31. maaliskuuta 2022

Suutarin vaimo

Marraskuussa 1818 Benvikiin saapunut  Susanna Elgklo eli neito 21 kutoi opin­ahjossa kolmen vuoden aikana run­saat sata kyynä­rää kan­gasta: 26 kyynä­rää ensim­mäi­sen luokan, 33¼ kyynä­rää toisen luo­kan ja 44½ kyynä­rää kol­man­nen luo­kan kan­­gasta.

Alkupään oppilaista Susanna ja neljä muuta neitoa  (1 Sara Greta Grön­lund, 6 Eva Eli­sa­beth Flyktman, 13 Helena Andersin­tytär Syrén ja 16 Elisa­beth Johanin­tytär) saivat Ben­vikistä lähti­es­sään kai­kille annet­ta­vien rukin ja vyyhdin­puiden lisäksi yhden hieno­jen kankaiden kudon­taan sopi­van kai­teen. Kaksi erikois­kaidetta annettiin kaikkein taita­vim­mille eli oppi­laille 11 Maria Laka, 8 Maria Johanin­tytär Grön­roos, 22 Eva Sophia Öster­berg, 23 Helena Carolina Weitz, 7 Chris­tina Gest­rin, 3 Greta Lisa En­ström, 12 Hed­vig Öster­lund, 14 Helena Chris­tina Skott, 18 Lovisa Nord­ström, 19 Agatha Nord­lund ja 20 Helena Sophia Nord­lund.

Ensimmäisten Benvikin neitojen valmis­tuttua Talous­seuran sihteeri Carl Chris­tian Böcker halusi perus­taa omista­mal­leen Tainuk­sen tilalle Jur­vaan pienen kehruu­koulun. Opetta­jaksi hän valitsi Susanna Elg­klon, joka asuikin Tainuk­sessa toista vuotta onnis­tu­matta kuiten­kaan saa­maan oppi­laita. Tainuk­seen piti saada opet­ta­jaksi myös Ben­vikin toi­nen norlan­ti­lainen opet­ta­ja Johan Pet­ters­son, mutta syystä tai toi­sesta suunni­telma rau­kesi. Opetus pääsi Tainuk­sessa vih­doin alkuun vuonna 1826, jol­loin opetta­jaksi tuli Helena San­dell. Hän toimi opet­ta­jana kou­lun lopet­ta­mi­seen eli vuo­teen 1829 asti.

Susanna ja Nils

Susanna palasi Närpiöön ja meni kesäkuussa 1823 naimisiin pitäjänsuutari Nils Hedmanin kanssa. Nils oli syntynyt Närpiön Yttermarkissa 6.12.1797. Hänen vanhempansa olivat Matts Mattsin­poika Malm­berg ja Maria Erikin­tytär Teir. Matts oli muutta­nut Närpi­öön vuonna 1786 Taalain­maan Äppelbosta yhdessä Nils-veljensä kanssa. Veli palasi parin vuoden päästä Ruot­siin vaimon ja tyttä­ren kanssa. Jos Malm­bergin vel­jesten tausta kiin­nostaa, kan­nat­taa tutus­tua ruotsa­laisen Anbytar­forumin keskusteluun. Oliko Nils Hed­man aikoi­naan Suo­mesta Ruot­siin muut­ta­neen Kää­ri­äisen jälke­läinen?

 


Kuva: 13smok, pixabay.

 

Susanna ja Nils saivat 1820-luvulla kolme lasta: Maja Lisa 29.4.1824, Anna Wilhelmina 28.11.1826 ja Johan 8.10.1828. Maaliskuun 12. päivänä 1833 Susanna synnytti kuol­leen poika­lapsen ja kuoli itsekin lapsivuoteeseen. Esikois­tytär Maja Lisa oli kuollut heinä­­kuussa 1832, ja Anna Wilhel­mina kuoli touko­kuussa 1840.

Suutarista torppariksi

Marraskuussa 1835 Nils haki Närpiön syys­kärä­jillä eroa pitä­jän­suuta­rin amma­tis­ta ja esit­ti samalla maa­her­ralta 6.11.1819 saa­man­sa pitä­jän­suu­ta­rin valta­kirjan. Nilsin todet­tiin käyt­täy­ty­neen pitäjän­suutarina kunni­al­li­sesti ja hoita­neen työnsä uutte­rasti, minkä jäl­keen häntä keho­tet­tiin kään­ty­mään maa­herran puo­leen eron saami­seksi. 

Suutari Nils Hedman meni kesäkuussa 1836 toisiin naimisiin Anna Lisa Johanintyttären kanssa. Paris­kun­nalle syntyi 19.2.1837 tytär Edla Maria Malmb­erg, joka kuoli run­saan vuo­den ikäi­senä. Kesä­kuussa 1843 Nilsille ja Anna Lisalle syntyi poika, jonka nimeksi tuli Matts Edvard.

Lesken osa

Torppari Nils Malmberg kuoli Närpiön Kåtnäsin kylässä 30.1.1856. Seuraa­vana vuonna talol­li­set Anders Hans­inpoika ja Johan Henrikinpoika Åbbel sa­mas­ta ky­läs­tä haas­toi­vat suu­ta­rin leski Anna Lisa Malm­bergin syyskäräjille vel­voit­taak­seen lesken lähte­mään Åbbelin pe­rintö­tilaan numero 6 kuulu­vasta tor­pas­ta. Kantaja Anders Hansinpoika Åbbel ja kantaja Johan Henrikinpoika Åbbelin appi Hans Hansinpoika Åbbel oli­vat syys­kuussa 1829 teh­neet suu­tari Nils Malm­bergin ja hänen sil­loi­sen vai­monsa Susannan kanssa kir­jal­li­sen sopi­muksen, jolla Nils ja Susanna ostivat torpan 18 riikin­taalarilla molem­pien elin­ajaksi ja sitou­tui­vat kumpai­nenkin teke­mään talol­le joka vuosi kah­den päivän työn. Asiaa käsi­tel­tä­essä todet­tiin, että Nilsin ja Susannan poika Johan oli talol­li­sena Smedsin talossa Vöy­rin pitä­jän Kov­joen ky­lässä ja Nilsin ja Anna Lisan poika Matts Edvard oli vielä ala­ikäinen. Asian kä­sit­telyä lykät­tiin vuo­den 1858 talvi­kärä­jille, joille haas­tet­tiin myös Johan Nilsinpoika Malm­berg eli Smeds ja Matts Edvardin hol­hooja Johan Perus. Talvi­kärä­jien 1858 pykä­lässä 302 osa­puolet ilmoit­ti­vat haas­teen luke­misen jäl­keen pääs­seen­sä sovin­toon, jonka mukaan Anna Lisa läh­tee tor­pasta heti eivät­kä kan­ta­jat vaadi hä­neltä teke­mättä jää­nei­den päivä­töiden suo­rit­ta­mista.   


Johan Malmbergin eli Smedsin vaiheisiin palataan myöhemmin.


Lähteitä:

FHS ÅAB, D  XV B 4.

KA Astia, Korsholman eteläisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. KO a:42 Syyskäräjät 1835, KO a:78 Syyskäräjät 1857, KO a:79 Talvikäräjät 1858. Linkit tekstissä.

Laine, Katri 1949: Suomen talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä 1797–1861. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen Seura.




24. maaliskuuta 2022

Siperiasta takaisin

Suomesta karkotettiin vuosina 1826–1888 Siperiaan yli 3000 henkeä, joista suurin osa oli miehiä. Kuolemantuomiosta armahdetut joutuivat pakkotyöhön kaivoksiin ja tehtaisiin. Rikoksista tai irtolaisuudesta vankeuteen tuomittuja lähetettiin omasta anomuksestaan siirtolaisiksi. Matka Suomesta karkotuspaikkaan tehtiin pääasias­sa jalkaisin, ja se kesti toista vuotta.

Vuonna 1865 oli Suometar-lehdessä uutinen pakkotyöstä karanneesta vangista, joka onnistui pääsemään Suomeen saakka:

Siperiasta karannut wanki

Entinen ruotusotamies Kaarle Antinpoika Raski Woistin kylästä Hollolan pitäjästä tuomittiin Keis. Majesteetin armollisen päätöksen kautta huhtik. 20 p. 1859 miestaposta ja rappauksesta saamaan 40 paria raippoja, julkiseen kirkon­rangaistukseen ja elinkautiseen pakkotyöhön wuorikaiwannoissa Siperiassa, jonne hän myös lähetettiin syysk. 27 p. samana wuonna. Nyt otettiin sama mies kiini mainitussa kylässä ja lähetettin täkäläiseen linnaan tämän kuun 22 p. Seuraawana päiwänä oli hän kansliatutkinnossa ja tunnusti karanneensa Siperiasta kewäällä w. 1863; sitte oli hän kulkenut jalkasin Wenäjän läpitse ja menneellä kesäkuulla tullut Suomeen Laatokkajärven pohjoispuolelta, teki sitte jonkun ajan työtä Kuopion läänissä ja saapui nykyisin kotiseuduillensa. Muutoin walittaa hän että elämä Siperiassa oli kowin kurja ja kotimaan muisto sammuttamatoin. Hänen pitäisi saada kertoa tunteensa Siperiasta meidän wankeille, jotka yhä wielä pyytäwät päästä Siperiaan.

