3. marraskuuta 2022

Kustaa Enin hevoskauppa

Lopen Salonkylässä 30.10.1806 syntynyt Kustaa En (Ehn) oli Pietarin seikkailujensa jälkeen ja kärsittyään rangaistuksen hevosvarkaudesta palannut kotikyläänsä Launosiin vuoden 1836 tienoilla. Vuonna 1840 hän avioitui 29-vuotiaan Fredrika Fredrikintyttären kanssa.

Kustaan ja Fredrikan esikoinen syntyi tammikuussa 1838. Pariskunta oli silloin jo kihloissa, ja toinenkin lapsi ehti syntyä runsas kuukausi häiden jälkeen. Vihkimistä viivästytti ainakin se, ettei Kustaalla ollut esteettömyystodistusta Pietarin vuosiltaan 1833–1836. Hän joutui kuuluttamaan avioliittoaikeistaan Finlands Allmänna Tidningenissä, jotta ne, joilla olisi jotain avioliittoa vastaan, voisivat ottaa yhteyttä Lopen kirkkoherranvirastoon. Kuulutus julkaisiin 4.5., 13.7. ja 16.7.1839.

Kasvavan perheensä Kustaa yritti elättää itsellisenä ja muonatorpparina. Asuinpaikka vaihtui työtilaisuuksien mukaan Launosista Läyliäisiin, Sajaniemeen ja Joentaustaan. 1840-luvulla Kustaa teki itsellisenä sekalaisia töitä. Vuonna 1846 hänet haastettiin käräjille vastaamaan siitä, että hän oli useiden vuosien ajan laiminlyönyt henkikirjoitukseen ilmoittautumisen. Asiaa käsiteltiin kaksilla käräjillä, mutta Kustaa ei kummallakaan kerralla tullut paikalle. Uutta haastetta ei nähtävästi tehty.

Hevoskauppa


Vuonna 1856 Kustaa En oli muonatorpparina Läyliäisten Routiossa. Talvella hän osti Roution isännältä Juho Iisakinpojalta hevosen ja maksoi siitä 20 hopearuplaa. Hän tuli kuitenkin heti katumapäälle ja yritti palauttaa hevosen, mutta Routio suostui ottamaan hevosen takaisin vasta myöhemmin. Syyskäräjillä 1857 Kustaa En vaati Routiolta takaisin hevosen kauppahintaa. Hän vaati isäntää myös palauttamaan pantin, joka oli annettu vaimo Fredrikan  lainaamista viidestä kapasta perunoita ja seitsemästä markasta [noin 1,5 kiloa] jauhoja. Pantiksi oli annettu pellavalangat 40 kyynärän kankaaseen sekä vasikannahka, josta kuitenkin oli jo otettu nahkat yhteen kenkäpariin. Routio oli kieltäytynyt palauttamasta panttia, vaikka Fredrika oli kehrännyt hänelle langaksi puoli leiviskää rohdinta, kuten oli sovittu.

Kaksi miestä ja hevonen. Mustavalkoinen valokuva. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Museovirasto.finna.fi. CC BY 4.0.



Routio ei saapunut käräjille, mutta todistajaksi kutsuttu itsellismies  Fredrik Finerus sanoi olleensa kauppaa tehtäessä läsnä ja muisti, että hevosen hinnaksi oli sovittu 30 ruplaa. Finerus kertoi myös, että kun hän samana talvena oli lainannut Routiolta kyseistä hevosta ajoihinsa, hän oli huomannut sen takajaloissa jotain vikaa.
 
Vasta syyskäräjillä 1858 kaikki asianosaiset olivat läsnä. Kustaa En vaati nyt paitsi pantin takaisinmaksua myös muonatorpparin palkasta saamatta jäänyttä puolta tynnyriä rukiita. Routio selitti, että hevosen hinnaksi oli sovittu 30 ruplaa, josta En oli maksanut 20. Hänen mukaansa En oli viiden viikon jälkeen palauttanut hevosen loppuunajettuna ja sairaana. Hevosta oli jouduttu lääkitsemään, ja se piti käyttää kengittäjällä. Routio sanoi myös, että pellavalanka ja vasikannahka olivat panttina Enin lainaksi saamasta puolesta tynnyristä kauraa [vähän yli 73 litraa], josta vielä ei ollut saatu korvausta. Fredrikan kehräämä rohdin taas oli maksu perunoista ja jauhosta. Routio myönsi, että ruis oli kuulunut palkkaan, mutta koska En oli päivätyöajastaan ollut kahdeksan päivää talon ruoassa, Routio ei nähnyt syytä maksaa kyseistä puolta viljatynnyriä.

En sanoi, että Roution puheet hevosen hinnasta pitivät paikkansa, mutta muistutti, että oli tarjonnut hevosta takaisin päivä kaupanteon jälkeen. Hän ei mielestään myöskään ollut Routiolle velkaa taksvärkkipäivistä. Kauran En myönsi kyllä saaneensa, mutta pantteja ei ollut annettu siitä, vaan perunoista ja jauhosta. Todistajiksi hän oli kutsunut torpparinvaimo Vilhelmiina Juhontytär Tyryn ja itsellinen Fredrik Fineruksen. Roution todistajana oli talollinen Jaakko Juho Oila. Tyry tiesi vain, että Routio oli sanonut saaneensa hevosesta 20 ruplaa. Finerus toisti edellisillä käräjillä antamansa todistuksen. Hän lisäsi, että En oli ollut Roution palveluksessa vasta heinäntekoaikaan ja hevonen oli Routiolle palautettaessa täynnä paukamia ja huonossa kunnossa. Oila kertoi nähneensä hevosen kaksi viikkoa kaupanteon jälkeen, ja silloin sen kaulassa ja muuallakin oli isoja paukamia ja turvotusta.

Oikeus määräsi Roution palauttamaan Enille kaurasta annetut pantit eli pellavalangan ja vasikannahan sitä vastaan, että En toimittaa Routiolle puoli tynnyriä kauraa tai maksaa sen arvon kaksi ruplaa hopeassa. Roution puolestaan tuli maksaa Enille palkasta puuttuva puoli tynnyriä rukiita tai korvata se kuudella ruplalla 50 kopeekalla hopeassa. Enin tuli hyvittää Routiolle kiistanalaisista kahdeksasta päivätyöstä 20 kopeekkaa päivältä eli rupla 60 kopeekkaa.

Hevoskaupan osalta oikeus teki päätöksen talvikäräjillä 1859. Kustaa En oli kutsunut todistajiksi Heikki Iisakinpojan ja hänen vaimonsa Loviisa Åbergin kirkonkylästä sekä Adam Liljanderin Sajaniemestä. Roution todistajina olivat itsellinen Isak Odell ja räätäli Karl Finerus. Heikki Iisakinpoika kertoi olleensä läsnä kaupantekotilaisuudessa sekä myös pari viikkoa myöhemmin, kun En oli halunut perua kaupan. Hevonen oli silloin ollut samassa kunnossa kuin kauppaa tehtäessä, ja Routiolla oli vieläkin käytössä sama hevonen. Loviisa Åberg todisti hevosen kunnosta samoin. Isak Odell sanoi hevosen olleen kaupantekohetkellä hyväkuntoinen, mutta ei tiennyt, millainen tilanne oli, kun hevonen palautettiin. Fineruksen mukaan hevonen oli takaisin luovutettaessa vähän heikommin ruokittu.

Koska Routio ei pystynyt todistamaan, että hevonen olisi palautettaessa ollut viallinen, oikeus päätti, että Roution oli maksettava takaisin kauppahinta 20 ruplaa hopeassa ja korvattava oikeudenkäyntikulut.

Roution jälkeen Kustaa En oli muonatorpparina Sajaniemen Uudessatalossa ja siirtyi sieltä Joentaustan Konkkalan Hyvähuhtaan. Palvelusvuosi Hyvähuhdan torpassakaan ei sujunut ilman käräjöintiä. Siitä seuraavalla kerralla.

Lähteitä:
KA Uusi Astia, Sääksmäen al. tk:n renovoidut tuomiokirjat, Lopen talvikäräjät 1846.
KA Uusi Astia, Janakkalan tk:n renovoidut tuomiokirjat, Lopen syyskäräjät 1857, talvi- ja syyskäräjät 1858, talvikäräjät 1859.
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Finlands Allmänna Tidning, 4.5.1839, nro 103, s. 4.

Ei kommentteja: