7. huhtikuuta 2022

Lopen kutojanaisia 1800-luvulla

Suomen talousseura kartoitti 1830-luvulla pellavanjalostuksen tilaa Suomessa. Kyselyyn vuonna 1838 vastannut nimismies Otto Tammelander kertoi Lopen tilanteesta:
Lopella pellavaa on viljelty kautta aikain, mutta viljely ei ole viime aikoina laajentunut. Sato myydään Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Turussa, joka on pääasiallinen myyntipaikka. Kehräämistä myyntiä varten ei juuri harrasteta. Kudonnastakaan ei saada merkittäviä tuloja, vaikka myös kotitalouskäyttöön kudotaan maksua vastaan palttinaa (lärft) ja kilpikangasta (dräll). Turkulaiset ostavat pellavaa hämäläisiltä ja myyvät sen kankaina takaisin. Miksi loppilaiset eivät kudo itse? Syynä on se, että Turun seudun naiset ovat oppineet kutomaan löysää palttinaa ja saavat näin leiviskästä pellavaa kymmenkunta kyynärää kangasta. Hevoskäyttöisillä mankeleilla kankaasta saadaan kiiltävää ja kaunista. Lopella kehrätään vahvempaa lankaa ja kudotaan tiivistä ja kestävää kangasta, jolloin sitä saadaan yhdestä leiviskästä vähemmän. Lopen kankaat eivät hyvästä laadusta huolimatta ole menneet kaupaksi samalla hinnalla kuin turkulaisten kankaat, sillä asiaa tuntemattomat ostavat mieluummin kiiltäviä kankaita.

Emäntää ja piikaa lukuun ottamatta naisten ammattia ei rippi- ja henkikirjoista juuri pysty selvittämään. Lesket ja itsellisnaiset, jotka joutuivat yksin elättämään itsensä ja lapsensa, hankkivat toimeentulonsa miten parhaiten taisivat. Monet tekivät erilaisia piian töitä, mutta osalla oli jotain erityisosaamista: oli kutojia, kehrääjiä, pitojen järjestäjiä ja kuppareita. Henki- ja rippikirjoissa kutoja tai kehrääjä (väfvare, spinnerska) on naisten ammattina vasta 1800-luvun puolivälissä.

Naisia lieden ja kangaspuiden äärellä Korteniemen pirtissä 1928–1930. Kuvaaja Esko Aaltonen. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Museovirasto.Finna.fi. CC BY 4.0.



Henkikirjoissa mainitut kutojanaiset asuivat Lopenkylässä, Sajanie­messä, Joen­takana tai Launosissa. Näissä kylissä oli isoja taloja ja kartanoita, joissa oli työtä tarjolla.

Maria Elisabeth Matintytär Stenroos on henkikirjoissa kutoja ensimmäisen kerran vuonna 1859. Hän oli jäänyt leskeksi pari vuotta aikaisemmin.

Maria Elisabeth eli Maija Liisa oli syntynyt 6.3.1806 Vatsiassa Ihanaisten torpassa. Palvellessaan Salon kartanossa vuonna 1829 hän avioitui pitäjänräätäli Henrik Stenroosin kanssa ja asui sen jälkeen Hirvijärven Djurvikissa kuolemaansa saakka. Pariskunnalle syntyi kahdeksan lasta, joista aikuisiksi elivät Kristiina Loviisa, s. 1830, Heikki Juho, s. 1834, Vilhelmiina, s. 1845, ja Kustaa Aleksanteri, s. 1848. Puoliso Stenroos kuoli vuonna 1857 ja Maija Liisa 30.5.1868.

Pälsin Marttilan torpassa 19.12.1815 syntynyt Eeva Stiina Matintytär asui lähes koko ikänsä Sajaniemen Pälsillä lukuun ottamatta muutamaa Joentaan taloissa vietettyä piikavuotta. Hänen vanhempansa olivat torppari Matti Erikinpoika, s. 1771 Sajaniemessä, ja Leena Heikintytär, s. 1775 Ourajoella. Eeva Stiinaa kutsutaan ensimmäisen kerran kutojaksi vuoden 1858 henkikirjassa ja myös kehrääjäksi vuonna 1860. Eeva Stiina Matintytär oli naimaton. Hän kuoli halvaukseen 74 vuoden ikäisenä 8.9.1889.

Loviisa Ek eli Sarin syntyi aviottomana lapsena Joentaan Mäkelässä 5.8.1798. Hänen äitinsä oli Mäkelässä 1770 syntynyt Anna Heikintytär, joka vuonna 1800 meni naimisiin Joentaan Kieran pojan, sotilas Gabriel Kustaanpoika Ekin kanssa. Avioliitossa syntyivät tyttäret Aqvilina 1802 ja Anna Liisa 1803 sekä pojat Juho Kustaa 1805 ja Manasse 1807. Myös Loviisa mainitaan Gabriel Ekin lapsena kirkkoherra Strandbergin vuonna 1827 antamassa sukuselvityk­sessä.

Isä Gabriel joutui Suomen sotaan, ja hänen arvellaan kuolleen kentällä vuonna 1808. Lapsuutensa Loviisa vietti Mäkelässä, jonne äiti oli puolison kuoltua muuttanut. Kotoa lähdettyään Loviisa palveli joitain vuosia piikana Ourajoella ja muutti sen jälkeen takaisin Joentaan kylään Konkkalan itselliseksi. Hänelle syntyi kolme aviotonta lasta, joista jäi eloon vain 12.7.1826 syntynyt Maria Kreetta. Vuonna 1829 Loviisa avioitui Vihdistä kotoisin olleen Juho Sarinin kanssa. Puolison kuoltua Loviisa asui Mäkelässä. Vuoden 1858 henkikirjassa Mäkelässä on heikkonäköinen kutoja Maria Saren, jonka tytär Maria toimi äitinsä hoitajana. Kyseessä on varmasti Loviisa Sarin, sillä myös rippikirjassa tytär Maria mainitaan äitinsä hoitajaksi. Loviisa Sarin kuoli 20.11.1862.

Tytär Maria eli Maija on rippikirjoissa ompelija ja henkikirjoissa myös kutoja. Hän meni vuonna 1845 naimisiin Josef Sirenin kanssa. Maijalle syntyi kaksi tytärtä, jotka ilmeisesti menehtyivät pieninä. Avioliitto oli riitainen, ja pariskunta sai varoituksen epäsovusta. Siren oli myös saanut juopumussakkoja, ja kerran hänet oli tuomittu siitä, että hän oli pikaistuksissaan töninyt appeaan Juho Sarinia. Myöhemmin pariskunta asui erossa, ja Josef Sirenin kuoltua Maija muutti Nurmijärvelle Kytäjän kartanoon, missä hän kuoli vanhuuteen 78-vuotiaana vuonna 1905.

Loviisa Ahlfors syntyi 22.8.1797 Sajaniemen Särkijärven torpassa sotilas Mikkel Bertelinpoika Ahlin (1770–1824) ja Maija Liisa Erikintyttären (1771–1800) perheeseen. Vuosina 1811–1815  Loviisa oli piikana Lopenkylän Forspakassa, mistä hän muutti Nurmijärvelle ja otti Alhfors-sukunimen. Palveluspaikkoja oli Nurmijärven lisäksi Hauholla ja Lopella, usein jonkun Tammelanderin sukuun kuuluvan luona. Vuodesta 1836 hän oli henkikirjojen mukaan ensin Sohlbackan piikana ja sitten nimismies Otto Tammelanderin Uotilassa itsellisenä. Ensimmäisen kerran häntä nimitetään kutojaksi marraskuussa 1855 tehdyssä henkikirjoituksessa. Loviisa ei ollut naimisissa, mutta hänellä oli yksi aviottomana syntynyt tytär. Loviisa Ahlfors kuoli "tulehdukseen" 61-vuotiaana vuonna 1859. Piikana toimeentulonsa ansainnut tytär Loviisa Vilhelmiina menehtyi lavantautiin 1868.

Anna Liisa Söderlund, s. 1796 Rengossa, oli toinen Uotilassa kutojana toiminut. Anna Liisan puoliso, sahanasettaja ja itsellinen Karl Henrik Söderlund, menehtyi vuonna 1829. Perheen neljästä lapsesta vain vanhin, 1821 syntynyt Mooses, oli silloin elossa. Vuonna 1845 Anna Liisa muutti itsellisenä leskenä Uotilaan, missä hän asui kuolemaansa 15.11.1868 saakka. Hänen sanotaan olevan kutoja henkikirjassa 1860.

Saman vuoden henkikirjassa kutoja on ammattina myös Janakkalassa vuonna 1794 syntyneellä Eeva Jaakontyttärellä. Hänen puolisonsa oli Heinijärven torppari Erik Heikinpoika, joka kuoli vuonna 1855. Eeva asui puolison kuoltua Launosissa. Hän kuoli 19.9.1867. Rippikirjassa 1859–1865 on Joentaan Nyynäisissä kutoja Vilhelmiina Adamintytär Waldén, s. 20.7.1843 Joentakana. Tämä on ainoa kerta kun häntä kutsutaan kutojaksi. Vilhelmiinan puoliso oli August Paavalinpoika, s. 24.9.1830 Sajaniemessä. Perheen lapsista vain tytär ja yksi viidestä pojasta selvisivät aikuisikään. Vilhelmiina Waldén kuoli 4.12.1892.
 
Kehrääjiä olivat muun muassa Sajaniemen Melkolla asunut Anna Maija Erikintytär, s. 1806 Lopella, ja Ulla (Ulrika) Antintytär, s. 1796 Hausjärvellä. Elias Fagerlundin verkatehtaassa työskenteli vuosien 1849 ja 1850 henkikirjan mukaan "Serafia spinnerska", ilmeisesti Hausjärveltä tullut Serafia Henrikintytär, s. 1822.
 
 
Lähteitä:
ÅAB FHS, D XVI 3. Tammelanderin selonteko 1838.
KA Hml Sääksmäen alisen tk:n arkisto, Ca4: 9 Lopen käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjat 1826–1827.
KA Astia Janakkalan tk:n renovoidut tuomiokirjat. Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1849.

1 kommentti:

Heikki Uusitalo kirjoitti...

Kiitos. Linkkasin jutun FB:n Lopen Suvut-sivulle.