23. kesäkuuta 2022

Kulttuuria Kemijokivarressa

Eläviä kuvia

Kemin alueella ilmestyvässä Perä-Pohjolaisessa julkaistiin 23.3.1909 ilmoitus:

Kemin Taivalkosken Nuorisoseura
näyttelee Tervolan Kirkonkylän
Työväentalolla
Sunnuntaina 28 p. Maalisk.

"Eläviä kuvia"
(kolminäytöksinen näytelmä)

Näytelmä alkaa klo 7 j.p.
Lopuksi karkeloa.
                                                Toimikunta.

 

 Samassa lehdessä oli 1.4. nimimerkin –o –n arvostelu:

Näytelmäiltama. "Eläviä kuvia"-niminen näytelmä näytel­tiin Ala­paak­ko­lan nuo­ri­so­seu­ran toi­mes­ta Tervo­lan työ­väen­yhdis­tyksen talolla viime sun­nun­taina.
    Tämä kolminäytöksinen ilveily esi­tet­tiin maa­lais­oloi­hin kat­soen yleen­sä hy­vin. Eten­kin Mat­ti Mau­la esiin­ty­es­sään nuo­rena liike­mie­henä, Han­nu Miek­ko­sena, näyt­teli osansa hyvin. Samaa ei voi sanoa Miek­ko­sen Hilda-rou­vana esiin­ty­jästä Maikki Jau­hosta. Ei tar­vitse käyt­tää anka­raa kri­tiik­kiä sano­es­saan hänen ei sopi­van esiin­ty­mään liike­mie­hen nuo­rena ja hie­nona rou­vana.
    Täyden tunnus­tuksen ansait­sevat Matti Ämmä sekä Wieno San­dell, edel­li­nen esit­täen Miek­kosen appi­ukon Efraim Pyyh­tiän, jäl­kim­mäi­nen hänen rou­vansa Mal­wiinan osaa. Martta Sini­salo­na esiin­tyjää Meeri Mäki­maulaa voi myös­kin pi­tää joten­kin onnis­tu­neena.
    Voimailija Taneli Jurrikkana esiin­tyi Wille Tuok­kila. Häntä ei esityk­sensä puolesta sovi moit­tia, mutta pelät­ty­nä at­leet­tina ollen olisi hänel­lä pitä­nyt olla voi­mak­kaam­pi var­talo.
    Venäläisenä, rikkaana nuo­rena­mie­henä Boris Mihailo­witsh Mens­kynä esiin­tyi Heikki Man­sikka ker­ras­saan tyy­dyt­tä­väl­lä ta­val­la. Oi­kein jänni­tyk­sel­lä odot­ti kat­so­ja hä­nen tule­mis­taan näyt­tä­mölle, niin hy­vin suo­rit­ti hän vai­kean osansa.
    Muut, vähemmän huomatta­vien osien suorit­ta­jat ei­vät he­kään miten­kään näy­tel­män juon­ta pilan­neet, joten – kuten sanot­tu – näy­tän­töä voi pi­tää yleen­sä hyvin onnis­tu­nee­na. Tyyty­väi­sinä näyt­ti ole­van ylei­sö­kin päät­täen vilk­kais­ta suo­si­on oso­tuk­sis­ta näy­tän­nön lo­put­tua. – Yleisöä olikin saapunut salin täy­deltä, joten näytte­li­jöi­den talou­del­li­set­kaan edut ei­vät liene ai­van mität­tö­miin men­neet.
    Lopuksi mainittakoon, että yleisöltäkin voi vaatia hilli­tym­pää käy­töstä, sillä sel­lai­set naurun rema­kat häi­rit­se­vät näy­tän­töä sekä sitä tar­koin seu­raa­vaa kat­se­li­jaa.

Eläviä kuvia oli Oskar Blumenthalin ja Gustav Kadelburgin sak­saksi kirjoittama ja Uuno Johan­nes Vuor­joen Suo­men oloi­hin sovit­ta­ma näy­telmä. Uuno Johan­nes Vuori­joki (vuoteen 1906 saakka Wege­lius) oli varsi­nai­selta amma­til­taan opet­taja ja venä­jän­kie­li­sen kir­jal­li­suuden suo­men­taja. Hänen vai­monsa oli Sorta­va­lassa syn­ty­nyt El­len Maria Lean­der, jonka nimi on mai­nit­tu blo­gissa ai­kai­sem­min­kin. 

Runoilija ja arvostelija Eino Leino näki Elä­viä kuvia -näy­tel­män Kan­sal­lis­teat­terin ensi-il­lassa 9.11.1906 ja ar­vioi näke­määnsä seu­raa­vas­ti: "Kansallisteatterin ensi illassa oli väkeä hyvä huo­ne ja iloi­suus ääne­käs. Ohjel­massa oli Blumenthal & Kadel­burgin 3-näytök­sinen il­veily 'Elä­viä kuvia', joka osot­tautui aika hupai­seksi hassu­tukseksi. Tapauk­set liit­tyvät nyky­aikaisen kine­mato­graafi-hur­juuden ympä­rille. Juoni on rans­ka­lai­sen il­vei­lyn ta­val­linen: avio­mies­ten uskot­to­muus. Täs­sä kui­ten­kin sak­sa­lai­sella viat­to­muu­della ja ge­myytil­lä pyö­ris­tel­ty." 

Elävistä kuvista kirjoitti tuoreeltaan arvostelun myös V. A. Koskenniemi:

"Eläviä kuvia", jolla viime viikolla oli ensi iltansa Kansallisteatterissa, osoit­tau­tui paljon hupai­sem­mak­si kuin näytel­män saksa­lai­seen alku­pe­rään kat­soen oli uskal­ta­nut odot­taa. Nuo­ren avio­mie­hen lii­kut­ta­van huo­no onni, joka m. m. ilme­nee sii­nä, että hänen ainoa sa­lai­nen koh­tauk­sensa tu­lee "elä­vissä kuvissa" ikuis­te­tuk­si, on se tee­ma, jonka ympä­ril­le teki­jäin leik­kisä mieli­kuvitus on kek­si­nyt pal­jon lys­til­lisvtä situ­at­sioni-ko­miik­kaa ja eräi­tä haus­koja rep­liik­kejä ja sana­sut­kauk­sia. Kui­ten­kin puut­tuu näy­tel­mältä sa­tii­ri­nen aines, jol­lei sel­lai­sena tah­do pitää pien­tä lei­kin­las­kua "elä­vien ku­vien teat­te­rin" ja näy­tel­mäs­sä esiin­ty­vän am­matti-at­lee­tin kus­tan­nuk­sel­la – mut­ta ei­hän näy­tel­mä oli­si sak­sa­lai­nen, jos tämä puo­li sii­nä olisi sen vah­vem­min edus­tet­tu. Muu­ten ei pi­lan­teko "elä­vien ku­vien" ja am­mat­ti­paini­jain kus­tan­nuk­sella oli­si vail­la aktu­aali­suutta tääl­lä Hel­sin­gissä. Luu­lenpa, että Kansal­lis­teat­te­ril­la­kin pitäi­si ole­man joita­kin kat­ke­roita sano­ja sen­suun­tai­sen "taide­har­ras­tuk­sen" varalle. –  –

Eläviä kuvia Tervo­lassa näytel­leistä Mat­ti Mau­la eli Ran­ta­maula oli isä­ni serk­ku, Ponteva poliisi -blogi­kirjoi­tuksen pää­hen­kilö. Samassa kirjoi­tuk­sessa maini­taan myös Hannu Miek­kosen vai­moa näy­tel­lyt Maik­ki Jau­ho, josta tuli vuonna 1917 tosi­elä­mäs­sä­kin Matin vaimo ("Polii­sin Maija").  Matin isä ja isän­äitini oli­vat sisa­ruk­sia. Voi­mai­li­ja Tane­li Jur­rik­kaa näy­tel­lyt Vil­le Tuo­ki­la oli niin ikään isä­ni serk­ku: isän­isäni ja Vil­len äiti oli­vat sisa­ruk­sia. Mat­ti Ämmä eli Kivi­har­ju taas asui mel­kein isän kotipaikan naa­pu­rissa.


