24. helmikuuta 2022

Kommoset, Brunströmit ja Melanderit

Kupariseppämestari Johan Kommoinilla (1792–1843) oli ensimmäisestä avioliitosta Gustava Olinin (1798–1829) kanssa viisi lasta. Toisessa avioliitossa Sofia Vilhelmina Liliuksen (1808–1861) kanssa lapsia syntyi kuusi. Yhteensä yhdestätoista lapsesta aikuisiksi eli kolme tytärtä ja kolme poikaa.

Ensimmäisen avioliiton lapset

 
Erika Vilhelmina Melander, s. 29.7.1824, k. 3.11.1895 Nurmijärvi.
Erika Vilhelmina, kutsumanimeltään Vilhelmina, muutti 15-vuotiaana Nurmijärvelle Lepsämän Iso-Labbartiin, jossa äidin sisar Ebba Kaisa Olin oli emäntänä. Vuonna 1850 Vilhelmina avioitui Klaukkalan Nummelaan. Puoliso, Johan Fredrik Johanin­poika, s. 18.7.1826, alkoi isännöidä taloa vuonna 1852 ja otti myöhemmin sukunimen Melander. Lapsia syntyi viisi: Erika Charlotta 1851, Johan Fredrik 1854 (k. 1856), Amanda Carolina 1857, Ida Maria 1861 ja Josefina Vilhelmina 1864. Vanhemmiten pariskunta asui Nummelassa syytinkiläisinä. Vilhelmina Melander kuoli 3.11.1895.
 
Gustava Karolina Brunström, s. 10.10.1825, k. 6.10.1860 Pietari.
Gustava Karolina, joka käytti Karolina-nimeä, oli kotoa lähdettyään palveluksessa lääninkamreeri Nordenswanilla. Kesäkuussa 1846 hänet vihittiin instrumentti­maakari Carl Gustaf Brunströmin kanssa.

Brunström oli syntynyt Ruotsissa Vankiva-nimisellä paikkakunnalla 11.7.1808. Hän aloitti käsityöläisuransa musiikki-instrumenttien rakentaja Johan Erik Berglöfin oppilaana Tukholmassa marraskuussa 1823. Kisällikirjan hän sai 8.5.1829. Joulukuusta 1830 elokuuhun 1834 hän työskenteli Olof Granfeldtin verstaassa ja oli sen jälkeen viisi vuotta kisällinä Pietarissa. Vuonna 1839 Brunström otti muuttokirjan Moskovaan, mutta tuli samalla muuttokirjalla Helsinkiin ja sieltä Hämeenlinnaan vuonna 1841. Hän anoi Suomen kansalaisuutta (att vara antagen till Rysk undersåte i Finland), sai myönteisen päätöksen ja vannoi uskollisuu­denvalan Hämeenlinnan maistraatissa maaliskuun 15. päivänä 1841. Huhtikuussa Brunström anoi maistraatilta porvarioikeutta instrumenttimaakarina.

Brunströmeille syntyi kaksi lasta: Carl Edvard 18.3.1847 ja Fanny Georgina 23.3.1849. Perheessä asui lyhyen aikaa kasvattipoikana Helsingissä 22.2.1840 syntynyt Anders Vilhelm Komonen. Oliko hän ehkä sukua Komoinin perheelle? Poika oli Hämeenlinnaan tullessaan kuusivuotias, ja muuttokirjassa sanotaan Brunströmin menneen takuuseen siitä, ettei pojan elatus jää kaupungin kontolle. Anders Vilhelm muutti vuoden 1849 alussa Porvooseen.

Brunström ehti olla mestarina kymmenen vuotta. Sinä aikana hänen verstaassaan oli pari kolme oppipoikaa, kolme instrumenttimaakarin kisälliä ja kolme nikkarin­kisälliä, muun muassa Hämeenlinnassa syntyneet oppipoika Ernst August Granberg ja instrumenttimaakarin kisälli Carl Fredrik Hjulman.

Carl Gustaf Brunström kuoli keuhkotautiin 20.6.1851, jolloin lapset olivat vasta neljä- ja kaksivuotiaita. Perukirjan mukaan perheellä oli omassa käytössä taffelipiano ja varastossa oli kaksi puolivalmista taffelipianoa, kaksi kitaraa ja viulu. Pesän varat olivat 331 ja velat vähän yli 287 hopearuplaa. Karolina lapsineen muutti vuonna 1855 veljiensä luo Pietariin, missä hän kuoli keuhkotautiin lokakuussa 1860. Tytär Fanny lähetettiin kasvatiksi kultaseppä Gustafssonin lesken Eva Lindholmin luo Hämeenlinnaan, ja poika Carl Edvard muutti enonsa Gustaf Adolfin kanssa Kazaniin. Carl Edvard kuoli ennen enoaan. Neiti Fanny Brunström kuoli Hämeenlinnassa 81-vuotiaana 28.10.1930.

Carl Johan Kommoin, s. 29.1.1827.
Carl Johan aloitti opinnot Hämeenlinnan triviaalikoulussa 29.1.1834. Hänet on  merkitty muuttaneeksi Pietariin 30.1.1838. S:ta Katarinan seurakunnan kirjoissa hänen sanotaan olevan kirjansitojan oppipoika. Vuoden 1844 jälkeiset vaiheet eivät ole selvinneet. Hän kuoli kuitenkin ennen veljeään.

Gustaf Adolf Kommonen, s. 21.5.1828, k. 2.3.1892 Hämeenlinna.
Gustaf Adolf aloitti koulunkäynnin vuonna 1836 ja erosi koulusta vuonna 1840 muuttaessaan Pietariin. S:ta Katarinan seurakunnan kirjoissa hän on kultasepän oppipoika ja "kultatyöntekijä", myöhemmin "Cond." eli kondiittori. [Triviaalikoulun matrikkelissa Carl Johan mainitaan leipuriksi ja Gustaf Adolf kultasepän oppipojaksi.] Gustaf Adolf muutti vuonna 1864 Kazaniin mukanaan sisarenpoikansa Carl Edvard Brunström. Muuttaneiden luettelossa hänen ammatikseen sanotaan "Cond.", ja kondiittorina sekä ravintoloitsijana hän hankkikin kohtalaisen suuren omaisuuden.

Arkeologi J. R. Aspelin oli Venäjän matkoillaan käynyt Kazanissa ja tavannut siellä ravintoloitsija Kommosen. Kirjallisessa Kuukausilehdessä 1.8.1872 julkaistussa artikkelissa hän kirjoitti, että Kommosen ravintola ja sen ystävällinen ja avulias isäntä on jäänyt jokaisen Kazanissa vierailleen suomalaisen mieleen. Aspelinin vierailun aikaan ravintolassa oli töissä 40 henkeä. Toimeliaisuudella ja ahkeruudella Kommonen oli saavuttanut yleistä kunnioitusta, mutta hänen mielensä ja nimensä olivat säilyneet suomalaisina. Aspelinin mukaan Kazanissa asui Kommosen lisäksi muitakin suomalaisia: joitakin  käsityöläisiä ja ainakin kuusi upseeria. Myös monet Volgan höyrylaivastossa työskentelevät laivurit ja koneenkäyttäjät olivat suomalaisia ja asuivat talvet kaupungissa.

Viimeiset aikansa Kommonen vietti Hämeenlinnassa. Kuolinilmoitus oli Hämäläinen-lehdessä 5.3.1892. Perunkirjoitus pidettiin 13.4. Perillisinä mainitaan sisaret, eläkeläisen vaimo Vilhelmina Melander Nurmijärveltä ja mekaanikon vaimo Olivia Andersson sekä edesmenneen sisaren Karolina Brunströmin tytär Fanny Brunström, joka ilmoitti pesän omaisuuden. Pesän varat olivat 84 312 markkaa ja vähennykset 1 317,69 markkaa.

Carl Gustaf Brunström on haudattu Hämeenlinnan vanhalle hautausmaalle. Gustaf Adolf Kommosen ja Fanny Brunströmin haudat ovat Ahveniston hautausmaalla.

Toisen avioliiton lapset


Sofia Olivia Andersson, Kommonen, s. 6.12.1832, k. 21.5.1893 Kazan.
Sofia Olivia muutti äitinsä mukana Tampereelle, mutta palasi parin vuoden kuluttua Hämeenlinnaan isoäitinsä Barbro Sidonia Liliuksen ja tätinsä Agatha Liliuksen luo. Agatha muutti äitinsä kuoltua Tampereelle, ja Sofia Olivian sanotaan myöhemmin "oleskelevan Kasanissa". Sofia Olivia meni naimisiin mekaanikko Anderssonin kanssa ja sai (ainakin) kaksi tytärtä. Se selviää Gustaf Adolfin  perukirjasta ja Sofia Olivian kuolinilmoituksesta, joka julkaistiin muun muassa Hämäläinen-lehdessä 21.6.1893:

"Osaaottaville ystäville Suomessa ilmoitetaan täten, että Sofia Olivia Andersson, syntyjään Kommonen, 21. toukokuuta 1893 nukahti rauhallisesti ikuiseen uneen 61:lla elinvuodellaan Kasanin kaupungissa. Häntä surevat ja kaipaavat puoliso, kaksi tytärtä, sukulaiset ja ystävät."



Carl Christian Kommoin, s. 27.1.1840, k. 30.9.1860 Pietari.
Carl Christian muutti kotoa 14-vuotiaana. Hän matkusti Hämeenlinnan kautta Pietariin, missä meni kellosepän oppiin. Carl Christian menehtyi kuumeeseen 20-vuotiaana.


Lähteitä:
KA Hml: Hml:n RO, Ch: 62 RO:n ja maistraatin pöytäkirjakonseptit liitteineen 1841. Ec: 13 Perukirjat 1850–1855. Ec: 18 Perukirjat 1889–1887. Arvo Nikon kokoelma. Kortisto Hämeenlinnan käsityöläisistä.
Hämeenlinnan triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 1799–1841. Uudelleen toim. Seppo Myllyniemi. Hämeenlinnan sukututkimusseuran julkaisuja 3: 2004.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: Kirjallinen Kuukausilehti 1.8.1872. Hämäläinen 5.3.1892 no 19 ja 21.6.1893 no 49. Linkit tekstissä.
 




17. helmikuuta 2022

Kuparisepäksi vai ei?

Kuparisepän oppilas Isac Sandberg anoi Kaskisten järjes­tys­oikeu­den istun­nossa 6.6.1816 pää­syä kau­pun­gin työ- ja suojelus­mieheksi (Arbets- och Förswars karl). Kuulta­vaksi saapu­nut kupari­seppä Hess­ler jätti oikeu­delle Sand­bergin kanssa laati­mansa sopi­muk­sen:



Följande Contracht Haver jag mäd min Lärling Isac Sand­berg Överens komitt nämligen.
Såsom nämde Johan Isac Sand­berg hos mig varit 2ne år och ännu skall vara Tvo och ett halft för att lära Koppar­slagare profesion – –
Lähde: KA Vsa Kas­kisten raastuvan­oikeuden arkisto, Cb:15 Järjestys­oikeuden pöytä­kirjat 1815–1817.


Seuraavan sopimuksen olen minä oppi­poikani Isac Sand­bergin kanssa tehnyt, nimit­täin. Mai­nittu Johan Isac Sand­berg on luo­nani ollut kaksi vuotta ja on vielä kaksi ja puoli vuotta oppiak­seen kupari­sepän ammatin. Jos hän tämän jäl­jellä olevan ajan käyttäy­tyy sekä minua että vai­moani koh­taan niin kuin oppi­pojan velvol­li­suus Ruot­sin kuningas­kunnan ammatti­kunta­järjes­tyk­sen mukaan vaatii, saa hän jo aiemmin saa­mi­ensa vaat­tei­den lisäksi mai­nit­tuina aikoi­na seu­raavat, nimit­täin

1817: kolme paitaa, kolme paria pieksuja, parin sukkia ja sanotun vuoden jouluksi sarkai­sen puvun ja ponsuuri­takin (Bongsiur rock), parin housuja, liivin, puuvilla­kankaisen kaula­liinan, parin saap­paita ja hatun.

1818: kolme paria pieksuja, kolme paitaa, parin sukkia, liivin, kaulaliinan.

1819: myös kolme paitaa ja kolme paria piek­suja, parin sukkia, koko ajaksi parin kenkiä.

Heti kun hän saa jotain, merkittä­köön se toi­selle puo­lelle. Sekaan­nus­ten välttä­mi­seksi meillä on kaksi saman­sisäl­töistä kont­rahtia. Edellä mainit­tujen vaate­kappa­leit­ten lisäksi saa hän käteistä 16 riikin­taalaria valtion velka­rahaa silloin kun ne tulevat eniten tar­pee­seen. Jos hän on myön­ty­väinen ja tot­te­le­vainen, en kiellä häntä teke­mästä jota­kin pientä omaksi tienes­tikseen, kunhan hän tekee sen hyödyk­seen ja vain minun luvallani. Hänen oppi­vuotensa päät­ty­vät mikkelin­päivänä 1819. Silloin lunas­tan hänen kisälli­kir­jansa ja maksan sisään­kirjoitus- ja ulos­kirjoitus­maksut. Myös sukkien ja paidan pesun ja kor­jauksen saa hän tänä aikana. Ja koska mainittu Johan Isack Sand­berg on täysi-ikäinen, julis­tamme olevamme tähän kont­rahtiin molem­min puolin tyyty­väisiä, minkä alle­kirjoi­tuksil­lamme pai­kalle kut­sut­tu­jen todis­ta­jien läsnä­ol­lessa vah­vis­tamme.

Niin kuin tapahtui Kaskisissa 16. huhtikuuta 1816

Petter Hessler        Johan Isack Sandberg
kupariseppä            oppipoika

Todistavat Anders Stenman, J. M. Birling

 

Sopimuksen näytettyään Hessler totesi, että Sand­bergin pitää olla hänen luo­naan oppi­vuosien loppuun asti, koska hän on luvannut olla mesta­ril­leen siihen asti hyödyksi. Jos hän pääs­täisi Sand­bergin nyt pois, hän olisi nähnyt vaivaa tur­haan eikä oppi­poika olisi vielä riit­tävän taitava.

Sandberg myönsi sopimuksen kaikilta osin oikeaksi mutta sanoi, ettei hän halunnut enää kupari­sepäksi. Hän väitti irti­sano­neensa sopimuksen ennen huhti­kuun loppua, ja Hess­ler oli kuulemma suostunut siihen. Hessler myönsi Sand­bergin sano­neen sopi­muksen irti mutta kielsi hyväksy­neensä irti­sanomista. Sand­berg pyysi saada kutsua todista­jiksi porvari­mes­tari Anders Sten­manin ja por­vari J. M. Birlingin, joita ei ollut haas­tettu tähän istun­toon. Sand­berg perus­teli päätös­tään vielä sillä, että koska Hessler ei ole ammatti­kunta­mestari (skrå­mästare), oppi­poika ei pääsisi Hess­lerin opissa oltuaan kisäl­liksi ennen kuin olisi ollut kolme vuot­ta jonkun oikean ammatti­kunta­mestarin opissa. Hess­ler huo­mautti siihen, että hänellä on Kaskis­ten perus­ta­mis­kirjan mukaan saman­lainen oikeus kuin ammatti­kunta­mesta­reil­la­kin sisään- ja ulos­kirjoit­taa oppi­poikia.

Järjestysoikeus päätti lykätä asian käsit­te­lyä seuraa­van istun­toon, johon Sand­bergin tuli itse saapua paikalle sekä haas­taa Hessler ja todistajiksi Stenman ja Birling.  

Asian käsittely jatkui 17. kesäkuuta. Johan Isac Sand­berg ilmoitti, ettei hän ollut kut­su­nut todistajia, koska hän oli sopinut Hesslerin kanssa saavansa lähteä mestarin luota heti, vaikka oppi­aikaa oli vielä jäljellä kaksi vuotta. Hän näytti oikeu­delle Hess­lerin anta­man todis­tuksen:

Johan Isaac Sandberg, joka on ollut luonani kaksi vuotta ja kaksi kuukautta oppiakseen kuparisepän ammatin 16. huhtikuuta solmi­mamme sopi­muksen mukai­sesti, on sen jälkeen hellit­tä­mättä pyy­tänyt vapau­tusta, sillä hän haluaa hakea suoje­lusta ja mennä naimi­siin Kaski­sissa. Koska hän lupaa olla kuljeksi­matta pitkin maata nurkka­mestarina (fuskare), mistä muut kupari­sepät voisivat minua syyt­tää, ja koska näen, että hän on menet­tänyt työn­teko­halunsa eikä enää tahdo käyt­tää hyödyk­seen sitä, mitä olen hänelle opet­tanut, niin olen pako­tettu hänen ali­tui­sen kärt­tä­mi­sensä täh­den hänet vapaut­ta­maan. Koska hän on tänä aikana tietääk­seni käyt­täy­ty­nyt rehel­li­sesti ja uskol­li­sesti, olemme me toi­sis­tamme, hän minusta ja minä hänestä, vapau­tetut. Kaski­sissa 17. kesä­kuuta 1816.

Järjestysoikeus kutsui Hesslerin paikalle ja kysyi, miten oli mahdollista, että kun hän oli ensin ottanut oppipojan, hän olikin päästänyt tämän pois ennen oppi­vuosien loppua, jolloin ammatti­kunta- ja manu­faktuuri­järjes­tysten tarkoi­tus saada osaa­via käsi­työ­läisiä jää täytty­mättä sekä maa täyt­tyy tuna­reista (klåpare). Hessler vastasi ymmärtä­neensä päätök­sensä seu­raukset mutta sanoi, ettei hänelle ollut hyötyä työn­teki­jästä, joka oli hänen luo­naan pako­tettuna. Hän totesi myös, ettei tiennyt varmasti, pääsi­sikö hänen oppi­poikansa oppi­vuosien jäl­keen kisäl­liksi, sillä hän ei ollut aivan perillä määräyk­sistä eikä Kaski­siin hyväksy­tyn mestarin oikeuk­sista. Hän sanoi kuiten­kin ymmärtä­vänsä, miten suurta vahin­koa käsityö­ammateille ja Kas­kisten käsityö­pajoille koi­tuu, jos oppi­pojat saavat kahden vuoden opin jälkeen lähteä kesken kaiken pois ja jos maa täyttyy tunareista.

Lopuksi Sandberg vaati, että hänen on päästävä pois mestari Hesslerin luota ja saa­tava porvari­oikeus kaupun­gissa. 

Järjestysoikeus totesi päätöksessään, että Sandberg halusi saada porvari­oikeu­den kahdella perus­teel­la: 1. Hän oli saanut Hess­leristä luvan oppi­poika­sopimuksen irti­sanomiseen. 2. Hess­ler ei ollut ammatti­kunta­mestari, joten hänellä ei ollut oikeutta sisään- ja ulos­kirjoittaa oppi­poikia. Järjestys­oikeuden mukaan Hess­lerin ja Sand­bergin solmima sopimus kupari­sepän amma­tin oppi­vuosista ei ollut sel­lainen sopi­mus, jonka osa­puolet voi­si­vat kumota tai jota he voisi­vat muut­taa oman halunsa mukaan, vaan se sitoi heitä kum­paakin oppi­vuosien ajan. Petter Hess­ler taas oli otettu Kaskis­ten kau­pun­kiin kupari­sepäksi 6. kesä­kuuta 1811, jol­loin hän oli todis­tanut osaami­sensa esit­tä­mällä asian­mukai­sen, Falunin kupari­seppä­killan vuonna 1807 anta­man kisälli­kirjan. Kaskisten perus­ta­mis­kirjan mukaan Kaski­sissa ei ollut ammatti­kunta­pakkoa ja vapailla mesta­reilla (frimästare) oli oikeus sisään- ja ulos­kir­joit­taa oppi­poikia. Vapaat mes­ta­rit eivät kui­ten­kaan saa­neet aiheut­taa valta­kunnan käsi­työ­amma­teille vahin­koa eivät­kä täyt­tää maata puo­liksi oppi­neilla tuna­reilla, niin kuin kävi­si, jos Hess­ler saisi vapaut­taa oppi­poikia oman halunsa mukaan. Edellä maini­tuista syistä velvoi­te­taan Hess­ler pitä­mään Sand­berg opissa koko sopi­muk­sen kattaman ajan ja Sand­berg pysy­mään Hess­lerin pajassa, kunnes hän on täysin­oppinut. Tästä syystä Sand­bergille ei myöskään voi myön­tää hänen hake­maan­sa porvari­oikeutta.

Sandberg ilmoit­ti heti tyyty­mättö­myytensä pää­tök­seen. Oikeus ilmoitti, että hänen piti valit­taa pää­tök­sestä Vaa­san hovi­oikeuteen 30 päivän kuluessa. Muussa tapauk­sessa järjestys­oikeuden pää­tös jäisi pysy­västi voimaan. 

Hovioikeuden asiakirjat ovat tältä osin tutki­matta, mutta Kaskis­ten historia­kir­joista ja rippi­kir­joista voi pää­tellä, ettei Johan Isak Sand­bergista tullut kupari­seppää: hänen amma­tikseen maini­taan vuosina 1817–1854 kalas­taja, sotilas, työ­mies ja suojelus­mies.

 


Lähteitä:

Finell Helge et al. 1984: Kaskisten kaupungin historia. Kaskisten kaupunki.

KA Vsa Kaskisten raastuvanoikeuden arkisto, Cb:15 Järjestysoikeuden pöytäkirjat 1815–1817. Istunnot 6.6.1816 ja 17.6.1816.


 

10. helmikuuta 2022

Vilhelmina Liliuksen toinen avioliitto

Vilhelmina Komoin, syntyjään Lilius, jäi puolisonsa kupariseppä Komoinin kuoltua taloudellisesti tukalaan tilanteeseen. Hän pyrki kuitenkin pitämään verstaan toimin­nassa ja palkkasi keväällä 1844 värkkikisälliksi 22-vuotiaan Magnus Fagerlundin.

Magnus Fagerlund oli syntynyt Janakkalassa 22.7.1822. Kuparisepän oppia hän oli saanut ainakin Hämeenlinnassa ja Turussa. Joulukuun lopulla 1844 Fagerlund jätti Hämeenlinnan maistraatille anomuksen saada porvarioikeudet ja tulla otetuksi kupariseppämestariksi. Anomuksen liitteinä olivat todistukset palveluspai­koista:
  • viisi ja puoli kuukautta Hämeenlinnassa Johan Komoinin oppipoikana vuonna 1843
  • kolme ja puoli kuukautta "ulosoppineena" Matts Ståhlbergilla Hämeenlinnassa 1843
  • marraskuusta 1843 maaliskuuhun 1844 kupariseppä Granqvistilla Turussa
  • kisällikirja Turussa maaliskuussa 1844
  • kuukauden ajan kisällinä Matts Ståhlbergilla Hämeenlinnassa 1844
  • seitsemän ja puoli kuukautta värkkikisällinä Vilhelmina Komoinilla 1844.
 
Kaupungin muilla kuparisepillä oli sanansa sanottavana uusia mestareita otettaessa. Maistraatti kysyi heidän mielipidettään ja sai vastaukset tammikuussa 1845. Mestarit Alander ja Wikman vastustivat Fagerlundin anomusta, koska hakijalla ei ollut vaadittua kolmen vuoden kisällikokemusta eikä hän ollut suorittanut asetuksen mukaisia tutkintoja luvunlaskussa ja kirjoituksessa. Ståhlberg sen sijaan oli valmis hyväksymään anomuksen. Hänen mielestään porvarioikeudet ja mestarin arvo voitaisiin myöntää, jos Fagerlund menisi naimisiin Komoinin lesken kanssa ja tekisi mestarinäytteen. Järjestely sopi myös Vilhelmina Komoinille.
 
 
Kuparisepät Wikman, Alander ja Ståhlberg sekä kuparisepän leski Wilhelmina Komoin allekirjoittivat yhteisen lausunnon. Maistraatin pöytäkirjat 1844–1845.

 
Fagerlund sai antaa vastineen kupariseppien lausuntoihin. Hän korosti jo ennen kisällikirjan saamista olleensa pitkään "ulosoppinut" kupariseppä ja värkkikisälliksi tultuaan vastanneensa yksin Komoinin verstaan toiminnasta. Mitä tutkintoihin tulee, Fagerlund huomautti anoneensa porvari- ja mestarioikeuksia jo vuoden 1844 puolella, kun taas määräykset tutkintojen pakollisuudesta olivat tulleet voimaan vasta vuoden 1845 alusta. Maistraatti ei kuitenkaan Fagerlundin anomusta hyväksynyt, koska asetuksen vaatimat kisällivuodet eivät olleet täyttyneet.
 
Maaliskuussa 1845 Fagerlund teki Vilhelmina Komoinin kanssa vuokrasopimuksen, jonka mukaan Vilhelmina luovuttaisi kupariseppäoikeutensa ja verstaansa Magnus Fagerlundille kahdeksi vuodeksi seuraavasta Maarianpäivästä lukien. Vuokra 32 hopearuplaa 85 kopeekkaa vuodessa maksettaisin jälkikäteen puolivuosittain. Fagerlund sitoutui maksamaan kaikki leski Komoinin ulosmaksut, jotka hyvitettäisiin vuokrasta. Sopimukselle tuli saada maistraatin vahvistus, joka kuitenkin evättiin samoilla syillä kuin mestari- ja porvarianomuksetkin.
 
Fagerlundin morsian
Vuokrasopimusta yritettiin ehkä tehdä sen vuoksi, ettei Fagerlundin avioliitto Vilhelminan kanssa ollut mahdollinen. Tammikuussa 1845 kirkkoherra Churberg oli lähettänyt kaupunginviskaalille kirjeen, jossa hän vaati Magnus Fagerlundille rangaistusta röyhkeydestä ja epäkunnioittavasta käytöksestä. Kirkkoherra oli patistanut Fagerlundia viemään vihille morsiamensa Hedvig Stenbäckin ja oli moittinut pariskuntaa "yöllisestä yhteiselämästä muurari Sederholmilta tätä tarkoitusta varten vuokratussa huoneessa". Fagerlund oli nenäkkäästi sanonut, etteivät hänen asiansa kuulu kirkkoherralle. Churberg vaati tällaisesta käytöksestä rangaistusta näpäytyksenä Fagerlundille ja varoituksena muille. Asiaa käsiteltiin pariin otteeseen raastuvanoikeudessa, mutta se jäi sikseen.

Fagerlundin ja Hedvig Stenbäckin suhde otettiin kirkkoherran aloitteesta uudelleen raastuvanoikeuden käsittelyyn heinäkuussa. Hedvig oli kesäkuussa synnyttänyt tyttären, jonka isäksi hän väitti kisälli Magnus Fagerlundia, ja sanoi lapsen saaneen alkunsa avioliittolupauksen alla. Oikeudessa Magnus myönsi olleensa läheisissä suhteissa Hedvigin kanssa ja antaneensa hänelle sormuksen, mutta avioliitto­lupausta hän ei ollut antanut. Todistajia kuultuaan raastuvanoikeus tuomitsi pariskunnan avioliittoon.

Vihkimistä ei kuulunut. Käsittelyä jatkettiin lokakuussa, jolloin Hedvigin isä ehdotti tyttärensä puolesta sovitteluratkaisua. Päätökseksi kuitenkin tuli, että Fagerlundin oli vietävä Hedvig Stenbäck vihille. Fagerlund valitti päätöksestä Turun hovi­oikeuteen, joka päätti heinäkuussa 1846 vapauttaa Magnus Fagerlundin ja Hedvig Stenbäckin velvollisuudesta mennä naimisiin toistensa kanssa. Fagerlundin tuli maksaa Hedvigille sovitteluna 300 seteliruplaa, ja molemmat osapuolet joutuivat maksamaan kirkolle 96 killinkiä hopeassa ajattomasta vuoteudesta. Hedvigin tytär oli menehtynyt puolivuotiaana joulukuussa 1845.

Avioliitto ja ero
Vilhelmina Komoin ja Magnus Fagerlund kuulutettiin avioliittoon 16.7.1846 ja vihittiin lokakuun 18. päivänä. Silloin Fagerlundia tituleerataan kupariseppä­mestariksi, joten loppujen lopuksi hän oli mestarikirjan saanut. Pian vihkimisen jälkeen pariskunta muutti Tampereelle mukanaan lapset Sofia Olivia ja Carl Christian. Tytär palasi jo parin vuoden kuluttua isoäitinsä luo Hämeenlinnaan, ja poikakin lähti kotoa vuonna 1854. Suuntana oli Hämeenlinna, mutta Carl Christian jatkoi saman tien Pietariin.

Avioliitto oli riitaisa. Kahteen otteeseen puolisoita nuhdeltiin kirkkoraadin edessä epäsovusta. Vuonna 1858 Magnus Fagerlund oli Tampereen raastuvanoikeudessa syytettynä siitä, että hän vuosina 1855–1857 oli harjoittanut huoruutta värjärinvaimo Serafia Hellstenin kanssa. Molemmat tuomittiin 28 päivän vesileipävankeuteen. Lisäksi Magnus Fagerlundia sakotettiin oikeuden edessä kiroilusta ja Serafia Hellsteniä virantoimituksessa olleen kaupungin­voudin tönimisestä, muttta koska salavuo­teudesta saadut tuomiot olivat korkeimmat mahdolliset, katsottiin niiden kattavan myös sakot. Raastuvan­oikeus tuomitsi Magnus ja Vilhelmina Fagerlundin avioeroon ja kehotti Vilhelminaa anomaan erokirjaa tuomiokapitulilta.

Asia alistettiin Turun hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeus katsoi huoruus­syytösten olevan hataralla pohjalla varsinkin, kun sekä Fagerlund että Serafia Hellsten olivat asian kieltäneet eikä lisätodisteita ollut. Se kumosi raastuvan­oikeuden päätöksen tältä osin, samoin kuin tuomion avioerosta. Tuomiot kiroilusta ja viranomaisten häirinnästä jäivät voimaan. Vilhelmina Fagerlund valitti hovioikeuden päätöksestä senaatin oikeusosastolle. Tutustuttuaan asiakirjoihin ja kuultuaan asianosaisia oikeusosasto antoi päätöksensä 19.1.1859. Hovioikeuden päätös kumottiin ja raastuvanoikeuden päätös jäi voimaan. Erokirjaa Vilhelmina Fagerlund anoi tuomiokapitulilta  huhtikuussa 1859 ja sai sen samassa kuussa. 
 
Vilhelmina kuoli 53-vuotiaana 4.10.1861, runsaan kahden vuoden kuluttua erosta. Lapsista oli silloin elossa vain tytär Sofia Olivia. Perunkirjoituksessa omaisuuden ilmoitti sisar Gustava Lilius. Vilhelminan omaisuus oli vaatimaton: pesän varat olivat 38,65 hopearuplaa. 
 
Magnus Fagerlund kuoli 41-vuotiaana syyskuussa 1863.

Lähteitä:
KA Hml Hämeenlinnan RO, Ca: 47 Varsinaisasioiden pöytäkirjat 1845, Ch: 66 RO:n ja maistraatin pöytäkirjoihin liittyvät asiakirjat 1845, Ec: 14 Perukirjat 1856–1863. Hämeenlinnan maistraatin arkisto, Cc: 22 Maistraatin pöytäkirjat 1844–1845.
KA (DA) Oikeusosasto, Da: 64 Päätöstaltiot 1859. Linkki tekstissä.
KA Tku TTka, F I g: 20 Avio- ja kihlauserohakemukset. A I: 89 Pöytäkirjat 1859.
TamKa Tampereen RO, Eb: 19 Perukirjat 1860–1861.
KA Hml, Arvo Nikon kokoelma. Kortisto Hämeenlinnan käsityöläisistä.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

3. helmikuuta 2022

Kovaa kyytiä

Kovaa ajoa kaupungin silloilla

Wuonna 1888. Lokakuun 1. päivänä kokoon­tui Raastuvan­oikeus Joen­suussa Raati­huoneelle. Saapuvilla olivat Pormes­tari J. A. Nystén, sekä raati­miehet Juhana Nousi­ainen ja Simo Hirvonen. 

 Pöytäkirjan toimitti Pormestari Nystén.

– –

§: 13.
Wirallinen syyttäjä Kaupunginviskaali N. H. Aschan lausui vir­kan­sa puo­les­ta ja Poliisi­konstaa­peli Joo­seppi Leväi­sen ilmi­annosta, että Lois Antti Juhonp. Hui­kuri, Neste­rin­saaren kylästä Enon pitä­jätä, oli, kuten Leväi­nen oli ilmoit­ta­nut viime Syysk. 13. pnä huma­lassa aja­neen kovasti kau­pun­gin sil­loil­la, vaikka sem­moi­nen aja­mi­nen oli kahden­kymmenen markan uhka­sakolla kiel­let­ty, minkä vuoksi syyt­tä­jä ja ilmiantaja nyt vaa­ti­vat vjata edes­vas­tauk­seen niin­hyvin mai­nit­tuun uhka­sak­koon, kuin myös juop­pou­desta.
    Kantaja, joka tänne oli saapunut, kuulus­tel­tiin syytök­sestä, ja myö­dytti kyllä maini­tussa tilai­suu­dessa aja­neensa kovasti kau­pungin kadulla, vaan kiel­ti ol­leensa huma­lassa, ehken hän kovan hammas­taudin tähden oli suus­sansa pitä­nyt pyhän puun las­tuja, joi­ta hän oli sitä ennen vii­nassa liot­tanut. 
     Syyttäjä pysyi lauseessansa ja nimitti asiassa todistamaan työmiehet Paavo Wänskän ja Juhani Kettusen, jotka esteettöminä ja valan arvosta muistutettuina kuulusteltiin ja kertoivat: 
     1:/ Paavo Wänskä: vjan mainittuna päivänä kovasti aja­neen kau­pun­gin sil­loil­la ja näyt­tä­neen olevan juo­vuk­sissa; ker­rottu; myö­dytti; meni ulos pyy­täen päivä­palkkaa.
      2:/ Juhana Kettunen: kyllä ei huoman­neensa vjan huma­luu­desta mitään vaan näh­neensä vjan mai­nit­tuna pnä aja­van kovasti kau­pun­gin sil­loil­la. Todistaja, joka pyyti päivä palkkaa, astui ulos.
    Syyttäjä, joka ilmoitti lisätodistuksia hänellä ei olevan, antoi nyt vjan maineesta Oikeu­teen papin­kirjan joka tähän kopioi­tiin ja oli näin kuu­luva
Kuopion Hippakunta.
Papintodistus.
No 101 W:na 1888.

Lois Antti Juhonp. Huikuri, Nesterin­saaresta, on syntynyt Elo­kuun 4 päi­vänä 1851, ripillä­käypä, eikä mai­netta vastaan mitään muistu­tusta. Enossa, Syys­kuun 25 päiv. 1888. 

minkä luettua aset käskettiin astu­maan ulos, siksi aikaa kun Oikeu­dessa kes­kus­tel­tua
Päätettiin:
     Koska syyttäjä ei ole voinut toteut­taa että vja maini­tussa tilai­suu­dessa oli­si ol­lut huma­lassa, niin kanne sii­tä kumo­taan, jota vastaan vja kovasta ajosta tuomi­taan vetä­mään siinä suh­teessa mää­rä­tyn uhka­sakon kaksi­kym­mentä mark­kaa jaet­ta­vaksi tasan Ruu­nun ja syyt­täjä Aschanin välissä, tahi mak­santo­varo­jen puut­tees­sa pidet­tä­väksi kah­dek­san päi­vää van­keu­dessa, kui­ten­kaan ei ve­dellä ja lei­vällä, min­kä ohes­sa vja vel­voi­te­taan mak­sa­maan tjillensa Wäns­källe ja Ket­tu­selle kum­mal­le­kin 3. mkaa, mihin mieli­suosi­olli­sen mak­sun puut­tu­essa lisä­tään lunas­tus pöytä­kir­jan ot­teesta. Julis­tet­tiin.   

     –   –   –    

Sama aihe oli myös pykä­lissä 15 ja 16. Vastaajana oli pykälässä 15 talollinen Olli Laurinp. Kokko Kiihtelys­vaaran Hammas­lahdesta ja pykä­lässä 16 talolli­sen poika Heikki Pekanp. Wenä­läinen Kiihtelys­vaaran kirkon­kylästä.

Tässäpä varsinainen sakkorysä! Pielis­joen puu­raken­tei­nen silta oli erit­täin tär­keä, kal­liis­ti huol­let­tava ja arka raken­nel­ma, jota oli tie­ten­kin tar­kas­ti var­jel­tava. Oli­han sitä paitsi jo lii­kenne­tur­val­li­suu­den­kin vuoksi aiheel­lista mää­rä­tä nopeus­rajoi­tus ver­rat­tain kapealle ajo­radal­le, jolla ei juu­ri ol­lut ti­laa väis­tel­lä hol­tit­to­mas­ti kii­tä­viä ajo­neu­vo­ja.


Joensuun markkinat

Huikurin, Kokon ja Venäläisen kova ajo liittyi Joen­suun syys­markkinoihin, joista sanoma­lehti Karja­lat­ta­res­sa­kin oli muuta­mia kirjoi­tuksia. Tiis­taina 11.9.1888 leh­dessä oli uuti­nen pian alka­vista mark­ki­noista:

Markkinat owat tulossa ensi tors­taina. Useita markkina­miehen näköisiä kaupus­te­li­joita ja muita keinot­teli­joihin wiwah­tavia henkilöitä näkyy jo tänne saapu­neen. Maamiehet ovat muutoin jo wiime wii­kolla ja pyhän seutuna tuoneet run­saasti woita kaupaksi ja vielä kuulostaa markki­noik­sikin tulevan. Muutoin ovat kau­punki­laiset ja tänne saapuvat maalai­setkin taas tilai­suu­dessa tutus­tua markkina-elä­mään; sen huono­hin ja hyviin­kin puoliin, jos niitä sat­tuu ilmesty­mään.
Hoijakka (karuselli) on taas tänne saapunut kewyt­mieli­siltä hoijaus­halui­silta ja muilta ym­märtä­mät­tö­miltä rahoja pyörit­tämään, ja epäiltäwää on, josko ei tuossa paikal­laan pyörit­tä­mi­sessä joilta­kuilta älykin pois jau­haudu. 
   Sanottu peli on sijoi­tettu torille, jossa wiime syksy­näkin hoijaus­halui­sia pyöri­tet­tiin ja hywin tunnettua elämää pidet­tiin. 
   Muutoin arwelemme että tuon­lainen huwi­tus­kone on war­sin­kin lapsille waaral­li­nen, kun se ei ole eroi­tettu katso­jista riittä­vällä aituuk­sella.

 Perjantain 14.9. Karjalattaressa oli selontekoa markkinamenosta:

Markkinat ovat tätä kirjoittaissa wielä hom­massa, mutta eiwät ne tällä kertaa tahto­neet oikein ylei­siksi reima­markki­noiksi sukeu­tua. Kansaa on ollut jok­seen­kin wähän ja wähän ollut muuta maalais­tawa­raa­kin kuin woita, hewosia ja karjaa; käsi­teolli­suuden tuot­teista ovat Lipe­rin kärryt entistä myöten edus­tet­tuna, muita koti­teolli­suus­tawa­roita on waan sanan sijaksi. 
    Woil­la on saatu 13, 14 m. ja hiukan yli leiw:; kar­jasta on mak­settu noin 40 mk. kappa­leesta ja tawal­li­sen työ­hewosen on woi­nut ostaa 100 à 200 mar­kalla. Parem­piakin hewosia on joku näky­nyt, mutta kaup­poja tus­kin lienee monta tehty, waan noita markki­noil­la kiu­sat­ta­wia lai­hoja ko­nia oli­si ol­lut monel­le korp­pi­kar­jalle koko syk­syksi ruo­kailla.
    Huwi­tuk­sina ovat useat mark­kina­miehet pitä­neet hoijak­kata, jossa ilta­kaudet on reu­hattu ja rähis­ty, ja onpa usea käy­nyt kat­so­mas­sa "jätti­läis­täki", joka ra­hasta itse­änsä näyt­te­lee Seura­huo­neella. Mutta monella wali­tet­ta­vasti on ollut huwinsa punssi­pul­lossa, jonka sisus mie­heen muut­tu­neena, muodos­taa nautti­as­tansa ihmis­kunnan ja mark­ki­nainki irwi­kuwan.

Tiistaina 18.9. markkinoihin palasi vielä nimi­merkki Lmn. eli kaupungin­saar­naa­ja Niilo Johan Laa­ma­nen (1849–1915):

Kirje Joensuusta. Markkinat ovat olleet ja men­neet. Huwi­tuk­sia oli kansalle run­saasti warus­tettu. Paul soit­teli har­moo­nik­kaansa Lil­jen­dahl'illa, "jät­ti­läinen" näyt­te­li itse­ään Åker­lund'illa, W. P. K:n soitto­kunta tans­sitti kansaa Ilo­saa­rella ja karu­selli antoi hoi­jak­kaa torin laidalla. Minä wähän epäi­len josko on oikeen että kaupun­gin aut­tama soitto­kunta*) rie­hut­taa mark­kina­wäkeä illan pime­ässä, waik­kapa lyh­tyin­kin walossa, mutta tot­ta­pa se lie sowe­liasta koska se saa tapah­tua. Karu­selli sai kai taas siewät rahat, ja on luulta­wasti wahvis­tunut wakuu­tuk­ses­saan, että "ei missään ole niin hul­luja ihmisiä kuin Joen­suussa" – kuten karu­selli-isän­nän ker­ro­taan lau­su­neen.
*) Mitään "kaupungin autta­maa soitto­kuntaa" ei tällä kertaa olek­kaan kun W. P. K:n soit­to­kunta ei ole toi­messa; soit­ta­jat oliwat toi­messa aiwan yksi­tyi­sinä mie­hinä. Karj. toim.

 


Karjalatar 18.9.1888 no 74, sivu 3. Linkki tekstissä.



 
Lähteitä:

KA Jns, Ca:33 Joensuun RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1888 II.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Sanomalehti Karjalatar. Linkit tekstissä. 
Kansallisbiografia. Niilo Johan Laamanen.