tuli Inkilä. 

 

Pekka Inkilä

Vanhassa sotaväessä

Pekka Inkilä nosti Suomen vanhan sotaväen kutsunnassa keväällä 1893 arvan n:o 3, joten hänet määrättiin kolmivuotiseen palvelukseen vakinaiseen väkeen. Saman vuoden marraskuussa Suomen 4. Oulun tarkk'ampujapataljoonan päiväkäskyssä n:o 308 lueteltiin ase­velvolliset, jotka olivat saapuneet palve­luk­seen 4.11.1893. Pekka Inkilä oli ensim­mäisen komppa­nian sota­mies numero 54. 

Ensimmäiseen komppaniaan tuli samana päivänä muitakin: Felix Män­nistö (Yli­vieska), August Immo (Karunki), Johan Hiltunen (Puo­lanka), Staffan Wiiret­järvi (Haapa­vesi), Antton Korte­niemi (Turtola ja Kolari), Anders Haiko­la/Pirt­ti­oja (Sievi), Henrik Paak­kuri (Siika­joki), Luukas Pert­tula (Pyhä­joki), Henrik Bra­mila/Skin­nari (Hai­luoto), Jaakko Lusti (Yli­vieska), Heikki Sarkki­nen (Oulun­salo), Emanuel Iso­maa (Yli­vieska), Evert Pie­tilä (Karunki), Heikki Pöy­kiö (Pudas­järvi), Matti Kello­niemi (Kemi­järvi), Kaarlo Piek­kola (Hai­luoto), Jaakko Rautas­oja (Yli­vieska), Arvid Turska (Simo), Johan Häy­ry­nen/Eskola (Pudas­järvi), Henrik Haapala (Paavola), Arvid Marjeta (Yli­tornio), Abram Ohen­oja (Kestilä), Heik­ki Maik­kula (Oulun maalais­kunta), Pekka Komu­lainen (Oulun kau­punki), Lennart Meh­tälä (Kala­joki), Abram Ant­tila/Grå (Kem­pele), Antti Hiltu­nen (Puo­lanka), Johan Hekan­aho (Oulun kau­punki), Otto Män­nistö (Oulai­nen), Johan Haapa­kangas (Salo), Lauri Wi­tikka/Rik­si (Rova­niemi), Johan Haapa­koski (Haapa­vesi), Abram Myl­läri/Hal­vari (Rova­niemi), Samuli Hon­kala (Nivala), August Sii­ronen (Kala­joki), Anders Kiima­maa (Ala­vieska), Gustaf Ta­kalo-Eskola/Sal­mén (Oulai­nen), Matti Rauha­niemi/Määt­tä (Kuu­samo), Matti Keinä­nen (Oulun­salo), Johan Törmä­nen (Kuu­samo), Johan Ambru­sin (Taival­koski), Arvid Wuoti (Karunki), Johan Yli­ruo­kamo/Karja­lainen (Kuu­samo), Johan Kesti (Oulun kau­punki) ja Edvard Ukon­murto (Oulai­nen).

 


Suomen 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona suksilla 1890-luvulla.
JOKA Journalistinen-kuva-arkisto Kaleva. Museovirasto. CC BY 4.0.


 

10.11.1893 annetun päiväkäskyn n:o 314 toisessa pykälässä lueteltiin miehistö, joka tuli lähettää yhden 2. komppanian ali­upseerin johdolla seuraavana päivänä pidettävään läänin­hallituksen kokouk­seen. Ensimmäisestä komppa­niasta kokouk­seen määrät­tiin sota­mie­het Witikka, Inkilä, Wuoti, Kesti ja Ukon­murto.  Neljä päivää myöhemmin päivä­käskyn n:o 318 toisessa pykälässä todettiin:

Allamainitut nuoret sotamiehet, jotka heti palveluk­seen sisään­tulon jälkeen ehdo­tet­tiin hyljättä­väksi, poiste­taan luette­loista tänään sai­rau­den tähden Läänin­toimiston pää­töksen n:o 260. 11 päi­vältä Marras­kuuta perus­teella.

Ensimmäisen komppanian luette­loista poistet­tiin kolme sotamiestä: Inkilä, Kesti ja Ukonmurto. Syyt palveluk­sesta vapautta­miseen olivat seu­raa­vat:

Inkilä – vesikives (hydrocele funic. spermat.)
Kesti – kaukotaittoisuus (hypermetrop.)
Ukonmurto – latuskajalat (plattfötter).

 

Perheen perustaminen

Puolisen vuotta sotapalveluksesta vapauttamisen jälkeen Pekka vaihtoi siviilisäätyä 29.4.1894. Kemin maaseurakunnan vihittyjen kirjaan on merkitty:

Talokkaan poika, poikamies Pekka August Jaakonp. Inkilä ja Elatus­miehen tytär Kaisa Eve­liina Matintytär Ranta-Maula, molemmat Kemin maa­seura­kunnasta.
Vihki kirkossa Juh. Gust. Snellman.

Pekka oli naimisiin men­nessään 23- ja Eve­liina Ranta­maula 22-vuotias. He saivat vuosina 1895–1916 kymmenen lasta: seitsemän poikaa ja kolme tytärtä.  

 

Surua ja murhetta

Vuonna 1905 lapsista kaksi kuoli heikkouteen: tammikuussa kuoli syyskuussa 1904 syntynyt Elin Eveliina ja marraskuussa kymmenen päivän ikäinen Johan Hjalmar. Perä-Pohjolaisessa oli 30.11.1905 ilmoitus viimeksi mainitun kuolemasta:

Ilmoitetaan, että Jumala on nähnyt hyväksi kuolon kautta kutsua luokseen rakkaan pienokaisemme Johan Hjalmarin Marrask. 28 p:nä, elet­ty­ään täällä kyynel­ten maassa 17½ vuoro­kautta. Lähinnä kaipaa­vat van­hemmat, 4 veljeä ja 2 siskoa.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.
U. vk. 208, 2 v.

Pohjolan Sanomissa oli 29.8.1922 ilmoitus Pekan äidin kuolemasta.

Täten ilmoitamme, että Herra näki hyväksi pois kutsua rak­kaan äitimme
entinen talonemäntä
Anna Greeta Inkilän o.s. Heikonen,
joka vanhuutensa murtamana pääsi uskossa turvaten Lunasta­jaansa 25 elok. 1922 Kemin maaseurakunnassa 90 v. 8 kk. 11 pvän ikäisenä. Jälleennäkemisen toivolla kai­paamme lähinnä 1 poika ja 2 tytärtä 1 veli y.m suku­laiset uskon veljet ja sisaret.
Lapset.
Jopa loppui äidin vaivat, ehtoo hälle levon toi.
Rasi­tettu täällä aivan Herran lepoon mennä suo
.

Samassa lehdessä oli 4.2.1928 ilmoitus vuonna 1902 syntyneen Anna-Liisan kuolemasta:

Jumala näki hyväksi ottaa luokseen tyttäremme Anna-Liisan, joka ankaran taudin murta­mana pääsi uskossa tai­vaan iloon, Kemissä, Korois­kylässä 29 p:nä tammik., v. 1928. Elettyään 25 v., 1 kk., 24 päivää. Jälleen­näkemisen toivossa kaivaten: me vanhem­mat, 1 sisko, 6 veljeä ynnä uskon­veljet ja -sisaret.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Paljon kärsit, paljon kestit,
Viimein rauhan saavutit.

25-vuotiaana kuolleen Johan Jalmarin kuolemasta oli ilmoitus Pohjolan Sano­missa 16.6.1933:

Surulla ilmoitamme, että Herra kutsui luotamme rakkaan poikamme ja veljemme Johan Jalmari Inkilän, joka pääsi Jumalan lasten lepoon koto­naan Kemin Korois­kylässä 14/6 -33, synt. 7/7 1907
Kans­samme kaipaavat 1 sisar, 4 veljeä y.m. sukulaiset, uskon­veljet ja sisaret.
Eveliina ja Pekka Inkilä.
Eelis, Yrjö, Eino, Tilda ja Pekka Inkilä.
Iita ja Artturi Putaan­suu perh.

 

Inkilän talo

Sanomalehtien mukaan Pekka Inkilän talossa pidettiin 1900-luvun alussa kinke­reitä, roko­tettiin lähiseudun asuk­kaita ja kannettiin palo­maksuja. 

Suomen maatalousmuseo Sarka on digitoinut Sukutilat Webissä -sivustoon tietoja maa­tiloista eri puolilta Suomea. Koroiskylän Inkilän talosta siellä on seuraavat, vuoden 1931 tilanteen mukaiset tiedot (sukutilat.sarka.fi):

Inkilä, 1 km Törmän pysäkiltä ja 21 km Kemistä. Omistajat v:sta 1895 Pekka Inkilä ja puolisonsa Kaisa (o.s. Rantamaula). Ollut isännän suvulla v:sta 1873. Pinta-ala 314,03 ha, josta peltoa 37, luonnonniittyä 4 ja metsämaata 273,03 ha. Pellot tasaisia suomuta- ja kivikko­maita. Vapaa viljelys. Talouskeskus viljelysten keskellä, maantien varrella, Kemijoen rannalla. Navetta, jossa on vesijohto ja automaattiset juomakupit, uusittu 1931. Karjakeittiö ja sauna valettu sementistä. Kotieläimiä: 3 hevosta, 12 lehmää, 1 sonni ja 10 lammasta. Myydään maitoa Perä-Pohjan osuusmeijeriin sekä lihaa, perunoita ja rehuja Kemiin. Kuusipuuvaltaisesta sekametsästä myyty paperi-puita. Käyttövoimana höyrykone (osuus).


Kunnallisvaalit 1936

Joulukuun 4. päivänä 1936 pidettiin Kemin maalaiskunnan kunnanvaltuutettujen vaali. Vaalilipussa lueteltiin neljä vaaliliittoa: Oikeutta kaikille, Peltomiesten vaaliliitto, Maanviljelijäin vaaliliitto ja Työväen- ja pienviljelijäin vaaliliitto. Vaaleissa oli ehdokkaana myös Pekka Inkilä Oikeutta kaikille -vaaliliiton listalla. 3.6.1937 Pohjolan Sanomat kirjoitti, että Kemin mlk:n kunnallisvaalit on kumottu. Aiheena vaalien kumoamiseen oli lehden mukaan eräs vaalilipussa ollut virheellisyys:

Oulun läänin maaherra on eilen antanut päätöksensä Otto Juopperin ja Jaakko Eevert Kummun eli Tiekson teke­mästä vali­tuk­sesta, jossa vaadit­tiin viime joulu­kuulla toimi­tet­tu­jen Kemin mlk:n kun­nal­lis­vaa­lien kumoa­mista ja uusien vaa­lien toimit­ta­mista eräi­den valit­tajien esittämien seik­ko­jen perus­teella.

Maaherra antamassaan päätöksessä katsoo selvitetyksi tulleen, että keskus­lautakunta oli merkinnyt valitsija­mies­yhdistyk­sen n:o 2, jonka asia­miehenä oli toiminut tal. pka Lauri Knuuti, listal­le valmis­tut­ta­maansa vaali­lippuun ehdok­kaaksi mv. Pekka Inkilä nuo­remman, vaikka mainittu valitsija­yhdistys oli ehdok­kaaksi aset­tanut Pekka Inkilä van­hemman, mikä seikka on voi­nut vai­kuttaa vaalien tulok­seen. Tämän vuoksi on maa­herra kumon­nut Kemin mlk:ssa toimi­tetut kunnallis­vaalit ja määrän­nyt keskus­lauta­kunnan viipy­mättä ryhtymään toimen­piteisiin uusien vaalien toimitta­miseksi.

Kemin mlk:n kunnan­valtuusto valitti maa­herran päätök­sestä Korkeim­paan hallinto-oikeu­teen, joka antoi päätök­sensä 30.11.1937, kuten Pohjolan Sanomat kertoi 22.12.1937

KHO on tutkinut tämän asian ja katsoo, että Kemin mlk:n kunnan­valtuusto ei ole esiin­tuonut syytä maaherran valituksen­alaisen päätöksen muutta­mi­seen muulla tavoin kuin että koska maaherran ei olisi pitänyt mainitse­mastaan syystä kumota vaaleja koko­nai­suu­dessaan ja niin ollen vaalin valmistavia toimenpiteitä, keskus­lautakunnan ennen virheel­lisen vaali­lipun laati­mista suorit­tamat toimen­piteet pysy­tetään ja asia saatetaan siihen tilaan, missä se oli, ennenkuin virheel­linen vaalilippu laadittiin.

Keskuslautakunnan piti KHO:n päätöksen mukaan laatia uusi virheetön vaali­lippu ja sen jälkeen painattaa ja julkaista vaali­lista. Tämän jälkeen kunnassa oli määrä suorittaa uudet vaalit tavalli­sessa järjes­tyk­sessä.  

Uudet vaalit toimitettiin 14.1.1938. Pohjois-Pohja tiedotti vaalin tuloksista 16.1.1938:

Kemin maalaiskunnan kunnallis­vaalien tulokset saatiin eilen laske­tuiksi. Ääni­oikeuttaan käyttä­neitä oli Kirkon­kylän äänestys­alueessa 113 ja hylättiin näistä 1 vaalilippu, Korois­suvannon äänestys­alueessa 163 ja hylät­tiin samoin 1, Kosken­kylän äänestys­alueessa 226 ja hylättiin 1 vaalilippu.

Uuteen valtuus­toon tulivat vali­tuiksi Matti Viip­pola eli Inki­lä, Pekka Las­sila, Yrjö Vuoti, Kus­taa Kes­kinen, Lauri Vuo­tila-Lahden­perä, Janne Annala, Matti Tuisku­vaara, Kalle Kos­kela, Matti Mata­la, Eetu Kes­tilä, Olli Marski, Otto Lahden­kauppi, Olli Vanha­talo, Fredrik Sand­berg ja Matti Kivi­harju. Vara­miehiksi tulivat valituiksi Aappo Tuok­kila, Matti Ranta­martti, Yrjö Kit­tilä, Ville Tuok­kila, Pekka Yli­maunu, Pekka Ranta­maula, Arvid Vyö­rykkä, Kalle Kun­nari, Matti Laiti, Aappo Hiukka, M. E. Maunu, Erkki Vuokila, Janne Ranta­niemi, Janne Oinas, Antti Kaa­rakka, Matti Hoikka, Sakari Rimali, Antti Sankala, Arvid Jän­kälä, Reino Piip­pola, Eino Maunu sekä Pekka Inkilä (vanh.).

 

Kuolema

Pekka kuoli 23.8.1941 vanhuudenheikkouteen (marasmus senilis). Suremaan jäivät puoliso, neljä poikaa ja tytär perheineen. Eveliinan kuol­lessa 1952 kahdella pojal­la­kin oli jo lapsia.



Lähteitä:

KA Hki, 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona, M-169/3 Pataljoonan päiväkäskyt 1893.
KA Hki, 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona, M-170/30 Pataljoonan lääkärin kirjeenvaihtoa ja todistuksia.
KA Tilastollisen päätoimiston tilastoarkisto, K03Ab:111 Luettelot kuolleista 1941. Linkki tekstissä.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Linkit tekstissä.
Suomen maatalousmuseo Sarka – Sukutilat Webissä. <sukutilat.sarka.fi>

 


13. tammikuuta 2022

Värvätty vai ei?

Tammikuussa 1849 Lopella pidetyssä meriekipaasin värväystilaisuudessa matruu­sinpestin otti muiden muassa Erik Juhonpoika Sahlstedt. Omasta mielestään hän värväytyi kuudeksi vuodeksi, mutta värväystodistuksen mukaan palvelusaika olikin kymmenen vuotta. Sahlstedt anoi maaherralta vapautusta palveluksesta väittäen, että hänet oli vilpillisesti ylipuhuttu ja että tilaisuudessa oli pestattaville tarjoiltu viinaryyppyjä. Saatuaan selvityksen värvääjänä toimineelta vääpeli Gyldéniltä maaherra määräsi, että asiassa tuli kuulla todistajia Hämeenlinnan raastuvan­oikeudessa.

Hämeenlinnan raastuvanoikeus 28.1.1850
Vääpeli Gyldén ei raastuvaoikeuden käsittelyssä ollut saapuvilla. Sahlstedtin kutsumien todistajien Juho Antinpoika Tuomolan ja August Petterinpojan mukaan Sahlstedt oli värväystilaisuudessa ottanut muutaman ryypyn. Mies oli heidän mukaansa värväytynyt kuudeksi vuodeksi, ja vuosipalkaksi oli sovittu 16 ruplaa pankkoassignaatteina sekä tarvittavat vaatekappaleet. Mitään puhetta ei ollut kymmenen vuoden palvelusajasta. Gyldénille annettiin tilaisuus esittää vasti­neensa, minkä jälkeen maaherra määräsi asianosaiset kuultavaksi kihlakunnan­oikeudessa.

Lopen talvikäräjät 19.4.1851
Gyldén oli kutsunut todistajiksi majoitusmestari Gustaf Wikgrénin, talollinen Heikki Koivulan ja torppari Juho Karhumäen. Wikgrénin mukaan Sahlstedt ei värvättäessä ollut sanottavasti humalassa. Mies oli halunnut ottaa pestin kuudeksi vuodeksi, mutta hänelle oli sanottu, ettei ekipaasiin voi ottaa alle kymmenen vuoden pestejä. Sahlstedt oli värväytynyt, ja palkaksi oli sovittu 15 ruplaa; 16 ruplaa Sahlstedt voisi odottaa saavansa vasta, kun palvelusaikaa olisi jonkin verran takana. Väkeä oli tilaisuudessa kulkenut edestakaisin, mutta esimerkiksi Wikgrén itse tai August Petterinpoika eivät loppuvaiheessa olleet paikalla. Heikki Koivulan selostus tapahtumien kulusta oli samanlainen. Juho Karhumäki tiesi vain, että Sahlstedt oli pyytänyt tulla otetuksi meriekipaasiin, muttei sitä, miten pitkäksi aikaa ja millä ehdoilla.
 
Vihkiäkö vai ei?
Samoihin aikoihin Erik Sahlstedt oli menossa naimisiin Eeva Kaisa Hjortin kanssa, ja huhtikuun 26. päivänä 1851 heidät kuulutettiin Lopen kirkossa ensimmäisen kerran. Kirkkoherra Elers oli kuullut Sahlstedtin maaherralle tekemästä valituksesta, mutta hän ei tiennyt, että asia oli edelleen vireillä. Koska värväyksestä oli kulunut jo kaksi vuotta, kirkkoherra oletti asian jääneen sikseen.
 
Tieto avioliittoaikeista oli saavuttanut vääpeli Gyldénin, joka Wikgrénin välityksellä ilmoitti kirkkoherralle, ettei vihkimistä saanut suorittaa. Avioliiton esteestä tulisi meriekipaasista kirjallinen ilmoitus. Koska asetuksissa ei ollut selkeitä ohjeita tällaisen tapauksen varalta, Elers pyysi tuomiokapitulilta lausuntoa asiasta.
 
Tuomiokapitulin arkistossa ollut Elersin kirje oli lähtökohta koko värväysjutun tutkimiseen. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin arkisto, E VI: 110 Loppi (1828–1896).



 
Vastaus oli, että mikäli meriekipaasi ei ole esteellisyyttä ilmoittanut, ei ole syytä keskeyttää avioliiton toimeenpanoa. Kirjallista kieltoa ei nähtävästi tullut, sillä Erik Sahlstedt ja Eeva Liisa Hjort vihittiin heinäkuussa 1851.
 
Maaherran päätös 17.12.1851
Maaherra hylkäsi Sahlstedtin anomuksen, koska värväys oli pöytäkirjojen mukaan tapahtunut asianmukaisesti eikä valitusta ollut tehty asetuksen määräämässä ajassa. Sahlstedt teki päätöksestä valituksen, joka ohjattiin senaatin oikeusosaston tutkittavaksi. Selvitykset osoittivat, että Sahlstedt oli valittanut värväyksestä ajoissa eli kuuden viikon kuluessa siitä, kun hän 22. heinäkuuta oli saanut värväys­todistuksen. Oikeusosaston mukaan aiemmissa oikeudenkäynneissä ei myöskään ollut kiinnitetty huomiota todistajanlausuntojen ristiriitaisuuksiin. Todistajia tuli kuulla uudelleen.

Lopen syyskäräjät 27.11.1852
August Petterinpoika ei päässyt todistamaan, sillä hänet oli irtolaisena määrätty Hämeenlinnan pakkotyölaitokseen. Wigrén ja Heikki Koivula toistivat aiemmin antamansa lausunnot. Lisäksi todistajina kuultiin Juho Kurkea, Juho Tuomolaa, Kristiina Koivulaa ja Amalia Juhontytärtä. Kurki ja Tuomola kertoivat, että Sahlstedt oli sanonut värväytyneensä kuudeksi vuodeksi eikä värvättäessä ollut humalassa, mitä nyt pienessä hiprakassa (dryckesrörd). Kristiina Kustaantytär sanoi Sahlstedtin pyytäneen kuuden vuoden pestiä, mutta kun oli sanottu, että lyhin pesti on kymmenen vuotta, Sahlstedt ei ollut kysellyt sen enempää. Palkaksi oli sovittu 15 ruplaa, josta Sahlstedt oli heti saanut pienen osan. Sahlstedt kiisti tämän. Amalia Juhontyttären mukaan Sahlstedt oli värväystä seuranneena päivänä ollut vahvasti humalassa ja siitä toivuttuaan valittanut, että hänet oli petollisesti värvätty kymmeneksi vuodeksi.
 
Maaherran päätös 31.3.1853
Raastuvan- ja kihlakunnanoikeuden pöytäkirjojen perusteella maaherra teki asiassa päätöksen 31.3.1853. Koska oli näytetty toteen, että Sahlstedt oli värväytynyt kymmeneksi vuodeksi ja oli värvättäessä selvä, hänen tuli välittömästi saapua meriekipaasin palvelukseen. Lisäksi hänen tuli korvata vääpeli Gyldénille oikeuden­käynneistä koituneita kuluja 15 hopearuplaa. Päätöksestä oli mahdollisuus valittaa oikeusosastolle, minkä Sahlstedt tekikin. Oikeusosasto katsoi maaherran päätöksen olleen oikea ja vahvisti sen joulukuussa 1853.
 
Sahlstedt ei kuitenkaan tainnut mennä meriekipaasiin, sillä ekipaasin rippikirjoista tai muuttaneiden luetteloista häntä ei löydy. Jossain muualla kuin Lopella hän kuitenkin vietti seuraavat kolme vuotta. Rippikirjamerkinnän mukaan hän oli pakosalla (afviken) vuosina 1854–1856. Sahlstedtilla on ripilläkäynti­merkintä 26.10.1853 ja seuraavan kerran 14.12.1856.
 
 
***


Erik Johan Sahlstedt syntyi 18.3.1823. Vanhemmat olivat Läyliäisten Roution talollinen Juho Erikinpoika ja Anna Maria Heikintytär. Värväytyessään meri­ekipaasiin Sahlstedt oli 26-vuotias ja renkinä Lopenkylän Ilkolla, mistä muutti seuraavana vuonna Uotilaan. Siellä palveli piikana hänen tuleva vaimonsa, Eeva Kaisa Hjort. Eeva Kaisa oli pappilan Ali-Vuotavan torpparin Erik Hjortin ja Maria Matintyttären tytär, syntynyt 12.4.1823. Sahlstedtin perheeseen syntyi viisi lasta: Amanda Maria 1851, Vilhelmiina 1853 (k. 1854), Oskar 1857, Kustaa 1860 ja Erkki Juho 1864. Perhe muutti 1875 Pusulan Kärkölään.


Lähteitä:
KA Tku, TTka E VI: 110 Loppi 1828–1896. Elersin kirje. TTka: B I: 118 Kirjekirja 1851.
KA Hml, Hämeenlinnan RO Varsinaisasiain pöytäkirjat 1850. Lopen talvikäräjät 1851 ja 1852. Hämeen lk, Dba: 22 Vankiosaston päätöskonseptit 1853.
KA (DA) Oikeusosasto. Da: 52 Päätöstaltiot 1852, Da: 55 Päätöstaltiot 1853.
SSHY. Lopen ym. kirkonkirjat. Jäsensivut.



6. tammikuuta 2022

Itara ukkotuomari

Wuonna 1888. Heinä­kuun 2. päi­vä­nä ko­koon­tui Raas­tu­van Oi­keus Joen­suus­sa Raa­ti­huo­neel­la. Saa­pu­villa olivat Pori­mes­tari J. A. Ny­stén sekä raati­mie­het Juha­na Nou­si­ai­nen ja Simo Hir­vo­nen.

Pöytäkirjan toimitti Porimestari Nystén.  

–   –

§: 4
     Kirjansitoja Jooseppi Niemi, tästä kaupungista, on työpalkasta täksi päiväksi Raastu­van Oikeu­teen manuut­tanut Kihla­kunnan tuoma­rin Simon Wil­helm Nylan­derin, myös tästä kaupun­gista; ja kun asiaa nyt tutkit­ta­vak­si otet­tiin, tuli kja itse saapu­ville, mutta vja oli, es­teestä tie­toa laitta­mat­ta, Oikeu­desta poi­kessa, vaikka hän oli tänne lailli­sessa järjes­tyk­sessä manattu Kaupun­gin­pal­velia Paavo Kauppi­selta, Jouto­naisen Kaisa Pusan läsnä­ollessa, kuten Kau­pungin­palvelia Kaup­pi­nen siitä nyt todisti.
     Kannettansa toimittaen antoi kja Oikeuteen laskun, joka tähän kopioi­tiin ja oli näin kuu­luva:
katso liite lasku
,






minkä luettua kja kertoi vjalle ja Liperin kihlakunnan arkistoon sitoneensa laskussa mainitut kuusi­toista tuomio­kirjaa, joista hän oli työ­pal­kaksi saapa viisi­kymmentä­kahdek­san mark­kaa mutta vjan tätä vas­taan ei mieli­suo­siolla suorit­ta­neen enem­män kuin kolme­kymmentä­kaksi mark­kaa, minkä täh­den kja nyt vaati vjan velvoit­tamista kjalle maksa­maan jään­nöksen laskun sisäl­löstä kaksi­kym­mentä­kuusi mark­kaa, sekä sitä paitsi koh­tuul­li­sesti ja Oikeu­den tut­kin­non mu­kaan pal­kit­se­maan kjan kulun­git jutussa.

     Sitte sai kja, joka kertoi tarpeisiin näitä tuomiokirjoja sitoessaan jo menneen kanta­jalta rahaa noin kol­men­kymme­nen markan seu­tuun, astua ulos, siksi aikaa kuin Oikeu­dessa, keskus­teltua, 

Määrättiin:

      Asia jatketaan kjan ajetta­vaksi maanan­taina, ensi­tulevan Syys­kuun 10. päi­vänä kello 10. päi­vällä, jol­loin vas­taaja ol­koon saapu­villa, jos mie­lii tulla asi­assa vielä kuu­lus­tel­luksi, ja mi­hin kja tuo­koon näy­tök­siä sii­tä että kysy­myk­een tul­leet tuo­mio­kir­jan niteet ovat suu­rem­masta ar­vosta, kuin mitä vja niis­tä on suorit­tanut, jos kja tah­too että hänen vaati­muk­sensa huo­mi­oon ote­taan. Julis­tet­tiin.


     –   –   –

 

Wuonna 1888. Syyskuun 2. päivänä kokoontui Joen­suun Raas­tuvan­oikeus raati­huo­neel­la. Saapu­villa oli­vat Pormes­tari Ivar J. Paqva­len, sekä jäse­ninä Neu­vos­mies Juho Nou­si­ai­nen ja Kaup­pias Aa­pe­li Kopo­nen, joka jo en­nen oli tehnyt tuoma­rin­valan. 

Pöytäkirjan toimitti v. t. Pormestari Paqvalén.  

–   –

 §: 2

     Kun Ros otti edelleen käsiteltäväksi viime Heinäkuun 2 pnä pöytäkirjan 4 §: alla Rossa esillä olleen ja pöytä­kirjassa maini­tusta syystä täksi päi­väksi lykä­tyn asian työ­palkasta, jossa Kirjan­sitoja Joo­seppi Niemi tästä kaupun­gista on kjana ja tääl­lä asuva Kihla­kunnan­tuomari Simon Wil­helm Nylander vjana, tuli, asian­osaisia esiin­kutsuttua, kjan puolesta valta­kirjan nojalla saapu­ville Kaup­pias Pekka Hakka­rainen, vaan vja oli taas poissa, esteestään Oikeudelle tietoa toimittamatta. 

      Kun tämä oli mer­kitty ja edelli­nen pöytä­kirja julki­luettu, nimesi kjan asiamies Kirjuri Paul Lindholmin asiassa tjana kuultavaksi ja tuli Lindholm, esiinkutsuttua, saapuville sekä sai hyvämaineisena ja kun estettä hänen kuulus­te­le­mi­ses­taan ei tiedetty vannoa tjan valan, jonka arvosta muis­tu­tet­tuna hän kertoi, että kun hän oli vjalla kirju­rina ja vja ennen nidot­ti saman­laisia tuomio­kir­joja olivat ne ainakin puolta huokeam­mat kjan vaati­maa hin­taa ja että kjan vaimon ensimä­inen mies Kirjan­sitoja Kalle Holo­pai­nen myös oli vjalle nitonut täm­möi­siä kir­joja puol­ta huokeam­masta, vaan sanoi tja että k. olevat kjan nito­mat kir­jat tosin ovat parem­masti ja tanakam­masti tehdyt, kuin vjalle ennen nido­tut tuomio­kirjat. Muuten lisäsi tja, että paksum­mat k. ole­vista kir­joista ovat noin kort­telin pak­sut, vaan toiset ohuem­mat, sekä että hän vei ne kjalle nidot­ta­vaksi, jol­loin nitoma­pal­kasta ei ollut muuta puhetta, kuin että se oli oleva koh­tuul­linen. Ei muuta. Myön­net­tyään puheen­sa oi­kein pöytä­kirjaan merki­tyksi ja anot­tuaan koh­tuul­lista vieras­mies­palkkaa astui tja ulos. 

     Kjan asiamies arveli kjan vaatiman nitomis­palkan ei olevankaan kohtuut­toman sii­hen näh­den että työ on hyvin tehty ja nitei­siin käy­tetty hyviä tar­peita ja tästä johtuen kjan vaati­muksen sitä suurem­malla syyllä kun tuo­mari Wolde­mar Ny­stén'kin oli maksa­nut kjalle tuomio­kirjain nitomi­sesta kjalle saman hin­nan, minkä kja on vjalta vaatinut; jonka jäl­keen kjan asia­mies sai käydä ulos siksi ai­kaa kun Rossa keskus­teltua

Päätettiin:

       Ros on tämän asian tutkinut; ja kun asiassa tjana kuultu Kirjuri Paul Lind­holm on todis­ta­nut, että ky­seessä olevat kirjat ovat parem­min ja tuke­vam­min nido­tut, kuin vjalle ennen nidotut tuomio­kirjat, joista vja on huo­keam­man hinnan maksa­nut, sen­tähden ja kun vja, ilmoit­ta­mat­ta lail­lista es­tettä pois­sa­olol­lensa, ei ole enää Oikeu­teen saapu­nut kjan vaatimusta kiis­tä­mään, katsoo Ros lail­li­seksi vel­voit­taa vjan Tuo­mari Simon Wil­helm Nylan­derin heti kuit­tia vastaan kjalle Juo­seppi Niemille maksa­maan vaadi­tut kuus­kolmatta markkaa ja sen ohessa palkit­semaan kjan lain­huuto­kulut yhdellä­kolmatta mar­kalla, joista kum­minkin kja maksa­koon tjal­lensa Kir­juri Paul Lind­holm'ille vaadi­tuksi vieras­mies­palkaksi kolme mark­kaa, johon, ellei sitä mieli­suosi­olla suori­teta, lisä­tään tästä pöytä­kir­jasta ja pää­tök­sestä kirjoi­tet­tavan osa­otteen lunas­tus ynnä muut ulos­ottoa varten tar­peel­li­set kustan­nukset.

      Kumminkin tulee kjan vetoajan kuluttua antaa tästä päätöksestä vjalle tieto tahi hakea sillä ulosottoa niin aikaiseen, että vja, jos luulee siihen syytä olevan, voi haas­tattaa kjan kuu­kauden kulu­essa Raas­tu­van­oikeuteen voit­taak­sensa omansa ta­ka­sin, ja jos kja ei sitä tee, on vjalla sama aika päätök­sestä tie­don saa­tu­ansa. Mitä sillä välin ulos­oton kautta saadaan on kjalla valta täyt­tä ta­kaus­ta vas­taan ottaa ulos­otto­mie­heltä hal­tuunsa. Jul. ennen maini­tulla ajalla ja pai­kalla.

     Jälestäpäin vaan kuitenk­in lailli­sella ajalla on vja Tuomari S. W. Nylander maksa­malla 5:46 saanut tä­män pää­töksen ve­toon, jonka­tähden etc.        , ja siis viimestäänkin perjantaina tulevan Marraskuun 9 pnä ennen klo 12.  

     –   –   –

Kihlakunnantuomari maksoi omasta pussistaan tuomio­kuntansa kulut, kuten henkilö­kun­nan pal­kat ja toi­misto­tarvikkeet, joten tämän­kaltainen tinki­minen on sinänsä ymmär­ret­tävää. Arkis­toja pen­kova tut­kija on toki kii­tol­linen siitä, että korttelin [15 sentin] paksuiset tuomio­kirjat "ovat parem­masti ja tana­kammasti tehdyt". 


Tampereen kaupunginarkistossa 17.10.2017.
Kuva: Olli Liikanen.


Simon Wilhelm Nylander syntyi Oulussa vuonna 1827 kauppias, raatimies Matts Nylanderin ja Beata Hoffrénin per­hee­seen. Hän pääsi yli­oppi­laaksi 1846, suo­ritti tuomarin­tutkinnon joulu­kuussa 1850 ja sai vara­tuomarin arvon 1854.  Nylander toimi esimerkiksi Kajaanin kihla­kunnan henki­kirjurina, Kajaanin vt. pormes­tarina, Raa­hen pormes­ta­rina, Oulun kun­nal­lis­por­mes­ta­ri­na, Oulun tuomio­kunnan tuoma­rina ja Liperin tuomio­kunnan tuoma­rina. Hän oli myös vuoden 1867 valtio­päivillä porvaris­säädyn edusta­jana. Pyhän Stanis­lauksen 3. lk ritari Nylan­der kuoli Kuo­piossa kesä­kuussa 1889. 

 


Lähteitä:

KA Jns Ca:33 Joensuun RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1888 II.

Yrjö Kotivuori. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Simon Wilhelm Nylander. Verkkojulkaisu 2005.