Ohjelmaa joka makuun

1900-luvun alun nuorisoseurat olivat Leinoa mukaillen näyttelemis-hurjuuden vallassa. Taival­kos­ken nuo­ri­so­seura­kin esitti vuo­den 1909 mit­taan perä­ti kaksi­tois­ta näy­tel­mää: Maa­lai­sia neu­vo­mas­sa, Murto­vaa­ra­laiset, Elä­viä kuvia, Pes­tuu­päi­vä Ran­nan­pääs­sä, Talon­kat­so­jai­set, Pui­jolla, Ku­her­rus­ajan kulut­tua, Tukki­joella, Kuver­nöö­ri tu­lee, Sai­tu­rin pe­rin­tö, Tyh­mä-Jus­si ja Kar­ku­rit.

 


Perä-Pohjolainen 22.6.1909, sivu 4.

 

Nuoriso­seuran järjestämästä kesä­juh­lasta teh­tiin sel­koa Perä-Pohjo­laisen nume­rossa 72.

Arpajaiset ja kesäjuhlan oli Kemin Taivalkosken nuorisoseura toimeen­pannut Juhan­nus­päivänä. Ilma vaik­ka­kin aa­mu­päi­väs­tä näyt­ti sadet­ta uhkaa­val­ta, muut­tui kau­niik­si juhla­ilmaksi. Ylei­söä kart­tui­kin joten­sa­kin run­saas­ti ti­lai­suu­teen. Seuran talon ympä­rys ja piha oli koris­tet­tu Suo­men li­puil­la, koi­vuil­la, kuu­sil­la ja köyn­nök­sil­lä sekä juh­la­sali män­nyn­ha­vuil­la somis­tet­tu mel­ko haus­kaksi.
     Ohjelmassa oli aluksi Nuoriso­seuran seka­köörin lau­luja. Sit­ten piti pu­heen rou­va Mim­mi Gad­ding, runon lau­sui neiti Ee­lin Kaa­rak­ka. Seu­ra­si väli­aika ja ar­po­jen myyn­tiä. Lau­lu­köö­ri kut­sui taas kan­san kool­le lau­luilla "Pohjo­lais­ten hym­ni" ja "Kevät­virrat". Esi­tel­män piti mais­teri Ant­ti Jau­ho ja runon lau­sui nei­ti Fan­ny Wuo­ki­la. Vie­lä lau­leli köö­ri usei­ta lau­lu­ja, joi­ta ylei­sö mieli­hy­väl­lä kuun­te­li. Kun tuu­li oli tyyn­ty­nyt ja ilta oli kau­nis, lii­te­li­vät lau­lun säve­leet petä­jien kes­kel­lä ole­val­ta lau­lu­la­val­ta ulom­pa­na ole­vien­kin kor­wiin. Ar­poja myy­tiin lo­pussa huuto­kau­pal­la pie­nem­pi mää­rä. Voit­to­jen jaos­sa y. m. ku­lui aika jo sivu puo­len yön, joten näy­telmä "Pui­jolla" hei­tet­tiin näyt­te­le­mät­tä. Lopuk­si oli­vat kar­ke­lot Pir­til­lä. Kai­kes­ta päät­täen on seu­ran jäse­nis­töl­lä pitä­nyt olla pal­jo yksi­mieli­syyt­tä Juhan­nus­päi­väs­tä juh­laa lait­ta­es­saan.

 


Perä-Pohjolainen 26.6.1909, sivu 3.

 

 

 Lähteitä:

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Perä-Pohjolainen 1909. Linkit tekstissä.

 

 




Ei kommentteja: