27. lokakuuta 2022

Kaks kisälliä kerran

Koiviston ja Johanneksen käräjäkunnan vuoden 1861 talvikäräjät alkoivat Kaislahden yksit­täis­tilalla Johanneksen pitäjässä 5.2. Lauta­miehinä toimivat Abra­ham Juhon­poika Ilmasti Koiviston Maks­lahden kylästä, Paavo Tuomaan­poika Tikka Johanneksen Tikka­lan kylästä, Sakari Joosepin­poi­ka Samu­li Koi­vis­ton Saa­ren­pääs­tä, Yrjö Paa­von­poika Manno­nen Koi­vis­ton Manno­lasta, Erkki Matin­poika Kesä­läi­nen Johan­neksen Han­nuk­ka­lasta, Abra­ham Matin­poika Airikka Johan­nek­sen Räihä­lästä ja Risto Matin­poika Ratia Koi­vis­ton Humal­joelta. Ensim­mäi­senä kärä­jä­päi­vänä esiin as­tui kaksi käsi­työ­läis­tä, jotka haki­vat käräjä­kunta­laisten läsnä ollessa pää­syä Koi­vis­ton pitäjän­käsi­työ­läi­seksi. 

 


Kuvakooste Koivistolta. Kuvaaja Kalle Mannonen, 1930-luku.
Museoviraston kuvakokoelma. CC BY 4.0.


 5 §, Anders Patanen

Räätälinkisälli Anders Andersinpoika Patanen esitti oikeudelle kirkko­herra Jakob Herman Sirénin 1.12.1860 antaman maine­todis­tuksen, josta kävi ilmi, että Anders oli syntynyt 20.4.1831, oli hyvä­maineinen ja taisi kristin­opin tyydyt­tä­västi. Hakija esitti toi­sen­kin, kirkko­herra Sirénin, kruu­nun­nimis­mies Oscar Cajan­derin ja kesti­kie­vari Jere­mias Armi­sen alle­kir­joit­taman todis­tuksen, jonka mukaan Pata­nen oli tehnyt heille eri­näi­siä vaat­teita ja oli onnis­tunut työs­sään tilaa­jien vaati­musten mukaisesti. 

Seuraavaksi kuultiin paikalle saapuneita käräjä­kunta­laisia, jotka vastus­tivat hake­musta yksi­mieli­sesti, koska hakija oli ylet­tö­män perso väkeville juomille (vore be­gifven på o­mått­ligt bruk af starka drycker). Patanen myönsi käräjä­kunta­laisten huomau­tuksen aiheel­li­seksi mutta vakuutti luopu­vansa täst­edes juop­pouden paheesta (vore sinnad härefter upphöra med drycken­skaps lasten).

Patasen vakuuttelu ei tuottanut tulosta. Juoppou­den paheen lisäksi kan­tona kas­kessa oli se, ettei hakija ollut osoit­ta­nut hal­lit­se­vansa räätälin amma­tissa tar­vit­tavia tai­toja. Siitä syystä kihla­kunnan­oikeus ei katso­nut voi­vansa kiinnit­tää hake­muk­seen asian­mukaista huo­miota (kan Härads Rätten ej fästa till­bör­ligt af­seende å an­sökningen). 


6 §, Nikodemus Wahlqvist

Ulosoppinut nikkari (snickare utlärlingen) Nikodemus Matinpoika Wahlqvist esitti 18.2.1850 päivätyn todis­tuksen, jossa hamina­lainen nikkari­mestari Carl Lundgrén vahvisti Wahl­qvistin olleen oppi­vuotensa hänen opissaan. Hakija esitti myös pastori Karl Reinhold Bons­dorffin 25.1.1858 alle­kirjoit­taman muutto­todistuksen, jonka mukaan hakija Wahl­qvist oli syntynyt 25.1.1827, oli palvellut mat­ruusina Suomen meri­ekipaasin toi­sessa komp­paniassa sekä oli rehel­linen, hyvä­maineinen ja ehtool­li­sella käypä.

Pitäjäläiset vastus­tivat tätäkin hake­musta, koska hakija oli siinä määrin väki­juomien perään, ettei hän ollut kyke­nevä työn­tekoon. Kruu­nun­nimismies Martelin vahvisti tiedon, eikä hakijalla­kaan ollut vastaan sano­mista. Niinpä tämäkin hakemus tuli kihla­kunnan­oikeudessa hylätyksi.


Keitä kisällit olivat?

Anders Andersinpoika Patasen taustan selvittely lähti aluksi väärille rai­teille, sillä muuan Antti Antin­poika syntyi samana päivänä Sorta­valan maa­seura­kunnassa. Sukunimi ei ollut sama, mutta kerrankos se käsityöläisellä vaihtui. Koiviston rippi­kirja 1856–1865 kuitenkin paljasti totuuden: räätälinkisällimme oli syntynyt Narvassa ja muuttanut Koivis­tolle Pieta­rista vuonna 1857. Pietarin suomalaisen Pyhän Marian seura­kunnan rippi­kirjaan 1841–1850 Anders on merkitty räätälien joukkoon. Rippi­kirja­tiedoista näkyy, että hän pää­si ripille Pieta­rissa vuonna 1849. Andersin vanhemmat olivat lukko­seppä Anders Matin­poika Pata­nen Uudelta­kirkolta ja Anna Pekantytär Kyl­lö­nen Kuopiosta. 

Nikodemus Matinpoika Wahlqvist syntyi Valkealan Orava­lassa Hanskin tor­passa Matti Pekan­pojan ja Eeva Eliaksen­tyttären toisena poikana. Pari vuotta ai­kai­semmin vanhemmat olivat saa­neet pojan, joka sai nimen Syl­vester, ja kolme vuotta myö­hemmin heille syntyi tytär Magda­lena. Matin ensimmäinen vaimo Eeva Tuomaantytär oli kuollut toukokuussa 1823.



Lähteitä:

KA Mli Rannan tuomiokunta, C IIa:7 Koiviston ja Johanneksen varsinaisasiain pöytäkirjat 1861.

20. lokakuuta 2022

Markkinat – pahuuden pesä

Hämäläinen-lehden lukija Hauholta lähetti lehteen vuoden 1858 syysmarkkinoiden jälkeen pitkähkön vuodatuksen otsikolla "Markkinoista muutama sana". Kirjoittaja oli kiitollinen, että markkinat turmeluksineen taas tältä vuodelta olivat ohi, ja toivoi, että kokemuksesta otettaisiin opiksi.

Suoraan sanoen: markkinat, jos oikialla nimellä nimitetään, owat juomarien, warkaitten ja laiskain juhlat. Kukaan ei sanoko, että markkinat ovat tarpeelliset myywille ja ostajille. – – Jokainen pääsee hywin kaupunkiin tawaransa kanssa, jossa se tawallisesti wäliajoilla maksetaan korkeemmalla hinnalla kuin markkinoilla. Joka aika wuodesta kulkee ympäri maata Ostajia, jotka ostawat  hewoisia, eläimiä, woita, talia j. n. e. ja jos markkinoita ei olis, niin niitä kulkisi wielä enemmin ja semmoisiakin, jotka jokaisen omaan taloon tois heille suoloja, rautaa ja muuta, joka maamiehelle on tarpeellista – –.

Suurta ärtymystä kirjoittajassa herätti se, että palkolliset ja muukin väki pitivät markkinapäiviä juhlapäivinä ja jättivät silloin työnteon sikseen. Monet menivät vain tuhlaamaan vuosipalkkansa tai  perustelivat markkinoille menoa tekosyillä:

– – yksi renki, tästä syystä kysytty, wastasi oikein totisella mielellä, että hänen tarwittis ostaa pellawia, muutama naula tupakkaa ja saappaan puolianturat. Hän asui kuitenkin karwalin wieressä ja pellawa­maakunnan keskellä mutta wiisi peninkulmaa Hämeenlinnasta. – –
 
Juopottelu ja huono elämä ei jäänyt vain markkinapaikoille. Markkinoille menijät ja sieltä palaavat kulkivat isoissa joukoissa, ja jos matka osui sunnuntaille, saattoi kirkonmäellä olla enemmän kansaa kuin kirkossa, "semmoisia jotka eiwät woi kantaa päätänsä hartioillaan, waan se keikkuu herwoitoinna piiskaten rintaa nenällään".

Hauholainen valitti, että varsinkaan "palkolliset ja irtonaiset" eivät ymmärrä, että aika on rahaa. Jos markkinoihin tuhlattu aika käytettäisiin maanviljelykseen, olisi Suomi 50 vuodessa kuin yrttitarha.

– – Suomenmaassa pidetään 80 markkinata wuodessa, paitsi niitä kuin Tampereella pidetään erittäin omasta suostumuksesta kolme kertaa wuodessa. Jos nyt luetaan, että joka markkinoilla keskiluwun jälkeen on 800 henkee, sillä usiammissa on totisesti kaksikertaa niin paljon, joilla ei ole paljon muuta kauppaa kuin hewosen waihetus, tupakan osto ja muuta markkinahuwitustyötä, ja jokainen näistä kuluttaa markkina tiellä 4 päiwää, niin kuin tapahtuukin, niin senkautta jo koko Suomenmaassa häwiää 256,000 (kaksisataa wiisikymmentä kuus tuhatta) työpäiwää, jotka rahaksi luettu 25. kop. päiwässä, tekeewät yhteen 64,000 (kuuskymmentä neljä tuhatta) hopia ruplaa – –.
Hämeenlinnan syysmarkkinat 1858 pidettiin 21. ja 22. syyskuuta. Ensimmäisen markkinapäivän iltana oli Seurahuoneella assemblée eli ohjelmalliset tanssit ja toisena markkinapäivänä herrojen A. Nordlund ja J. Jacobsson järjestämät soittajaiset, joissa oli noin sata kuulijaa. Edeltävänä sunnuntaina pidetyt lasten tanssit toivat naisseuran koululle tuloja 60 ruplaa 10 kopeekkaa. Hämäläinen 17.9.1858.



Seuraavassa numerossa Hämäläisen toimitus totesi, että nimimerkki "Luopioisten kirkolta H" oli lähettänyt kiitokset Hauholaiselle. Toimituskin oli sitä mieltä, "ettei uskoisi ihmisten taitawan niin petomaisesti rypiä tunnottomuudessa kuin suuri osa markkinawäestä täälläkin tekee". Sanomalehdissä yleisesti kannatettiinkin markkinoiden kieltämistä tai vähentämistä.

Vuoden 1858 syysmarkkinoilla oli ollut tavanomaista vähemmän eli vain 19 vieraspaikkakuntalaista kauppiasta, joista kolme ruokakauppiaita. Muualta tulleita käsityöläisiä oli neljätoista. Maaseudulta oli tuotu myytäväksi muun muassa kauraa ja voita. Pellavaa ja hamppua oli tarjolla vähän, sekin huonolaatuista. Hevosmarkkinoilta sai kohtuullisen hyviä työhevosia parillakymmenellä ruplalla, parhaista maksettiin jopa sata ruplaa. Muuten ei hevosmarkkinoista ollut hyvää sanottavaa. Niiden sanottiin muuttuneen "hevoskaakkien raatelutiloiksi", mihin osasyynä oli virkavaltakin, joka salli väkijuomien näkyvän myynnin hevostorilla. Poltinaholla oli nytkin ollut 50–60 krouvia. Hevosten huonosta kohtelusta kirjoitti myös Hauholainen, ja asia oli muutenkin esillä aikakauden lehdissä.

Lähteitä:
 



13. lokakuuta 2022

Gustava Margareta Cajander

Meritullivahtimestari Carl Axel Cajanderin ja Sara Greta Grönlundin esikoistytär Gustava Margareta syntyi Turussa 28.2.1826. Tytön kummit olivat timpuri Matts Karlin, timpuri Carl Sandell ja hänen vaimonsa Ulrica Johanintytär sekä neito Fredrika Wessman. Loppuvuodesta 1847 Gustava Margareta muutti Kris­tii­nan­kau­pun­kiin, jon­ne hänen vanhem­pansa ja kolme sisa­rusta olivat muutta­neet edellisenä keväänä. Vuonna 1850 Gustava muutti takaisin Tur­kuun ja vuonna 1853 edelleen Helsinkiin.

Gustava Margareta hankki Helsingissä elantonsa ompelijana. Helmikuussa 1865 hän anoi maist­raa­til­ta lupaa diverssi­kaupan (diversehandel) harjoittamiseen kaupungissa. Maistraatti pyysi lausuntoa kau­pun­gin­vanhim­milta, joiden mukaan oikeus täl­lai­sen kaupan harjoit­ta­miseen kuului sairaal­loi­sille ja van­hah­koille nai­sille, joil­la oli useita lapsia. Haki­jan ei kui­ten­kaan tar­vin­nut elät­tää kuin itsen­sä, mihin ompelu­työt tarjo­sivat rii­ttä­västi mahdol­li­suuk­sia. Koska ano­muk­sessa ei myöskään ollut selvi­tystä siitä, miten kauan hakija oli kuulu­nut tämän kaupungin seura­kuntaan, kaupungin­vanhimmat eivät puolta­neet anomusta. Kaupun­gin­vanhimpien lau­sunto oli päi­vätty 4.3.1865, ja maist­raatti teki lau­sun­toa myötäi­levän kiel­teisen päätök­sen 11.3. Gustava Marga­reta asui noihin aikoi­hin Helsin­gin kol­man­nessa kau­pun­gin­osassa Laxen- eli Lohi-kortte­lissa Korkea­vuo­ren­kadun var­rella. Sitä ennen hän oli asunut ensimmäi­sessä kaupun­gin­osassa Mull­vaden- eli Maa­myyrä-kort­telissa.

 

Avioliitto

Elokuussa 1866 jungfru Gustava Margareta Cajander vihittiin kondiit­tori Anders Wilhelm Ran­dellin kanssa. Avio­pari asui Helsin­gin toi­sen kaupungin­osan Antilooppi-kortte­lissa Poh­jois­esp­la­nadil­la. 

Anders Wilhelm Ran­dell oli syntynyt Turussa 19.1.1833. Hänen vanhempansa olivat timpuri Anders Jakobinpoika Randell ja Maria Henrikintytär. Molemmat olivat syntyneet vuonna 1801 Paimiossa, isä Preiti­län ja äiti Kyysi­län kylässä, ja muutta­neet Tur­kuun vuonna 1828.

Kondiittorinkisälli Anders Wilhelm Randell anoi maaliskuussa 1866 Helsingin maist­raatilta por­va­rioi­keuk­sia ja lupaa ryhtyä kon­diit­to­riksi ja tislaajaksi. Hakemuksen liit­teenä oli alku­peräinen maine­todistus, Turun sunnuntai­koulun todis­tuk­sen jäl­jen­nös vuo­delta 1853 ja kaksi oikeaksi vah­vis­tettua todistus­jäljen­nöstä, joista kävi ilmi, että Anders Wilhelm oli ollut lähes 16 vuotta sveitsi­läisten kon­diit­torien ja tis­laa­jien palveluk­sessa. Ensim­mäisen todis­tuksen oli alle­kirjoit­tanut kondiit­tori A. C. Lemberg Turussa 29.10.1855. Lemberg vah­visti, että oppi­poika Anders Wilhelm Ran­dell oli autta­nut häntä kon­dito­riassa 1.11.1850 alkaen. Ensim­mäiset kolme vuotta hän oli ollut oppi­poika­na ilman palk­kaa ja kaksi vii­meis­tä vuotta kisäl­lin pal­kalla, vaikkei hän kil­lan puut­tuessa ol­lut voi­nut saada kisälli­kirjaa. Ran­dell oli teh­nyt työn­sä kii­tet­tä­väs­ti, joten Lem­berg suosit­teli häntä varauk­setta.

Toisen todistuksen oli alle­kirjoit­tanut Florio Anton Catani Helsin­gissä 26.2.1866. Kondiit­torin­kisälli Anders Wilhelm Ran­dell oli ollut hänen pal­ve­luk­ses­saan 6.4.1856 alkaen eli lähes kym­me­nen vuotta, mikä oli Catanin mukaan riit­tävä todis­te kisäl­lin käyt­täy­ty­misestä ja työ­te­liäi­syy­destä.

 


Nuoriherra John Catani, Florio Anton Catanin poika, 1877.
Historian kuvakokoelma, Museovirasto. Valokuvaamo Atelier Nyblinin kokoelma. CC BY 4.0.


 

Maistraatti antoi päätöksensä 9.4.1866. Randellin maistraatille toimittamat asiakirjat osoittivat, että hän oli hyvä­maineinen ja osasi sen, mitä kondiittoreilta eli sokerileipureilta vaadittiin. Myöskään muilla porvarioikeuden saaneilla helsinkiläisillä kondiittoreilla ei ollut Randellin anomuksessa moitit­tavaa. Niinpä maistraatti katsoi hyväksi myöntää Randellille porvari­oikeu­det kondiit­torin ammatissa toimimi­seen, kunhan hän antoi harkintansa mukai­sen lahjoi­tuksen kaupun­gin köy­hille, maksoi sääde­tyn summan Helsin­gin käsi­työ­läis­seu­ran apu- ja eläke­kas­saan, suo­rit­ti kau­pun­gin kas­saan 120 markan por­vari­maksun sekä antoi oma­vel­kai­sen takauk­sen kuu­den ensim­mäi­sen vuo­den verois­taan. Tislaa­jan amma­tin harjoitta­miseen Randell ei sen sijaan ollut osoit­tanut ole­vansa oi­keu­tettu, joten siltä osin lupa jäi myöntä­mättä.

Anders Wilhelm Randell ilmoitti kondi­tori­as­taan syys­kuussa 1866 aina­kin Helsingfors Tid­ningarissa ja Hufvudstads­bladetissa. Liike toimi seppä­mestari Bo­strömin talossa nume­ro 19 Mikon­kadulla. Kesä­kuussa 1867 Randell ilmoitti kondi­torian muutta­neen Mikon­katu 3:een ja touko­kuussa 1868 Mikonkatu 3:sta Alek­san­terin­katu 11:een. Marraskuussa 1869 Randell ilmoitti, että konditoria­työn­tekijä saa heti paikan hänen kondi­toriassaan Alek­san­terin­katu 13:ssa. (En konditori­arbetare kan få kondition nu genast, hos A. W. Randell, Alexanders­gatan 13.) Loppuvuoden ilmoi­tuk­sissa osoit­tee­na oli kuiten­kin taas Alek­san­terin­katu 11. 

 

Kuolema

Gustava Margareta kuoli vesipöhöön (vattusot) 27.1.1871. Hänen pois­menostaan oli ilmoi­tus jo seu­raa­van päivän Hufvud­stads­bladetissa:

 


Att konditorn A. W. Randells älskade maka Gustawa Marga­retha, född Cajander, den 27 Januari kl. 1/2 11 f. m. efter långvarigare sjukdom stilla afled i Helsing­fors, närmast sörjd och saknad af efter­levande make, ålder­stigen fader och en syster, tillkänna­gifves här­medelst slägtingar och vänner. Hufvudsstads­bladet 28.1.2871, sivu 3.
Gustava kuoli Helsingissä 27.1.871 klo 10.30 pitkään sairastettuaan. Häntä jäivät suremaan lähinnä puoliso, iäkäs isä ja sisar.



Gustava Margaretan jälkeen pidettiin perunkirjoitus 23. maaliskuuta 1871. Aviopuolisot olivat tehneet kesäkuussa 1867 keskinäisen testa­mentin, jonka mukaan ensiksi kuolleen omai­suus menee eloon jää­neelle. Kumman­kin kuol­tua omaisuus siirtyisi testamentin mukaan molem­pien perilli­sille lain määrää­mällä tavalla – paitsi "jos Herra siunaa avio­liit­to­am­me jäl­ke­läi­sellä (om Herren skulle väl­sgina vår äkten­skap med livs­frukt)". Kuolin­pesässä oli varoja noin 620 mark­kaa ja vähen­nyksiä ja vel­koja noin 1 940 mark­kaa. Vähen­nyksiä ja vel­koja oli seuraa­vasti:

  • hautauskustannukset 200 markkaa
  • lääkkeet vainajan viimeiseen sairauteen 100 markkaa
  • lääkärinpalkkio viimeisestä sairaudesta 150 markkaa
  • palvelustyttö Amanda Juslinille vielä maksamatta oleva vuosipalkka 20 markkaa
  • palvelustyttö Karolina Inkeroiselle vielä maksamatta oleva vuosipalkka 12 markkaa
  • piika Josefina Sjöholmin hoito Kliinisessä instituutissa 26 markkaa 
  • oppipoika Berndt Cajanderille vielä maksamatta oleva palkka 100 markkaa
  • vuoden 1870 kruununverot 27,40 markkaa
  • neljännesvuoden vuokra kauppiaan leski Ekroosille 350 markkaa
  • velka F. W. Frenckellin kauppayhtiölle 160 markkaa
  • velka peruukintekijä Kockille 150 markkaa
  • velka rouva Bernstenille 110 markkaa
  • velka kauppias Fröbergille 100 markkaa
  • velka kauppias Blombergille 15,40 markkaa
  • velka kondiittori Florio Cathanille 138 markkaa
  • velka laivuri F. Rydbergille 210 markkaa 
  • velka leipurimestari Jusleniukselle 12 markkaa.


Anders Wilhelm Randell kuoli keuhkotautiin 6.12.1874. Vuosien 1870–1881 rippikirjan mukaan hän kuoli Haminassa. "Entisen kondiittorin" kuolemasta oli ilmoitus Hufvudstadsbladetissa 14.12.1874.



Lähteitä:

HelKA, ACI:42–43 AD 1865 ja 1866.
HelKA, maistraatin tuomiokirjat Sinetti-arkistotietojärjestelmässä:    
    1865 2062, 2064
    1866 2094, 2096.
HelKA, RO, Gustava Margareta Randellin perukirja Sinetti-arkistotietojärjestelmässä:
    1871 nro 5490.

6. lokakuuta 2022

August-rengin pestuuongelmat

Viime kerralla kirjoitin renki August Paavalinpojan onnistuneesta palkanperinnästä. Palkkariitaan johtanutta Sajaniemen Heikkilän renginpestiä seurasivat vuosittain vaihtuvat työpaikat Ourajoella ja Lopen kirkonkylässä.
 
Renkien ja piikojen työsopimukset tehtiin vuodeksi kerrallaan, ja palvelusaika päättyi marraskuun 1. päivänä. Palkollisen tuli uuteen työpaikkaan pestautuessaan esittää edelliseltä työnantajalta saatu päästökirja, josta selvisi muun muassa palvelusaika, arviot pätevyydestä ja käytöksestä sekä se, mistä lähtien palkollinen oli vapaa palveluksesta. Pestaus ilman päästökirjaa oli mitätön, ja seurauksena oli sakkoja.
 
 
Vuoteen 1865 oli voimassa vuoden 1805 palkollissääntö. "Ylössanonta- ja pestaus-aikaan" tehtiin muutoksia Aleksanteri II:n julistuksella 29.3.1858. Päästökirja tuli nyt hankkia isännältä kuluvan palvelusvuoden heinäkuun 29. päivän ja syyskuun 8. päivän välillä. Kejserliga Förordningar 1858.

 

Vuonna 1855 August pestattiin kirkonkylään Taarilan Siikojan torppaan, jota piti torppari Antti Mikonpoika. Vuoden kuluttua hän meni Uotilan Sohlbackan torpparin Josef Josefinpojan rengiksi. Talvikäräjillä 1857  kruununnimismies Johan August Lindberg syytti torppari Josef Sohlbackaa siitä, että Sohlbacka oli edellisen vuoden elokuussa pestannut August Paavalinpojan palvelukseensa ilman päästökirjaa.

Josef Sohlbacka ja August Paavalinpoika selittivät, että August oli elokuussa pestuun yhteydessä esittänyt Siikojalta saamansa päästökirjan.  Sohlbacka ei kuitenkaan saanut käsialasta selvää, joten Siikojalta pyydettiin uusi päästökirja. Selkeämpi todistus, jonka oli kirjoittanut suutari Erik Wallenius, toimitettiin marraskuun 2. päivänä Sohlbackalle. Samalla Sohlbacka antoi August Paavalinpojalle pestirahan, joka varmisti palvelukseen ottamisen. Todistajana oikeudessa oli Juho Taavetinpoika, joka kertoi olleensa paikalla, kun Sohlbacka sai uuden päästökirjan ja pestasi Augustin.

Kruununnimismies ei kiistänyt todistusta, ja oikeus katsoi pestuun tapahtuneen asianmukaisesti, joten Lindbergin esittämä syyte hylättiin.

Palvelussuhde Siikojan torpassa ei ilmeisesti ollut päättynyt aivan sopuisasti, sillä August Paavalinpoika haastoi Antti Mikonpojan renginpalkasta vuoden 1857 syyskäräjille. Kumpikaan osapuoli ei saapunut paikalle, ja riita kai sovittiin, koska uuttakaan haastetta ei esitetty.
 

Palveluksesta karannut?


August Paavalinpoika palveli Sohlbackassa vuoden ja oli sen jälkeen pari vuotta renkinä Sajaniemen Alastalossa, entisessä kotitalossaan. Vuonna 1859 hänet pestattiin Uotilaan ja seuraavan vuonna Edilään varamaanmittari Fredrik August Bymanin rengiksi. Palvelusaika Edilässä jäi lyhyeksi, sillä August lähti talosta kesken vuosipalveluksen. Syy selviää vuoden 1861 talvikäräjien pöytäkirjasta.

Jokiniemen kestikievarissa pidetyillä käräjillä varamaanmittari Byman syytti tilanhoitajan (inspektor) leskeä Anna Loviisa Anderssonia Launosista siitä, että leski oli joulukuun 21. päivästä lähtien hyysännyt luonaan August Paavalinpoikaa, joka kuudes joulukuuta oli luvatta poistunut Bymanin palveluksesta. Bymanin mukaan August oli kruununpalvelijan toimesta määrätty takaisin Edilään, mutta mies oli heti jättänyt työnsä ja karannut. Byman vaati Anderssonilta korvausta ruplan päivässä siltä ajalta, kun August Paavalinpoika oli ollut Anderssonin luona, ja vaati myös korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Anna Loviisa Andersson ei saapunut käräjille ja sai 96 kopeekan sakon luvattomasta poissaolosta. Asia siirrettiin seuraaville käräjille, jonne molemmat osapuolet tai heidän edustajansa määrättiin tulemaan viiden ruplan sakon uhalla.

Syyskäräjille 1861 saapuivat kantaja Bymanin lisäksi Anna Loviisa Andersson avustajanaan kihlakunnantuomari Karl Granfelt. Myös August Paavalinpoika oli läsnä. Granfelt myönsi, ettei August ollut saanut erokirjaa Bymanin palveluksesta lähtiessään. Koska erokirjaa ei ollut, August oli kysynyt neuvoa kruununnimismies Freyltä. Frey oli kehottanut Augustia heti hankkimaan uuden työpaikan eli laillisen suojelun. Anna Loviisa Andersson ei näin ollen ollut toiminut lainvastaisesti.

Seuraavaksi kuultiin kruununnimismies Freytä. Kun August Paavalinpoika oli kertonut Bymanin erottaneen hänet ja pyytänyt neuvoa, Frey oli ilmoittanut, että lain mukaan Augustin tuli heti hankkia uusi työpaikka. Kun Byman joitakin viikkoja myöhemmin kiisti Augustin antaman tiedon erottamisesta, Frey kuitenkin antoi nostaa kanteen leski Anderssonia vastaan ja toimitti jo lesken palveluksessa olleen August Paavalinpojan takaisin Edilään.

August Paavalinpoika vahvisti Granfeltin ja Freyn antamat tiedot ja väitti, että Byman oli joulukuussa ilman mitään syytä antanut hänelle Edilän renkituvassa kaksi mojovaa korvapuustia, syyttänyt häntä varkaaksi ja käskenyt heti lähteä tiehensä. Byman kiisti väitteet, jolloin Granfelt kutsui todistajiksi muonatorppari Tuomas Lindgrenin ja Topias Hermanninpojan kirkonkylästä. 

Tuomas Lindgren kertoi, että August Paavalinpoika oli eräänä iltana erottamisen jälkeen pyytänyt hänet ja Topias Hermanninpojan kanssaan Edilään. Heidän tultuaan varamaanmittarin kamariin Byman oli sanonut Augustille: "mitä sinä täällä teet, minähän olen käskenyt sinua lähtemään". Kun August oli pyytänyt erokirjaa, Byman ei ollut vastannut mitään. Seuraavana päivänä August oli pyytänyt Bymanilta uutta pestiä, mutta Byman oli vain käskenyt häntä poistumaan. Topias Hermanninpoika vahvisti Lindgrenin todistuksen.

Byman ei kiistänyt todistajien lausuntoja, mutta toisti korvausvaatimuksensa. Harkinnan jälkeen oikeus katsoi, että koska leski Andersson oli ottanut August Paavalinpojan palvelukseensa vasta sen jälkeen, kun August oli saanut kruununnimismieheltä neuvon hankkia uusi laillinen suojelus, ei leski ollut syyllistynyt hyysäykseen. Syyte kumottiin ja Byman määrättiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Anna Loviisa Anderssonin puolestaan tuli maksaa todistajanpalkkiot. Bymanille annettiin mahdollisuus halutessaan valittaa päätöksestä ja erikseen haastaa August Paavalinpoika. Asian käsittely näyttää kuitenkin päättyneen tähän.

* * *

Anna Loviisa Andersson, syntyjään Mancke, oli Kormun kartanon tilanhoitaja Anders Anderssonin leski. Puolison kuoltua hän muutti vuokraajaksi Sandnäsiin (Santamäki). August Paavalinpoika palveli talossa kolmisen vuotta. Marraskuussa 1863 hän avioitui Sandnäsissä piikana ja kutojana olleen Vilhelmiina Adamintytär Waldénin kanssa. Perhe asui Joentakana ja Launosissa, ja August teki töitä muonatorpparina ja itsellisenä. Vilhelmiinalla oli ennen avioliittoa syntynyt tytär Charlotta, ja avioliitossa syntyi viisi poikaa. Heistä kolme kuoli alle kaksivuotiaana. Juho Anselm -niminen, jonka sanotaan olleen kuuro ja sokea, menehtyi 13-vuotiaana. Aikuiseksi selvisi vain vuonna 1869 syntynyt Kustaa Evert. August Paavalinpoika oli vanhemmiten kivulloinen ja raihnainen mutta eli kuitenkin melkein 73-vuotiaaksi. Vilhelmiina kuoli jo vähän alle 50-vuotiaana.
 
 
Lähteitä:
KA Uusi astia Janakkalan tk:n renovoidut tuomiokirjat, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat. Lopen talvi- ja syyskäräjät 1857, talvi- ja syyskäräjät 1861.
Aleksanteri II:n julistus 29.3.1858. Kejserliga Förordningar 1858.