Rask oli saanut tuomionsa taposta ja ryöstöstä. Hän oli toukokuussa 1858 hyökännyt yleisellä maantiellä 53-vuotiaan renginvaimo Hedvig Antintyttären kimppuun, haavoittanut häntä puukolla kaulaan ja ryöstänyt hänen omaisuutensa. Lähtö Siperiaan koitti syyskuussa 1859, ja kun Rask vuonna 1863 pakeni kaivokselta, hän oli kestänyt pakkotyötä vain pari vuotta. Huonon terveyden takia Raskia ei kiinni jäämisen jälkeen lähetetty takaisin Siperiaan, vaan hänet tuomittiin elinkautiseen pakkotyöhön Suomessa. Vuonna 1869 Rask anoi, että hänet vapautettaisiin pakkotyöstä ja lähetettäisiin siirtolaiseksi Siperiaan, mutta siihen ei suostuttu.
 
Jotkut siirtolaisiksi lähetetyt pääsivät palaamaan Suomeen luvallisestikin saatuaan keisarilta armahduksen. Monissa lehdissä kirjoitettiin syyskuussa 1888 Tampereen ja Hämeenkyrön seudulla nähdystä vaimoihmisestä:
 
Suurta huomiota maantiellä kulkewissa herätti pari wiikkoa sitte eräs outo, wanhanpuolinen waimoihminen, joka horjuwilla, wäsyneillä askeleilla, pyssy olalla ja kaksiteräinen wäkipuukko wyötärellä Tampereelta päin kulki Hämeenkyröön. Eikä ihmekään, että hän oli wäsynyt! Eukko palasi nimittäin suorastaan Siperiasta, hywän matkaa Krasnojarskin kaupungin itäpuolelta, jonne hän 31 wuotta sitte oli omasta pyynnöstä siirtolaisena lähetetty, Turun ojennuslaitoksesta. Tuossa kaukaisessa maassa oli hän päässyt pikku-waroihin, taitawa kuppari, iskijä, pitsin kutoja y. m. kun oli, ja wanhuutensa päiwät olivat turwatut, mutta niin rupesi ikäwä synnyinmaahan eukkoparkaa rasittamaan, että hän, päättäen luopua kaikesta tawarastaan matkarahoja hankkiaksensa wiime wuonna Keisarilta haki luwan saada palata tänne takaisin. Se suotiinkin hänelle. Wiime toukokuun alussa lähti hän sitte matkalle, ensiksi käyden, sitte laiwalla Tomskiin ja Tobolskiin ja wihdoin Jekaterinenburgin kautta rautatietä Pietariin ja tänne.  – Aseet oli muija hankkinut itselleen Siperiasta, jossa hän sanoi rauhattomuuden ja turwattomuuden olewan pelottawan suuren, ja wielä Wenäjälläkin arweli hän naisen tarwitsewan luotettawaa "kädenomaa" jos mieli päästä rauhassa roswoilta. Eeva Katariina Daavidintytär – se on eukon nimi – on 63 wuoden vanha.
 
Piirtäjämme näkemys Siperiasta palaavasta Eevasta. Tädin pyssy on lyhennetty malli Berdan II:sta, joka oli Venäjän armeijan vakiokivääri vuodesta 1870 ja käytössä myös Suomen tarkk'ampujapataljoonissa. Aseita myytiin siviileille metsästyskäyttöön; esim. tunnettu erämies Dersu Uzala oli kovin mielistynyt Berdankaansa eikä halunnut vaihtaa sitä uudempaan.

 
 
Vuonna 1889 saapui Pietarista Turkuun höyrylaiva "Finlandilla" Johan Fredrik Grönroos vaimoineen. Mies oli entinen Turun ruotusotaväen varusmestari, joka oli tuomittu kruunun omaisuuden tuhlaamisesta 28 vuorokauden vesileipävankeuteen ja lähetettäväksi Tobolskin kuvernementtiin.
 
– – Siellä eli hän sitten waiwaloista elämää, harjoittaen kalastusta ja metsästystä, aluksi yksinänsä ja sitten waimonsa kanssa, muuan Liiwinmaalta Siperiaan lähetetty nainen, jonka kanssa hän siellä meni awioliittoon. Mies walitti, ettei hän moneen wuoteen saanut kuulla luterilaista jumalanpalwelusta eikä käydä Herran ehtoolliselle, koska lähinnä asuwan luterilaisen papin luo oli 600 wirstan matka. Siperiassa oleskeli mies 32 wuotta, jolloin hän sai armoa ja luwan palata sieltä takaisin. – Halu wielä kerran nähdä isänmaata heräsi silloin miehessä, jonka wuoksi hän waimonsa kanssa lähti pitkälle kotimatkalle, joka oli noin 5,000 wirstaa. Tästä matkasta oliwat he kulkenut noin 200 wirstaa jalkasin. Matkalla Wenäjän kautta oli heille osoitettu suurta awullisuutta, sekä alhaisten että ylhäisten puolesta, jotka usein oliwat antaneet heille sekä ruokatawaroita että raha-apua. – Tämä kotimaahansa palannut mies on nuorena oppinut muurarintyötä, jolla hän nyt aikoo koettaa ansaita elatuksensa.
 
 
Lähteitä:
KA Astia Oikeusosaston arkisto. Päätöstaltiot Da: 64 (1859) ja Da: 85 (1869).
Kansallisarkiston digitaaliset aineistot. Suometar 30.10.1865 no 252, s. 2. Uusi Suometar 30.9.1888 no 229, s. 3. Sanomia Turusta 17.10.1889 no 243, s. 2.
Juntunen, Alpo 1983: Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa. Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto. Helsinki: 1983.
 
 


17. maaliskuuta 2022

Pyryilman pyörteissä

Viipurilaisessa Työ-lehdessä oli 11.3.1911 uuti­nen harvinaisesta hääyöstä:
Herttainen hääyö. Harwinainen tapaus sattui raja­seudulla pidettä­wissä häissä tässä hil­jat­tain.Wihiltä tul­lessa Kite­län kreik­ka­lai­selta kir­kol­ta ko­tiin Uo­maan ky­lään, jossa häi­tä wie­tet­tiin, oli weli Iwana nuo­ren wai­monsa kanssa nukku­nut rekeen. Näil­lä oli ollut pidot pari päi­wää ennen. Tätä rak­kau­den unta jat­kui­kin myö­hään yö­hön. Hewo­nen­kin oli kyl­läs­ty­nyt pit­kis­tä mat­kois­ta jää­den toi­sis­ta jälem­mäksi kowas­sa lumi­pyrys­sä. Jos­tain syystä oli joutu­neet ohjak­set reen alle, kään­täen hewo­sen tieltä syr­jään. Iwanan ja Marian huo­maa­mat­ta wei tämä hei­dät pit­kän mat­kan lahdel­maan, jossa wasta herä­si­wät, ihme­tel­len ympä­ril­lään ole­waa maail­maa enem­män kuin kowaa ilmaa. Pois eiwät osan­neet, joten piti olla yötä. Ajella sai­wat Sääks­järwen ran­toja pit­kät mat­kat. Iwana pani lo­pulta hewo­selle kaura­säkin pää­hän ja Maria lait­toi wuo­teen sul­hol­leen, polke­mal­la hau­dan lumeen, johon pan­tiin reki­nahka alle ja wälly peit­teeksi. Ol­tiin yötä awa­rassa aitassa, johon­ka sopi myös hepo­kin. Se oli iha­na hää­yö. Hää­talossa jo alet­tiin yöllä oudok­sua pahaa kuin ei paria alka­nut kuulua, käy­tiin etsi­mässä appe­lasta ja sit­ten jo jär­wel­tä­kin waan ei löy­det­ty. Nuori pari maka­si her­roiksi aamu­silla kym­me­neen asti, eikä hei­tä ken­kään häi­rin­nyt. Kos­ka Iiwa­na sit­ten suo­riu­tu­nut oli ajoi hän rakas­tet­tun­sa Marian kans­sa hää­taloon yl­peänä. Hert­tai­sempaa hää­yötä ei kai moni nuo­ri pari ole wiet­tä­nyt.  

 


 

Kitelän ortodoksisen seurakunnan metrikoista ei tunnu löytyvän sopi­vaa pariskuntaa, joka olisi vi­hitty loppu­vuodesta 1910 tai alku­vuo­desta 1911. Tammi­kuun 30. päivänä 1911 vi­hit­tiin muuan uomaa­lai­nen Ivan, mutta mor­sia­men nimi oli Iri­na.


Kahdeksan vuotta aikaisemmin Laatokka-lehdessä oli uutinen kulkukauppias Antti Koistisesta. Yhteisiä piir­teitä edel­li­sen uuti­sen kans­sa ovat lumi­pyry, eksy­mi­nen ja Uo­maa.



Neljä wuorokautta eksyksissä. T. k. 4:nä päiwänä läksi kulku­kaup­pias Antti Kois­tinen hiih­tä­mään Impi­lahden pitä­jän Uomaalta, Sepän talosta, oiko­tietä Uuk­sulle. Mutta kun oli an­ka­ra pyry-ilma, eksyi hän tiel­tä ja har­hai­li sit­ten pit­kin met­sää koko­naista neljä wuoro­kautta ilman ruokaa, sillä wasta näet 8:na päi­wänä saa­pui hän taka­sin Uo­maalle, samaan ta­loon josta oli lähte­nytkin. Tul­les­saan oli hän niin pa­hoin uupu­nut että tus­kin jaksoi puhua, ja eikä ihme­kään, sil­lä pait­si ruuan puu­tetta, oli hän kowin wäsy­nyt­kin, kun kol­meen yö­hön ei ollut saa­nut nuk­kua­kaan. Ensim­mäi­sen yön oli hän näet wiet­tä­nyt nuo­ti­olla, mutta sit­ten oliwat tuli­tikut kas­tu­neet, joten hän ei kol­mena yönä woi­nut lewätä, waan täy­tyi lämpi­mik­seen olla lii­kkeel­lä. Kai­keksi onnet­to­muu­deksi oli­wat wielä suk­set­kin tait­tu­neet, joten mies parka sai kah­lata it­sensä uuwuk­siin sywässä lu­messa. Nyt hän kui­ten­kin on jo täy­sissä ruu­miin woi­missa, eikä hänen ter­wey­tensä näy kär­si­neen tuosta wähem­män miel­lyt­tä­wäs­tä seik­kai­lusta.

 


Laatokka 14.3.1903.

 


Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Työ 11.3.1903, Laatokka 14.3.1903. Linkit tekstissä. 

DA I Ca:31, Kitelän ortodoksisen seurakunnan metrikat 1910–1912 (maaliskuun 1911 uutisen lopussa mainittu vihkitieto jaksossa 152).

10. maaliskuuta 2022

Talonpojat lumitöihin

Maaliskuun 26. päivänä 1855 aloitettiin Lopen pitäjän sekä eräiden Janakkalan, Rengon ja Hausjärven osien talvikäräjät Pälsin talossa Sajaniemessä. Toisen käräjäpäivän asialistalla oli muun muassa yleisten maanteiden talvikunnossapito, josta oli määrä päättää seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Maanteiden talvisesta aukipidosta vastasivat tien lähellä asuvista tilallisista muodostetut aurauskunnat (ploglag),  ja tieosuuksien aukipito annettiin vähiten vaativalle.

Paikalle oli saapunut runsaasti käräjäkunnan asukkaita. Nimismies Johan August Lindberg esitti suunnitelmansa aurauskunnista ja ehdotti myös, että auki pidettävien teiden joukkoon lisättäisiin seuraavana vuonna valmistuva tie Läyliäisten kautta Vihtijärvelle. Se ei kuitenkaan saanut käräjäväen kannatusta.

Nimismies muistutti mieliin lumiaurojen mitat: yleisillä maanteillä käytettävän auran tuli olla tehty neljän tuuman lankuista, sen tuli olla 14 tuumaa korkea, yksitoista kyynärää pitkä ja yhdeksän kyynärää leveä. Kapeammilla teillä auran pituudeksi oli määrätty yhdeksän kyynärää ja leveydeksi kuusi kyynärää [kyynärä = 0,594 m].

Lopella 1850-luvulla käytetyistä lumiauroista ei valitettavasti ole kuvaa. Yllä olevassa kuvassa lumenaurausta Rovaniemen Ylä-Säynävällä vuonna 1923. Auraa umpihangessa vetämään tarvittiin useita hevosia. Kuvaaja: Sakari Pälsi. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. CC BY 4.0. Museovirasto.finna.fi.


Tieosuuksien talvikunnossapito tammikuun 1. päivästä 1856 samaan päivään 1861 annettiin  vähiten vaatineille seuraavasti:

Yleinen maantie Hämeenlinnasta Tammisaareen

Ensimmäisen osuuden Janakkalan rajalta Vähikkälän kestikievarin virstanpylväälle sai hoitaakseen Sauvalan rusthollin omistaja Östbom, toisen osuuden kesti­kievarista Toivan sillalle talollinen Joosef Antinpoika Riukula ja kolmannen osuuden sieltä Launosten Nummelan tienhaaraan Juho Heikinpoika Tuomola.

Kahden virstan [virsta = 1 068,8 m] kunnossapidosta Nummelan tienhaarasta toiselle virstan­pylväälle Joentaustan suuntaan jättivät yhdessä alhaisimman vaatimuksen eli 24 hopea­ruplaa leskirouva Ulrika Alftan ja lampuoti Juho Antinpoika Oinaala Launosista.

Seuraavat osuudet saivat hoitaakseen:
  • kolme virstaa Eskolan kivisillan lähellä olevalle kolmannelle virstan­pylväälle 16 ruplalla ja sieltä kaksi virstaa 650 kyynärää Isojoen tienristeykseen 13,50 ruplalla herastuomari Adam Mattila ja talollinen Juho Iisakinpoika Heikkilä yhteisesti
  • 1 3/4 virstaa Isojoen risteyksestä Takaveräjän torpan luona olevalle virstanpylväälle ja sieltä kaksi virstaa Hieronköykyn mäellä sijaitsevalle neljännelle virstanpylväälle yhteensä 42 ruplalla Emanuel Wilkman Naski
  • kaksi virstaa Hieronköykystä Kullajoen torpalle 10 ruplalla kirkkoväärti Iisak Iisakinpoika Harri
  • kolme virstaa Kullajoelta Kuritun torpan virstanpylväälle 10 ruplalla talolliset Jaakko Juho Kustaanpoika Oila ja Eerik Juho Juhonpoika Oila
  • kaksi virstaa Kuritusta Ratasmyllyyn yhdeksällä ruplalla Juho Iisakin­poika Routio
  • kaksi virstaa Ratasmyllystä Halkivahan tienhaaraan ja sieltä kolme virstaa Vihdin rajalle yhteensä 22 ruplalla Kaarle Juhonpoika Uotila

Maantie Joentaustan kestikievarista Tammelaan

  • kahden virstan 1 400 kyynärän osuus Isojoen tienristeyksestä Sohlbackan pellon virstanpylväälle 12,50 ruplalla kirkkoväärti Iisak Iisakinpoika Harri
  • seuraavat kolme virstaa Hallan tienhaaraan 10 ruplalla talollinen Abraham Eerikinpoika Mäkelä Joentakaa
  • Hallan risteyksestä kolme virstaa Kaakkolan suolla olevalle virstan­pylväälle 9,50 ruplalla Emanuel Matinpoika Kaakkola Ourajoelta
  • seuraavat kolme virstaa Topenon sahan lähellä olevaan tienhaaraan 10 ruplalla David Jaakonpoika Saukkola
  • sieltä yksi virsta 1 010 kyynärää Topenon kylän tienristeykseen 13,50 ruplalla ja edelleen kaksi virstaa 800 kyynärää Pollon torpan luona olevalle virstanpylväälle 15 ruplalla lautamies Aleksanteri Hemmo
  • Pollosta kolme virstaa kolmannelle virstanpylväälle Vojakkalaan päin 14,50 ruplalla talollinen Juho Juhonpoika Sokala
  • seuraavat kolme virstaa Vojakkalan kylään 14 ruplalla talollinen Fredrik Matinpoika Pekkala
  • Vojakkalasta 4 1/3 virstaa Lietsaan eli Turun yleiselle maantielle 30 ruplalla talolliset Emanuel Eliaanpoika Ollikkala ja Nikodemus Kustaan­poika Lukana.
 
Lopen puoleisen osuuden yleisestä maantiestä Portaan ja Lietsan kestikievareiden välillä, viisi virstaa, saivat 25,50 ruplalla yhteisesti hoitaakseen talolliset Kustaa Eerikinpoika Kallela ja Juho Aaroninpoika Tervalammi Vojakkalasta.

Räikälän ja Kuittilan kestikievareiden välisen yhdystien kolme osuutta saivat hoitaakseen rusthollari Kustaa Thurén Jussila, talollinen Eerik Eerikinpoika Alitalo ja talollinen Kustaa Kustaanpoika Tuomola Haapaniemestä.
 
Maantie Launosten, Kormun ja Herajoen kautta Uudenmaan läänin rajalle
  • kahden virstan tieosuus Launosten Nummelasta Mäyrän torpalla olevalle virstanpylväälle 13,50 ruplalla leskirouva Alftan ja lampuoti Juho Antinpoika Oinaala
  • kolme seuraavaa osuutta aina Herajoen kylään saakka sai yhteensä 49 ruplalla hoitaakseen lampuoti Eenok Eerikinpoika Marttila Hiivolasta
  • loppuosuuksien auraukset Uudenmaan läänin rajalle saakka saivat hoitaakseen talolliset Eerik Matinpoika Isola Arolammilta, Jaakko Matinpoika Kaidansuo Herajoelta ja Salomon Israelinpoika Jussila Arolammilta.

Kihlakunnanoikeuden hyväksymä suunnitelma lähetettiin vielä maaherran vahvis­tettavaksi. Koko käräjäkunnassa maanteiden talvikunnossapito viisivuotis­kaudella 1856–1861 tuli maksamaan 469 hopearuplaa. Kustannukset kerättiin käräjäkunnan asukkailta manttaalin mukaan. Lumettomana aikana kustannukset jaettiin tienjako­järjestelmään kuuluvien tilojen kesken.


Lähteitä:
KA (DA) Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat Janakkalan tk, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1850.

 



 
 

3. maaliskuuta 2022

Varkaita Joensuussa


Wuonna 1888. Syyskuun 24. päivänä kokoon­tui Raastu­van­oi­keus Joen­suussa Raati­huo­neelle. Saapu­villa oli­vat Pormes­tari J. A. Nystén, sekä Raati­mies Juha­na Nousi­ai­nen ja Ravin­to­lan­pitäjä Simo H. A. And­berg, viime­mai­nit­tu ennen teh­dyllä tuo­ma­rin va­lalla.

 Pöytäkirjan toimitti Pormestari Nystén.

– –

§: 9.
Kaupunginviskaali N. H. Aschan on täksi päi­väksi alla­mai­ni­tussa suh­tees­sa ma­nuut­ta­nut van­gi­tun rää­tä­lin Juho Anna Lee­nanp. Wäns­kän, Taipa­leen ky­läs­tä Li­pe­rin pi­tä­jä­tä, ja kun asi­aa nyt tut­kit­ta­vaksi otet­tiin, tuli syyt­täjä itse saa­pu­vil­le, minkä ohes­sa vja van­git­tu­na kau­pun­gin van­ki­hoi­dolta Oikeu­teen tuo­tiin.
    Kannettansa toimittaen lausui syyt­täjä vjan, kuten saapu­ville tullut Lois­vaimo Anna Immo­nen, Mönnin­vaaran kylästä Kontio­lahden pitä­jätä, on kanta­jalle ilmoit­tanut keski­viik­kona tämän Syysk. 12. pnä kau­pun­gin torilla Anna Immo­sen tas­kusta varas­ta­neen viiden­kolmatta pen­nin mak­sa­van nenä­lii­nan ja sen nurk­kaan sol­mi­tut neljä­kym­mentä penniä rahaa, eli siis tava­raa ylei­seen kuuden­kymme­nen vii­den pen­nin arvosta, mikä varas­tettu tavara kum­minkin heti pois saa­tiin; ja vaati syyt­täjä nyt tästä rikok­sesta vjalle lail­lista edes­vas­tausta, jonka ohessa ilmi­antaja Anna Immo­nen, joka yhdis­tyi syyt­tä­jän edes­vas­taus­vaati­muk­seen, anoi vjan velvoit­ta­mista palkit­se­maan kjan kulungit jutussa. 
     Kanteesta kuultuna myödytti vja syy­tök­sen oike­aksi, ja sanoi arvel­leen­sa nenä­liinan ottaa itsel­lensä hatta­roiksi [hat­tara = jalka­rätti], eikä tietä­neensä että sii­hen oli sol­mittu raho­ja; min­kä mer­kit­tyä syyt­tä­jä vjan mai­neesta antoi Oikeu­teen näin kuulu­van papin­todis­tuk­sen   Katso liite Åkerblom

 


Todistetaan että lois Juho, Anna Leenanp, Wänskä Taipaleelta,
synt 1846.  on nuhteeton maineeltansa ja H. P. Ehtoollisen osallinen
Liperissä 17 Syys 1888
A F Åkerblom


     minkä luettua aset käskettiin astumaan ulos, siksi aikaa kun Oikeudessa, keskus­tel­tua,
Päätettiin:
     Oman tunnustuksensa mukaan näkee R. Oikeus selvästi näyte­tyksi, että vja mainit­tuna päi­vänä on taskusta varas­tanut ilmi­antaja Anna Immo­selta rahaa ja tava­raa ylei­seen kuuden­kymme­nen vii­den pen­nin arvosta, josta häntä Kunink. ase­tuk­sen mukaan Jouluk. 2. pltä 1766. sem­moi­sena kuin se kuu­luu Kunink. seli­tyk­sessä Maa­lisk. 23 pltä 1807. tuomi­taan ensi­kertai­sesta tasku­var­kau­desta pidet­tä­väksi ylei­seen kaksi­toista päi­vää van­keu­des­sa ve­del­lä ja lei­väl­lä, minkä ohessa vja kymme­nellä mar­kalla pal­kit­koon Anna Im­mo­sen kulu­tuk­set jutussa, mihin mieli­suo­siol­li­sen mak­sun puut­tees­sa lisä­tään lunas­tus pöytä­kirjan otteesta. Julis­tet­tua il­moitti vja tyyty­väi­syy­tensä pää­tök­sen kanssa, jonka täh­den hän pas­si­tet­tiin Kuo­pion lää­nin lin­naan, siel­lä maini­tun ajan van­keu­dessa pidet­tä­väk­si. Mer­kit­tiin.   

 

 – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

 

Wuonna 1888. Lokakuun 15. p kokoon­tui R­oikeus Joen­suussa Raati­huoneelle. Saapuvilla olivat Pormes­tari J. A. Nystén, sekä Raatimies Simo Hirvonen, ja Kaupunginviskaali Niilo Henrik Aschan, viime mai­nittu ennen teh­dyllä tuo­ma­rin valalla.

 Pöytäkirjan toimitti Pormestari Nystén.

– –

§: 8.
Kaupunginviskaali N. H. Aschan vaati virkansa puolesta ja Kaup­pias Mauno Piippo­sen, tästä kaupun­gista, siitä tehdystä ilmoi­tuksesta, että Oikeu­teen tuotu van­gittu Lois­mies Iisak­ki Annanp. Heis­ka­nen, Heinä­vaaran kylästä Kihte­lys­vaa­ran pitä­jätä, joka tiis­taina tämän kuun 9. pnä oli Kaup­pias Piippo­sen puo­dis­ta näpis­tä­nyt neljän­kymme­nen kah­den ja puo­len arssi­nan pitui­sen ja kah­den­tois­ta ­mar­kan neljän­kym­me­nen­vii­den pen­nin mak­sa­van ser­tin­ki­pakan, joka kum­min­kin kohta sen pe­rästä oli takai­sin saatu, tuomit­tai­siin edes­vas­tauk­seen näpis­tä­mi­sestä; antaen syyt­täjä vjan maineesta Oikeu­teen papin­kirjan, joka tähän kopioi­tiin ja oli näin kuu­luva:

 

Kuopion Hippakunta.
Papintodistus.
No 154              1888.

Asianomaisen kuulos­telta­vaksi jossain rikos­asiassa Joen­suun Raastuvan Oikeu­den edessä todiste­taan että lois­mies, Heinä­vaaran ky­lästä, Ii­sakki Heis­kanen, synty­nyt 5 päi­vänä Elo kuuta 1848 (neljä­kymmentä kah­deksan), on puh­das­mai­nei­nen ja Ripillä käypä.

Kiihtelysvaara, 4 päivänä Loka kuuta 1888.
Dawid Hakkarainen
Pitäjänapulainen 

 

     minkä luettua ilmi­antaja Piip­ponen, joka tänne oli saapunut val­tuu­tetun asian­ajajan Kauppa­kirjuri Juhana Mono­sen kautta, tun­nusti asi­an syyt­tä­jälle ilmi­an­ta­neensa ja yhdis­tyi edes­vastaus­vaati­muk­seen.
    Kanteesta kuultuna myö­dytti vja kanteen oike­aksi; minkä merkit­tyä aset, joista asian­ajaja Mono­nen anoi lain kulun­kien palkin­toa, käs­ket­tiin astu­maan ulos, siksi aikaa kun Oikeu­dessa, keskus­teltua,
Päätettiin:
     Koska vja on myödyttänyt itsensä syylliseksi kysymyksessä olevaan rikokseen, niin häntä 1.§:n mukaan Rikos­kaaren 47. lu­vussa tuomi­taan vetämään sakkoa ensim­mäi­sen ker­ran näpis­tä­mi­sestä puolet näpis­te­tyn tava­ran ar­vosta eli kuu­si mark­kaa kolme­kym­mentä seitse­män penniä, tahi mak­santo­varo­jen puut­tees­sa pidet­tä­väk­si kol­me päi­vää vankeu­des­sa, kui­ten­kaan ei ve­dellä ja lei­vällä. Julis­tet­tiin ja pää­tet­tiin pääs­tää vja irti van­keu­desta, kuin myös että vjalta van­gi­tessa tal­teen ote­tuista ra­hois­ta tulee otet­ta­vaksi ei ai­no­as­taan nyt tuo­mitut sa­kot, mutta myös ne kaksi­toista mark­kaa, mitkä vja pan­naan Kaup­pias Piip­po­selle suo­rit­ta­maan lain­kulun­kien pal­kin­nosta; mer­kit­tiin.   
     –   –   –   

 

Räätäli Juho Vänskä pantiin vesileipä­vankeu­teen Kuo­pion läänin­vanki­laan 28.9.1888 ja "irti annet­tiin siitä" 10. loka­kuuta. Sama mies mai­nit­tiin myös Joen­suun kau­pun­gin vanki­lan luette­lossa tammi­kuussa 1890. Hänet oli van­gittu 20. joulu­kuuta tasku­var­kau­des­ta. Joen­suun raastu­van­oikeus tuo­mitsi hänet 13. tammi­kuuta 1890 ensi­ker­tai­sesta tasku­var­kau­desta ja tois­ker­tai­sesta taval­li­sesta varkau­desta 16 päi­väksi vesi­leipä­van­keu­teen Kuo­pion lää­nin­vanki­laan, jonka päivä­kir­jaan hänet mer­kit­tiin 16. tammi­kuu­ta 1890. Hän vapau­tui vanki­lasta 1. helmi­kuuta.

Iisakki Heiskanen näkyy Kuopion läänin­vanki­lan helmi­kuun 1890 päivä­kir­jassa. Edel­lä mai­ni­tun 6,37 mar­kan sakon lisäksi hän oli saanut saman vuo­den mar­ras­kuussa 75 mar­kan sakon ensi­kertai­sesta vii­nan myyn­nistä. Sakot sai kor­vata yhteen­sä 18 päi­vän tavalli­sella vankeu­della.

 

Lähteitä:

Ka Hki, Prokuraattorin toimituskunta,  Eob:98 Kaupunkien vankiluettelot 1890.

KA Jns, Ba:32a ja Ba:34b Kuopion lääninvankilan päivä­kirja 1886–1889 ja 1890–1891. SSHY:n jäsen­sivut. 

KA Jns, Ca:33 Joensuun RO:n varsinaisasiain pöytäkirjat 1888 II.